Tanskanmaan vaalit.

Jankuttavan vaalikeskustelumme vielä jatkuessa on tavallaan raitistavaa siirtyä tarkastelemaan Tanskassa yllättäen alkanutta vaalitaistelua. Kun tätä kirjoitetaan, ovat oman vaalipropagandamme viimeiset jyvät tuutissa, ja kun tämä tulee julkisuuteen, valmistautuu Tanskan kansa astumaan vaaliuurnille 23.1.1968.

Sosiaalidemokraattinen Tanskan hallitushan kaatui viime joulukuun puolivälissä ja seurauksena oli eduskunnan hajotus ja uudet vaalit. Kragin hallituksen takana oli parlamentin vähemmistö, 70 kansanedustajaa 179:stä äänestävästä. Mutta kun hallituksen ulkopuolelle jäänyt Aksel Larsenin sosialistinen puolue kaksinekymmenine edustajineen tuki hallitusta, sen takana oli yhden äänen enemmistö.

Tanskan kruunu devalvoitiin loppusyksystä 1967. Sen yhteydessä hallitus esitti kaksi lakiehdotusta devalvaation inflaatiota edistävän vaikutuksen vastustamiseksi. Toisen sisältönä oli työehtosopimusten mukaisten palkankorotusten mitätöiminen. Se olisi merkinnyt indeksin noususta tammikuussa aiheutuvien palkankorotusten kieltämistä. Toisen lakiehdotuksen tarkoituksena oli ylimääräisen tuloveron määrääminen niille, jotka eivät saa palkkatuloja. Hallitus oli hankkinut etukäteen ehdotuksilleen ammattijärjestöjen suostumuksen, kun taas työnantajat vastustivat hallituksen suunnitelmaa.

Nyt meidän tulee muistaa, että Aksel Larsenin sosialistinen kansanpuolue saavutti vuoden 1966 vaaleissa suuren vaalivoiton. Sen kansanedustajien määrä kaksinkertaistui: 10-20. Puolue muodostui kahdesta elementistä, vanhat kommunistit, jotka Larsen oli tuonut mukanaan ja nuoret radikaalit, jotka eivät enää olleet jaksaneet seurata oikeistolaisiksi katsomiaan sosiaalidemokraatteja, vaan olivat suurin joukoin siirtyneet Larsenin leiriin.

Pääministeri Krag oli laskenut, että sosialistinen kansanpuolue sisäisistä riitaisuuksista huolimatta äänestää hallituksen epäpopuläärienkin ehdotusten puolesta, sillä kyseessä oli työväenhallituksen säilyttäminen tai kaataminen. Mutta siinä hän laski väärin, sillä kuusi nuorten intellektuellien ryhmään kuuluvaa sosialistisen kansanpuolueen parlamenttiedustajaa äänesti hallitusta vastaan, ja asia oli sillä selvä.

Kerrotaan, että folketingetin ratkaiseva istunto oli dramaattinen. Larsen harjoitti niin jyrkkää painostusta ryhmässään kuin vain politiikassa on mahdollista. Häntä ja hallitusta vastassa oli erityisesti kaksi nuorta, kaunista rouvaa, Hanne Reintolft ja Ria Dam. "On kysymys poliittisesta moraalista. Olemme vaaleissa antaneet lupauksia valitsijolle, emme voi toimia toisin", sanoi Reintoft. Ja Pia Dam: "Olemme oppineet, että voi olla välttämätöntä kaataa vasemmistohallituskin, jos se pettää vasemmistopolitiikan". Ei iva eivätkä uhkaukset saaneet näitä keskustelun päähenkilöitä taipumaan tuumaakaan. Reintoft joutui jyrkkään sananvaihtoon verrattomasta väittelytaidostaan tunnetun ent. ulkoministeri Per Haekkerupin kanssa. Folketingetissä on tapana, että sen jäsenet antavat erikoislaatuisella tavalla tunnustuksen sille, joka erityisen hyvin menestyy puhujana: kansanedustajat kulkevat hänen istuinpaikkansa ohi ja jättävät kymmenäyrisen hänen pöydälleen. Reintoftille sateli kymmenäyrisiä.

Kuten arvata sopii, Larsenin puolueessa alkoi pyykinpesu. Pidettiin puoluekokous, jossa Larsen voitti vähäisellä enemmistöllä. Kun mitkään sovitteluyritykset eivät onnistuneet, marssi vähemmistö ulos. Sen mukana menivät käytännöllisesti katsoen kaikki älymystöön kuuluvat nuoret, Pia Dam ja Hanne Reintoft etunenässä. Larsenin enemmistöön, joka nuorten jätettyä purren oli istunut hämmentyneenä ja onnettomana tyhjenevässä kokoussalissa, jäivät puolueen ikäihmiset, suurin osa heistä on Larsenin kommunistisesta puolueesta mukanaan tuomia vanhoja luokkataistelijoita. Ainoa merkittävä vanhan kaartin mies, joka seurasi nuoria, oli 65-vuotias kreivi Kai Moltke, joka tähän saakka on kulkenut Larsenin mukana tuulessa ja tyvenessä.

Näissä merkeissä suoritetaan vaalit. Larsenin liitosta eronneet ovat muodostaneet oman puolueen, nimeltä vasemmistososialistinen puolue. Silmiin ei ole sattunut, onko se saanut kerätyksi 16.000 allekirjoitusta voidakseen ottaa vaaleihin osaa, mutta se on todennäköistä.

Porvaripuolueet lähtevät vaaleihin voitonvarmoina. Viimeinen gallup joulukuussa osoitti, että sosiaalidemokraattien kannatus edellisistä vaaleista olisi alentunut 38.2 prosentista 33.2 % ja sosialistisen kansanpuolueen 10.9 prosentista 6.4 %. Kommunistien osuus olisi noussut 0.8 prosentista 2.7 %. Kun sosialistinen kansanpuolue on siis lisäksi haljennut, näyttää vasemmistoenemmistön säilyttäminen todella epävarmalta.

Toinen asia on sitten, mitä käytännöllisiä mahdollisuuksia porvaripuolueilla on mahdollisen enemmistön turvin yhteishallituksen muodostamiseen. Konservatiivit ja venstre kyllä mahtuvat pelaamaan yhdessä, mutta radikaalinen venstre, joka on monen monituiset vuodet ollut läheisessä tukisuhteessa sosiaalidemokraatteihin, on vaikeammin ostettavissa. Yhtenä suurena esteenä saattaa olla, että radikaalinen venstre on puolustuskysymyksessä ollut Natoa vastaan, kun taas muut porvaripuolueet samoin kuin sosiaalidemokraatitkin ovat lähinnä naimisissa Naton kanssa.

Tanskasta kuuluu aina mielenkiintoisia uutisia.

Edessä olevissa vaaleissa ratkaistaan maan yleisen ja taloudellisen politiikan suunta, mutta uteliaiden ihmisten mieliä kiinnittää ehkä eniten, miten vasemmistososialistien nuoret rohkeat rouvat selviävät. Toinen heistä sanoi työväenhallituksen kaadettuaan: "Taas uskaltaa katsoa peilistä kuvaansa." Hän piti poliittista moraalia, niin kuin hän sen käsitti, tärkeämpänä kuin folketingetiä.