51. Tasavallan Presidentin haastattelu Islannin radiolle 6.12.1977

Mitkä olivat Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan syntymisen perussyyt vuosina 1939 ja 1941?

Suomen ja Neuvostoliiton välisistä sodista on ehtinyt kulua jo runsaat kolme vuosikymmentä, mutta edelleen ne ovat keskustelun ja kiistelyn aihe niin historioitsijoille, poliitikoille kuin tavallisille kansalaisille. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmettelemistä. Lähes viisi vuotta kestänyt sota merkitsi koko suomalaista yhteiskuntaa syvältä järkyttänyttä kokemusta, joka johti ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme perusteiden täydelliseen uudelleenarviointiin.

Sotiemme taustalla olevien monimutkaisten syy-yhteyksien selvittäminen kuuluu tutkijoille ja vie vielä kauan. Itse olen pyrkinyt pikemminkin etsimään vastausta kysymykseen: Olisiko Suomi omalla toiminnallaan voinut vaikuttaa niihin tapahtumasarjoihin, jotka johtivat meidät onnettomaan sotaan kaksi kertaa? Ja tekivätkö poliittiset johtajamme kaiken voitavan rauhan ja kansallisen suvereniteettimme säilyttämiseksi? Vastauksella ei ole vain akateemista mielenkiintoa, koska, kuten englantilainen historiantutkija E.H. Carra on todennut, "menneisyys on avain nykyajan ymmärtämiseen".

Vuonna 1939 Suomi oli valtiona vielä suhteellisen nuori ja maamme hallituksen jäsenet - minä itse mukaanluettuna - olivat varsin kokemattomia ja tunsivat hyvin puutteellisesti kansainvälisen politiikan armottomat pelisäännöt. Kun lisäksi Neuvostoliittoa kohtaan oli vuosikaudet lietsottu epäluuloa, oli maailmansodan syttyessä lähes mahdotonta enää luoda riittäviä sisä- ja ulkopoliittisia edellytyksiä tuloksellisten neuvottelujen käymiselle Neuvostoliiton kanssa. Näin päädyttiin täydelliseen umpikujaan, vaikka sota olisikin haluttu välttää. Talvisota puolestaan vain syvensi suomalais-neuvostoliittolaista luottamuspulaa ja vuosina 1940-41 Suomen hallitus suoritti sarjan toimenpiteitä, jotka merkitsivät sitä, että Suomesta tuli Saksan tosiasiallinen vaikkakaan ei muodollinen liittolainen.

Mihin Suomen sodanjälkeinen politiikka on tähdännyt?

Edeltäjäni J.K. Paasikivi kuvasi Suomen edessä olevia tehtäviä välittömästi sodan jälkeen seuraavasti: "Olemme nyt, tänä itsenäisyytemme 27. vuosipäivänä, maailmanhistorian suurimman sodan kuudentena vuonna, laakson pohjassa, johon tapaukset ovat meidät heittäneet. Tie ylöspäin on vaikea. Ilman ponnistuksia emme pääse nousemaan. Tarvitaan lujia otteita. Mutta jokainen askel tulee viemään meitä lähemmäs vapaita maisemia".

Ensimmäinen ja tärkein tehtävä oli Suomen kansainvälisen aseman palauttaminen voitetusta vihollisvaltiosta kansainvälisen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi. Tässä pyrkimyksessä päähuomio kohdistui Neuvostoliittoon. Tärkeimmäksi tavoitteeksi asetettiin vihan ja ennakkoluulojen korvaaminen suomalais-neuvostoliittolaisissa suhteissa keskinäisellä luottamuksella ja molemmin puolin hyödyllisellä yhteistyöllä. Tehtävä ei ollut helppo, mutta vähitellen siinä onnistuttiin, vuonna 1948 solmitun YYA-sopimuksen pohjalta. Sodan tuhojen ja poikkeusolojen jälkeen oli samalla saatava maan talous vakaaseen kasvuun, kansanvaltaisen järjestelmän jatkuva toiminta turvatuksi sekä yhteiskunnallista eriarvoisuutta vähennetyksi. Ensi joulukuussa Suomi viettää 60. itsenäisyyspäiväänsä, jolloin voimme ylpeydellä todeta saavuttaneemme kaikki ne päätavoitteet, jotka asetimme itsellemme 33 vuotta sitten.

Mikä on vuonna 1948 solmitun suomalais-neuvostoliittolaisen YYA-sopimuksen merkitys?

YYA-sopimus loi pysyvän perustan Suomen ja Neuvostoliiton väliselle yhteistyölle, jota oli ryhdytty järjestelmällisesti rakentamaan välittömästi sodan päätyttyä. Näiden suhteiden vakaalla ja myönteisellä kehityksellä puolestaan on ollut keskeinen merkitys Suomen kansainvälisen aseman lujittumiselle ja maamme harjoittamalle rauhantahtoiselle puolueettomuuspolitiikalle.

YYA-sopimus sisältää Suomen ja Neuvostoliiton kahdenvälisten suhteiden periaatteet ja edellyttää kaikinpuolisen yhteistyön kehittämistä maiden välille. Ns. sotilaallisissa artikloissa Suomi sitoutuu estämään alueensa käyttämisen hyökkäyksen sillanpäänä Neuvostoliittoa vastaan ja puolustamaan alueellista koskemattomuuttaan, sopimuksen määräysten mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana. Sopimuksen voimassaoloaikaa on jatkettu kahdesti, vuosina 1955 ja 1970, ja sitä on täydennetty kymmenillä sopimuksilla ja asiakirjoilla, jotka koskevat yhteistoimintaa yhteiskuntaelämän eri aloilla. Tuorein näistä on pitkän aikavälin taloudellinen yhteistyösopimus vuosiksi 1977-1990, joka allekirjoitettiin viime toukokuussa Neuvostoliittoon suorittamani valtiovierailun yhteydessä.