"Poliisisosialismiako" Etelä-Amerikassa?

Lyhytkin Venäjän vallankumouksen historia sisältää selonteon merkillisestä yrityksestä johtaa työläisten kumoukselliseen toimintaan kohdistunut mielenkiinto tsaarihallituksen johdolla tapahtuvaan ammatilliseen järjestäytymiseen. Aatteen isä oli Moskovan turvallisuuspoliisin päällikkö eversti Zubatov, joka vuonna 1900 perusti hyvin menestyneen mekaanisen teollisuuden työläisten keskinäisen avustusliiton. Aikana, jolloin työväestön olosuhteet olivat äärimmäisen kurjat ja jolloin sillä ei ollut minkäänlaisia oikeuksia tai mahdollisuuksia vaikeuksiensa ilmaisemiseen tai korjauksen saamiseen, tällainen hallituksen suoma tilaisuus avoimeen järjestäytymiseen sai osakseen laajaa kannatusta eri puolilla Venäjää. Tämä taas aiheutti sen, että Zubatovin yritys herätti levottomuutta vallankumouksellisten parissa ja he tunnustivat avoimesti, että hallituksen suunnittelema toiminta työläisten ja talonpoikien hyväksi uhkasi tehdä taistelun hallitusta vastaan mahdottomaksi.

    Tämä liike, josta on käytetty nimitystä "Zubatovshtshina" tai "poliisisosialismi" sai kuitenkin vuonna 1903 lyhyen lopun. Syynä oli se, että liike riistäytyi hallituksen asettamien toimintarajojen ulkopuolelle ja oli johtamassa tapahtumia vuoden 1903 suurlakkoon. Hätääntyneet työnantajat vaativat hallitukselta liikkeen lopettamista, mikä tapahtuikin. Eräs historioitsija toteaa: "Työläiset jäivät kuten ennenkin yhteiskunnan ulkopuolelle ilman minkäänlaista osuutta voimassa olevaan yhteiskuntajärjestykseen".

    "Poliisisosialismin" keskeinen idea ei suinkaan ollut mikään uusi keksintö. Jo aikaisemmin olivat vallanpitäjät monellakin suunnalla olleet selvillä siitä, että jos kovan kurin alla eläville ihmisille järjestetään niiden mielen mukaista vaaratonta puuhailua, heidän huomionsa voidaan ainakin tilapäisesti ohjata pois järjestelmää vastaan suunnatuista hankkeista, joihin olosuhteiden huonous muuten luonnostaan johtaisi. Pääasiana oli, että hallittavien omaehtoinen toiminta voitaisiin estää. Yhtä tärkeää oli myös se, että hallittavat voitaisiin houkutella kannattamaan vallanpitäjien valtaa.

    Perussa viime vuoden lokakuussa suoritetun sotilasvallankaappauksen yhteydessä on pakostakin tullut mieleen ajatus poliisisosialismin keinojen käyttämisestä oikeuksia vailla olevan kansan kurissapitämiseksi. Tämän kenraalikaappauksen yhteydessä tietenkin puhuttiin siitä, että nyt toteutetaan kansan tahtoa, joka vanhojen etuoikeutettujen ryhmien vallassa ollessa oli tallattu jalkoihin. Tähän sanahelinään ei tietenkään ollut syytä uskoa, sillä niin väkivaltaisten vallansiirtojen aikana on aina puhuttu. Ja vaikka kenraali Velascon ensimmäisiä toimenpiteitä oli rikkaan yhdysvaltalaisen International Petroleum Companyn takavarikoiminen, niin sekin voitiin selittää yritykseksi hankkia kannatusta laajojen väestökerrosten taholta. Tämä tulos saavutettiinkin vähintään odotetussa mitassa, sillä upseerijuntta antiamerikkalaisine toimenpiteineen sai heti todellisen, suorastaan valtavan suosion miltei kaikissa kansankerroksissa.

    Mutta kuva taitavasti houkutellulla kansan tuella toimivasta vallinnutta systeemiä pönkittävästä kenraalihallituksesta on ajan mukana saanut uusia ja odottamattomia piirteitä. Amerikkalaisen öljy-yhtiön omaisuuden takavarikointi ei ollut sittenkään omassa maassa tarpeellisen suosion saavuttamiseksi tehty taktillinen veto, josta olisi voitu luopua, kun Yhdysvalloilta oli saatu kiristetyksi riittävästi dollareita. Päinvastoin, hallitus piti kiinni takavarikoimisesta ja sen ohessa lähetti amerikkalaisille 700 miljoonan dollarin laskun perulaisten öljykenttien luvattomasta käyttämisestä 40 vuoden aikana.

    Latinalaisen Amerikan maissa on vuosina 1907-1966 tehty 106 onnistunutta sotilaskaappausta, mutta sääntönä on ollut, että vallinneet valtasuhteet ovat säilyneet, toisin sanoen suurmaanomistajat ovat pitäneet todellista valtaa käsissään kaappauksen jälkeen yhtä lujasti kuin sitä ennen. Kun sitten Perun sotilaskaappauksen johtajat julistivat muuttavansa maan sosiaalisen ja taloudellisen rakenteen ja riistävänsä määräysvallan etuoikeutetulta vähemmistöltä, ei tähän monikaan uskonut. Epäileville tulikin täydellisenä yllätyksenä tämän vuoden keskivaiheilla toimeenpantu radikaalinen maareformi. Sen mukaan luovutetaan maattomalle väestölle kaikki maatilat niiltä osilta, milloin peltopinta-ala nousee yli 150 ha. Varsinaisista suurtiloista, niiden joukossa Gildemeisterin perheen omistamat 560 000 ha, muodostetaan osuuskuntia. Tätä reformia on alettu väellä ja voimalla toteuttaa ja jos se onnistuu, on rikkaan maanomistajaluokan valta Perussa murrettu ja 400 vuotta kestänyt keskiaikainen feodalismi lopetettu, kuten presidentti Velasco mainitsi maareformia selostaneessa puheessaan, joka loppui komeasti: "maatyöläinen, voit olla varma siitä, että tilanomistaja ei enää koskaan tule hyötymään köyhyydestäsi ."

    Selostaessaan toimenpiteitään taloudellisen tasa-arvoisuuden toteuttamiseksi vallankumoushallitus on tärkeänä askeleena pitänyt vesien julistamista valtion omaisuudeksi. Jos varakkaat maanomistajat ovat tähän mennessä omistaneet myös maan vesirikkauksia, siis myös juoksevan veden - kuten voi päätellä - on uusi vesilakireformi todella merkittävä maassa, jossa suuret väkirikkaat alueet kärsivät alituisesta kuivuudesta ja jopa juomaveden puutteesta.

    Mikä tämä Perun vallankumous on ideologiselta luonteeltaan? Kenraali Velasco sanoo: "tämä ei ole marxilainen vallankumous; emme siksi ole menossa kohti kommunistisen mallinmukaista yhteiskuntaa. Muutamme perinpohjaisesti ja radikaalisesti Perun yhteiskunnallis-taloudellisen järjestelmän. Tämä on perulainen vallankumous".

    Jos Perun kenraalijuntta jatkaa tähänastista reformipolitiikkaansa voi se tarjota muillekin latinalaisen Amerikan maille mallin yhteiskunnallisista uudistuksista ilman kommunismia. Kansa näyttää ainakin vielä luottavan kenraaleihinsa. Mutta koettelemukset ovat edessä, sillä reformit saattavat aiheuttaa taloudellisia vaikeuksia ja kenraalien valta voi niiden vuoksi horjua.

    Erään ruotsinmaalaisen lehden toimittaja sai äskettäin tavata vuodesta 1963 lähtien epäonnistuneen vallankumousliikkeen vuoksi vankilassa istuvan Perun talonpoikaisjohtajan Hugo Blancon. Tämä kokenut mies ja ilmeisesti pätevä asiantuntija ei usko kenraalijunttaan eikä maareformiin. Kenraalit eivät voi pitää valtaa käsissään, he edustavat keskiluokkaa ja se on liian pieni voidakseen hoitaa asioita ja vastustaakseen amerikkalaisia ynnä raharikkaita. Ja maareformista sanoo Blanco, että sitä ei tulla toteuttamaan. "Etelä-Amerikka on täynnä hyviä lakeja, joita ei ole aiottukaan panna täytäntöön".