Hyvä ja parempi Suomi

LIIMATAINEN

31/5 1974

Tämä tarina on kirjoitettu maanantaina toukokuun 27. päivänä lievän kiihtymyksen vallassa. Kiihtymys tässä yhteydessä on kenties liian voimakas ilmaisu, mutta tekstihän sen paljastaa, että kiihtymys on sittenkin ollut luonteeltaan hallittua.

  Pääministeri Sorsa puhuessaan eilen puolueensa uskollisille naisille näyttää lämpimin mielin ja sanoin yhtyneen siihen julkisuudessa esitettyyn ideaan, että aviomiehille olisi annettava synnytyslomaa, jonka ajalta, niin kai on ajateltu, valtio maksaisi isukille menetetyn työansion. Kuinka suuresti valtion menot tällaisen inhimillisesti katsoen arvokkaan toimenpiteen johdosta nousisivat, ei liene laskettu.

  Kun on seurannut viime vuosina valtion toimesta harjoitettua avokätistä jakelupolitiikkaa, jossa jokaiselle on annettu jotakin ja enemmänkin, on usein palannut mieleen tunnetun ja korkeasti tunnustetun amerikkalaisen lehtimiehen Walter Lippmannin viisaat sanat: "Valtiomiehen tuntee siitä, että hän osaa aina erottaa ensiarvoisen probleeman toisarvoisesta."

  Tämä totuus pätee kaikilla politiikan aloilla. Tärkeintä se on ulkopolitiikassa. Mutta eräissä maissa ovat valtiovarainministerit lunastaneet valtiomiehen maineen osaamalla erottaa määrärahoja myönnettäessä toisistaan ne asiat, jotka ovat todella tärkeitä, niistä joilla on toisarvoinen merkitys. Sellaisia maita näet on ollut.

  Jos tarkastelemme Suomen oloja, niin kaikesta edistymisestä huolimatta meillä on paljon puutteita ja epäkohtia, jotka voidaan korjata vain yhteisin ja yleisin varoin. Turhaa on niitä tässä käydä luettelemaan, mutta ne ulottuvat eläkeasioista ja sairaanhoitajien palkkauksesta aina varusmiesten ja luotsien kurjiin asunto-oloihin. Sille välille mahtuu paljon. Isälle annettava ja valtion varoilla kustannettava synnytysloma ei yleisesti katsoen ole merkitykseltään niin tähdellinen, että sen sijoittaminen kiireellisyydeltään ensiarvoisesti tärkeiden kysymysten ryhmään olisi paikallaan. Tiettyjen suhdanteiden vallitessa se tietenkin voidaan toteuttaa ennen tärkeitä asioita, mutta Walter Lippmanniin yhtyen on paikallaan sanoa, että valtiomieheksi ei tämä "uudistus" läpirunnojaansa kykene tekemään.

  Muuten: onko kysytty "reformia" suunniteltaessa perheenäitien mielipidettä. Kun Neuvostoliitossa Hrushtshevin aikana siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon, se aiheutti vaimoväen puolella melkoista tyytymättömyyttä. Miehet näet tekivät lauantaipäivät vaimoille ja perheille usein helvetiksi. Parhaassa tapauksessa he roikkuivat kotona ja häiritsivät vaimon kotitöitä ynnä sunnuntaisiivousta. Pahempi tapa oli, että miehet kuluttivat vapaapäivänsä juopottelussa. Suomessa äitiyslomaa täydellä palkalla nauttivat isät eivät toki tuhlaisi hyvin ansaittua loma-aikaansa viinamäen töissä. Vai kuinka?

  Toinen asia on toivomus kansanedustajille.

  Eilen illalla oli televisiossa esittely ja keskustelu hyvästä Suomesta. Siinä todettiin, että Suomi oli kolmannellatoista sijalla maailman kansojen etunenässä, kun perusteeksi otettiin kansantulo henkeä kohti. Ja toisella tilalla kahvinkulutuksessa henkeä kohti. Alkoholin kulutuksessa emme ole aivan kärjessä, mutta vuosi vuodelta kierrämme ylemmäs ja ylemmäs.

  Arvovaltainen ja asiantunteva keskusteluryhmä oli koottu lausumaan punnitun mielipiteensä hyvästä Suomesta. Ja nyt tullaan siihen asiaan.

  Pohjois-Karjalaa edustava asialliselta vaikuttava mieshenkilö esitti valoisia näkymiä maakuntansa taloudellisesta ja henkisestä elämästä. Kaikki oli kääntymässä parhain päin. Mielialat maakunnassa ovat myönteisiä ja rakentavia aina siihen määrään, että jos parempiosaiset antaisivat hyvän hyvyyttään osan siitä, mitä eivät välttämättä tarvitse, se olisi hyvän esimerkin voimalla rohkaisemassa vähäväkisiä tyytymään osaansa ja yrittämään siltä pohjalta eteenpäin yhteiseksi parhaaksi. Eikä esimerkin voimaa vähentäisi, vaikka hyväosaiset säilyttäisivät sen mikä heillä tähän saakka on ollut, jos he nyt vapaaehtoisesti luopuisivat vaatimasta lisää entisen päälle. Jalo ehdotus sai muut osanottajat herkkiin tunnelmiin. Ohjelman päättyessä jäätiin odottamaan, mikä porukka ensiksi ehättäisi ilmoittamaan, että se ehdottomasti luopuu sille ajatellusta tai sen itselleen taistelemasta tulonlisästä.

  Tätä naivin liikuttavaa esitystä kuunnellessa tuli mieleen, että nykypäivälle vieraan ehdotuksen voisi yksi korkea elin ottaa kaikella vakavuudella harkittavakseen, nimittäin kansaneduskunta. Siis sillä tavalla pohdittavakseen, että sen jäsenet saisivat säilyttää nykyiset palkka- ym. etunsa, mutta luopuisivat heille tyrkytetyistä lisäeduista. Tällä tarkoitetaan sitä, että hallitus on esittänyt eduskunnalle lomaltapaluurahan suorittamista. Kun työläisille ja virkamiehille maksetaan lomaltapaluurahaa, on katsottu kansanedustajat samalla tavoin siihen oikeutetuiksi.

  Suoralta kädeltä voi sanoa, että on täysin kohtuutonta maksaa kansanedustajille palkan lisäksi lomaltapaluurahaa. Heidän työviikkonsa on nelipäiväinen. Heillä on vuoden kuluessa yhtämittaista lomaa parissa kolmessa jaksossa vähintään kolme kuukautta. Jos esimerkiksi helsinkiläinen kansanedustaja hoitaa eduskuntatyön ohella virkaansa valtion tai kunnan palveluksessa, hänen kai tulisi saada kaksinkertainen lomaltapaluuraha.

  On muuten ollut merkillepantavaa, että yksikään julkaisu ei tähän mennessä ole käsitellyt kansanedustajien lomaltapaluurahaa. Tarkoitus lienee sujauttaa se vähin äänin läpi ja sillä siisti.

  Kun keskustelukerho manasi esille aloitteentekijää, joka kansan myönteisen mielialan lujittamiseksi vapaaehtoisesti luopuisi siitä taloudellisesta edusta, johon se olisi entisten etujensa lisäksi oikeutettu, sopisi eduskunnan kieltäytyä vastaanottamasta sen jäsenille ehdotettua lomaltapaluurahaa. Esimerkin voimaa tällä luopumisella ei valitettavasti kovinkaan suuressa määrin olisi, sillä tuo etu, jota kansanedustajille on ehdotettu, on täydellisesti kohtuuton. Kohtuuttomasta luopumisella ei ole hyvän esimerkin voimaa.