Vietnam 8.1.1968 ja 30.1.1968

Viime vuoden marraskuun puolivälissä kutsui presidentti Johnson Vietnamissa olevien amerikkalaisten joukkojen ylipäällikön kenraali William C. Westmorelandin ja USA:n Saigonin suurlähettilään Ellsworth Bunkerin Washingtoniin tekemään selkoa Vietnamin sodan näköaloista. Marraskuun 13. päivänä Bunker ilmoitti presidentilleen, että tilanne Vietnamissa on jatkuvasti kehittynyt hyvään suuntaan. Kahta päivää myöhemmin Westmoreland raportoi presidentille, että sodan saama myönteinen käänne on "hyvin, hyvin rohkaiseva", "very, very encouraging". (Miltähän olisi kuulostanut, jos marsalkka Mannerheim olisi joskus esim. päiväkäskyssään sanonut, että sota menee "hyvin, hyvin, hienosti"?) Marraskuun 15. päivänä Westmoreland puhui Washingtonissa kongressimiehille ja esitti käsityksenään, että vielä kaksi vuotta ja Amerikka on vienyt sotilaalliset operaatiot niin pitkälle, että lopullinen käänne on silloin tosiasia. Hänen, Westmorelandin perustavoite tulee siihen mennessä olemaan ehkäistä vihollinen saamasta yhtäkään voittoa, oli se kuinka pieni tahansa. Sitä vastoin Hanoi puolestaan yrittää saavuttaa taisteluissa voittoja, olivat ne kuinka vähäisiä tahansa.

    Näihin lausuntoihin perustuen presidentti Johnson sitten esitti optimistisen kuvan sotilaallisesta tilanteesta Vietnamissa.

    Amerikan Vietnamissa toimivat tiedusteluviranomaiset julkaisivat samaan aikaan viisikohtaisen selvityksen niistä syistä, jotka ovat aiheuttaneet vuoden 1967 aikana käänteen Vietnamin sodassa USA:n eduksi.

    1. Saigonin ote maaseutuun oli kasvamassa. Saigon kontrolloi 67 % Vietnamin väestöstä ja Vietkongin osuus oli vain 17 %. Saigonin hallinnassa oli 5 188, Vietkongin taas 4 038; epävarmoja oli 2 723 kylää. Vuonna 1968 hallitus laskee voivansa saada kontrollinsa alle        1 500-2 000 kylää lisää.

    2. Etelä-Vietnamin armeija on ratkaisevasti vahvistunut. Sen pataljoonat ovat ottaneet hyvin tuloksin osaa taisteluihin. Jokaista menetettyä asetta kohti armeija on vallannut neljä. Karkuruus on vähentynyt.

    3. Saigonin hallituksen asema on lujittunut ja sen arvovalta huomattavasti vahvistunut. Inflaatio on hidastunut, lahjonta vähentynyt. Maan talous on vakiintumassa.

    4. Vihollinen on kärsinyt pahoja tappioita. Puolen vuoden aikana on 40 000 punaista kaatunut ja heidän tilalleen ei ole saatu uusia sotilaita. Monet Pohjois-Vietnamin joukko-osastot käsittävät ainoastaan poikia alle 16 vuoden tai miehiä yli 40 vuoden. Karkuruus on lisääntynyt nelinkertaiseksi kahdessa vuodessa. 163 vihollispataljoonasta on 76 taisteluihin kelpaamatonta.

    5. USA:n joukkojen sotilaallinen menestys on ollut erittäin hyvä. Vihollisia on surmattu 4 kertaa enemmän kuin omat tappiot ovat olleet. Vuoden 1968 puolivälissä tulee amerikkalaisten joukkojen määrä Vietnamissa olemaan 525 000 ja hyökkäystoiminta tulee sen jälkeen suuresti voimistumaan.

    Tällainen oli tilanne Vietnamissa siis marraskuussa 1967.

    Siitä lähtien oli amerikkalaisten asema vielä vahvistunut. Viime tammikuun 8. päivälle päivätyssä "US News & World Report" -viikkojulkaisun numerossa lehden kokenut reportteri Wendell S. Merick, joka on toiminut Vietnamissa vuosikausia, kirjoittaa, että vuosi 1968 tulee merkitsemään Vietnamin sodan loppumisen alkua. Tarvitaan enää 18 kuukautta, enintään 2 vuotta, kommunistien lopulliseen kukistamiseen. Tietenkin - Merick lisää - Hanoi voi lopettaa taistelut jo aikaisemminkin tai taipua Amerikan ehtoihin.

    Merickin optimismin syyt ovat suunnilleen samat kuin edellä esitetyissä tiedusteluviranomaisten viidessä kohdassa. Hän tekee joitakin selvennyksiä:

    Pohjois-Vietnamin miesreservi alkaa ehtyä, kuten vangiksi otetut sotilaat ovat kertoneet. Kuljetusvaikeuksien vuoksi Vietkongin joukoilla on puutetta sekä aseistuksesta että ravinnosta. Siepatuista Vietkongin raporteista käy selville, että näillä joukoilla on enemmän vaikeuksia kuin amerikkalaiset ovat aikaisemmin uskoneetkaan: karkuruutta, sairautta, sotaväsymystä, pelkuruutta, nälkää, epäpätevyyttä johdossa jne.

    Etelä-Vietnamin armeijan tehokkuus on viime aikoina lisääntynyt niin nopeasti, että kahdessa vuodessa tästä armeijasta tulee lopullisen voiton avain. Kun se saa pian uuden modernin aseistuksen, sen osuus taisteluissa tulee muodostumaan yhä tärkeämmäksi.

    Yksi amerikkalaisten optimismin syy on Pohjois-Vietnamin ylipäällikön Vo Nguyen Giapin omaksuma strategia. Hän yrittää saada aikaan suuria tuhoamistaisteluita, kuten ranskalaissodan aikana Dien Bien Phussa. Amerikkalaisten aseistus ja miehistöreservit ovat kuitenkin aivan toista luokkaa, joten Giapin yritys tulee koitumaan hänen raskaaksi tappiokseen, niin raskaaksi, että se saattaa lopettaa koko sodan. "Antaa hänen yrittää, hän menettää paitansa ".

    Merickin loppupäätelmä on tämä: taistelut voivat tosin jatkua vielä vuoden 1969 puolelle. Suuret yhteenotot ovat silloin satunnaisia, enemmän tapahtuu pienehköjä hyökkäyksiä. Ne ovat kuitenkin paremminkin heikkouden kuin voiman osoituksia ja ne johtavat Pohjois-Vietnamin lisääntyviin tappioihin.

    Tässä nyt on varsin tunnontarkasti esitetty Yhdysvaltojen virallinen käsitys Vienamin sodan "hyvin, hyvin rohkaisevasta" tilasta sekä yksityisen lehtimiehen tätä käsitystä vahvistavat havainnot. Tietenkin on vielä olemassa joitakin vaikeuksia, mutta sotaponnistusten ansiosta on päästy tielle, joka kahdessa vuodessa johtaa vihollisen antautumiseen ja sodan loppumiseen, se näyttää vielä tammikuun 8. päivänä olleen amerikkalaisten vakaumus.

    Miten on sitten selitettävissä, että hajaantumistilassa oleva kansallinen vapautusarmeija iskee tammikuun 30. päivänä ainakin 48 paikkakunnalla amerikkalaisten ja etelä-vietnamilaisten hyvin varjeltuja tukikohtia vastaan? Pitää 6 tuntia hallussaan osaa USA:n Saigonin suurlähetystörakennuksesta ja valloittaa monien piirikuntien pääkaupungit. Taistelut jatkuvat tätä kirjoitettaessa miltei kaikkialla maassa. Lopputuloksena on varmaan vapautusarmeijan joukkojen karkottaminen sen valtaamilta alueilta, mutta muuta tuskin kenraali Giap oli osannut odottaakaan. Se, minkä vapautusarmeija jo tähän mennessä on suurisuuntaisella hyökkäyksellään saavuttanut, nimittäin USA:n arvovallan laskeminen Kauko-Idässä ja koko maailmassa, on ollut riittävä tulos hyvin suunnitellusta ja suoritetusta sotatoimesta.

    Koko sen ajan, jonka USA on ollut sekaantuneena Vietnamin sotaan, ovat maan sotapäälliköt ja poliitikot tavan takaa ennustelleet, että sota päättyy pian, hyvin, hyvin pian, ja pojat pääsevät takaisin kotimaahan. Joka ainoa kerta ovat ruusuiset kuvitelmat voitosta häipyneet taivaan tuuliin. Koskaan ei asiatiedoin lujasti perusteltu optimismi ole kuitenkaan luhistunut niin katastrofaalisesti kuin 30.1.1968.

    Kun tätä luetaan on Vietkongin sotatoimien tämänhetkinen lopputulos tiedossa. Vietkong on ilmeisesti jo palannut viidakoihin, mutta sota jatkuu. Mutta USA on saanut kantaakseen lisätaakan, joka voi pakottaa "haukat" epätoivoisiin tekoihin sodan laajentamiseksi. Jollei kenraali Westmoreland sitten onnistu selittämään, että Vietkongin hyökkäystoimi onkin amerikkalaisten suuri voitto. Sitä hän näyttää yrittävän.