Maihinnousu.

Kesä 1943 näyttää odotuksen jännittävyydessä voittavan kaiken sen, mitä tämän maailmansodan aikana on vastaavanlaista esiintynyt. Kesät 1940 ja 1941 ovat kukin omalla tavallaan olleet täynnä suuria tapahtumia ja kiihoittavaa jännitystä niiden ympärillä, mutta tapahtumat ovat tulleet enemmänkin yllätyksinä, ja jännitys on vasta seurannut sodan satumaisen nopeuden mukana. Kesä 1942 lupasi suuren voimienmittelyn etelä-Venäjällä ja antoikin sen, mutta jännitys sitä odoteltaessa ei kohonnut nykyiselle tasolle.

Koko maailman nyt tuntema jännitys perustuu moniin tekijöihin. Tällä kertaa on sotatapahtumien kehityksellä läheinen, oma osuutensa ei vain Venäjällä taisteleville kansoille, vaan myöskin Amerikalle, Englannille ja koko länsi- sekä etelä-Euroopalle. Samaten riippuu Euroopan tapahtumista Aasian sodan lopputulos. Koskaan ei useammasta kodista ole ollut mukana miehiä tulevalla taistelutantereella kuin nyt on. Edessäolevien taistelujen merkitys on ratkaisevaa laatua. Maihinnousun onnistuminen ja uuden rintaman syntyminen Eurooppaan ei tosin sellaisenaan merkitsisi akselin luhistumista, mutta ilmeiseltä näyttää, että se antaisi liittoutuneille mahdollisuuksia voiton saavuttamiseen. Maihinnousun katastroofimainen epäonnistuminen taas ei sekään merkitsisi liittoutuneiden lopullista tappiota, mutta hyvin kyseenalaista on, voisiko se enää jatkaa taistelua, koska olisi osoitettu, että akselivaltojen luomaa linnoitusta ei voida käytettävissä olevin voimin valloittaa. Edelleen on huomattava, että liittoutuneiden taholta on pantu kaikki sireenit soimaan maihinnousua toitottaen, joten jännitystä on tieten tahtoen nostettu. Sillä on pyritty tietenkin hermostuttamaan puolustajia ja sitomaan sen voimia länteen. Mutta vaikeaa on sekin uskoa, että siihen olisi ryhdytty, jollei peruuttamatonta päätöstä maihinnousun suorittamisesta olisi tehty. Julkinen mielipide niin hyvin Amerikassa kuin Englannissa tulee näet kärsimättömäksi, jos luvattuun offensiiviin ei käydä, niin kärsimättömäksi, että sillä saattaa olla sisäpoliittisia seurauksia. Sen vuoksi ei liittoutuneiden johto - niin tuntuisi - ole voinut antaa maihinnoususta torvella toitottaa yksin vastustajaa hämätäkseen, vaan siitä on kyllä tuleva tosi.

Mutta milloin ja missä? Klassilliset kysymykset, joita jokainen puolustautuja joutuu pohtimaan. Ja tuskin koskaan aikaisemmin hyökkääjällä on ollut valittavanaan niin rajattoman monia mahdollisuuksia kuin nyt. Keskittääkö voimat yhteen yritykseen ja mihin silloin, koettaako onneaan useissa kaukana toisistaan olevissa paikoissa ja missä, järjestääkö yhden tai kahden päähyökkäyksen ohessa runsaasti pienehköjä, mutta vihollisvoimia sitovia hyökkäyksiä kaukana päähyökkäyskohdista, nämä ja monet muut variatiot ovat valittavina. Ja valinta on ilmeisesti jo tehty, esikunnat ovat aikoja sitten saaneet suunnittelu- ja valmistelutyön suorittaakseen, keskitykset ovat arvatenkin jo loppuun saatetut, viimeinen voitelu on käynnissä, henkeä pidätellen odotetaan starttarin lähtölaukausta.

Katsokaamme asiaa myös puolustajan kannalta. Se on tietojensa ja saamansa kokemuksen perusteella ensiksikin selvillä siitä, että vihollisen yleiseen sodankäyntisuunnitelmaan kuuluu maihinnousu. Se on edelleen selvillä myös siitä, että vihollisen voimat sallivat sen yrittää maihinnousua. Tämä merkitsee siis sitä, että puolustaja tunnustaa vastustajalla olevan käsillä maihinnousun strategiset edellytykset: tarpeellisen tonniston ja tarkoitukseen varatut joukot. Sillä niin paljon kuin akselin taholta onkin puhuttu liittoutuneiden tonnistomenetyksistä, osoitti maihinnousu pohjois-Afrikkaan, että liittoutuneilla on käytettävissään odottamattoman runsas tonnistoreservi. Lisäksi on merkittävä, että Välimeren merireitin avaaminen, jota on nyt pidettävä tosiasiana, tietää liittoutuneiden arvion mukaan noin 2 miljoonaan bruttorekisteritonniin nousevan laivatilan säästämistä. Puolustaja tietää lisäksi, että vihollisen voimienkeskitys on edistynyt niin pitkälle, että vihollinen voi suorittaa maihinnousun useammassakin kohdassa. Ja vihdoin: puolustajan täytyy tietää, että vihollisella on edellytykset myös onnistua maihinnousussaan. Propagandistin annetaan kansalle kyllä kertoa, että maihinnousu on hullun yritys, jo edeltä käsin tuomittu epäonnistumaan, mutta sotilas ajattelee reaalisesti. Vaikka hän olisi varma puolustustoimenpiteittensä erinomaisuudesta ja tehokkuudesta sekä pitäisi vihollisen voitonmahdollisuuksia sen takia vähäisinä, tietää hän hyvin, mitä yllätyksiä sota voi tuoda mukanaan ja mitä sotaonni saattaa merkitä. Hän tietää myös, kuinka ylimielisyys on ollut monen tappion äiti. Sen vuoksi hän toimii niin kuin vastustajan yrityksellä olisi kaikki onnistumisen mahdollisuudet.

Me olemme saattaneetkin havaita, että Saksan sotilasjohto on varustautunut maihinnousun torjumiseksi, missä ikinä se saattaisi tapahtua Petsamon ja Traakian rannikon välillä. Määrättömästi on käytetty työtä ja materiaalia rannikkopuolustuksen vahvistamiseksi tällä pitkällä rintamaosalla. Tarkoituksenmukaisesti aseistettuja, hyvin koulutettuja joukkoja on sijoitettu sekä heti meren rantaan että kauemmas reserviin maihinnousun varalta. Raudanluja puolustus on valmiina ja sekin kuuntelee lähtölaukausta.

Kun liittoutuneet suunnittelevat maihinnousua, heidän on otettava huomioon ne arvaamattoman suuret vaikeudet, joita he tulevat kohtaamaan, ja se vaara, joka epäonnistumista seuraisi. Siihen on jo edellä viitattu. Mutta lisäksi aikaansaisi epäonnistuminen sen, että Saksalle koituisi epämääräiseksi ajaksi täysi toimintavapaus idässä. Varmaa näet on, että liittoutuneet ovat pakotettuja kiinnittämään niin suuret armeijat maihinnousuyritykseen, että uuden yrityksen toimeenpano tämän epäonnistuttua vaatisi varsin pitkän ajan, ei ehkä niinkään paljon miehistön kuin varustusten ja tonniston hankkimiseksi. Tällä ajalla voisi Saksa suunnata kaiken voimansa Neuvostoliittoa vastaan, joka takaisinlyödyn maihinnousun jälkeen saisi tyytyä entisestään pienentyvään liittoutuneiden materiaaliavustukseen. Näin ollen on maihinnousussa kysymys myös puna-armeijasta, jonka johto hyvin tietää, mitä heikosti valmisteltu ja verissä päin torjuttu maihinnousuyritys sille itselleen merkitsisi, mutta joka bolshevistisella häikäilemättömyydellä omien joukkojensa mielialan vuoksi vaatii toista rintamaa ja moittii liittolaisiaan sen viivyttämisestä.

Maihinnousuoperaation taktillinen puoli on itse maihinnousumomentissa: miten siihen on varustauduttu ja miten se suoritetaan. Siinä on sekä hyökkääjällä että puolustajalla koetettava tuntemattomia tekijöitä. Sen verran maihinnousuja on tehty: yllättäen Norjaan, Dieppeen ja Pohjois-Afrikkaan sekä väkisten Kreetalle, että puolin ja toisin ollaan maihinnousun keskeisistä taktillisista probleemeista selvillä. Mutta niinkuin Dieppe antoi liittoutuneille sen opetuksen, että puolustuslaitteet saattavat tarjota ylitsekäymättömiä yllätyksiä, niin saattavat liittoutuneetkin esittää puolustajalle uusia hyökkäysaseita ja -menetelmiä. Liittoutuneiden etuna, kun he suorittavat valmisteluja, on pidettävä sitä seikkaa, että heidän on täytynyt mantereella olevilta avustajiltaan saada tarkat vakoilutiedot rannikkovarustusten sijainnista ja teknillisistä yksityiskohdista, samaten kuin liittoutuneet laskevat itse maihinnousuoperaatiossa saavansa paikallisen väestön taholta tehokasta apua kaikkialla muualla paitsi Italiassa.

Maihinnousuun tarvittavien joukkojen suuruus riippuu tietenkin yritykselle valitusta paikasta. Saksalaisella taholla on arvioitu maihinnousun vaativan vähintään puoli miljoonaa miestä. Liittoutuneiden taholta jo aikoja sitten julkisuuteen päästetyt laskelmat päätyivät taas siihen, että maihinnousu länsi-Eurooppaan vaatii heti ensimmäisessä portaassa 150.000 miestä, joille vielä ensimmäisen viikon aikana on kyettävä lähettämään lisää 500.000 miestä, minkä jälkeen, välittömästi, maihinnousualueelle on edelleen toimitettava 2 miljoonaa miestä. Tällaiset joukot kyllä kyetään saamaan nykyaikana irti ja kokoon, mutta yrityksen vaatima tonnisto nousee fenomenaalisiin määriin. On laskettu, että Englannista lähteviä joukkoja varten tarvitaan maihinnousussa 7.5 tonnia laivatilaa miestä kohti. Jos ensimmäisellä viikolla kuljetettavat joukot tulisivat Englannista, tarvittaisiin niitä varten 5 miljoonaa tonnia. Lyhyen matkan vuoksi sama laiva voi tosin tehdä kaksikin matkaa, mutta tappiot on myös otettava huomioon. Ensimmäisen viikon jälkeen tuotavat 2 miljoonaa miestä eivät enää tule Englannista vaan suurin osa heistä tulisi Amerikasta ja sieltä tarvitaan ainakin kaksi kertaa enemmän laivatilaa miestä kohti, siis 15 tonnia. Näitä lukuja käyttäen nousee maihinnousussa tarvittava kokonaistonnistomäärä todella niin suureksi, että maihinnousun suorittaminen saattaa kohdata vaikeuksia, etenkin saksalaisten upotuslukuja ajatellen.

Mutta pulma helpottuu, jos liittoutuneet ovat rakentaneet erikoisen maihinnousulaivaston, jos he voivat suuressa määrin käyttää amfibiomallisia hyökkäysvaunuja, jos he ovat saaneet valmiiksi lentokuljetuslaivaston jne. Juuri tällaiset uudet aseet saattavat suorastaan ratkaista maihinnousun jatkuvan menestymisen kannalta katsoen kaikkein vaikeimman kysymyksen: jälkikuljetukset.

Maihinnousun välttämätön edellytys on ehdoton meriherruus. Se liittoutuneilla on, vaikka sukellusvenevaara onkin otettava vakavasti laskuihin. Mutta samaten tuntuisi myös ehdoton ilmaherruus olevan tarpeen. Se on ehkä saavutettavissa Englannin kanaalin rannalla ja Sisiliassa, mutta ei esim. Norjassa enempää kuin Kreetalla tai Kreikassakaan. Periferiassa voidaan maihinnousu kylläkin yllätyksellisesti suorittaa ja pienemmät porukat voivat säilyttää jalansijan maissa, jos ovat siinä mielessä todella lähteneet, vaikka niiltä puuttuisikin tehokas ilmasuoja. Tuntuukin uskottavalta, että liittoutuneet, mikäli tonnistoa riittää, suorittavat varsinaisten pääsotanäyttämöjen sivustoilla pienehköjä maihinnousuyrityksiä, joiden tarkoitus on mahdollisimman suuressa määrin sitoa puolustajien voimia.

Liittoutuneiden strategian suunnittelu tulossa olevaa sotatointa varten on valtavan suuri tehtävä. Siinä on varaa virheille ja epäonnistumiselle. Mutta vaativa on puolustajankin osa määrättömän pitkällä rannikolla, kun itä lisäksi sitoo Churchillin äskettäin esittämän arvion mukaan alun kolmattasataa divisioonaa. Puolustajallekin jää mahdollisuus virheisiin, vääriin joukkojen sijoituksiin jne. Jos taistelu on tasaväkinen, lankeaa voitto usein sille, joka tekee vähemmän virheitä.

Edellisessä on lähdetty siitä, että maihinnousuyritys suoritetaan tänä kesänä. Mutta on olemassa toinenkin mahdollisuus: että se lykkäytyy ensi talveen tai ensi kesään. Sen puolesta puhuu erityisesti kaksi seikkaa. Saksalaisten sotilaallisen voiman järkkymätön lujuus ja liittoutuneiden tähän asti omaksuma varovainen strategia. Tuntuu suorastaan vaikealta uskoa, että liittoutuneet, jotka nahistelivat kyseenalaisella menestyksellä 6 kuukautta Pohjois-Afrikassa vajaata 20 akselidivisioonaa vastaan, olisivat jo tänä kesänä valmiit maailmanhistorian suurpiirteisimpään sotatoimeen. Saattaisihan hyvinkin ajatella, että häly maihinnoususta on tarkoitettu pakottamaan Saksa `istumasotaan` idässä ja odotteluun lännessä, jolla aikaa Venäjä nuolee haavansa sekä varustautuu talvihyökkäystä varten, ja liittoutuneille jää aikaa maihinnousuvalmisteluihin sekä lentopommituksiin. Jos näin tapahtuu, silloin on kyseessä kirkkainta suuruusluokkaa oleva jymäytys.

9.6.1943.