Ukraina.

Saksan armeijan loistavista operaatioista vuonna 1941 on kenties kaikkein menestyksellisimpänä pidettävä Ukrainan valloitusta, päätepisteenä Rostovin kukistuminen marraskuun lopulla. Ukrainan aavoilla lakeuksilla voitiin saksalaisten uudenaikaiseen tekniikkaan perustuva rohkea strategia toteuttaa vallan viimeisen päälle: häikäilemättömästi tungetut kiilat, raudanlujat saarrostukset ja vastustamattomalla kovuudella suoritetut mottien pehmittämiset ja tuhoamiset seurasivat toinen toistaan. Syyskuun lopulla 1941 ilmoitti Saksan sodanjohto Kievin motista saadun vangiksi fantastisen määrän puna-armeijalaisia: yksin lukien 665 000. Kievin voitolle pantiin Saksassa niin suuri merkitys, että Hitler 3/10 1941 pitämässään puheessa katsoi voivansa mainita, että vastustaja on nyt murskattu ja että se ei enää ole nouseva. Ukrainan valloittamisella oli myöskin käänteentekevä sotataloudellinen merkitys. Neuvostoliitto menetti Ukrainan mukana rautamalmien ja kivihiilen tuotannostaan 95 % sekä aluminiuminsa miltei kokonaan. Samanaikaisesti Saksan sotatalous sai käytettäväkseen nämä valtavat raaka-ainelähteet. Syyttä ei Ukrainan valloituksen taloudellisia seurauksia pidetty Neuvostoliitolle katastrofaalisina. Kun tähän vielä lisätään se, että Ukrainassa ja Kubanilla, joka joutui saksalaisille kesällä 1942, tuotettiin 2/3 Venäjän leipäviljasta samaten kuin myös lihasta sekä miltei kaikki sokeri, on luotu kuva niistä korvaamattomilta vaikuttaneista taloudellisista tappioista, jotka Neuvostoliitto oli Ukrainan menettäessään kärsinyt.

Tuskinpa oli maailmassa, Venäjän liittolaiset, ehkäpä itse Venäjäkin, mukaanluettuna, montakaan ihmistä, jotka silloin olisivat pitäneet mahdollisena, että Neuvostoliitto on vajaan kahden ja puolen vuoden kuluttua valloittanut Ukrainan takaisin. Nyt sitä on jo kuitenkin pidettävä tapahtuneena tosiasiana. Sen jälkeen kun puna-armeija sai Stalingradissa aloitteen käsiinsä, on se pitänyt sen hallussaan. Heinäkuun puolivälissä 1943 alkanut offensiivi on jatkunut itse asiassa herkeämättä tähän saakka. Sillä on ollut luoteensa ja vuoksensa, mutta aivan viime viikkoina se on saavuttanut todellisen furioson ja riehuu rajumyrskyn voimalla eteenpäin Ukrainassa. Dnjepr on satojen kilometrien päässä neuvostojoukkojen selustassa, Bug-virta, josta oli puhuttu pitkät ajat saksalaisten uutena puolustuslinjana, ei ole voinut hidastuttaa venäläisten etenemistä. Virran alajuoksun varrella oleva saksalainen sillanpää on joutunut niin ankaran painostuksen alaiseksi, että von Mansteinin täytynee saarrostusuhkankin vuoksi vetää joukkonsa pian pois Bugin itärannalta. Ja yhä edelleen: puna-armeija on ylittänyt Dnjestr-virran ja etenee Bessarabiassa Pruth-joelle käsin, jonka takaa saksalais-romanialaiset joukot kesäkuussa 1941 aloittivat hyökkäyksenä. Kauempana lännessä kiinnittävät marsalkka Shukovin joukot painostustaan Lwowia ja Kovelia kohti. Puna-armeijan suuret mittasuhteet omaava hyökkäystoiminta näyttää vastustamattomasti johtavan koko Ukrainan valloittamiseen. Menestys on ollut kiistämätön.

Ja kaikki tämä on tapahtunut pahimman keväthölseen aikana. Vuonna 1942 olivat sotatoimet liejukauden kestäessä keväällä pysähdyksissä ja varsinainen kesähyökkäys Ukrainassa alkoi vasta toukokuun 12. päivänä. Keväällä 1943 pidettiin Ukrainassa samoin luppoaikaa. Mutta nyt suoritetaan merkittävimmät sotatoimet juuri pahimpana liejukautena, jolloin eteenpäinpääsy pohjattomilla teillä näyttää mahdottomalta. Vaikka venäläisten kyky selviytyä luonnon tarjoamista vastuksista on jo Suvorovin uskomattoman retken jälkeen alppien yli ollut länsimaissa tunnettu, niin vasta nykyisen sodan aikana venäläiset ovat osoittautuneet tällä alalla mestareiksi. Se on ollut heidän salainen aseensa. Hitler lausui syyskuussa 1942 pitämässään puheessa huononpuoleisen suomennoksen mukaan seuraavasti: "Kun nyt sanotaan: `venäläinen ainakin pääsee läpi` - niin siinäpä onkin jonkinlainen suoihminen, ei eurooppalainen. Se meidän on myönnettävä. Meidän onkin hiukan vaikeampaa päästä eteenpäin tuollaisessa suossa kuin siellä syntyneiden." Tällöin annettu tunnustus venäläiselle sotilaalle on Ukrainan offensiivin valossa hyvin perusteltu. Mutta neuvostojoukkojen eteneminen ei tietenkään johdu vain sotilaiden synnynnäisestä taidosta kahlata loan ja lian lävitse, vaan puna-armeijalla täytyy olla valtava määrä moottoriajoneuvoja käytettävissään. Amerikka on ilmoittanut kuluvan vuoden alkuun mennessä toimittaneensa Venäjälle 170 000 kuorma-autoa, 33 000 jeepsiä ja 25 000 moottoriajoneuvoa. Nämä ovat osaltaan tehneet mahdolliseksi Ukrainan offensiivin menestymisen. Lisäksi ovat venäläiset heittäneet suuria ratsujoukkoja tykistön ja panssareiden tekemiin aukkoihin suorittamaan yllätysetenemisiä saksalaisten selustaan.

Mitä sanovat saksalaiset puna-armeijan voittojen johdosta? He myöntävät, että aluemenetykset ovat raskaat, mutta korostavat sitä, että heillä on tilaa joustavaan sodankäyntiin ja että bolshevikit eivät ole onnistuneet missään saavuttamaan tuhoamisvoittoja. Saksalaiset selittävät, että defensiivi idässä kuuluu heidän strategiseen ohjelmaansa: heidän päävoimansa odottavat lännessä ja etelässä toista rintamaa ja vasta sitten, kun he ovat lyöneet sen mereen, kääntävät he kootut voimansa itää vastaan tuhotakseen siellä lopullisesti Venäjän armeijan.

On ilmeistä, että Saksa taistelee Venäjällä vastustajaansa verrattuna vähälukuisilla joukoilla. Suhdeluku voi olla 5:1 yhtähyvin kuin 2:1 Venäjän hyväksi, kuka tietää. Toisen rintaman varalta on Saksalla eri puolilla Eurooppaa vähintään sama määrä joukkoja kuin idässä. Kun niitä ei voi siirtää puna-armeijaa vastaan, on idässä olevien voimien selviydyttävä aina siihen saakka, kunnes toinen rintama on likvidoitu. Se saattaa merkitä jatkuvia maaston luovuttamisia, mutta - kuten sanottu - matka Saksan varsinaisille rajoille on vielä pitkä.

Saksalaisten strateginen suunnitelma on oikea neljällä ehdolla: 1) että toinen rintama avataan lähiaikoina, 2) että saksalaiset onnistuvat lyömään maihinnousujoukot, 3) että idässä ei siihen mennessä tapahdu korvaamattomia menetyksiä, sekä 4) että Saksan sotilaallista voimaa ei nyt idässä ja toisen rintaman aikana lännessä kupata kykenemättömäksi Venäjän armeijan lyömiseen.

Emme käy tarkastelemaan, missä määrin Saksa voi täyttää edellä esitetyt ehdot, mutta se lienee sallittua sanoa, että liittoutuneiden materiaalisen ylivoiman yhä lisääntyessä ehtoja ei ole helppo toteuttaa. Esimerkiksi parhaillaan suoritettava perääntyminen Ukrainassa aiheuttaa saksalaisille, vaikka elävä voima säästyisikin, tavattomat kalusto- ja tarveainemenetykset. Ottakaamme muuan esimerkki. T.k. 14. päivänä valloittivat venäläiset Gaissinin kaupungin keskisen Bugin pohjoispuolella. Viikon aikana etenivät samat joukot Dnjestrin länsipuolelle, mitä matkaa kartan mukaan on vajaat 120 kilometriä. Matkalla on ollut ylitettävä siis sekä Bug että Dnjestr. Saksalaiset ovat vetääntyessään pohjattomilla teillä pitäneet yllä ainakin samaa vauhtia. Seurauksena on täytynyt olla, että paras osa, mikä raskaalle kalustolle ja matkan varrella sijaitseville varastoille on voitu valmistaa, on ollut perusteellinen tuhoaminen. Se merkitsee, että muutamien Romaniaan perääntyneiden divisioonien varustaminen nykyaikaiseen sotaan kelvollisiksi tulee viemään aikaa.

Tällöin liittyy ratkaisevin momentti rautatiekuljetuksiin. Odessan-Lwowin rautatie on suurelta osalta venäläisten hallussa. Jos Lwowin rautatieristeys lisäksi joutuu pois saksalaisten käsistä, silloin Saksalla on yksinomaan Unkarin ja Romanian tie käytettävänään Mustanmeren rintamalle. Mitä tärkeimmät sotilaalliset syyt ovat täten olleet vaikuttamassa siihen, että koko sodan ajan omapäisenä esiintynyt akseliveli Unkari yllättäen miehitettiin. Vichyn Ranskan miehittäminen Pohjois-Afrikan maihinnousun tapahduttua on verrattavissa nyt suoritettuun Unkarin okkupeeraamiseen. Molemmat toimenpiteet turvaavat Saksan sotilaallista asemaa, mutta niihin on ollut pakko ryhtyä tuon aseman olennaisen huononemisen takia.

Kun Saksan taholta sanotaan, että aluetta idässä on riittävästi joustavaan sodankäyntiin, pitää se kyllä muualla paikkansa, mutta Romanian suunnalla ei enää. Bessarabian vilja-aitta, vaikka sen hinkalot olisivat ensi talvena tarpeen, voidaan menettää, mutta Romanian öljykenttiä ei. Sen vuoksi Saksan on irroitettava lännestä joukkoja Romanian rajojen puolustamiseen silläkin uhalla, että se heikontaisi toisen rintaman torjuntavoimia.

Romanian suunta on Saksalle niin elintärkeä, että asemat siellä täytyy säilyttää. Ja ilmeistä on, että ne ovat myös säilytettävissä, sillä venäläisten voitot ovat olleet - samaten kuin yleensä tätä ennenkin Stalingradia lukuunottamatta - ainoastaan maastovoittoja, mutta ei sitävastoin tuhoamisvoittoja. Jos Saksan teollisuus - kuten on oletettavissa - kykenee toimittamaan uutta aseistusta ja jos kuljetusliikenne vie ne perille, silloin on Romanian rajalla pian riittävän voimakas saksalainen armeija torjumassa venäläisten offensiivin, jonka voimaa heikentävät mahdottomat selustayhteydet.

Olemme näillä palstoilla useaan kertaan pyrkineet todistelemaan, että itärintaman sotilaallinen painopiste on etelässä. Taistelu Ukrainasta on sen osoittanut todeksi ja taistelu Romaniasta tulee sitä yhä vahvistamaan. Meidän suunnallamme puna-armeijan sotatoimilla on enemmänkin poliittinen tausta. Mutta hyökkäyksen painopisteiden muuttaminen, joka on ollut tunnusomaista venäläisten sodankäynnille, voi tietenkin aiheuttaa toiminnan vilkastumisen nyt paikoillaan seisovalla Baltian rintamalla.

22.3.1944