Desentralisaatiosta.

Yleisesti hyväksytty ohjelma ynnä tällaisen ohjelman toteuttaminen voivat usein olla ristiriidassa keskenään. Poliittisesta elämästähän väitetäänkin, että ohjelmat tehdään sitä varten, että ne voitaisiin unohtaa. Hallitusohjelmien osalta on todella sanottava, että harvoja poikkeuksia lukuunottamatta niitä ei muisteta eikä muistella sen jälkeen kun ohjelma on saatu vaivalla harsituksi kokoon ja virallisesti esitetty. Jollekulle nuorelle valtiollisen historiamme tutkijalle tarjoutuisi varmaan kiitollinen tehtävä suorittaa tutkimus hallitusohjelmista ja niiden vaikutuksesta hallitusten toimintaan.

Lauri Ingmannista kerrotaan, että hän kerran pyynnöstä kirjoitti eräälle pääministerille hallitusohjelman. Lasku oli seuraavan tapainen:

An 1 kpl hallitusohjelmia   5 mk

Keksitty yksi uusi fraasi 45 mk

Yhteensä 50 mk

Mutta jossakin asiassa saattaa ohjelma olla niin yleisesti hyväksytty, että se on tullut suorastaan iskusanaksi. Onko tällainen ohjelmallinen suuntaus paremmassa asemassa, vai jääkö sekin kovassa todellisuudessa yhtä vähän huomiolle kuin ohjelmat yleensä?

Tarkastelkaamme sitä pyrkimystä, joka tarkoittaa hajasijoitusta, yhteiskunnan tehtävien suorittamista siten, että mahdollisimman suuri osa niistä voisi tapahtua muualla kuin yhteiskunnan keskuksessa. Tätä pyrkimystä nimitetään desentralisaatioksi. Se on niin yleisesti tunnustettu oikeaksi, että sitä voidaan pitää suorastaan iskusanana. Mutta desentralisaatiopa juuri on niitä iskusanoja, joiden vaikutus jää ohjelmallisiksi vakuutteluiksi ja joiden ympärillä pidetään tehottomia parannussaarnoja. Kun tulee toteuttamisen hetki, silloin unohdetaan juhlalliset puheet ynnä pyhät valat. Keskuspaikka saa säännöllisesti sen, mikä yhtä hyvin ja paremminkin kuuluisi muualle.

Tämä asia nousi taas mieleen, kun julkisuudessa näkyi tieto, että Yhteiskunnallisen Korkeakoulun piirissä suhtaudutaan kielteisesti tämän opetuslaitoksen Tampereelle sijoittamiseen. Varmaa on, että Yhteiskunnallisen korkeakoulun piirissä on paljon niitä, jotka ovat pitäneet elämänsä kestäessä paljon puheita desentralisaation puolesta, mutta kun nyt eteen on tullut kysymys, jonka yhteydessä nuo puheet voitaisiin toteuttaa, on asia tullut kaksipiippuiseksi. Desentralisaation toteuttaminen tietäisi omakohtaista siirtymistä pois pääkaupungista tai korkeakoulun piirissä suoritettavan työn lopettamista, ja silloin syntyy ristiriita periaatteen ja käytännön välillä. Kuitenkin on sanottava, että Yhteiskunnallinen Korkeakoulu luonteensa puolesta sopisi mitä parhaiten Tampereelle. Tämän suuren teollisuuskaupungin nuorisolle tarjoutuisi mainio tilaisuus yhteiskunnallisten aineiden opiskeluun omassa kaupungissa toimivan korkeakoulun piirissä. Sama olisi asianlaita myös laajan maaseudun valistuneen nuorison suhteen.

Kun olemme joutuneet puhumaan desentralisaatiosta, emme voi olla kertomatta, että Suomen kansan ikioma lempilapsi Kansaneläkelaitos rakentaa nyt satojen miljoonien voimalla Helsinkiin jättiläistoimitaloaan. Meillä on ollut tilaisuus jo aikaisemmin todeta, että juuri Kansaneläkelaitos olisi pitänyt sijoittaa maaseudulle, koskapa sen toiminnalle ei Helsingissä oleminen ole mikään elämänedellytys, pikemminkin päinvastoin. Mutta niin on käynyt, että Töölöön ammuttua valtavaa maakuoppaa täytetään parasta aikaa kivimuurilla, josta taitaa tulla eräs pääkaupungin suurimpia ja - toivottavasti - kauneimpia kivimuureja. Tässä taas iskusana ja käytäntö antavat toisiaan korvalle.

Desentralisaatio ei ole ainoastaan aineellista laatua, sillä saatamme puhua myös henkisestä desentralisaatiosta. Yhden kaupungin, yhden yliopiston, yhden tiedekunnan, yhden tieteellisen tai taiteellisen suuntauksen ei pidä saada sellaista asemaa, että kaiken kehitys riippuu siitä, mitä tässä keskuksessa asiasta ajatellaan ja sanotaan.

Tämä on noussut mieleen erään tieteellisessä maailmassa raivonneen tunnetun tiimellyksen johdosta. Tarkoitamme maisteri Kemppisen väitöskirjaa. Onneksemme emme tunne tieteenalaa, jossa riita raivoaa, emme miehiä emmekä asian taustaa, joten tarkoin vältämme puhumasta tästä yksityistapauksesta muuna kuin tyyppiesimerkkinä. Saattaa olla, että Kemppinen, jolta Helsingin yliopistossa on aikoinaan hylätty väitöskirjateelmä, ei ole mikään historian lehdille jäävä tieteellinen lahjakkuus; saattaa olla, että hänen nyt Åbo Akademissa tarkastettu väitöskirjansa on huono, kuten Helsingissä on selitetty. Mutta yksi asia on varma: jos vapaa yliopisto suostuu siihen, että sen suojissa saadaan esittää väitöskirja tarkastettavaksi ja jos tunnettu ja tunnustettu tiedemies ilmoittaa hyväksyvänsä väitöskirjan opinnäytteenä, niin jutun pitää antaa kulkea laillista menoaan. Mikään tiedemieskunnia ei vaadi, että keskuspaikan yliopisto panee maat ja taivaat nurin, jotta tuo sen aikoinaan hylkäämä yrittäjä ei saisi korkeaa oppiarvoaan jossakin toisessa yliopistossa. Sanomme tämän senkin huomioonottaen, että väitöskirja olisi todella ollut arvoton. Henkistä desentralisaatiota on oltava olemassa. Ei saa päästää asioita siihen, että Helsinki määrää itsevaltiaasti kaikista asioista; myös muualla toimivilla laitoksilla täytyy olla vapaa oikeus kannanottoihin. Saattaa olla mahdollista, että osa noista kannanotoista on vääriä. Mutta tutkimuksen vapaus on sellaisenaan tärkeä periaate, jota meillä ei ole varaa hylätä reippaiden viikinkiretkien vuoksi. Ja meidän kaikkien, jotka kuvittelemme olevamme totuuden soihdunkantajia, tulee muistaa: "se pyörii sittenkin". Maailman kulku on niin monesti osoittanut aikaisempien profeettain viisauden suureksi tietämättömyydeksi ja hulluudeksi. Emme usko, että näin tulee tapahtumaan sen opillisen riidan yhteydessä, mistä nyt on ollut kysymys. Mutta jos mahdollisuuskin esittää - vaikkapa vieraan yliopiston kateederilta - vallitsevasta suunnasta poikkeavia ja siksi vihattavia käsityskantoja, jos tällainen mahdollisuuskin työskennellään pois, silloin riistetään edellytykset "se pyörii sittenkin"-ilmiöltä.

Desentralisaatiota tarvitaan. Keskitetyllä hallinnolla, talouselämällä, tutkimuksella on omat etunsa. Mutta jos keskitys esimerkiksi hengenviljelyn alalla menee siihen, että Helsinki ja helsinkiläinen voimienkeskitys saavat määrätä niin suvereenisesti, että kaikki heidän käsityksistään poikkeava tukahdutetaan, ollaan väärillä jäljillä. Voi olla, että helsinkiläiset kykenevät vallankeskityksensä avulla estämään rikkaruohot kasvamasta, mutta onko aivan varmaa, että rikkaruohon ohella ei tuhota myös arvokasta työtä, jos yksinvalta pääsee valtoimenaan rehottamaan.