TERVEEN JÄRJEN PUOLESTA

VALITKAAMME TYHMIN

Kun tätä kirjoitetaan 25.4.1947, ei Suomen tasavallan uutta hallitusta vielä ole muodostettu. Poliittinen tinanvalaminen ei ole ehtinyt edes sille asteelle, että varjojen leikistä seinällä voitaisiin erottaa "sen valitun" tunnettavat, jylhät piirteet. Mutta eipähän vielä hätää. Mauno Pekkalan hallitus jätti näet eronpyyntönsä 2.4., joten uuden synnyttämiseen ei ole kulunut enempää kuin parisen viikkoa. Kerran iloisella 20-luvulla piti muuankin mies hallituksen muodostamistehtävää monopolinaan peräti 4 viikkoa eikä onnistunut sittenkään. Kunhan tässä ei hätäillä, niin kaipa uusi johtokunta toukokuun kuluessa on jo juoniteltu kokoon. Saattaa olla, että laaja maailma, joka henkeään pidätellen on seurannut synnytyspolttojen väliaikatiedotuksia, silloin havaitsee, että täällä pohjantähden alla on kuin oli vanhassa Roomassa: "Vuoret ovat synnytystuskissa, syntyykin vain naurettava hiiri."

Miksi hallitus sitten kaadettiin, kun ei ollut selvillä, mille pohjalle uusi hallitus voidaan muodostaa tai saadaanko sitä edes lainkaan kokoon? Siinä on vakava kysymys politiikkamiehillemme. Hallitusta tosin - sitä ei voida kieltää - on noin vuoden ajan syytetty väsymyksestä ja haluttomuudesta sekä siitä, että isot ja vaikeat asiat siirretään makaamaan, linnarauha julistettiin juhannukseksi ja rauhan toteuttaja, talousneuvosto, asetettiin jo lokakuussa (esimerkiksi), kun taas pieniä asioita innokkaasti näperrellään.

Mutta kun puhe talouselämän heitteille jättämisestä kiiri kaikkein kiivaimpana - pääministerihän ei kuulemma ollut ehtinyt 10 päivään lukea talousneuvoston 4 sivua laajaa (miksi muuten laverrella näin pitkälti?) kirjelmää - silloin hallituksen päämies omakohtaisesti tarttui tapausten kulkuun ja koko pitkäperjantain pyhitetyn päivän omisti valtakunnan asioille. Kuten virallisessa tiedonannossa niin liikuttavasti sanottiin: "Minkälaisia tehtäviä pääministerillä nykyisin on, osoittaa se, että hänen on koko pitkäperjantaipäivä ollut käytettävä" jne. Olisipa luullut, että täten häpeän alhoon saatettu oppositio olisi jo vaiennut!

Omaehtoisen elämänsä viimeisinä päivinä hallitus vielä osoitti puuhakkuutensa anteliailla palkankorotuksilla (so. 20--25 %:n inflaatiolla), ja sen energia riitti peräti eron jälkeenkin, kun se yllättäen rikastutti maata yhdellä panimoalan (mietoja mallasjuomia) vuorineuvoksella, täydennykseksi tuohon hyvin harvojen ja kovasti valittujen uljaaseen kaartiin. Jos vielä otetaan huomioon, että pääministerillä oli tarmoa ja taitoa sen Helsingin työväentalossa pidetyn ainutlaatuisen puheen valmistamiseen, jossa hän vastaansanomattomasti todisti, "että asioitten hoito olisi voinut olla huonompaakin" (lainausmerkit tässä - ehkä vastoin lukijakunnan luuloa - osoittavat, että sanat ovat tosiaan in extenso otetut pääministerin puheesta), joutuu vastuuntuntoinen kansalainen todella kysymään, miksi hallitus on sitten kaadettu. Eiväthän vain taas ulkopoliittiset laskelmat, piru vie, en paremmin sano.

Mutta vähitellen alkaa sama vastuuntuntoinen kansalainen jo kysyä, miksi uutta hallitusta ei muodosteta. Jos hallituksen ote oli veltto voiman ja vallan täydellisyyden päivinä, on se tietysti nyt olematon. Siksi olisi uusi hallitus maalle aivan välttämätön. Sitä ei kuitenkaan saada, koska puolueet pelaavat häikäilemättömämpää taktiikkapeliä kuin koskaan ennen tässä maassa hallituksia muodostettaessa. Meillä oli tosin 20-luvulla hallituskriisi keskimäärin joka kahdeksas kuukausi. Mutta ne olivat herttaisia idyllejä, sillä joko Juho Niukkanen pyrki hallitukseen tai hän tahtoi itse hallituksessa istuessaan jonkun epämukavaksi osoittautuneen kaverin siitä pois ja sen vuoksi kaasi hallituksen. Nyt on tällainen monacolainen idylli kaukana. Maa on ajautumassa kevytmielisen talouspolitiikan johdosta auttamattomaan inflaatioon, rauhansopimus on ratifioimatta, suurpolitiikan taivaanranta synkkenee päivä päivältä. Ja samaan aikaan puolueet pelaavat poliittista pokkaa SAK:n vaaleja ajatellen ynnä eduskuntavaaleihin valmistautuen.

Näin valitaan nyt pääministeriä:

Herra A, hyvä mies muuten, ei ole meidän ehdokkaamme, hänen pääministeriytensä merkitsee siis voittoa vastustajalle ja taktillista tappiota meille - hylätään.

Herra B on liian itsenäinen ja tarmokaskin - hylätään.

Herra C saattaa ratkaisuissa kallistua enemmän vastustajan kuin meidän puolellemme - epäluotettavana hylätään.

Herra D on meidän miehemme - hyväksytään (oli sitten mikä oli).

Herra E, hän on tosin vastustajamme, mutta laiska ja saamaton, hän ei kykene tekemään paljoakaan vahinkoa - hyväksytään.

Herra F, hän on vastustajamme, mutta hän on arka ja epäitsenäinen, häntä me voimme hallita - hyväksytään.

Jne. Jne.

Tällaisten näkökohtien nojalla valitaan miestä maan tärkeimmälle ja vastuullisimmalle paikalle. Puoluetaktilliset laskelmat ja puolueiden arvovaltakysymykset painavat vaa`assa enemmän kuin jokaisen kansalaisen etu. Sillä taloudellinen vakaantuminen ja rahan arvon säilyminen, ne ovat nyt avain kansamme ja sen jokaisen kansalaisen, kuuluipa hän mihin kuppikuntaan tahansa, menestymiseen. Ja jos se näkökohta jätetään puoluekinastelujen vuoksi syrjään, silloin toimitaan meidän kaikkien, jokaisen yksityisen kansalaisen etua vastaan.

Kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranskalle tuli valittavaksi uusi pääministeri, pidettiin koko maassa tälle paikalle itseoikeutettuna Ranskan pelastajaa "Tiikeri" Clemenceauta. Mutta puoluejuonittelut saivat aikaan sen, että kansallissankari syrjäytettiin ja presidentiksi valittiin joku mitätön mies; en viitsi nousta katsomaan hänen nimeään, kun valikoiva muisti ei ole onneksi säilyttänyt äijän nimeä mielessä. Clemenceau oli täydellä syyllä katkera, sydänjuuriaan myöten katkera, ja hän sinkosi ilmoille kuuluisan parollin "valitkaamme tyhmin".

Se mitä edellä on sanottu, on kirjoitettu niiden lievästi sanoen sekavien tunnelmien vallassa, joiden vaikutuksen alaisena tavallinen teknikko on lukenut sanomalehtensä 25.4.1947, Markun päivänä. Kun tämä ilmestyy luettavaksi, on hallitusasia kuitenkin toivottavasti jo onnellisesti lukossa ja ratkaisu tapahtunut järkevästi, niin että maalle on saatu toimintakykyinen ja vastuunsa tunteva hallitus.

Mutta se pahantuulen ilmaus, joka edellä on luettavissa, olkoon varoituksena politiikkamiehille, kun he hallituksia kaatavat ja rakentavat.

K. Y. Laaksonen 1947