Siirtoväen asiasta.

Viljelyspalstoja siirtoväelle ensi kesänä.

Viime toukokuun 14 päivänä annettiin laki viljelyspalstain luovuttamisesta siirtoväelle viljeltäväksi. Lain mukaan oli jokainen, jolla omistajana tai vuokran nojalla tai muutoin oli hallinnassaan 10 ha tai sitä enemmän viljeltyä maata, velvollinen luovuttamaan keväällä 1940 alkavan satokauden ajaksi siirtoväkeen kuuluville henkilöille perunan ja muiden kasvien viljelyä varten siihen sopivaa maata. Kymmenen ha:n suuruisesta viljelysalasta oli luovutettava enintään 5 aaria ja jokaisesta täydestä hehtaarista sen yli lisäksi 2 aaria, ei kuitenkaan yhtä siirtoväkeen kuuluvaa henkilöä kohti enempää kuin 2 aaria. Lisäksi määrättiin laissa, että viljelysmaan luovutusvelvollisuuteen sisältyi lisäksi velvollisuus luovuttaa, mikäli mahdollista, viljelykseen tarvittava siemen.

Tässä mainittu laki, joka on ollut voimassa v. 1940 ajan, tuli valitettavasti liian myöhään vahvistetuksi. Sitä ei ehditty kaikkialla soveltaa käytäntöön. Toisen samanaikaisesti vaikuttavan esteen siirtoväen oman viljelystoiminnan alkuunpääsylle muodostivat viime keväänä suoritetut siirtoväen tasoitussiirrot, jotka katsottiin välttämättömiksi, kun muutamin seuduin oli sodanaikaisten olosuhteiden vuoksi siirtoväkeä erittäin runsaasti, laajojen alueiden sitävastoin ollessa miltei paikkakunnan omien asukkaiden varassa. Mutta kuitenkin voidaan todeta, että huomattava osa siirtoväkeä pääsi jo viime keväänä viljelemään omaa palstaansa, saaden siitä itselleen talven perunat ja leipäviljaakin sekä vihanneksia. Tämä ei tosin tapahtunut aina, ehkeipä pääosaltakaan, alussa selostetun vuokrauslain nojalla, sillä vapaaehtosia sopimuksia viljelyspalstojen luovuttamisesta saatiin aikaan. Lain välillinen vaikutus oli kuitenkin huomattava.

Tämän talven vaikeuksista on siirtoväki saanut kokea, kuinka suuresti tarpeellisia oman viljelyspalstan tuotteet ovat olleet. Välttämättömien ruokatarvikkeiden, kuten perunan ja leipäviljan, saanti on tosin yleensä ollut turvattu, mutta siirtoväen parissa on ollut suoranaista puutetta rahavaroista. Valtion taholta annettava siirtoväen huoltoavustus niille, jotka eivät tule omillaan toimeen, ei nykyisen hintatason vallitessa ole, varsinkin jos on kysymyksessä pieni perhe, suinkaan riittävä. Lisäksi on huomattava, että huoltoavustusta ei anneta muuta kuin asuntoa ja ruokaa silmälläpitäen. Kuta pitemmälle aika kuluu siitä kuin Karjalasta lähdettiin, sitä enemmän alkaa puutetta esiintyä nimenomaan vaatetuksen alalla. Siitä kärsivät eniten ne työkyvyttömät, jotka eivät ole työansioilla voineet täydentää vaatetustaan. Viljelyspalstan tuottamaa apua ei ole näissä olosuhteissa vähäksi arvioitava.

Tulevan kesän varalta olisi tässä suhteessa aivan erikoisesti varauduttava. Siirtoväen pika-asutuksen avulla kyetään ensi kevääseen mennessä sijoittamaan omaan maahan enintään kolmasosa siirtoväen maatalousväestöstä. Tällainen virallinen arviointi on esitetty, mutta pika-asutuksesta puheenollen ovat viralliset arvioinnit tähän mennessä osoittautuneet todellisuutta huomattavasti optimistisemmiksi, ja niin on asianlaita tässäkin, eritoten jos vastikemaan hankintamahdollisuutta laajennetaan.

Parhaassakin tapauksessa jää siis 2/3 siirtoväen maatalousväestöstä tulevanakin kesänä ilman omaa maata. Siihen ei meillä ole kuitenkaan varaa. Riittävän suuren viljelyspalstan varaaminen siirtoväen maatalousväestölle antaa arvokkaan avun tulevan kesän viljelyskamppailussamme, avun, jonka merkitys seuraavan talven omavaraisuuteen nähden ei ole vähäinen. Mutta tämän kansantaloudellisen merkityksen lisäksi on asialla erittäin tähdellinen arvo siirtoväelle itselleen. Se saa kesän mittaan työskennellä omassa ammatissaan, ja se voi seuraavaa talvea varten saada elintarvikkeita, jotka huomattavasti helpottavat sen toimeentuloa.

Näin ollen näyttäytyy vastaavanlainen viljelyspalstain luovutusvelvollisuus, joka oli viime satokauden voimassa, tarpeelliselta ensi kesääkin varten. Mutta silloin on luovutusvelvollisuus tehtävä laajemmaksi, 5 aaria siirtoväelle 10 ha kohti ei ensi kesäksi riitä. Ja edelleen tämä vuokrausvelvollisuus voitaisiin sopivasti yhdistää siirtoväen pika-asutuslakiin. Ne tilat, joilta tullaan maata ottamaan, voitaisiin velvoittaa vuokraamaan siirtoväelle viljelysmaata aina tiettyyn prosenttimäärään saakka siitä, mitä ne joutuvat pika-asutukseen luovuttamaan. Tällä tavalla voitaisiin osittain poistaa sitä haittaa, minkä siirtoväelle on tuottanut pika-asutuksen hitaus ja kiinnittää jo ensi kesäksi siirtoväkeä maahan. Joskin kysymyksessä olisi väliaikainen maan saanti, olisi se kuitenkin omiaan lisäämään luottamusta valtiovallan tahtoon kaikin käytettävissä olevin keinoin edistää maatalousväestön pääsemistä omaan ammattiin käsiksi.

Mikäli tällainen suunnitelma saadaan toteutetuksi, eikä sen tiellä pitäisi olla voittamattomia esteitä, olisi todennäköisesti hyvissä ajoin ennen kylvötöitä siirrettävä siirtoväen se osa, joka on anonut maata pika-asutuslain nojalla, niihin kuntiin, joista se pika-asutuksen yleissuunnitelman mukaan tulee omat tilat saamaan. Tämä tietäisi yli sadantuhannen henkilön siirtymistä uusille oleskelupaikoille lyhyen ajan kuluessa kevättalvella ja keväällä, joka nykyisten liikenneolojen vallitessa voi tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia. Mutta sen edut toiselta puolen ovat niin suuret, että ylivoimaistakin lienee syytä yrittää.