IV LUKU.

VAALIOIKEUS.

1. Vaalioikeus on oikeus ottaa osaa toimielimen vaalilla asetettavan fyysillisen kantajan määräämiseen. (1) Vaikka oikeus ottaa osaa sellaiseen vaaliin, jolla jossakin yksityisoikeudellisessa yhdyskunnassa jäsenten toimesta asetetaan toimielimen fyysillinen kantaja, on sekin vaalioikeutta, käsitetään vaalioikeudella kuitenkin yleensä ainoastaan valtion ja muiden julkisoikeudellisten yhdyskuntien jäsenten oikeutta määrätä vaalilla yhdyskunnan tahdonmuodostaja. (2) Tällöin vaalioikeus rajoittuu oikeuteen ottaa osaa kansanvaaleihin, sillä osanotto-oikeus toimielinvaaliin ei ole vaalioikeutta, vaan toimivaltaa, kompetenssia. (3)

2. Ryhtyessämme tarkastelemaan, aluksi valtiollisessa vaalioikeudessa pysyen, vaalioikeuden oikeusluonnetta, joudumme palaamaan kysymykseen subjektiivisista julkisista oikeuksista. Absoluuttisessa valtiossa, jossa alamainen oli hallitsijan rajoittamattoman vallan alainen ja jossa alamaisilla ei ollut mitään oikeuksia suhteessaan valtioon, toteutui käytännöllisessä valtioelämässä subjektiivisten julkisten oikeuksien kieltäminen. Mutta nykyajan valtioissa on kansalaisilla monia oikeuksia valtiota vastaan tai oikeuksia valtiossa, (4) joista eräs merkityksellisimpiä on oikeus ottaa osaa valtion tahdonmuodostusprosessiin myötävaikuttamalla vaalissa valtion määrättyjen toimielinten asettamiseen ja kokoonpanoon. - Kuinka nyt se tieteisopillinen katsantokanta, joka on omaksunut käsityksen niin ehdottomasta valtion herruudesta jäseniinsä nähden, että näillä ei ole mitään omia oikeuksia valtiossa ja valtiota vastaan, selviytyy vaalioikeuden oikeusluonteen määrittelystä pysymällä kiinni kielteisessä kannassaan subjektiivisten julkisten oikeuksien olemassaolon suhteen?

Tähän kysymykseen saamme vastauksen tutustumalla *Laband*in mielipiteisiin. *Laband*, joka kieltää subjektiivisten julkisten oikeuksien olemassaolon, (5) ei tunnusta vaalioikeutta subjektiiviseksi, yksilön intressin vuoksi perustetuksi ja sellaisena yksilön määräysvallassa olevaksi oikeudeksi, vaan käsittää sen valtiosäännön objektiivisten säännösten heijastusvaikutuksena yksilölle suoduksi mahdollisuudeksi ottaa osaa vaaliin. Kansalaisten vaalioikeus on perustettu valtion valtiosäännönmukaisen organisaation aikaansaamiseksi ja sen olemassaolon jatkuvaksi turvaamiseksi, joten vaalioikeuden ainoana syntyperusteena on ollut valtion oma intressi. Sen edistämistä silmälläpitäen on kansalaisille myönnetty mahdollisuus määrättyjen edellytysten vallitessa myötävaikuttaa sellaisen valtion toimielimen asettamiseen, jonka välityksellä saadaan ilmi kansan katsomukset ja tarpeet. Ja kun valtio suojaa kansalaisen osanottoa vaaleihin, on senkin ensisijaisena aiheena valtion valtiosäännönmukaisen organisaation turvaaminen, ja vasta siitä johtuvana toissijaisena, epäitsenäisenä seurauksena koituu valtion antama suoja yksityisen osanoton turvaamiseksi. Mutta tuo suoja ei ole kansalaisen subjektiivisen oikeuden suoja, vaan valtion antama suoja valtiosäännöstä heijastuvalle vaikutukselle. (6)

3. Ne, joiden oikeuskäsityksen mukaan ei mitään subjektiivisia julkisia oikeuksia ole olemassa, eivät tietenkään voi kieltää sen tosiasiallisen "oikeuden" olemassaoloa, mikä ilmenee kansalaisten oikeuttamisessa ottamaan osaa vaaliin, mutta he selviytyvät siitä sijoittamalla vaalioikeuden jonkinlaisten heijastusvaikutusten pariin. Mutta toiselta puolen voidaan taas todeta, että subjektiivisten julkisten oikeuksien tunnustaminen ei sekään välttämättömästi edellytä, että juuri vaalioikeus olisi rekisteröitävä niihin kuuluvaksi. Siitä on hyvänä todistuksena *Jellinek*in kanta, tutkijan, joka ensimmäisenä on omistanut perusteellista huomiota opille subjektiivisista julkisista oikeuksista. (7)

*Jellinek*in lähtökohtana on käsitys, että valtion toimielimen asettaminen, tapahtuipa se joko vaalilla taikka muussa muodossa, on aina valtiollisen funktion harjoittamista, joten myöskin osanotto valtiolliseen kansanvaaliin, jolla asetetaan kansanedustuselin, on valtion toimielintoimintaa, orgaanitoimintaa. Valitseminen on valtionfunktio, jonka subjektina on valtio eikä yksityinen, eikä se tuota valitsijalle subjektiivista oikeutta, yhtä vähän kuin tuomarin suorittama äänestäminen tuomarikollegiossa on subjektiivisen oikeuden harjoittamista. Vaalissa esiintyy siihen osaaottava yksilö valtion nimessä ja valtion toimielimenä eikä yksityisenä valitsemiseen subjektiivisesti oikeutettuna henkilön. Oikeus valita on *Jellinek*in mukaan valtion subjektiivinen oikeus, kun taas valitsijan subjektiivinen oikeus rajoittuu vaatimukseen, että hänet on tunnustettava valitsijaksi, aktiivisen statuksen "kantajaksi". Kun oikeus valita on näin ollen valtion oikeus, niin seuraa siitä tietenkin, että vaalin tulos on valtion tahtoma. *Jellinek* korostaakin, että valtio suorastaan tahtoo vaalilla valittavan edustuselimen siinä tosiasiallisessa kokoonpanossa, minkä se kulloinkin saa, eikä valtion tahto - kuten *Laband* esittää - rajoitu ainoastaan siihen, että vaalilla periaatteessa luodaan valtion toimielin valtion säännönmukaisen organisaation aikaansaamiseksi. (8)

Huomaamme tässä, että *Jellinek* ei voi tunnustaa vaalioikeutta valitsijan subjektiiviseksi oikeudeksi, koska valitsija on valtion toimielin ja sellaisena hänellä ei ole oikeuksia, vaan valtion hänelle myöntämä toimivalta. *Jellinek*in systemaattinen rakennelma on tältäkin osaltaan varma ja johdonmukainen, mitä ei voi sanoa niistä tutkijoista, (9) jotka *Jellinek*in tavoin näkevät valitsijassa valtion toimielimen, mutta samalla tunnustavat siitä huolimatta valitsijalle subjektiivisen oikeuden valita, vaikka toimielimellä ei tietenkään voi olla subjektiivista oikeutta, vaan toimivalta sille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi.

4. Niinhyvin *Laband*in kuin myöskin *Jellinek*in edustamissa teorioissa on vaalioikeus valtionfunktio, joka on järjestetty yksinomaan valtion intressissä, niin että yksityisen osanotolla vaaliin ei ole mitään itsetarkoitusta edes valtion intressin sivulla. Täysin päinvastainen käsitys tulee esille luontaisoikeudellisiin katsomuksiin perustuvissa vaalioikeusteorioissa. Niiden mukaan vaalioikeuskin oli ikuisen oikeusidean synnyttämä, se oli ollut olemassa ennen valtiota ja se oli valtiossa itsenäisesti voimassa ihmisen syntyperäisenä, luonnollisena oikeutena. (10) Tämän käsityskannan teoreettinen kestämättömyys kävi varsin pian ilmeiseksi. Se oli kuitenkin ehtinyt jättää vaikutuksensa ensi sijassa kylläkin käytännölliseen valtioelämään, mutta myöskin vaalioikeuden oikeudellisen luonteen tutkimisessa sillä on ollut merkitystä. Sellainen perustelematon - vaikka sellaisenaankin vaikuttava - ehdottomuus, joka antaa leiman *Piloty*n lausunnolle: "Jos yleenä subjektiivisia julkisia oikeuksia on olemassa, niin vaalioikeus on sellainen" (11) on ollut mahdollinen ainoastaan sen perusteella, että luontaisoikeus ja sen oppien toteuttaminen valtioelämässä on valaisseet sitä merkitystä, mikä vaalioikeudella on nykyaikaisessa kulttuurivaltiossa. (12)

5. Vaalioikeuden oikeusluonteen subjektiivisena julkisena oikeutena on parhaiten selvittänyt *O. Mayer*, joka on vapautunut *Laband*in ja *Jellinek*in käsityksestä, että vaalioikeus olisi syntynyt yksinomaan valtion intressistä, samoin kuin luontaisoikeudellisesta katsomuksesta, että vaalioikeus olisi yksilön luonnollisen oikeus. (13)

*O. Mayer* määrittelee subjektiiviset julkiset oikeudet alamaiselle annetuksi vallaksi (Macht) julkisen vallan (öffentliche Gewalt) käyttämiseen tai siihen vaikuttamiseen. Vaalioikeus on *O. Mayer*ille tällainen vaikuttamisoikeus,   M i t w i r k u n g s r e c h t,  jossa yleinen etu yhtyy yksityisen hyvän huomioonottamiseen. (14) Vaalin tarkoituksena on täyttää valtion toimielin. Kun tämä tehtävä on uskottu valtionkansalaisten suoritettavaksi, on siihen ollut syynä yleisen hyvän huomioonottaminen. Mutta silloin kun vaaliin osaaottavalle valtionkansalaiselle on vaalissa annettu tilaisuus oman mielipiteensä mukaan ratkaista, mikä hänen käsityksensä mukaan on valtion paras, on vaalissa myös esillä valitsijan subjektiivinen oikeus. Tällä tavoin vaalioikeudessa yhtyy valitsijan yksityinen etu ("Sondervorteil") julkisen tarkoituksen kanssa, ja vaalioikeus on siten subjektiivinen julkinen oikeus myötävaikuttaa julkisen vallan "kantajan" määräämiseen. (15)

*O. Mayer*in käsitys vaalioikeudesta subjektiivisena julkisena oikeutena on saavuttanut laajan kannatuksen. Mainittakoon tässä vain *Tezner*, (16) *Tecklenburg*, (17) *Kaisenberg*, (18) *Hatschek*, (19) *Wittmayer*, (20) *Zinser*, (21) *Staub*, (22) ja *Bühler*. (23)

6. Kun tämän selostavan katsauksen jälkeen käymme edellä esitettyjen mielipiteiden valossa tarkastelemaan vaaliokeuden oikeudellista luonnetta, on syytä ensiksikin *Laband*in käsitystä vastaan huomauttaa, että jokaista subjektiivista oikeutta voidaan viime kädessä pitää oikeusnormin refleksinä, heijastusvaikutuksena. Jos kuitenkin, kuten edellä on tehty, heijastusvaikutukset ja subjektiiviset oikeudet erotetaan toisistaan sille henkilölle, johon vaikutus tai oikeus kohdistuu, varatun itsenäisen kannevallan mahdollisuudella, silloin vaalioikeus on enemmän kuin valtiosääntöoikeuden heijastusvaikutus, se on subjektiivinen oikeus, koska siinä on esillä oikeudellisesti suojattu intressi, jonka toteuttaminen riippuu intressin "kantajasta" ja jonka toteuttamisen turvaamiseksi tälle on annettu mahdollisuus kannevallan käyttämiseen. Kun *Laband* korostaa vaalin tarkoitusta valtion organisaation suojaamiseksi, voimme siihen siltä osalta yhtyä, mutta se ei suinkaan edellytä, että hänen tavoin vaalitoiminnassa välttämätön valtion hallintotoiminta olisi tarpeen ulottaa vaalin myötävaikuttavaksi osaksi. (24)

Niitä mielipiteitä vastaan, jotka tahtovat vaalioikeudesta eliminoida pois yksityisen intressin, siis ensi sijassa *Laband*ia, mutta myös *Jellinek*iä vastaan, on *Bühler* (25) aivan oikein huomauttanut, että vaalioikeustaistelut osoittavat selvästi, kuinka ensisijaisesti yksityisten kansalaisten intressi on vaalioikeudelle ollut määräävä. Tähän liittyen voimme sanoa, että sellainen teoria, jonka mukaan vaalioikeudessa ei ole mitään sijaa yksityisen kansalaisen persoonalliselle intressille, voidaan helposti rakentaa, voidaanpa se hyvinkin saada sopimaan johonkin valtio-oikeudelliseen konstruktioon, mutta käytännöllisessä valtioelämässä ei yksityistä intressiä vaalioikeudesta poisteta muutoin kuin vaalioikeuden lakkauttamisella taikka tekemällä se näennäiseksi, niinkuin esim. Venäjällä ja Italiassa voidaan katsoa asianlaidan olevan.<26, 27>

Kun sitten siirrymme tarkastelemaan *Jellinek*in vaalioikeusteoriaa, tarjoaa meille kiitollisen, aikaisempaan esitykseemme olennaisesti liittyvän lähtökohdan se rinnastus, jonka *Jellinek* (28) tekee kansanäänestyksen ja vaalin välillä. *Jellinek* toteaa siinä aluksi, että osanotto kansanäänestykseen on valtion ylimmän toimielimen toimintaa. Jollei tätä hyväksytä - sanoo *Jellinek* - silloin kansanäänestyksellisellä demokratialla ei ole lainkaan ylintä toimielintä, s.o. valtiovallan "kantajaa", vaan sen sijalle astuu "die Summe unverbundener, mit Macht über ein Nichts ausgerüsteter Individuen". Ja kun kerran äänestäjä kansanäänestyksessä on näin ollen valtion toimielin, on valitsija vaalissa samoin valtion toimielin. Tämä *Jellinek*in esittämä vertailu ja hänen sen nojalla tekemänsä johtopäätös vie meidät oikopäätä asian ytimeen. Tunnustamme kyllä kansanäänestykseen kutsutun ja osaaottavan kansan valtion toimielimeksi, sillä jollei niin tehdä, on *Jellinek*in johtopäätös kansanäänestyksellisestä demokratiasta ilman ylintä toimielintä oikea. Mutta kansanäänetykseen osaaottavan kansan tunnustamisella valtion toimielimeksi ei vielä ole, niinkuin *Jellinek* olettaa, tullut ratkaistuksi vaaliin osaaottavan kansan oikeudellinen asema. Joudumme taas palaamaan siihen periaatteelliseen eroavaisuuteen, jonka olemme tehneet kansanäänestyksen ja kansanvaalin välillä. Kansanäänestyksessä - sen olemme osoittaneet - äänestäjät ovat valtion toimielin ja luovat sekä ilmaisevat siten suorastaan valtion tahdon. Heidän suorittamansa äänestäminen on valtion toimielimen toimintaa. (29) Kansanvaalissa eivät valitsijat sitä vastoin ilmaise valtion tahtoa, vaan luovat valtiolle toimielimen sen ilmaisemaan. Jos kansanvaalissa olisi kysymys valtion tahdon välittömästä ilmaisemisesta, silloin valitsija ottaisi vaaliin osaa valtion toimielimen jäsenenä sen toimivallan, kompetenssin, nojalla, mikä hänelle tässä ominaisuudessa kuuluu. Hänen oikeutensa valita ei silloin olisi hänen subjektiivinen oikeutensa, vaan vaalioikeus olisi kai parhaiten määriteltävissä valtion subjektiiviseksi oikeudeksi, niinkuin *Jellinek* on tehnyt.

Voimme tästä huomata, kuinka ratkaisevaksi vaalioikeudenkin teoreettisessa tarkastelussa koituu kysymys valtion tahdon ilmaisemisesta ja kuinka välttämätön vaalioikeutta koskevassa tutkimuksessa sen vuoksi on valtion toimielinedustuksen teoreettinen selvittely. Mikäli otaksutaan, että kansa ilmaisee vaalissa välittömästi valtion tahdon, silloin täytyy loogillisella välttämättömyydellä tulla siihen lopputulokseen, jonka *Jellinek* on rohjennut tehdä, kieltäessään vaalioikeudelta subjektiivisen julkisen oikeuden luonteen. Mutta jos toiselta puolen vaalioikeus hyväksytään valitsijan subjektiiviseksi oikeudeksi, merkitsee se silloin sitä, että valitsijan asema valtion toimielimen jäsenenä kielletään, mikä taas johtaa siihen, että vaaliin osaaottavaa kansaa ei voida tunnustaa valtion tahdon ilmituojaksi. Vain nämä kaksi vaihtoehtoa ovat olemassa, mikäli subjektiiviset julkiset oikeudet yleensä hyväksytään. *Jellinek*in kanta on johdonmukainen ja selkeä, mutta kun sen lähtökohta on käsityksemme mukaan erheellinen, ei lopputuloskaan voi olla oikea. Sitä vastoin suuri osa vaalioikeutta käsitelleitä kirjailijoita, jotka ilman muuta katsovat vaalioikeuden subjektiiviseksi julkiseksi oikeudeksi arvattavasti eräältä osalta samanlaisen aksioomin nojalla, jonka olemme edellä lainanneet *Piloty*lta, eivät ole tehneet itselleen selväksi, mistä premisseistä on lähdettävä, jotta tämä lopputulos saataisiin. *Laband* ja ne muut tutkijat, jotka kieltävät vaalioikeudelta subjektiivisen julkisen oikeuden luonteen sillä perusteella, että he eivät yleensä myönnä subjektiivisten julkisten oikeuksien olemassaoloa, luonnollisesti jäävät tässä esitetyn arvostelun ulkopuolelle.

*Jellinek*in käsitys vaalioikeudesta valtion subjektiivisena oikeutena merkitsee sitä, että vaalissa valtio valitsijain kautta asettaa parlamentin ja että vaalissa, joka sellaisenaan ilmaisee valtion tahdon, on siten esillä valtion tahto. Väitämme kuitenkin, että vaalissa ei tule julki valtion tahto, vaan valitsijain tahto ja että valtio ei aseta parlamenttia, vaan sen tekevät valitsijat, joille valtio on tämän tehtävän antanut. (30) Jos valtio asettaisi toimielintensä kautta parlamentin, tietäisi se sitä, että valtio tahtoo parlamentin juuri siinä kokoonpanossa, minkä se saa. Mutta niinhän ei asianlaita ole, vaan valtio tahtoo parlamentin - siinä käsitämme *Laband*in olevan oikeassa - periaatteessa, objektiivisena toimielimenä. Tämän tuloksen saavuttamiseksi valtio antaa kansalaisille tehtäväksi täyttää toimielimen edustajilla sekä luo ne yleiset säännökset, joiden mukaan valitsijain antamat äänet tulevat vaikuttamaan valittujen määräämiseen. Valitsijat taas tahtovat parlamentin siinä kokoonpanossa, jonka se saa, he tahtovat siis toimielimen subjektivoituna. Jos vaaleissa vastoin tässä esitettyä mielipidettä käsitettäisiin olevan esillä valtion tahto, silloin voisi vaalin toimittaa yhtä hyvin mikä tahansa valtion viranomainen, ja vaalissa olisi silloinkin esillä valtion tahto, tosin ilman valitsijoita. (31)

7. Kuten tämän luvun alussa mainittiin, vaalioikeus on oikeus ottaa osaa toimielimen vaalilla asetettavan fyysillisen kantajan määräämiseen eli toisin sanoen, oikeus ottaa osaa vaaliin. Ne henkilöt, jotka täyttävät vaalioikeuden saamiselle asetetut ehdot, ovat vaaliin osaaottamaan oikeutettuja, vaalioikeutettuja. Kun vaaleja suoritetaan vain suhteellisen harvoin, ei vaalioikeutta, vaikka se onkin jatkuva oikeus, voida käyttää kuin määrättyinä aikoina. Siinä suhteessa sillä on runsaasti vertauskohtia yksityisoikeuden alalla. (32) Lisäksi on vaalioikeuden käyttäminen vaaleissa tehty useimmissa maissa riippuvaksi ennen vaaleja suoritettavasta virallisesta vaalioikeuden toteamisesta, vaalioikeuden olemassaolon ennakollisesta vahvistamisesta. Tällöin on tarpeen erottaa toiselta puolen abstraktinen vaalioikeus tietynlaisiin vaaleihin yleensä elikkä vaalioikeus aineellisessa mielessä (Wahlfähigkeit) ja tosiasiallinen osanotto-oikeus tiettyyn vaaliin elikkä vaalioikeus muodollisessa mielessä (Walberechtigung). (33) Niistä tulee jäljempänä tarkemmin puhe kunnallisen vaalioikeuden yhteydessä. Tyydymme sen vuoksi tässä ainoastaan viittaamaan sinne.

(1) *Tezner*, Die Volksvertretung s. 564.

(2) Näin myös *Tezner*, m. t. s. 564.

(3) Näin mm. *Granfelt*, J. F. T. 1929 s. 400. Niille, jotka katsovat, että kansa vaalissakin on valtion toimielin, on osanotto-oikeus valtiollisiin kansanvaaleihinkin toimivallasta johtuvaa. Näin erityisesti *Jellinek*, System s. 138.

(4) Vrt. *Binder*, Philosophie des Rechts s. 299.

(5) *Laband* I s. 151.

(6) *Laband* I s. 331 ss. Ks. myös mm. *Bornhak*, Preussisches Staatsrecht I s. 409 ja *Schuppe*, Der Begriff des subjektiven Rechts s. 74 ss. Vrt. edelleen jo *Bluntschli*, Allgemeines Staatsrecht s. 55.

Uudessa muodossa on *Laband*in teorian esittänyt fascismin vaalioikeusteoreetikko *Bianchi*. Ks. siitä *Braunias*, m. t. II s. 7 s.

(7) System der subjektiven öffentlichen Rechte, 1 painos v. 1892.

(8) System s. 137 ss. ja 159 ss., Staatslehre s. 421 ss.

(9) Ks. mm. *Radnitzky*, Die Parteiwillkür s. 32.

(10) *Smend*, Massstäbe des parlamentarischen Wahlrechts s. 4; *Braunias*, m. t. II s. 3 ss.

(11) *Seydel-Piloty* I s. 251 aliv. 2.

(12) On merkille pantavaa, että esim. niin kriitillinen tutkija kuin *Wittmayer* tahtoo nimittää vaalioikeuden relatiiviseksi luontaisoikeudeksi, joka on syntynyt määrätyn kulttuuritason mukana (Unser Reichsrathswahlrecht s. 187).

(13) *O. Mayer*, Das Staatsrecht des Königreichs Sachsen s. 123: Vaalioikeudella ei ole mitään itsenäistä luontaisoikeuden lailla etukäteen ja yleensä määrättyä muotoa. Se on valtakysymys, yhteismielen ja valtioviisauden kysymys.

(14) "Wenn die Geschäfte des Staates durch die dazu Berufenen geführt werden, so geschieht das zu seinem Vorteil, für das öffentliche Wohl. Damit wird sich aber in weitem Masse eine Berücksichtigung der Einzelnen verbinden, deren Wohl verlangt, das etwas geschehe oder nicht geschehe oder so geschehe. Um ihnen das in Form eines Rechtes zu sichern, kann ihnen rechtsordnungsgemäss eine Mitwirkung an der staatlichen Tätigkeit zugeteilt werden und damit Macht über ein Stück öffentlicher Gewalt." Verwaltungsrecht I s. 108 s.

(15) *O. Mayer* I s. 106 ss., erit. s. 110 aliv. 112.

(16) Die Volksvertretung s. 564: vaalioikeus on jäsenoikeuteen liittyvä myötävaikuttaminen korporaatiotoimielimen asettamiseen.

(17) Handbuch der Politik I s. 358: vaalioikeus on yhteisön jäsenten myötävaikuttaminen toimielimen määräämiseen heidän edustajakseen. Personwahl, nicht Partiwahl s. 5: vaali ei ole mielivaltainen ilmoitus, vaan tahdontoiminta, jonka tarkoituksena on tuoda parlamenttiin positiivinen tulos.

(18) Handwörterbuch der Rechtswissenschaft, Stier-Somlo - Elster Bd 6 s. 762.

(19) DuPrStR I s. 390: vaalioikeus on subjektiivinen julkinen oikeus myötävaikuttaa valtiovallan kantajan asettamiseen ja myötämääräämisoikeus toisiin valtion johdolla. *Hatschek*in lisäys, jossa tulee esille, että valitsijan toiminta ei rajoitu ainoastaan siihen, että hän äänestää omaa ehdokastaan, vaan valitsija voi vaikuttaa äänellään myös vieraiden ehdokkaiden valitsemiseen siten, että vähemmän epämiellyttävä ehdokas vieraasta puolueesta tulee valituksi, samaten kuin se, että vaali suoritetaan valtion johdolla, eivät tuo määritelmään sellaisia olennaisia seikkoja, joiden vuoksi *O. Mayer*in selvä ja täsmällinen määritelmä olisi hylättävä. Lisäksi on toisen puolueen ehdokkaista määräämisen tuominen määritelmään harhauttava tai ainakin sekaannusta tuottava, joten se on tarpeeton.

(20) Unser Reichsrathswahlrecht s. 180 ss.

(21) Verwaltungsarchiv XXXXIV s. 73.

(22) Das Stimmregister s. 21.

(23) Die subjektiven öffentlichen Rechte s. 249 s.

(24) Ks. *Hatschek*, DuPrStR I s. 387. *Hatschek* tekee samassa kohdassa sattuvan rinnastuksen esittäessään, että kun vaalioikeus määritellään parlamentin muodostamisen heijastusvaikutukseksi, merkitsee se samaa kuin jos kihlakumppanien suostumus avioliiton päättämisessä käsitettäisiin joksikin toisarvoiseksi avioliiton syntymisessä tarpeellisen muotomääräyksen heijastusvaikutukseksi.

(25) M. t. s. 249.

(26) *Bornhak*, Das Italieniche Staatsrecht des Faschismus s. 81 ss.; *Ball*, Das materielle Wahlprüfungsrecht s. 106 ss.

(27) Jäljempänä vaaliluetteloa koskevassa kappaleessa esitämme vielä erään näkökohdan, joka positiiviseen vaalioikeuteemme nojaten tukee käsitystä yleisen ja yksityisen intressin yhtymisestä vaalioikeudessa.

(28) Staatslehre s. 422 aliv. 2.

(29) Toimielimen jäsenyyden ennakollinen toteaminen voidaan järjestää samalla tavoin kuin vaalioikeuden toteaminen. Henkilöllä on silloin subjektiivinen oikeus tulla merkityksi ääniluetteloon, jolla toimielimen jäsenyys todetaan ja vahvistetaan. Näiden luetteloiden perusteella suoritettavaan äänestykseen osanotto on oikeudelliselta luonteeltaan kompetenssia samoin kuin kunnanvaltuuston jäsenen osanotto valtuuston kokoukseen.

(30) Vrt. *Hatschek*, DuPrStR I s. 327 s. ja *Triepel*, Wahlrecht und Wahlpflicht s. 10.

(31) Näin *Hatschek*, DuPrStR I s. 388.

(32) Ks. niistä *Bühler*, m. t. s. 250.

(33) *Bühler*, m. t. s. 251 aliv. 369, katsoo, että kun vaalioikeus käsitetään jatkuvaksi, mutta vain ajoittain käytettävissä olevaksi oikeudeksi, ei ole tarpeen tehdä eroa Wahlfähigkeitin ja Wahlberechtigungin välillä. Tämä väite ei kuitenkaan ole paikallaan, sillä vaalioikeus aineellisessa mielessä ja vaalioikeus muodollisessa mielessä ovat oikeussisällöltään erilaiset, kuten jäljempänä osoitetaan.