Suomen ja Ruotsin väliset yleisurheilusuhteet

Maakansa 10.8.1934

Minkälaisia edellytyksiä tällä hetkellä on välien uudelleen rakentamiseen.

Odottamattoman suurta huomiota on Ruotsissa saanut osakseen Suomen urheiluliiton 29.7. Tampereella pidetyssä vuosikokouksessa tehty päätös, että liitto pysyy aikaisemmin omaksumallaan kannalla urheilusuhteissa Ruotsiin. Tätä päätöstä on erittäinkin Ruotsissa arvosteltu ankarasti, ja myöntää täytyykin, että se olisi saanut jäädä tekemättä. Yhteistyötä vaativan vähäisen oppositioryhmän toimesta tapahtunut kysymyksen esille ottaminen tässä vaiheessa oli nimittäin joka suhteessa varsin valitettavaa. Hiljaisuus olisi tällä erää ollut parhaiten paikallaan odotellessa asioiden suotuisaa kehitystä, mikä ei voi jäädä tapahtumatta.

Kun Suomen ja Ruotsin välisiin yleisurheilusuhteisiin näyttää kohdistuvan yleisempääkin mielenkiintoa, lienee paikallaan lyhykäisesti selostaa niitä olosuhteita ja tapahtumia, jotka ovat edeltäneet välien katkeamista tai siihen vieneet sekä esittää näköaloja siitä, mihin olisi pyrittävä ja mihin on mahdollista päästä.

Suomen ja Ruotsin yleisurheilusuhteet ennen Nurmi-juttua.

Vuosien 1925 ja 1931 välisenä aikana järjestettiin joka toinen vuosi Suomi-Ruotsin yleisurheilumaaottelut, jotka antoivat leimansa koko otteluvuoden yleisurheilutoiminnalle ainakin Suomessa, ellei molemmissa maissa. Niin runsaasti puhtaasti urheilullisia arvoja kuin nuo ottelut kykenivätkin luomaan, niin kehittyivät ne kuitenkin siinä määrin voimia kuluttaviksi ja hermojaraatelevan jännittäviksi, että Suomen taholta ilmoitettiin heti 1931 vuoden ottelun jälkeen luovuttavaksi ottelujen pitämisestä niiden siihenastisessa muodossa. Kumpaisessakin maassa niinhyvin urheilijain ja johdon kuin suuren yleisönkin keskuudessa vallalle päässyt "voitto-hinnalla-millä-hyvänsä" -mieliala aikaansai valitettavia välikohtauksia urheilijoiden kesken kilparadalla ja yleisön kiihkomielistä asioihin sekaantumista katsojaparvekkeilta, niin että jonkinlaista väliaikaa maaottelujen pitämisessä tervehdittiin molemmissakin maissa mielten rauhoittamista aikaansaavana tekijänä - ainakin niiden taholta, jotka halusivat säilyttää maiden väliset urheilusuhteet ystävyyden pohjalla. Moisten "kukkotaisteluitten" jatkuminen sellaisinaan olisi varmaa varmemmin nostanut naapurikansojen urheiluväen yhä kiihkeämmin toisiaan vastaan. Kun nyt taas eräillä tahoilla vaaditaan maaottelujen aloittamista yhteisymmärryksen jälleenrakentamiseksi, on niissä piireissä perin juurin unohdettu se seikka, että maaottelut aikanaan lopetettiin osaltaan juuri yhteisymmärryksen säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi.

Kysymys urheilijain vaihdosta Suomen ja Ruotsin välillä aiheutti vuosina 1929-31 lukuisia hankauksia. Suomalaiset urheilijat - nimenomaan pitkänmatkanjuoksijat - olivat varsin haluttuja Ruotsiin sikäläisten seurojen kilpailuihin. Samaan aikaan oli ruotsalaisten urheilijoitten tänne saaminen sitävastoin milteipä mahdotonta. Moniin keinoihin koetettiin turvautua "mies-miestä vastaan" periaatteen toteuttamiseksi, mutta kaikki ne osoittautuivat tehottomiksi naapuriemme haluttomuuden vuoksi. Suomalaisten urheilijoitten Ruotsinmatkoista aiheutui monia vaikeasti vältettäviä vaaroja. Tunnettu, mutta täältä käsin todistamattomissa oleva asia oli, että ruotsalaisten seurojen ja suomalaisten urheilijoitten yhteistoiminnassa ei liene aina huomioonotettu amatöörisääntöjä. Mikä vaara tämän johdosta saattoi uhata koko kansainvälistä edustusurheiluamme, se tuli Nurmi-jutun kokemusten valossa selvästi näkyviin. "Kruunusysteemi" saattoi kotimaisenkin urheiluelämämme kehityksen peloittaville urille. Ruotsissa opitut rahakilpailut pyrittiin siirtämään kotoiselle maaperälle, enkä luule erehtyväni väittäessäni, että tässä on avain siihen kehitykseen, jonka etenemisestä täällä on tänä kesänä ainakin aloitettu lopun tekeminen. Mutta "kruunusysteemi" oli myöskin Ruotsin sisäisen urheiluelämän kannalta yhtä peljättävä asia. Kesällä 1931, olin asiasta neuvottelemassa Tukholmassa ja saimme aikaan mahdollisimman selkeässä yhteisymmärryksessä sopimuksen, jonka toivottiin korjaavan asiaintilaa.

Urheilijavaihdon yhteydessä esiintyi eräs vastenmielisimpiä ja vaikeimmin tukahdutettavia amatööriurheilun liepeillä esiintyviä loisilmiöitä: urheilijain välittämistoiminta. Muuan hämärä välittäjätyyppi Suomessa aiheutti ikävyyksiä vuodesta toiseen. Suomalaisurheilijat joutuivat suurien kiskurien maineeseen, vaikka niistä rahoista, joita asianomaiset järjestäjäseurat olivat heidän osanotostaan maksaneet, eräissä todistetuissakin tapauksissa ainoastaan murto-osa joutui heille itselleen. Vasta kilpailusuhteitten katkaiseminen Ruotsiin on lopettanut välittämistoiminnan sinne.

Mainitsematta ei sovi myöskään jättää Tukholman Idrottsbladetin osuutta välien kylmentäjänä jo silloin. Tietystikään ei Ruotsin urheiluliitto ollut eikä ole vastuussa sen suomalaisia loukkaavasta kirjoitustavasta. Mutta toisaalta ei Suomen Urheiluliittokaan voi olla pitämättä tätä levikiltään huomattavaa lehteä laajoissa Ruotsin piireissä vallitsevien mielialojen tulkkina ja siis olla tekemättä osaltaan vaikuttavia johtopäätöksiä tämän nojalla.

Suomen ja Ruotsin väliset yleisurheilusuhteet olivat siis 1931 vuoden lopussa m.m. ylläesitettyjen seikkojen vuoksi sellaisessa vaiheessa, että niiden täydellinen uudestijärjestely olisi joka tapauksessa ollut välttämätön. Tämä olikin epäilemättä voinut tapahtua molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä, sillä olisihan korjaus ollut kumpaisenkin asiapuolen etujen mukaista - jollei 1932 näyttämölle tuotu Nurmi-juttu olisi aiheuttanut välien katkeamista ja muutenkin siirtänyt muita kysymyksiä taka-alalle.

Nurmi-juttu ja sen seuraukset.

Los Angelesin olympialaisten kisojen jälkeen Suomi katkaisi kaikki kilpailusuhteensa Ruotsiin yleisurheilun alalla. Sen vuoksi Suomen Urheiluliiton toimenpiteitten asianmukainen arvostelu edellyttää Nurmi-jutun vaiheitten tuntemista:

1) Los Angelesin kisojen kynnyksellä ryhtyi kansainvälisen urheilufederation, I.A.A.F:n puheenjohtaja, ruotsalainen Edström hankkimaan Saksasta todisteita Paavo Nurmea vastaan joka oli kesällä 1931 tehnyt pitkän kilpailumatkan Saksassa. Hra Edström on antanut ym-märtää, että hänelle oli tehty virallinen ilmianto sekä että siitä olisi julkaistu lehdissä paljastusuutisia. On annettu ymmärtää, että ilmianto olisi tullut Amerikasta. Aivan äskettäin on tähän tullutkin sen verran valaistusta, että Amerikan urheiluliiton puheenjohtaja myöntää "olleensa vain sen verran tekemisissä asian alullepanon kanssa", että hän "velvollisuutensa mukaisesti" oli "edelleen lähettänyt Edströmille erään Euroopassa vierailleen ylioppilasurheilijajoukkueen valmentajalta tai johtajalta saamansa kirjeen, jossa väitettiin amatöörioloja eräissä Euroopan maissa skandaalimaisiksi ja mainittiin Nurmen nimi muutamien muiden mukana" sekä lisänneensä tähän, että heillä oli ollut "epäilyksiään Nurmea ja varsinkin tämän manageria vastaan "Nurmen Amerikan retkien aikana", mutta etteivät he olleet "kyenneet hankkimaan tästä suoranaisia, diskvalifikatioon riittäviä todisteita". - Tämän useampiin urheilijoihin kohdistetun vihjauksen johdosta hra Edström siis kohdisti huomionsa ainoastaan Nurmeen ja niinkuin ei tämä olisi koskaan kilpaillut esim. Ruotsissa.

2) Saksan urheiluliitto, sittenkuin E. 6 eri kertaa - ja lopuksi ankarasti uhaten - oli vaatinut siltä tietoa, lähetti tutkimuksensa tulokset E:lle. Hän puolestaan toimitti asiakirjat jäljennöksinä Suomen Urheiluliitolle maaliskuussa 1932, myöntäen sille aikaa huhtikuun loppuun asian ratkaisemiseksi.

3) 4.4.1932 Berliinissä pitämässään kokouksessa IAAF:n neuvosto, odottamatta Suomelle annetun määräajan loppuunkulumista, julisti Nurmen estetyksi ottamasta osaa (suspendeeratuksi) kansainvälisiin urheilukilpailuihin siksi kunnes SUL. asian ratkaisee.

4) 7.4. SUL., tutkittuaan Nurmea vastaan esitettyä todistusaineistoa ja havaittuaan sen joko huhuista ja toisen käden tiedoista kokoonpannuksi taikka muuten vajavaiseksi (tärkein todistuskappale oli allekirjoittamaton; alkuperäisestä oli kuulemani mukaan todistuksen antajan nimi leikattu pois!), katsoi, ettei se tämän perusteella voinut ryhtyä toimenpiteisiin Nurmea vastaan sekä esitti vastalauseensa neuvoston suspendoimispäätöstä vastaan, koska se oli federation sääntöjen vastainen.

5) Siitä huolimatta, että neuvoston päätöksen mukaan Nurmen suspensatio kesti vain s i i -h e n  s a a k k a kunnes SUL asian ratkaisisi, hra E., saatuaan tietoonsa SUL:n päätöksen, lähetti federation jäsenliitolle ilmoituksen, että N. on toistaiseksi suspendoitu.

6) Kesäkuussa 1932 E. ja IAAF:n sihteeri, Ruotsin urheiluliiton puheenjohtaja Ekelund, kutsuivat SUL:n puheenjohtajan Tukholmaan ja vaativat Suomea olemaan ilmoittamatta Nurmea olympialaisiin kisoihin. Kun Suomen taholta esitettyihin sovitteluehdotuksiin ei suostuttu, ilmoitti SUL:n puheenjohtaja, että Nurmi ilmoitetaan olympialaisiin kisoihin osanottajaksi, ja että tämä myös matkustaa Los Angelesiin.

7) SUL. oli federation toimintasääntöihin vedoten pitänyt kiinni siitä, että federation neuvostolla ei ole sääntöjenmukaista oikeutta julistaa yksityistä urheilijaa kilpailukelvottomaksi tai edes suspensoida häntä, niinkuin neuvosto oli Nurmen tapauksessa tehnyt. SUL:n kannan tunnusti neuvosto itsekin oikeaksi sen kautta, että se Los Angelesiin saapuvalle kongressille päätettäväksi esitti sääntöjen lisäyksen, jonka mukaan neuvosto saisi mainitun oikeuden. Olihan tämä esitys mahdollisimman selvä tunnustus, että se siis oli menetellyt Nurmen suspendoimisessa sääntöjenvastaisesti.

8) Nurmi ilmoitettiin osanottajaksi Los Angelesiin 10.000 metrin ja maratonmatkoille ja matkusti joukkueen mukana.

9) Kisojen aatopäivänä kokoontui niiden järjestelytoimikunta, joka oli muodostettu samoista henkilöistä, kuin IAAF:n neuvosto, ja vaadittuaan kokoukseen kutsuttua Suomen edustajaa peruuttamaan Nurmen ilmoittautumisen ja saatuaan siihen kieltävän vastauksen, kielsi Nurmen osanoton olympialaisiin kisoihin.

10) Seuraavana päivänä aloitetussa federation kongressissa E. puheenjohtajana vastoin yleisiä kokoustapoja esti neuvoston valtuuksia koskevan kysymyksen ja siis siihen liittyvän Nurmen jutun käsiteltäväksi ottamisen ennen kisoja, vaan jätti asian kisojen jälkeen pidettävään jatkokokoukseen. Hänen päämääränään oli siis keinolla millä tahansa pitää neuvoston sääntöjenvastainen suspendoimispäätös voimassa maratonjuoksun yli. Suomen yhdessä eräitten toisten kansojen kanssa myöhemmin tekemän esityksen, että valtuuskysymys otettaisiin esille ennen varsinaisia kilpailuja, puheenjohtaja E. hylkäsi.

11) Osoituksena siitä, ettei Nurmen moraalinen tuomitseminen ollut järin vakavaa laatua, voidaan mainita hra Ekelundin allekirjoittaneelle tekemä ehdotus, että Suomi sallisi Nurmen juosta maratonin kilpailun ulkopuolella. Suomi ei tietenkään voinut suostua tähän menettelyyn, jonka kautta se olisi luovuttanut puhevaltansa asiassa. Maratonkilpailu juostiin ilman Nurmea.

12) Kisojen jälkeen pidetyssä jatkokongressissa federation neuvoston ehdotus sen valtuuksien laajentamiseksi niin, että se saisi suspentoida yksityisiä urheilijoita sivu liittojen, saikin puolelleen enemmistön, mutta vain yhden (1) äänen enemmistön (13 ääntä 12 vastaan, neuvoston jäsenten maittensa edustajina tietysti äänestäessä oman ehdotuksensa puolesta ja siis oman synninpäästönsä hyväksi), mutta neuvosto ei itsekään pitänyt tätä riittävänä, vaan ehdotti kysymyksen kokonaisuudessaan siirrettäväksi seuraavan kongressiin, johon erikoinen komitea laatisi siitä ehdotuksen. Näin tapahtuikin.

13) Kongressin jälkeisenä päivänä kutsuttiin Suomen edustajat neuvoston kokoukseen, jossa heille vilautettiin eräitä Ruotsin uhreiluliiton toimesta sekä Saksasta hankittuja lisätodistuksia Nurmea vastaan ja vaadittiin, että SUL:n saapuvilla ollut puheenjohtaja julistaisi Nurmen ammattilaiseksi. Kun SUL:n puheenjohtajalla ei tietenkään ollut valtuuksia tällaiseen toimenpiteeseen ja kun esitetty todistusainehisto muutenkin olisi vaatinut lähempää tarkastamista, kieltäytyi tämä tietystikin suostumasta neuvoston vaatimukseen. Tällöin neuvosto julisti Nurmen toistaiseksi kilpakelvottomaksi. Kun päätös, nimenomaan ottaen huomioon, että kysymys neuvoston lisävaltuuksista oli edellisenä päivänä siirretty seuraavaan kongressiin, oli räikeässä ristiriidassa voimaan jätettyjen sääntöjen kanssa, ilmoitettiin Suomen taholta, ettei se tule sitä noudattamaan.

14) Nurmen ajojahdin etunenässä olivat federation puheenjohtaja, ruotsalainen hra Edström ja federation sihteeri hra Ekelund. Katsoen siihen urheilun aikakirjoissa ennenkuulumattomasti mielivaltaiseen ja laittomaan sekä muutenkin Suomea syvästi loukkaavaan tapaan, jolla Nurmen poissulkeminen olympialaisista oli tapahtunut, samoinkuin siihen, että hrojen Edströmin ja Ekelundin asema federation johdossa perustuu heidän samanaikaiseen ominaisuuteensa Ruotsin urheiluliiton valtuutettuina edustajina federation kongresseissa sekä ottaen huomioon sen seikan, ettei Ruotsin urheiluliitto myöhemminkään ollut pienimmälläkään eleellä irtisanoutunut näiden edustajiensa toiminnasta tässä asiassa, päätti Suomen urheiluliiton ylimääräinen kokous syksyllä 1932 yksimielisesti katkaista kaiken yhteistyön kilpailutoiminnan alalla Ruotsin urheiluliiton kanssa. Päätöksen sanamuoto oli seuraava:

"Suomen Urheiluliiton yleinen kokous hyväksyy ne toimenpiteet, jotka Suomen Urheiluliiton johtokunta ja sen edustajat ovat Nurmen asian eri vaiheissa suorittaneet ja velvoittaa johtokunnan toimimaan niin, että IAAF:n neuvoston laiton päätös saataisiin ensi tilassa kumotuksi.

Yleinen kokous toteaa, että Ruotsin Urheiluliitto, jonka vastuunalaisen johdon ja jatkuvasti sen luottamusta nauttivien edustajien toimesta oikeudenloukkaukset Suomea vastaan Nurmen sääntöjenvastaisen suspendoimisen yhteydessä on pantu alulle, näin menettelemällä on rikkonut ne hyvät suhteet, jotka Ruotsin ja Suomen yleisurheilun alalla aikaisemmin ovat vallinneet. Kun kilpailullinen yhteistoiminta Ruotsin ja Suomen urheiluliittojen välillä ei nykyisten edellytysten vallitessa ole mahdollinen, yleinen kokous velvoittaa johtokunnan huolehtimaan siitä, että suomalaiset urheilijat eivät kilpaile Ruotsissa niin kauan kuin Ruotsin Urheiluliiton johto on sen toiminnan takana, jonka valitettavana, mutta meidän puoleltamme välttämättömänä seurauksena tämä suhteiden katkeaminen on."

Siinä pääkohdittain Nurmi-jutun ulkonaiset piirteet. On usein väitetty, että Suomi siinä ajoi väärää asiaa, sillä onhan, sanotaan, Nurmi syypää siihen, mistä häntä syytettiin. Tähän on kuitenkin sanottava, ettei Suomen urheiluliitolle ole koskaan annettu avointa tilaisuutta perehtyä asian siihen puoleen. Ne todisteet, joiden nojalla SUL:a koetettiin 1932 pakottaa tuomitsemaan Nurmi, olivat ilmeisesti puutteelliset. Mutta lisätodistuksia, joita m.m. Ruotsista oli hankittu, ei ole koskaan Suomeen lähetetty. IAAF:n neuvosto suorastaan esti Suomelta kaikki mahdollisuudet päästä tutkimaan kysymyksen asiallista puolta, sillä Suomen piti käyttää kaikki voimansa niiden laittomuuksien vastustamiseen, joilla Suomelta oli riistetty federation sääntöjen mukaan jokaiselle sen kansalliselle jäsenliitolle kuuluva oikeus itse rangaista rikkomukseen syypäätä jäsentään. Tämä puoli asiassa oli periaatteellisesti tärkeintä. Osoitukseksi tästä on paikallaan mainita, että vielä viime syksynä tehtiin Suomen taholta IAAF:n neuvostolle erään sen jäsenen välityksellä ehdotus, että neuvosto kumoaisi Nurmen suspendoimispäätöksen ja lähettäisi kaikki asiapaperit Suomeen, jolloin SUL ratkaisisi täysin asiallisin perustein ja tietysti vilpittömässä mielessä Nurmen amatööriasemaa koskevan kysymyksen. - Jos päätös ei olisi neuvostoa tyydyttänyt, olisi se se voinut, mihin sillä alkuaankin on ollut valtuudet, ehdottaa kongressille rankaisutoimenpiteitä Suomen urheiluliittoa vastaan kokonaisuudessaan. - Ei mitään tulosta! Suomi puolestaan ei koskaan tule, niin kauan kuin laiton käsittelyjärjestystä loukkaava päätös on voimassa, puuttumaan kysymyksen asialliseen puoleen.

Suomen ja Ruotsin välinen yhteistyö yleisurheilun alalla.

Eräissä piireissä näyttää olevan vallalla käsitys, että SUL periaatteessa vastustaisi kaikkea yhteistyötä Ruotsin kanssa. Tämä käsitys on kuitenkin perinjuurin väärä. Mitään periaatteellista haluttomuutta yhteistyöhön Ruotsin kanssa ei SUL:lla suinkaan ole. Päinvastoin on pidettävä täysin luonnollisena sellaisten urheilussaan pitkin linjaa verraten tasaväkisten naapurimaitten yhteistyötä kuin juuri Suomen ja Ruotsin, varsinkin kun otetaan huomioon niiden tähänastiset pitkäaikaiset ja läheiset ystävyyssuhteet monille aloilla. Nykyinen välien rikkomus on tietenkin aivan luonnoton olotila. Mutta Suomi ei koskaan osta tilaisuutta yhteistyöhön itsekunnioituksensa kustannuksella. Ehdottomana edellytyksenä on vaadittava tasavertaisuutta ja molemminpuolista yhteisymmärrystä ja luottamusta, joka kaikissa olosuhteissa pidättää toisen osapuolen kohdistamasta naapurin selkään tikarinpistoa tilanteessa, jossa toinen on suojaton. Meidän kannaltamme katsoen ei mikään ole toivottampaa kuin nopeasti aikaansaatava yhteisymmärrys ja käsittääkseni ei siitä olisi vahinkoa Ruotsinkaan yleisurheilulle. Nykyinen olotila on kestänyt jo riittävän kauan, jotta sen varjopuolet tunnettaneen jo Ruotsissakin. On tosin käsitettävissä, että niistä ei ehkä ole täysin selvillä sellainen jo oman maansa urheiluelämän yläpuolelle, kansainvälisen urheiluelämän korkeisiin tehtäviin kohotettu magnaatti kuin hra Edström, sillä eihän hän enää voi tuntea suoranaista vastuuta Ruotsin urheiluelämän voinnista. Sen sijaan on meistä yhtä kummastuttavaa kuin valitettavaa, että hän on voinut vetää mukaansa miehen, jonka täytyi ainakin ennenpitkää havaita, mihin federation puheenjohtajan toimenpiteet veisivät naapurimaitten välien kehityksessä - miehen, jota Suomessakin pidettiin ja edelleenkin monessa suhteessa pidetään urheilujohtajan milteipä esikuvana.

Kokonaan toinen kysymys on, kumpi osapuoli tästä välien rikkoutumasta enemmän kärsii, mihin kysymykseen on usein koetettu vastata Suomea ilkkuvassa äänilajissa. Monesta seikasta johtuu, ettei Suomi tähän saakka ole eristäytymisestä juuri lainkaan kärsinyt, pikemminkin päinvastoin. Se on löytänyt kunnioitettavia maaottelusuhteita Euroopasta enemmän kuin koskaan ruotsalaissuhteiden vallitessa, se on järjestellyt ulkomaisia kilpailumatkoja valtamerenkin taakse. j.n.e. Ruotsin paikat ovat täyttäneet Euroopan suurvallat. Eikähän ruotsalaisten urheilijoitten poissulkemisesta täkäläisten seurojen kilpailuista ole ollut meidän puoleltamme kysymystäkään. He ovat olleet yhtä tervetulleita kuin ennenkin, ja jos ei heitä ole täällä usein näkynyt, niin harvinaisia lintuja olivat he meillä ennenkin, eivätkä he näy kykenevän erikoisemmin vetämään meikäläistä yleisöä, ei ainakaan pääkaupungissa. Kuvaavaa on ettei edes sellainen kansainvälinen suuruus kuin Eric Ny kyennyt aikaansaamaan minkäänlaista kansainvaelluksen näköistäkään Eläintarhaan, joten puheet ruotsalaissuhteittemme tuhoisasta vaikutuksesta seurojemme talouteen voivat jäädä omaan arvoonsa. Ennemminkin kärsii tästä Ruotsi. Siellä ei voi käydä suomalaisia urheilijoita. Siellä seurat ennen hyötyivät - sikäli kun eivät aikaisemmin mainitut managerit päässeet väliin - "Suomalaispiruista" sekä näiden kyvyn että markan ja kruunun eron nojalla. Tietysti on nämä loistavasti korvattu esim. amerikkalaisilla ihmeillä, mutta hyötyykö Ruotsin seurojen talous heistä paljoakaan, näkyy parhaiten siitä, että Ruotsin lehtien mukaan äskeiset todellakin imponeeraavat valiokisat Tukholman Stadionilla tuottivat ihanista ilmoista ja yhteensä puoleensataantuhanteen nousevasta ja kruunuja maksavasta katsojakunnasta huolimatta vain 70,000 Smk. Tämä taaskin olkoon vastauksena myöskin niille, jotka kuvittelevat seurojemme talouden kohentamista esim. amerikkalaiskilpailuilla, jos Ruotsi ne meille sallisi!

Jos siis katselemme asiaa ahtaasti suhteellisten etujen ja vahinkojen näkökulmasta, niin kyllä meikäläinen urheiluelämä kestää eristäytymisemme Ruotsista, joka on kokonaan toista kuin eristäytyminen Euroopasta, niinkuin St. D-T. näyttää luulevan, ilman sanottavia kipuja, vaikka muutamat helsinkiläispiirit tahtovat kilpailutoiminnan kannattamattomuudesta lykätä syyn "eristäytymisemme" tilille. Ei tarvita suurta viisautta näkemään, että syyt ovat löydettävissä muualta, nimenomaan juuri helsinkiläisseurojen omasta toiminnasta "kaksinjuoksujen" kultaisilta päiviltä, jolloin tapettiin yleisön mielenkiinto tavallisiin urheilukilpailuihin.

Väärinkäsitysten välttämiseksi on kuitenkin sanottava, että kun ajatellaan kilpailuyhteyksien jälleenrakentamista, ei silloin ole aika laskea, kumpi välien rikkoutumisesta enemmän kärsii vahinkoa. Suomen taholla on vilpitöntä halua yhteistyöhön, mutta yhteistyön edellytykseksi Suomi asettaa, ettei siltä yksin oteta pois sääntöjen oikeutta käyttää tuomiovaltaa jäseniinsä nähden, jota oikeutta se ei liioin ole halunnut ja halua Ruotsilta riistää. Kun Suomi pysyy edelleen niin kauan kuin olosuhteet jatkuvat nykyisillään, tällä ehdottomalla kannalla - olipa täällä puheenjohtajana kuka tahansa Suomen urheiluväen luottamusta vaativa henkilö - merkitsee se sitä, että se taistelee oikeutensa puolesta mielivaltaa vastaan. Kysymys suhtautumisesta Ruotsiin on meille käynyt oikeuskysymykseksi, ja jos ruotsalaiset sen oppisivat käsittämään, loppuisi heidän puheensa kostonhimosta, vallantavoittelusta, henkilökohtaisesta katkeruudesta y.m.s. Suomen kannan vaikuttimina.

Miten yhteistyö voi syntyä?

Kansainvälisen federation neuvoston menettely ja sen puheenjohtajiston pönkittämän Ruotsin urheiluliiton tekemättäjättämiset Nurmen jutussa pakottavat Suomen osoittamaan yhteistyön alkamisen edellytyksiä:

Niin kauan kuin federation neuvoston moneen kertaan sääntöjenvastaisesti suorittama Nurmen suspensatio on voimassa, ei mitään yhteistyötä Suomen ja Ruotsin välillä voi yleisurheilun alalla syntyä, ellei Ruotsin urheiluliitto jollakin sopivalla tavalla irtisanoudu niistä liittonsa puheenjohtajan sekä hra Edströmin toimenpiteistä, jotka ovat suspensation ensi kädessä aiheuttaneet.

Tämä edellytys on täysin asiallinen ja oikeudenmukainen. Nähdäkseni ei sen täyttäminen sisällä Ruotsin urheiluliitolle mitään ulkopuolisen tahtoon taipumista, vaan olisi se vastaavassa tapauksessa jokaisen kansallisen liiton oma-aloitteinen tehtävä hyvissä suhteissa olevaa veljesliittoa kohtaan. Olenkin täysin vakuutettu siitä, että ensi syksynä - alussa viittaamani Tukholman kongressin jälkeen - on tilanne siinä määrin selkeentynyt, että voidaan aikaansaada periaatteellinen sopimus yhteistyön alkamisesta ja ryhtyä neuvottelemaan tulevan yhteistyön yksityiskohdista.

Millaiset ne ovat, sitä on luonnollisesti vaikea sanoa vielä tällä hetkellä. Ne hankauskohdat, joita oli havaittavissa ennen v. 1932, on saatava poistetuiksi. Maaotteluista on saatava jollakin tavoin pois hengentärkeys, joka teki ne niin painostaviksi. Ehkä jokavuotiset A- ja B-ottelut tekisivät nuo tilaisuudet jokapäiväisemmiksi ja siten lievittäisivät painetta. Yksityinen urheilijain vaihto maiden välillä olisi rajoitettava joukkue-matkoihin siihen tapaan kuin on jo monet vuodet ollut Englannin urheiluliiton politiikkana. Ruotsiin voitaisiin meiltä lähettää vain vähintäin esim. 6-miehisiä urheilijajoukkueita, joiden kokoonpanon määräisi SUL. Suomen vastaavasti - huomioonottaen kilpailujemme pienemmän kannattavaisuuden, Ruotsista vähintäin 3:n urheilijan joukkueita. Edesvastuuttomasti saalistava välitystoiminta ja sääntöjenvastaiset korvaukset saataisiin täten vältetyiksi ja kaikki mahdollinenkin aihe kaikenlaisilta jälkipuheilta olemattomiin.

Amatöörikysymys.

Eräs kohta kansainvälisen urheiluelämän kannalta tärkeä kysymys, joka kenties olisi ratkaistavissa Suomen ja Ruotsin yhteistoiminnalla, on amatööripulma, päätellen ainakin siitä seikasta, että näissä maissa on vastuunalaisten urheilujohtajien keskuudessa edes yritetty vakavasti tunkeutua tämän kysymyksen perusteisiin. Amatööritilanne on käynyt sietämättömäksi, varsinkin ovat epäedullisessa asemassa ne maat, jotka haluavat pitää kiinni kansainvälisistä säännöistä ja joilla ei ole mahdollisuutta niiden välttämiseen joko valtiovallan turvin, kuten monessakin keskitetyn valtiojärjestyksen maassa tehdään tai sillä tavoin kuin maissa, joissa urheilu on saanut tavallaan ammatillisen aseman kasvatustoimessa. Vanhentuneiden sääntöjensä valossa amatööriurheilu rakentaa tietyssä määrässsä valheen pohjalle ja ne kansainvälisen urheiluelämän johtajat, jotka eivät halua tätä nähdä, eivät ole riittävästi vastuuntuntoisia johtamaan nykypäivien valtavinta nuorison joukkotoimintaa. Amatööriurheilua ei viedä rehellisille teille englantilaisen puritanismin merkeissä, mutta vielä vähemmin kykenee sitä pelastamaan edströmiläinen Nurmi-politiikka. Edellinen seuraa rehellisesti oikeaksi katsomaansa aristokraattista linjaa, jälkimmäinen laillistaa sääntöjen rikkomiset ja yleensä ummistaa silmänsä säännöissä määrättyjen korvausten ylittämiselle, mutta pyrkii niitä pitämään jonkinlaisen kohtuuden rajoissa rankaisemalla muille varoitukseksi aina silloin tällöin suurimmaksi arvioimaansa tai arvelemaansa rikollista, mikäli katsoo, rikollisuuden kansallisuuden huomioonottaen, sen uskaltavansa tehdä. Se on epärehellisyyden, mielivaltaisuuden ja pelkuruuden systeemi, jonka soveltaminen nuorisoliikkeeseen on järkyttävää. Esim. Nurmen tapauksessa koko maailman myötätunto, ajattelipa itsekukin Nurmen todennäköisestä menettelystä ja hänen urheilijapersoonallisuudestaan mitä tahansa, oli jokseenkin jakamattomasti Nurmen puolella, koska sen oikeudentunto ja ritarillinen mieli ei sallinut yhden teilaamista satojen muiden samalla tavalla - ehkei samassa määrässä, sillä kukin kykynsä mukaan! - menetelleiden käydessä koskemattomina, ja koska se oivalsi, että tässä tapauksessa kademieli ja loukattu "prestiisi" olivat liikkeellepanevana voimana.

Jos tosiasioita katsotaan rehellisesti silmiin, käy ennen pitkää välttämättömäksi ajanmukaistuttaa voimassaolevat amatöörisäännöt. Ammattilaisuuden irtilaskeminen ei sitä vastoin voi osoittautua yleisurheilulle onnelliseksi tai edes mahdolliseksi mutta amatööriyden rajoissa voidaan erinäisiä parannuksia aikaansaada, esim. nimenomaan urheilijain luokkajaon pohjalla, johon viittaavia oireita näkyykin siellä täällä.

Meillä Suomessa on amatööritilanne drakoonisten toimenpiteitten avulla tätä nykyä tyydyttävä, mahdollisesti parempi kuin monessakin muussa maassa. Mutta sen säilyttäminen tulee tuottamaan sellaisia ponnistuksia, että se asettaa liiallisia vaatimuksia vapaaehtoisen järjestön harrastuksesta toimivalle johdolle. Sen takia olisi mitä toivottavinta, että amatööriasia saataisiin kerta kaikkiaan selville vesille kansainvälisen keskusjärjestön toimenpiteillä.

Asikkalassa, elokuun 3 pnä 1934.

Urho Kekkonen