Kiinalaista, niin kiinalaista!

Kiinan levottomuudet, varsinkin nuorten punakaartilaisten riehunta, on saanut ulkomaailman ymmälleen. Kuinka tällaiseen on varaa suuren sodan kolkutellessa maan portteja? Venäläisten mielestä kyseessä on ennennäkemätön nationalismin ja rotuvihan purkaus. Kiinalaisten mielestä on kysymys ihan muusta: uuden ihmisen luomisesta. Vasta sen jälkeen voidaan rakentaa kommunismi, joka ei ole vaarassa muuttua revisionismiksi. Tämä on länsimaalaiselle vaikeaselkoista puhetta, mutta - korostetaan Kiinassa - jollei sitä ymmärretä, ei voida ymmärtää, mitä Kiinassa todella tapahtuu.

Kirjoittaminen Kiinasta on jännittävä asia. Kun on lukenut muutamankaan Nyky-Kiinaa käsittelevän teoksen, voi havaita tämän. Jos kirjoittaja on vakavasti pyrkinyt etsimään Kiinan todellisuutta ja kansan sielua - kuten kauniisti sanotaan - voi panna merkille sen poikkeuksellisen mielenkiinnon, jolla hän aihettaan käsittelee. Voi tuntea, että kirjoittaja itse kokee suuren seikkailun jännitystä. Mutta mikään ei ole vaikeampaa kuin kirjoittaa Kiinasta.

Tietenkin subjektiivisen, pelkoreaktioihin rakentuvan tarinan voi repäistä varsin huolettomasti, mutta jos haluaa antaa objektiivisen kuvan tästä valtavasta maasta, on tehtävä määriteltävä lähinnä ylivoimaiseksi. Se johtuu siitä, että länsimaalainen kirjoittaja ei voi - vaikka yrittäisikin - tarkastella Kiinaa muuta kuin länsimaisin silmin. Siten ei voi kuitenkaan saada objektiivista kuvaa Kiinasta, jossa vuosituhansien mittaan on versonut ja vallinnut oma kulttuuri, omat tavat, oma ajattelutapa ja elämänasenne.

Se, mitä Kiinasta on kirjoitettu esim. viime vuonna, alkaa tietyssä määrin olla jo vanhentunutta. Tsiangkaishekin ajaminen Taiwanin saarelle (Formosa) vuonna 1949 merkitsi Uuden Kiinan perustamista. Mutta vuonna 1966 aloitettu kulttuurivallankumous on luomassa uusinta Kiinaa, jonka synnytystuskat saattavat kestää vuosikymmeniä.

Hämmentynyt maailma kyselee, mitä Kiinassa oikeastaan tapahtuu.

Nuoret punakaartilaiset hajottavat kommunistisen puolueen järjestöjä, vangitsevat ja pahoinpitelevät vastustajiaan - jopa Mao Tse-tungin lähimpiä työtovereita. Vanhoja kulttuurimuistomerkkejä tuhotaan jne. jne. Tämä kaikki tapahtuu ulkopoliittisesti mitä kriitillisimpänä aikana, jolloin rajan takana riehuu suurimittainen sota, johon Kiina voi milloin tahansa joutua mukaan. Mitä tämä "kulttuurivallankumous" merkitsee?

Venäläiset, joita vastaan Kiina käy sovittamattomalta vaikuttavaa sotaa, sanovat, että kyseessä ei ole kulttuuri eikä vallankumous, vaan nationalismi, jonkalaista maailma ei ole ennen nähnyt. Se on kohdistettu valkoista miestä vastaan, siihen katsomatta oli hän kapitalisti tai kommunisti. Se on rasismia, rotuvihaa ja rotuylpeyttä. Ainoa, mitä venäläiset eivät kulttuurivallankumouksesta ole sanoneet, on se, että se olisi kapitalismia. Imperialismia sen kyllä on väitetty omassa lajissaan olevan.

Etevä ruotsinmaalainen journalisti Victor Vinde on tämän kesän aikana tehnyt matkan Kiinaan ja kertoo kirjassaan vaikutelmistaan. Hänelle on selitetty, että kulttuurivallankumouksen tarkoituksena on estää nousevien sukupolvien porvarillistuminen, mikä on hyvinvoinnin lisääntymisen ja sivistystason nousun mukana uhkaamassa. On luotava uusi ihminen, joka ei ajattele omaa henkilökohtaista etuaan silloinkaan, kun talouselämän vahvistuminen voisi suoda siihen aineelliset edellytykset. Kun tästä asiasta puhuttiin Kiinassa, otettiin Neuvostoliitto vertauskohdaksi. Moskovassa väitetään - sanoivat kiinalaiset - että Neuvostoliitossa ollaan rakentamassa sosialistista yhteiskuntaa. Mutta se ei ole totta, sillä sosialistinen yhteiskunta edellyttää täydellistä poliittista, sosiaalista ja ideologista uudelleensyntymistä, joka ei voi tapahtua vanhan yhteiskunnan puitteissa. Siksi vanha on lyötävä nurin.

Venäläiset luulevat, että vallankumous toteutetaan tuotannon kohottamisen avulla. Asetetaan tavoite, saavutetaan se ja ylitetäänkin, asetetaan uusi tavoite jne. Prosessin seurauksena lisääntyy hyvinvointi, sitä nimittävät venäläiset sitten sosialistiseksi yhteiskunnaksi. Mutta sehän on samaa kuin porvarillinen hyvinvointivaltio, sanovat kiinalaiset. Vallankumouksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Kiinalaiset myöntävät, että ensi polven venäläiset bolshevikit olivat todellisia vallankumouksellisia. Nyt ovat kolmannen polven ihmiset Neuvostoliitossa enemmistönä. He ovat elintason nousun mukana porvarillistuneet ja tulleet revisionisteiksi. Vallankumous on heissä ja heidän mukanaan kuollut.

On selvää, että myös Kiinassa elintaso nousee voimakkaan teollistumisen yhteydessä. Eikö silloin ole vaarana revisionismin valtaanpääsy? Se vaara luonnollisestikin on olemassa, mutta kun se on tiedossa, on sitä vastaan voitu varustautua. Vaara voidaan torjua Maon oppien mukaan sillä, että koko kansaan juurrutetaan lähtemättömästi vallankumouksellinen ideologia, vallankumouksellinen usko. Tämä säilyy myös vauraassa yhteiskunnassa sillä edellytyksellä, että estetään etuoikeutettujen luokkien ja ryhmien syntyminen, mitä Neuvostoliitossa ei ole haluttukaan estää.

Vanhempi polvi ei enää voi kokonaisuudessaan omaksua Maon oppeja, siksi on vallankumous ympättävä nuoriin punakaartilaisiin ja heidän kauttaan koko nuorisoon. Koululaitos alhaalta ylhäälle on muutettava poliittisen kasvatuksen ahjoksi. Uusi vallankumouksellinen kansalainen Kiinassa on ihminen, joka ei ole yksin työläinen eikä yksin sivistynyt, vaan molempien yhdistelmä. Sitä varten koululaiset ja ylioppilaat saavat olla vuosia ruumiillisessa työssä. Työläisille taas varataan tilaisuus opintoihin työn lomassa ja opintolomien turvin.

Lyhyesti sanoen: Kiinassa kasvatetaan ensin ihmiset kommunisteiksi ja nämä vallankumouksellisen uskon innottamat naiset ja miehet rakentavat kommunistisen yhteiskunnan. Neuvostoliitossa pyritään - näin väittävät kiinalaiset - rakentamaan kommunismin taloudellisen ohjelman pohjalla kukoistava teollisuusyhteiskunta, jonka suomat edut ynnä yleinen hyvinvointi koituu ihmisten hyväksi kuten edistyneessä kapitalistisessa valtiossa. Näin kiinalaisittain esitettynä ero on kyllä selvä: ensin ihminen kommunistiksi ja sitten sosialistinen yhteiskunta taikka päinvastoin. Kiinalainen ja venäläinen resepti.

Mutta miten on selitettävissä, että suuri osa Kiinan kommunistipuolueen johtajia on toisella kannalla kuin Mao ja punakaartit? Eivätkö he usko, että kiinalaiset ovat kasvatettavissa kommunisteiksi, jotka henkilökohtaista etuaan etsimättä rakentavat kukoistavan kommunistisen yhteiskunnan? Ja näitä harhaoppisia on paljon, valtion päämiehestä alaspäin, niin paljon, että komm.puolueen keskuskomitean enemmistö oli Maon vastustajien joukossa.

Näihin kysymyksiin tuskin löydetään lännessä vastausta.

Eräs selitys on, että presidentti Liu ja hänen kannattajansa pitävät Vietnamin sodan luomaa tilannetta niin vaarallisena, että sisäistä kuohuntaa aiheuttavaa kulttuurivallankumousta ei voitaisi suorittaa juuri tänä ajankohtana. Toisen selityksen mukaan Kiinassa käytäisiin samaa taistelua kuin Stalinin aikana Neuvostoliitossa: annetaanko etusija raskaalle teollisuudelle (Maon linja) vai kiihdytetäänkö sen asemesta kulutustavaroiden tuotantoa (Liun linja). Kun tätä selitystä tarkemmin tutkii, niin siinä on esitetty koko kulttuurivallankumouksen idea, mutta on käytetty länsimaisen kommunismin käsitemaailman kieltä. Ihmisen kasvattaminen kommunistiksi tapahtuu kiinalaisen vaihtoehdon mukaan kieltäymysten merkeissä, silloin ei kulutustavaroita tarvita. Samaan aikaan voidaan luoda kommunistisen yhteiskunnan perusteita raskasta teollisuutta rakentaen. Siis sama asia. Kiinalainen esittää sen ideologiselta pohjalta lähtien, länsimainen tarkastelija, myös kommunisti, materialistiselta pohjalta.

Vinden matkakirja on uusia näköaloja ja herätteitä antava. Vinde suhtautuu kiinalaisiin sympatiaa ja kunnioitusta tuntien. Se käy erityisesti ilmi hänen kuvatessaan kiinalaisten moraalia. Ei ole puritaanisempaa maata kuin kommunistinen Kiina. Siellä on hävitetty kaikki, mikä kristillisen moraalin mukaan on syntiä. Rikollisuus on asioista perillä olevan ulkomaisen asiantuntijan mukaan alentunut kommunistien valtaantulon jälkeen 80-90 prosentilla. Bordellit ovat hävinneet, ilotyttöjä ei ole missään. Uhkapeli on kielletty, varkauksia ei tapahdu, alkoholin väärinkäyttö on laskenut minimiin, samoin ennen niin yleinen oopiuminpoltto. Seksuaalifilmejä ei ole ja nuorten välinen seurustelu on kuin pyhäkoulun käyntiä.

Hyveiden paratiisi -nimisessä luvussa Vinde kuvailee elämää Maon Kiinassa. Se uupumaton valistustyö, mitä kouluissa ja työpaikoilla ja radiossa harjoitetaan hyveellisen, rehellisen ja siveän elämän puolesta, vaikuttaa siltä - Vinden mukaan - kuin olisi tullut partioleirille, moraalin varustajain kokoukseen tai Pelastusarmeijan hartaushetkeen.

Vinden kirja on sikäli yksipuolinen, että siinä ei käsitellä niitä kiinalaisen elämän puolia, jotka eivät voi olla herättämättä arvostelua länsimaisessa tarkastelijassa. Puolustuksekseen voi Vinde esittää, että sellaisia kirjoja on ilmestynyt aivan riittävästi.

Eurooppalaisen mielestä Kiina on uskomattomien vastakohtien maa. Kiinalaisen käsityksen mukaan kaikki Kiinassa tapahtuu loogisesti, hyvässä ja selvästi ymmärrettävässä järjestyksessä. Yhteisymmärrykseen pääsemistä ei helpota se, että Yhdysvallat estää Kiinan pääsyn YK:hon. Eikä amerikkalaisten tapa suhtautua kiinalaisiin samalla valkoisen miehen ylemmyydellä kuin omiin intiaaneihinsa ja neekereihinsä.