Kunnallisesta äänioikeudesta.

II.

Verovelvollisuus äänioikeuden edellytyksenä.

Viimeaikaisten uudistusliikkeiden taholta on esitetty, että verovelvollisuus olisi asetettava äänioikeuden edellytykseksi niinhyvin valtiollisissa kuin kunnallisissakin vaaleissa. Ja perusteeksi esitetään, että on ilmeinen vääryys, kun nekin, jotka eivät maksa mitään veroa valtiolle tai kunnalle, saavat olla määräämässä sen omaisuudesta, sen tuloista ja menoista. Valtiollista äänioikeutta koskevaan tällaiseen perusteluun on täydellä syyllä vastattu, että välitön vero ei suinkaan ole ainoa maksu, jonka täysi-ikäinen kansalainen valtiolle suorittaa, sillä erikoisesti tulliverotus koskee vähävaraisimpiakin kansanluokkia. Varsinkin meillä joutuu jokainen, joka elossa pysyy, suorittamaan valtiolle verrattain runsasta veroa viljatullin muodossa. Valtiollista äänioikeutta koskevalta huomautukselta on näinollen pohja kokonaan poissa.

Sama huomautus yleistä kunnallista äänioikeutta vastaan näyttää perustellummalta, koska kunnan hallinto on suurelta osalta taloushallintoa ja voidaan väittää, että siinä ensisijassa käytellään veronmaksajien varoja. Mutta sittenkään tällä huomautuksella ei ole riittävää perustetta. Kuntien tulot eivät suinkaan ole yksinomaan eivätkä aina edes pääasiassakaan verotuloja, vaan suuren osan muodostavat kiinteistö-, laitos- y.m. tulot sekä erikoisesti valtioavut. Kunta ei siis hallitse yksinomaan verotuloja, vaan myöskin sellaisia varoja, joiden keräämiseen kaikki kunnan jäsenet ovat ottaneet osaa, joten veronmaksajat yksin eivät ole tältäkään kannalta katsoen oikeutettuja yksin päättämään kunnan asioista.

Mutta pääpaino kuitenkin on pantava kysymyksen periaatteelliseen puoleen. Kunta ei ole suinkaan mikään yksityisoikeudellinen yhteenliittymä jonkin taloudellisen päämäärän saavuttamiseksi, jossa jokainen saisi "huutaa panoksensa mukaan", vaan julkisoikeudellinen yhdyskunta, jonka asioita hoidetaan sen ja sen asujamiston yleiseksi hyväksi. Jokainen kunnan jäsen on velvollinen ottamaan osaa kunnan menoihin kykynsä mukaan ja mikäli hän sen tekee, on hänellä oleva oikeus myötävaikuttaa kunnan asioiden hoitoon. Jos joku kunnan jäsen esim. työkyvyttömyyden tai työttömyyden takia ei tulojen puuttumisen takia ole velvollinen maksamaan kunnallisia veroja, taikka jos jonkun tulot ovat niin pienet, ettei hänen tätä veroa tarvitse maksaa, ei ole oikein, että häneltä sen nojalla riistetään äänioikeus. Kun lisäksi otetaan huomioon, että monet kunnan toimenpiteet erikoisesti kohdistuvat tällaisiin vähävaraisimpiin ja heidän olosuhteittensa parantamiseen, on kaiken kohtuuden nimessä heille itselleenkin annettava oikeus olla mukana näistä asioista päättämässä.

Kunnallinen verovelvollisuus äänioikeuden edellytyksenä on eräissä ehdotuksissa muodostettu sellaiseksi, että myös verovelvollisen puoliso olisi äänioikeutettu, kuten oli asianlaita 27/3 1919 annetussa laissa. Sensijaan hänen kotona asuvat täysi-ikäiset lapsensa, ellei heitä erikseen verotettaisi, olisivat äänioikeutta vailla. Mitä varsinkin maalaisoloihin tulee, olisi tällaisen säännöksen hyväksyminen mitä epäoikeudenmukaisin. Kunnallisasetuksen 82 §:n 6 kohdan mukaan, sellaisena kuin se kuuluu laissa joulukuun 21 päivältä 1923, on verovelvollisen tuloksi laskettava rahaksi arvioituna se työ, minkä verovelvollisen kotona olevat lapset tai muut perheenjäsenet, hänen vaimoaan lukuunottamatta, ovat tehneet verovelvollisen talouden hyväksi, ellei heitä erikseen veroteta. Ei olisi mikään sen enemmän väärin ja vastoin tuota verovelvollisuus-prinsiippiäkin, jos maanviljelijän pojat ja tyttäret, joiden kotinsa hyväksi tekemän työn arvo joutuu veronalaiseksi, jäisivät siitä huolimatta kunnallista äänioikeutta vaille. Yksin tähän muodottomuuteen pitäisi uudistusehdotuksen kaatua.

Tässä yhteydessä ansaitsee tulla mainituksi, että v. 1907 kunnalliskomitean enemmistö kannatti verovelvollisuutta kunnallisen äänioikeuden edellytyksenä, mutta että v. 1908 valtiopäivät hyväksyivät komitean vähemmistön vastakkaisen kannan. V. 1917 kunnallislaissa oli äänioikeus riippumaton verovelvollisuudesta. Lailla 27/3 1919 asetettiin verovelvollisuus äänioikeuden edellytykseksi, mutta lailla 15/8 1919 se taas poistettiin.