Öljyä, öljyä.

Jokin aika sitten, eikä siitä lähtien ole kovinkaan monesti vuosi vaihtunut, läntiset Suomen ystävät surkuttelivat meitä, kuinka turvattomassa asemassa rakas Suomi on. Senhän on pakko ostaa yli 70 % öljystään Neuvostoliitosta. Milloin tahansa tämä jättiläisnaapuri näkee hyväksi pakottaa Suomen tanssimaan punaisen pillinsä mukaan, se lopettaa öljytoimitukset ja Suomi on polvillaan. Eiköpähän tämä näkökohta ollut hyvinkin voimakas motiivi finlandisoitumisen nopealle läpimurrolle kansainvälisessä kielenkäytössä.

Nyt ovat piiput toisinpäin kallellaan. Kun Suomi on vuodeksi 1974 tehnyt Neuvostoliiton kanssa kauppasopimuksen, jossa öljymäärät ovat suunnilleen ennallaan, on meille lännestä käsin kiidätetty hieman kateellista kiitosta siitä, että hyvähän teidän on polttaa katuvaloja, kun teillä on taattu öljynsaanti Neuvostoliitosta. Niin onkin. Tosin sieltä ei saada öljyä niin paljon kuin tarvitsemme, mutta kuitenkin niin runsaasti, että moni lännen maa mielellään "suomettuisi" polttoaineensa saannin turvaamiseksi.

Meidän tilanteemme olisi vieläkin parempi, jos olisi päätetty ostaa maakaasua Neuvostoliitosta paria kolmea vuotta aikaisemmin, silloin kun sitä meille ensimmäisen kerran tarjottiin. Mutta silloin olivat ulkopolitiikkamme epäilijät - sanotaan se tässä niin - siihen määrin mielipidettä muovaamassa, että puuha lähti vaivalloisesti liikkeelle. Kuinka Suomi voi jäädä polttoainehuollossa Neuvostoliitosta riippuvaksi? Naapurimaahan saattaa "sulkea hanat" milloin tahansa, ja siinä sitä ollaan. Merkillistä, että Neste vastusti kauan maakaasun ostamista, mutta saatuaan sen monopooliksi itselleen, innostui siihen vallan kovasti. Jos tilaisuutta olisi käytetty ajoissa hyväksi, olisi ehkä jo 2 miljardia kuutiometriä maakaasua torjumassa polttoainepulaa.

Suomen asema öljyn suhteen on senkin vuoksi hyvä, että me voimme saada arabimaista puuttuvat öljyerät. Siinä on meitä auttanut tasapuolisuutemme Israelin ja arabien välisessä kuolemanvakavassa riidassa. YK:ssa omaksutut kannanotot ovat onnistuneet antamaan kuvan Suomen puolueettomuudesta Lähi-idän kriisissä. Totuus on tietenkin se, että kansamme enemmistö lienee vuoden 1967 sotaan saakka asennoitunut Israelin puolelle, mutta sen jälkeen on yleisessä mielipiteessäkin alennettu antaa arabienkin näkökohdille arvoa.

YK:ssa suoritetuissa äänestyksissä osoittamamme tasapuolisuus on johtanut siihen, että arabimaat ovat asettaneet Suomen öljykaupoissa suosituimpien maiden ryhmään. Tärkeää on tässä se, että Suomen ei arabiöljyä saadakseen tarvinnut katumuksenteossa mennä polvilleen, kuten monet suuretkin maat saivat tehdä. Kauppa- ja teollisuusministeri Janssonin arabien johtaviin öljyvaltioihin tekemän matkan aikana saatoimme viitata aikaisemmin noudattamaamme tasapuoliseen suhtautumiseen ja se riitti. Eikä tätä tulosta varmaankaan häirinnyt tasavallan presidentin Tampereella pitämä puhe, jossa asetuttiin lujasti Israelin valtion säilymisen kannalle, mutta osoitettiin ymmärtämys Palestiinan arabian asialle ja oikeuksille. Näiden arabien lukumääräksi on mainittu 1,5 miljoonaa.

Tähän saakka on siis kaikki hyvin. Todennäköisenä voidaan näet pitää, että Suomi saa käytännöllisesti katsoen kaiken tarvitsemansa ulkomaisen polttoaineen, varsinkin jos järkevää säästäväisyyttä noudatetaan.

Mutta tällöin nousee esille kysymys, millä öljyt ja öljytuotteet maksetaan.

Asia on näet niin, että arabimaat ovat vihdoinkin ymmärtäneet öljynsä todellisen arvon. Kai niiden joukossa on ollut sellaisia, jotka ovat sen tienneet aikaisemminkin, mutta eripuraisuus, omapäisyys ja kateus ovat vieneet siihen, että länsimaat ovat arabimaiden hajanaisuuden vuoksi maksaneet öljystä mitä ovat hyväksi nähneet. Tämän johdosta energia on lännen teollisuusmaissa ollut ylivoimaisesti halvin tuotannon tekijöistä. Jos ollaan rehellisiä, on sanottava, että kolmannen maailman öljy on puolittain ollut laillistetun ryöstön kohteena.

Mikä sai arabimaat vihdoinkin yksimielisiksi öljypolitiikassaan? Vastaus on helppo antaa: Israel. Vuoden 1967 sota ja sen aikana suoritettujen aluevaltausten väistämättömänä johdannaisena seurannut syksyn 1973 sota tasoittivat arabeille tien yhtenäisyyteen. Ei riittänyt se, että ne kieltäytyivät toimittamasta öljyä ulos, vaan ne näkivät tilaisuuden koittaneen, jolloin öljyn hinta voitiin saada nousemaan.

Olemme nyt sen yllättävän tilanteen edessä, että halpa energia, jonka turvin voimakkaat teollisuusvaltiot ovat suurelta osalta rakentaneet kukoistavan talouselämänsä, saavat varautua suuriin muutoksiin, mullistuksiin. Koko taloudellinen ajattelu on suunnattava uudelleen. Raakaöljyn hinnan nousu, jonka suuruudesta ei vielä ole olemassa luotettavia tietoja, ei ole mikään tilapäinen, pian ohimenevä ilmiö. Se on tullut jäädäkseen, kuten tavataan sanoa.

Julkisuudessa on kerrottu, että kun tynnörin hinta raakaöljyä oli vuoden 1973 alkupuolella vajaata 1.5 dollaria, se lokakuun sodan aikana kohosi kolmeen dollariin. Nyt puhutaan jo 7 dollarista. Listahinnat ja niitäkin paljon korkeammat luvut saattavat sekottaa asiantuntemattoman ajatukset, mutta se lienee varmaa, että vuoden 1974 aikana raakaöljyn hinta käyttäjän satamassa on parhaassakin tapauksessa ainakin kaksinkertainen, mutta todennäköisesti vielä korkeampi entiseen verrattuna. Siinä on kosolti miettimistä teollisuusmiehille kautta maailman. Ja tietenkin viisaille kansantalousmiehille. Kansantalous - tunnetun määritelmän mukaan - on tiede, jossa jokaisella on oikeus pitää toista idioottina.

Nyt on päästy niin pitkälle, että voidaan ottaa Suomen kauppatilasto esille. Tässä kiireessä ei ole käsillä kuin vuoden 1971 tuontiluvut. Sinä vuonna tuotiin maahan poltto- ja voiteluaineita (kiinteät polttoaineet mukana) 1.561 miljoonan markan arvosta, mikä oli 13.1 % koko tuonnistamme. Vuotuinen nousu siitä lähtien kai on ollut 5 a 7 % luokkaa. Jos nyt raakaöljyn hinta (on muistettava, että Neuvostoliitto meidän markkinoillamme käyttää maailmanmarkkinahintoja, kuten on yhteisesti sovittu) nousee vain kaksinkertaiseksi, niin mistä me otamme ne rahat, jotka öljyntuontiin tarvitaan. Kauppavajauksemme nousee vuonna 1973 arviolta 2 miljardiin markkaan. Vuonna 1974 aiheuttaa raakaöljyn hinnan nousu ehkä 2 miljardin lisämenon. Siinä vielä herrat verta sylkee.

*

Tunnettu humoristinen kirjailija on ryhtynyt todistelemaan, että hän kirjoittaa huumorillista tekstiä. Sehän on kuin salapoliisikirjailija, jonka tulee todistella, että hän on kirjoittanut salapoliiseista. Jos tamperelaisen naismaisterin marinointi seisaalleen, tappaminen vasaralla ja ruumiin syöminen jääkaappimargariinilla sivellyn leivän päällä on huumoria, niin uskotaan, uskotaan.

Kirjailija olettaa, että nimimerkki ei ole malttanut olla lukematta hänen kirjansa kahta ensimmäistä tarinaa seuranneita humoreskeja. Vaan kun ei lukenut. Eikä silmäillytkään.