IV. Siirtoväelle tärkeätä viimeaikaista lainsäädäntöämme.

Siirtoväki ei varmaankaan sodan aikana eikä useissa tapauksissa sen jälkeenkään ole ollut tilaisuudessa seuraamaan ja ottamaan selvää sille tärkeistä lainsäädäntömme luomista oikeussäännöksistä. Sen tähden on paikallaan tässä yhteydessä selostaa niitä tai ainakin viitata tärkeimpiin mainituista säännöksistä, jotta asianomaiset itse voivat niistä helpommin saada selvyyden.

Siirtoväkeä koskevaa lainsäädäntöä käsitellessämme olisi meidän lähdettävä siitä sanoisimmeko peruslaista, johon poikkeuksellisia oloja säännöstelevät oikeussäännöksemme ovat suureksi osaksi nojautuneet, nimittäin 26 päivänä syyskuuta 1930 annetusta sotatilalaista. Siirtoväen velvollisuudet ja myös oikeudet pääasiassa ovat perustuneet ja perustuvat vieläkin suureksi osaksi tähän lakiin. Niinpä mainitun lain 49 §:n mukaan, sellaisena kuin sanottu lainkohta on muutettuna 1939 annetussa laissa, valtio on velvollinen huolehtimaan tarpeen mukaisesti siirtoväen majoituksesta ja muonituksesta. Korvauksen saantioikeus puolustuslaitoksen tarpeisiin siirtoväeltä otetuista erilaisista tarvikkeista nojautuu tähän lakiin, samoinkuin eräät muutkin korvausvaateet, kunnes niistä on säädetty eri laki. Kun kuitenkin mainitun lain säännöksiä on viime aikoina julkisuudessa toistuvasti kosketeltu, ei tässä yhteydessä niihin ole tarpeen laajemmalti puuttua.

Siirtoväen huollon nykyistä organisatiota käsittelevää asetusta, joka on annettu 17 päivänä tammikuuta 1940 (asetuskokoelma N:o 35), on jo edellä selostettu.

Siirtoväkeä koskevista oikeusäännöksistä mainittakoon ensinnä siirtoväen pika-asutuslaki, joka on annettu 28/6 1940 (asetuskokoelma N:o 346). Tämä laki turvaa maan saannin niille luovutetun alueen Suomen kansalaisille, jotka Neuvostoliitolle luovutetulla tai vuokratulla alueella asuessaan ovat saaneet toimeentulonsa tai asunnon ohella siitä maasta tai kalastuksesta. Mainitun lain mukaisista tiloista muodostetaan asutuslain mukaisia viljelys-, asunto- tai sekamuotoistiloja. Maan hinnaksi määrätään se käypä hinta, joka sillä on katsottava olleen siihen tarkoitukseen käytettynä, mihin se luovutetaan, vuosina 1934-38. Tilan hinnan on maan saaja velvollinen maksamaan valtiolle neljän prosentin suuruisina vuotuismaksuina veronkannon yhteydessä. Maksuaika alkaa 5 vuoden kuluttua siitä, kun asukas on tehnyt viljelyssopimuksen. Tätä maksutapaa voidaan käyttää myös vapaaehtoisessa kaupassa ostetun tilan hinnan maksamisessa, jollei tämä hinta ole edellämainittua hintaa korkeampi. Puheenaolevan lain 34 §:n mukaan voidaan asukkaalle maksaa viljelyspalkkiota maan raivauksesta 1000-5000 markkaan saakka ha:lta. Pika-asutuslain mukaan maata saanut on vapautettu siltä vuodelta, jolloin hän on tehnyt viljelyssopimuksen ja vielä seuraavalta vuodelta valtion verosta, kunnallis- ja kirkollisverosta.

Maata haluavain sijoittamista varten maan eri osiin ja kuntiin tekee maatalousministeriön asutusasiainosasto suunnitelman. Lain mukaan on asukkaat mahdollisuuksien mukaan sijoitettava uskontonsa, kielensä ja entisten asuntopaikkojensa yhteisyyden perusteella samoihin kuntiin sellaisille alueille, jotka luonnonsuhteittensa ja taloudellisten edellytystensä puolesta lähinnä vastaavat asukkaiden aikaisemmin asumia alueita.

Edellämainitun lain selostamiseen emme tarkemmin voi puuttua, vaan viittaamme siinä suhteessa lain säännöksiin. Mainittakoon kuitenkin vielä, että asetuksen mukaan määräajasta, jonka kuluessa siirtoväen pika-asutuslakiin perustuva maansaantihakemus on tehtävä (annettu 28/6 1940) on hakemus sanotun lain tarkoittaman maan saannista tehtävä ennen 1/8 1940 siirtokunnan kunnallislautakunnalle tai sitä vastaavalle kunnalliselle hallintokunnalle.

Mahdollisuus siirtoväelle jo tänä viljelyskautena saada maata perunan ja muiden kasvien viljelyä varten on järjestetty 14 päivänä viime toukokuuta annetuilla lailla ja asetuksella viljelyspalstain luovuttamisesta siirtoväen viljeltäväksi. (Asetuskokoelman N:o 211 ja 212). Lain mukaan voi Neuvostoliitolle luovutetulla tai vuokratulla alueella asunut henkilö saada täksi satokaudeksi korkeintaan 2 aaria viljeltäväkseen sekä mahdollisesti tarvittavan siemenen. Korvaus tästä voidaan suorittaa työllä, ellei toisin ole sovittu. Asetuksen mukaan kansanhuoltolautakunta määrää sekä maanvuokrasta että siemenestä maksettavat korvaukset, ellei niistä ole voitu sopia.

Valtioneuvoston päätöksellä siirtoväen työhön sijoittamisen perusteista 14 päivältä kesäkuuta 1940, (Asetuskokoelman N:o 308), on määrätty, että jokainen työkykyinen 15 vaan ei 60 vuotta täyttänyt valtion huoltoavustusta nauttiva siirtoväkeen kuuluva henkilö on velvollinen ottamaan vastaan normaalisesti palkattua työtä sillä uhalla, että jos hän pätevättä syyttä kieltäytyy siitä, menettää hän valtion huoltoavustuksen. Päätös säännöstelee lähemmin vielä menettelyä työhön sijoittamisesta ja siirtoväen velvollisuuksia siinä suhteessa.

Siirtoväelle elintärkeitä menetetyn omaisuuden korvaamista koskevia lakimääräyksiä ei valitettavasti tässä yhteydessä voida vielä selostaa, koska laki niistä on vasta eduskunnassa tekeillä. Jo nyt voitaneen kuitenkin sanoa, että säädettävän lain perusteella tultaneen yksinomaan korvaamaan Neuvostoliitolle luovutetulla tai varatulla alueella ollut menetetty omaisuus niin, että esim. 14/12 1939 annetun sotavahinkolain (Asetuskokoelma N:o 469 vuodelta 1939) ja 12/3 1940 annetun irtaimiston sotavahinkolain (Asetuskokoelma N:o 88) perusteella ei mitään korvauksia tulla suorittamaan. Sitävastoin viimemainittujen lakien mukaan tultaneen mainittujen lakien edellyttämistä vahingoista suorittamaan korvaukset valtakuntaan kuuluvilla alueilla. (Eduskunta hyväksynyt p.o. lain 2/8 -40.)

Siirtoväen majoituksen ja muonituksen turvaamista tarkoittaen on valtioneuvosto 7 päivänä maaliskuuta 1940 antanut päätöksensä eräistä kansan toimeentulon ja tuotannon turvaamista tarkoittavista toimenpiteistä (Asetuskokoelma N:o 114). Tämän päätöksen 2 ja 3 §§:ien mukaan voidaan pakkotilauksella ottaa rakennuksia ja huoneistoja siirtoväkeä ja heidän omaisuuttaan varten sekä hankkia siirtoväelle ja heidän kotieläimilleen välttämättömästi tarvittavat elin- ja majoitustarvikkeet, rehut ja polttoaineet. Pakkotilauksen voi päätöksen mukaan tehdä lääninhallitus tai kiireellisessä tapauksessa siirtoväen huoltojohtaja.

Jotta siirtokunnat voisivat mahdollisuuksien mukaan hoitaa asioitaan entisen alueensa osaksi tai kokonaan menetettyäänkin, on 16 päivänä maaliskuuta 1940 annettu laki sellaisen kunnan hallinnosta, josta väestö on sotatilalain nojalla poistettu (Asetuskokoelma N:o 110). Tämä laki antaa sisäasiainministeriölle vallan määrätä mainitunlaisen kunnan hallintoon laillisesti kuuluvista tehtävistä ja velvollisuuksista voimassaolevista määräyksistä ja tehdyistä päätöksistä poiketen ja vieläpä jättää ne tarpeen mukaan kokonaan suorittamatta, samoinkuin määrätä, miten kunnallisille viranomaisille lain mukaan kuuluvaa päätös- ja täytäntöönpanovaltaa on käytettävä.

Siirtoväkeen kuuluvien kansakoulunopettajien aseman järjestää 21 päivänä kesäkuuta 1940 annettu laki eräiden kansakoulunopettajien sijoittamisesta uusiin virkoihin tai toimiin (Asetuskokoelma N:o 316). Tämä laki myöntää kaupunkikunnan opettajille siinä tapauksessa, että he eivät saa kaupunkikunnalta palkkaa virastaan, oikeuden saada korvausta valtion varoista, sekä määrää kansakoulunopettajien velvollisuudesta ottaa vastaan muu valtion virka tai toimi taikka sen sijaisuus.

Valtioneuvoston päätöksellä 18 päivältä huhtikuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 160) on 16/3 1940 annettuun lakiin valtiolle ja kunnalle suoritettavien varojen maksuunpanon lykkäämisestä eräissä kunnissa nojautuen lykätty toistaiseksi vuonna 1940 toimitettava tulo- ja omaisuusverotus, suhdanneverotus, perintö- ja lahjaverotus sekä kunnallisverotus eräissä aikoinaan pakkoevakuoiduissa kunnissa.

Lailla eräistä sotatilan aiheuttamista poikkeussäännöksistä verolakeihin, joka on annettu 16/3 1949 (Asetuskokoelma N:o 104) on määrätty, että vuonna 1940 toimitettavassa tulo- ja omaisuusverotuksessa sekä kunnallisverotuksessa ei verotettavaksi tuloksi katsota muun muassa siirtoväen huoltoavustusta.

Siirtoväen taloudellista asemaa helpottavista määräyksistä mainittakoon vielä asetus maksuajan lykkäystä eräille velallisille annetun asetuksen muuttamisesta 9 päivältä toukokuuta 1940 (Asetuskokoelman N:o 198). Tällä asetuksella on muun muassa määrätty, että pakollisesti evakuoiduilla henkilöillä on oikeus lykätä 1/10 1940 saakka sellaisen velkansa maksu, joka on syntynyt ennen sanotun asetuksen voimaantuloa samoinkuin valtiolle, kunnalle ja kirkolle ennen viimemainittua päivää maksuunpannut verot, joiden määrä ei ylitä 8.000 markkaa. Velkojen korot on kuitenkin suoritettava. Lisäksi määrää asetus, että Neuvostoliitolle luovutetulla ja vuokratulla alueella kotipaikkansa tai hallintopiirinsä 12 päivänä maaliskuuta 1940 olleilla henkilöillä, yhteisöillä ja julkisilla yhdyskunnilla on oikeus lykkäykseen ennen 13 päivää maaliskuuta 1940 syntyneen velkansa maksussa niiden suuruudesta riippumatta toistaiseksi ja kunnes toisin säädetään. Velan korko on tällöinkin maksettava. Asetuksen 3 ja 4 §:issä on säädetty kielto ulosmitata tai ulosottotoimin myydä siitä velasta, johon nähden oikeus lykkäykseen on voimassa samoinkuin kielto häätää edellätarkoitettua siirtoväkeen kuuluvaa velallista ja hänen perhettään asunnostaan ennen 1 päivää lokakuuta 1940 sitä ennen erääntyneen vuokran maksun laiminlyönnin takia.

Asetus ulosottotoimenpiteiden keskeyttämisestä eräissä tapauksissa annetun asetuksen muuttamisesta 9 päivänä toukokuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 199) myöntää lääninhallitukselle vallan määrätä velkoja häätötuomioiden sekä ilman tuomiota perittävien verojen ja maksujen ulosottotoimenpiteet niitä henkilöitä, yhteistöjä ja julkisia yhdyskuntia vastaan, joilla on ollut kotipaikkansa tai hallintopiirinsä 22 päivänä joulukuuta 1939 sotatoimialueella taikka 12 päivänä maaliskuuta 1940 Neuvostoliitolle luovutetuilla tai vuokratuilla alueilla, keskeytettäväksi määräajaksi enintään kuitenkin 3 kuukauden ajaksi. Lääninhallituksen määräys menee asetuksen mukaan heti täytäntöön, mutta on se alistettava oikeusministeriön lopullisesti ratkaistavaksi.

Siirtoväen asemaa vuokralaisina on helpotettu lailla kohtuuttomien vuokrien ehkäisemisestä 7 päivältä kesäkuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 283). Lain mukaan voidaan huoneenvuokralain alaisessa vuokrasopimuksessa vuokramaksu, jos se on sovittu kohtuuttoman korkeaksi, vuokralaisen vaatimuksesta alentaa sille tasolle, jolla se on ollut paikkakunnalla 1 päivänä kesäkuuta 1939, kuitenkin ottaen huomioon sen jälkeen tapahtuneet vuokramaksun suuruuteen vaikuttavat tekijät. Vaatimus on tehtävä paikkakunnan huoneenvuokralautakunnalle tai jos sellaista paikkakunnalla ei ole, siinä alioikeudessa, jossa vuokrattu huoneisto tai rakennus sijaitsee.

Asetuksella eräiden vekselien ja shekkiä koskevien määräaikojen pidentämisestä 30 päivältä toukokuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 269) on taas määrätty sellaisten toimen aika, jonka varassa vekseli- ja shekkioikeus ovat, pitennettäväksi 30 päivään syyskuuta 1940 tai, milloin velallisella on maksuajan lykkäystä pitemmäksi ajaksi, viimemainittuun ajankohtaan saakka.

Lailla eräiden säästöpankkien lakkauttamisesta, joka on annettu 31 päivänä toukokuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 254), on määrätty, että sellaisen säästöpankin toiminta, jonka kotipaikkana on ollut sellainen kunta, jonka alue on kokonaisuudessaan luovutettu tai vuokrattu Neuvostoliitolle, lakkaa lain voimaan tullessa. Pankin asiat tulevat silloin Säästöpankkien selvitystoimistoon, jonka kotipaikkana on Helsingin kaupunki, selvitettäväksi lain määräämällä tavalla. Selvitystoimintaa hoitava valtuuskunta päättää milloin ja kuinka paljon tallettajille maksetaan heidän talletuksistaan. Tallettajat eivät tarvitse ryhtyä valvontatoimenpiteisiin, vaan maksetaan pankin tilikirjain perusteella heidän talletuksistaan maksut sen mukaan, kuin varat siihen riittävät.

Siirtoväenkin on hyvä tietää käydyn sodan jälkeen, että sodasta aiheutuneen ruumiinvamman johdosta suoritettavasta korvauksesta 21 päivänä maaliskuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 107) annetun lain ja saman nimisen asetuksen mukaan 12 päivältä huhtikuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 138) Suomen kansalaisella ja hänen omaisellaan on oikeus sellaisen häntä kohdanneen ruumiinvamman johdosta, joka on aiheutunut sodasta tai aseellisesta selkkauksesta, johon Suomi on joutunut, saada korvausta valtion varoista. Anomus korvauksen saamisesta on tehtävä valtion tapaturmatoimistolle.

Asetus 9 päivältä helmikuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 51) asevelvollisille sotatilan aikana myönnettävästä palkkauksesta ynnä eräistä muista eduista säännöstelee taas asevelvollisten palkkausta samoinkuin siihen liittyvä puolustusministeriön päätös 14 päivältä helmikuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 52), jossa päätöksessä määrätään, että asevelvollisen sotakuukausipalkka maksetaan suoraan kunnallislautakunnan, kaupunginhallituksen tai kauppalanhallituksen toimesta asevelvollisen vaimolle tai alaikäisille lapsille.

Valtioneuvoston päätös 9 päivältä helmikuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 53) huoltorahan suorittamisesta sotapalveluksessa olevien asevelvollisten, suojeluskuntalaisten ja vapaaehtoisten omaisille määrää, millä tavoin sotapalveluksessa olevan omaisille, joilta puuttuu varoja elatukseen tai jotka ovat työkyvyttöminä riippuvaisia palvelukseen kutsutun työansiosta, maksetaan avustusta. Tällainen hakemus huoltorahan saamisesta on tehtävä oleskelupaikan kunnallislautakunnalle, kaupunginhallitukselle taikka kauppalanhallitukselle, jotka myös huoltorahan suorittavat.

Siirtoväen henkikirjoitusta kuluvana vuonna säännöstelee asetus siirtoväen henkikirjoituksesta 12 päivänä huhtikuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 134). Siirtoväki on asetuksen 1 §:n mukaan hengillekirjoitettava vuonna 1940 siinä kunnassa, jossa heillä on ollut 1/1 1940 varsinainen asuinpaikka ja kotinsa tai jossa heidät voimassaolevien säännöksien mukaan olisi pitänyt henkikirjoittaa. Asetus säännöstelee sitten lähemmin henkikirjoituksen toimittamista kunnissa, joista väestö on poistettu.

Kun sodan johdosta vallitsevissa poikkeuksellisissa oloissa useat eivät ole olleet tilaisuudessa määräajassa valvomaan oikeuksiaan tuomioistuimissa ja muissa virastoissa on laissa puhevallan tai oikeuden säilyttämisessä sodasta johtuneissa poikkeuksellisissa oloissa, joka laki on annettu 31/5 1940 (Asetuskokoelma N:o 268) tehty tämä mahdolliseksi myöhemmin laissa määrätyin edellytyksin. Niinpä asia, joka alioikeudessa 6/10 1939 ja 15/5 1940 välisenä aikana on jäänyt käsittelemättä sentähden, että oikeuden istuntoa ei ole pidetty tai asianomaisen poissaolon vuoksi siitä, voidaan 1/8 1940 mennessä tehdystä ilmoituksesta ottaa uudelleen käsiteltäväksi. Jos taas määräaika tyytymättömyyden ilmoittamiseen tai muutoksen hakuun tuomioistuimen tai muun viranomaisen päätöksestä on kokonaan tai osittain sattunut edellämainittujen päivien väliseksi ajaksi, ei tätä aikaa oteta lukuun määräaikaa laskettaessa. Sama on asianlaita määräajan palauttamiseen ja pitentämiseen nähden, milloin joku toimi tai toimitus on suoritettava taikka haaste tai syyte vireille pantava tai muu hakemus tehtävä lain taikka viranomaisen määräämän ajan kuluessa. Jos taas ne käräjät, joissa kiinnityksen uudistamiseen tahi muuhun toimeen olisi kihlakunnanoikeudessa pitänyt ryhtyä, on pidetty edellämainittujen päivien välisenä aikana joko kokonaan tai osaksi tai jätetty silloin pitämättä, saadaan sellainen toimi vielä suorittaa vuoden 1940 syyskäräjissä. Tämä laki koskee myös kunnan ja seurakunnan viranomaisia. Sitä vastoin se ei koske määräaikoja, joista sotatilalain tahi muutoin sodasta aiheutuneiden poikkeuksellisten olojen varalta tai tähden on erikseen säädetty eikä eräitä muita sanotussa laissa lueteltuja määräaikoja.

Neuvostoliitolle luovutetuilla tai vuokratuilla alueilla olevissa alioikeudessa vireillä olleiden ja siellä vireille pantavien riitain käsittelypaikan määräämiseksi kävi tarpeelliseksi rauhan teon jälkeen antaa määräyksiä. Tässä tarkoituksessa onkin 7 päivänä kesäkuuta 1940 säädetty laki laillisesta tuomioistuimesta ja oikeuden käynneistä eräisiin alioikeuksiin kuuluneissa asioissa. (Asetuskokoelma N:o 292). Lain 1 §:n mukaan voidaan riita- tai rikosasia, joka on ollut 12/3 1940 vireillä sellaisessa alioikeudessa, jonka tuomiopiiri kokonaan tai osaksi on jäänyt luovutetulle tai vuokratulle alueelle ja joka senjohdosta on lakannut olemasta, 1/1 1941 mennessä tehdystä ilmoituksesta ottaa käsiteltäväksi jäljempänä mainittavassa tuomioistuimessa. Sama on asianlaita sellaiseen asiaan nähden, joka mainitussa alioikeudessa 6/10 1939 ja 12/3 1940 välisenä aikana on jäänyt käsittelemättä sentähden, ettei oikeuden istuntoa ole pidetty tai asianomaisen poissaolon vuoksi. Sama on myös laki, vaikka tuomioistuin edelleen on olemassa, sen tuomiopiiristä luovutetulla tai vuokratulla alueella olevaan kiinteistöä koskevaan riitaan nähden. Edellätarkoitettu riita-asia on ilmoitettava käsiteltäväksi siinä tuomioistuimessa, jossa se olisi pantava vireille silloin kuin ilmoitus tehdään. Jos tätä säännöstä ei voida noudattaa sen johdosta, ettei siinä tarkoitettua tuomioistuinta ole enää Suomen valtakunnan alueella, on asia ilmoitettava vastaajan tai jos niitä on useampia, yhden heistä säännönmukaisena velka-asiana tuomioistuimessa. Jos ei tätäkään sääntöä voida soveltaa, käsitellään asia kantajan tai jos heitä on useampia, yhden heistä asuinpaikan alioikeudessa, tahi jollei kantajalla ole asuinpaikkaa Suomessa, Helsingin raastuvanoikeudessa. Tuomioistuimen, joka edelleen on olemassa, on kuitenkin käsiteltävä sen tuomiopiiristä luovutettua tai vuokrattua kiinteistöä koskeva asia. Edellämainittu koskee myös ilmoitusasioita. Asianomaisella on kuitenkin valta sopia muusta tuomioistuimesta kuin edellä on mainittu. Poiketen edelläolevasta on vielä määrätty, että Hangon raastuvanoikeudessa vireillä ollut asia on käsiteltävä Tammisaaren raastuvanoikeudessa, elleivät asianosaiset riita-asiaan nähden toisin sovi.

Yllä tarkoitettu rikosasia käsitellään taas siinä alioikeudessa, missä vastaaja tai yksi heistä asuu, silloin kun ilmoitus tehdään. Jos vastaajalla ei ole asuinpaikkaa Suomessa, menee asia siihen tuomioistuimeen, jonka alueella hänet tavataan. Mainittakoon vielä selostettavan lain määräyksistä, että holhous, joka on ollut kirjattuna luovutetulla tai vuokratulla alueella olleessa oikeudessa, on siirrettävä siihen oikeuteen, joka soveliaimmin voi pitää siitä vaarin. Sama koskee myös uskotunmiehen tointa.

Tässä vielä mainittakoon, että valtioneuvoston päätöksellä 4/5 1940 (Asetuskokoelma N:o 191) on eräiden valtakunnan rajalla olevien tuomiokuntien osia siirretty toisiin tuomiokuntiin.

Asetuksella lakanneiden alioikeuksien arkistoissa säilytettyjen asiakirjain luovuttamisesta hovioikeuksille 24 päivältä toukokuuta 1940 (Asetuskokoelma 240) on taas määrätty, että lakanneitten luovutetulla alueella sijainneiden alioikeuksien pöytäkirjat vuodesta 1929 alkaen on alioikeuden luovutettava hovioikeudelle. Asianomaiset voivat niistä siis saada otteita hovioikeuksista.

Valtioneuvoston päätöksellä 9 päivältä toukokuulta 1940 (Asetuskokoelma N:o 203) on määrätty millä tavoin eräät viime rauhanteossa Suomen puolelle jääneet rajaseutualueet hallinnollisessa suhteessa liitetään toisiin kihlakuntiin ja nimismiespiireihin.

Siirtoväen avioliittokuulutuksen saannin helpottamiseksi on asetuksella 24 päivänä toukokuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 238) säädetty, että jos avioliittokuulutuksen saantia varten tarpeellista rekisteriviranomaisen todistusta ei ole rekisterin tuhoutumisen tai muusta sellaisesta syystä saatavissa, voidaan kuulutusta pyydettäessä kahden luotettavan henkilön todistusta, joka on päivätty ja 2 henkilön oikeaksi todistama, pitää niistä seikoista, jotka avioliittotodistukseen on merkittävä, rekisteriviranomaisen todistusta vastaavana.

Lopuksi on vielä mainittava, että laki eräiden yhtiöiden ja muiden yhteisöjen kotipaikasta 14 päivältä toukokuuta 1940 (Asetuskokoelma N:o 213) määrää, että milloin yhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen, säätiön, laitoksen tai muun yhteisön kotipaikkana oleva kunta on rauhan teossa luovutettu tai vuokrattu Neuvostoliitolle, on yhteisön kotipaikkana pidettävä Helsingin kaupunkia, kunnes yhteisö on uudesta kotipaikasta toisin päättänyt ja siitä on tehty merkintä rekisteriin.

Edellä on tehty selkoa pääkohdittain siirtoväelle tärkeästä sodan ja sen jälkeisenä aikana annetusta lainsäädännöstämme. Tämän kirjoituksen puitteissa ei ole voitu yksityiskohtaisesti puheenaolevia säännöksiä selostaa. Siirtoväki voi kuitenkin tarpeelliseksi katsomistaan lakimääräyksistä saada selon tilaamalla valtioneuvoston julkaisuvarastosta asianomaisen lain, asetuksen tai päätöksen. Tilauksessa, joka voidaan tehdä postitsekin, on mainittava asetuksen numero ja vuosiluku, siis esim. asetus N:o 238 vuodelta 1940.