Ennen Bermudaa.

Bermudan kokous tulee muodostumaan siitä erikoiseksi, että sen lopussa tuskin annetaan niin tavanomaista liittolaisten keskeistä tiedonantoa: Osapuolet pääsivät täydelliseen yhteisymmärrykseen kaikissa keskeisissä kysymyksissä. Jo viikkoja ennen sir Winston on asettunut kannattamaan pääministeri Malenkovin kutsumista neljänneksi mieheksi Bermudan jälkeen pidettävään uuteen kokoukseen, jossa maailman asiat otettaisiin kuten joskus toisen maailmansodan aikana neljän liittolaisen kesken yhteisen pohdinnan alaiseksi. Neuvostoliiton osallistumiselle ei saisi asettaa ennakkoehtoja, joita Moskovan radio on jo useaan otteeseen asettunut vastustamaan. Edelleen Kommunisti-Kiinan hyväksymiselle YK:n jäseneksi ei tiettävästi Englannin taholta aseteta sanottavia esteitä.

Presidentti Eisenhower katselee asioita huomattavasti toiselta kannalta. Suurin eroavaisuus Englannin pääministerin ja hänen välillään on se, ettei Bermudan kokouksen Eisenhowerin mielestä suinkaan tarvitse johtaa neljän vallan konferenssin koolle kutsumiseen. Päinvastoin Neuvostoliiton kieltäytyminen osallistumasta Lontoossa viime kuun lopussa jatkettavaksi tarkoitettuun ulkoministerien sijaisten kokoukseen viilensi entisestäänkin amerikkalaisten tunteita. Yhdysvaltojen taholta vaaditaan takeita siitä, että ajatellussa neljän vallan kokouksessa päästään tuloksiin ja ettei siitä muodostu vain uutta valttia kommunistien propagandalle. Jos Neuvostoliitto todella haluaisi ratkaisua, olisi sen Yhdysvaltojen mielestä ollut annettava enemmän takeita rauhantahdostaan. Myönteinen suhtautuminen Itävallan rauhansopimusta valmistelevaan ulkoministerien sijaisten konferenssiin olisi huomattavasti nostanut Neuvostoliiton osakkeita amerikkalaisten silmissä.

Bermudan kokouksessa joutuvat todennäköisesti selvitettäviksi senaattori McCarthyn syytökset ja todisteet englantilaisten alusten Kiinan rannikolla suorittamista strategisten tavaroiden kuljetuksista, joihin viiden suomalaisenkin aluksen on todettu osallistuneen. Muutenkin Kauko-Idän kysymyksillä tulee olemaan kokouksessa varsin keskeinen asema. Ellei Neuvostoliiton kanssa päästä sen rauhantarjousten viilennyttyä tyydyttävään neuvottelukosketukseen, voidaan ainakin yrittää ratkaisua Kiinan suhteen. Korean aselepo on omiaan tekemään maaperää suosiollisemmaksi Kommunisti-Kiinan hyväksymiselle YK:n jäseneksi.

Perimmäinen syy presidentti Eisenhowerin päätökseen ehdottaa Englannin ja Ranskan pääministereille kokoontumista Bermudaan on kuitenkin halu tasoittaa ne erimielisyydet, joita Yhdysvaltojen ja Englannin välillä syntyi sir Winstonin temmattua aloitteen rauhantunnusteluissa. Juopaa ovat olleet omiaan leventämään molemmin puolin Atlantia esitetyt, hyvinkin kärkevät lausunnot. Vaikka useaan otteeseen on korostettu, että mielipiteiden eroavaisuudet johtuvat vain menettelytapoja koskevista seikoista, haluaa Eisenhower kaikesta huolimatta saada yksimielisyyden palautetuksi sekä lopettaa venäläisten ilon eripuraisuudesta lyhyeen.

Sir Winston on tällä hetkellä ainoa elossa oleva niistä kolmesta suuresta, jotka toisen maailmansodan aikana ratkoivat sodanjälkeisen maailman kohtaloita Kairon, Teheranin ja Jaltan konferensseissa. Hänen neuvottelukumppaninsa presidentti Roosevelt ja pääministeri Stalin ovat siirtyneet manan majoille ja marsalkka Tshiangkaishekin merkitys hänen menetettyään Kiinan on suuresti vähentynyt. Churchill yksin on tietoinen siitä, kuinka neuvotteluja `korkeimmassa mahdollisessa portaassa` käydään. Asettuessaan kannattamaan Malenkovin kutsumista Bermudan jälkeiseen kokoukseen hän on nähtävästi vakuuttunut tapaamisen positiivisesta tuloksesta. Samalla hänelle tarjoutuisi mielenkiintoinen tilaisuus tutustua Neuvostoliiton uuteen johtajaan.

Bermudan kokous olisi päässyt todennäköisesti alkamaan jo ennen juhannusta, ellei kolmas mies, Ranska, olisi katsonut aiheelliseksi ryhtyä selvittelemään, kuka oikein edustaa neljättä tasavaltaa Bermudassa. Pääministeri Mayerin hallitus kärsi tappion kansalliskokouksen luottamusäänestyksessä ja tätä kirjoitettaessa jo kuudes kandidaatti Marie yrittää voittaa kansalliskokouksen suosion puolelleen. Jottei kolmen suuren tapaaminen siirtyisi kovin pitkälle, on eräillä tahoilla ehdotettu, että presidentti Auriol edustaisi Ranskaa. Tämä tuskin tulee kysymykseen perustuslainkaan kannalta, sillä lakien mukaan häntä ei voi asettaa vastuuseen toimistaan, vaan kaikesta vastaavat ministerit.

Länsi-Saksassa on tuleva kokous herättänyt huolestumista hallituksen taholla, sillä suurten puhuessa aikaisemman kokouksen perusteella juuri kolmannet osapuolet ovat saaneet tyytyä läsnäolevien päätöksiin. Muistettakoon vain Teheranin konferenssia, jossa Churchill, Roosevelt ja Stalin tekivät päätöksiä, jotka ratkaisevasti vaikuttivat miljooniin ihmisiin ja alueisiin, jotka eivät kuuluneet edellä mainittujen kolmen miehen hallintaan. Presidentti Eisenhower on tällä kertaa rientänyt ilmoittamaan länsisaksalaisille, että hän tulee valvomaan heidän etujaan Bermudassa ja todennäköisesti sen mahdollisessa jatkossakin.

Bermudan kokouksesta muodostuu alkukesän huomattavin suurpoliittinen tapahtuma. Eräänä sen merkitystä lisäävänä seikkana on ollut brittiläisen kansojenyhteisön pääministerien konferenssi, joka on antanut siunauksensa sir Winstonin kokouksessa esitettäville mielipiteille ja siten huomattavasti lisännyt hänen sanojensa kantavuutta. Todennäköisesti kokous ei jää niin salaiseksi kuin aikoinaan Kairo, Teheran, Jalta ja Potsdam, vaan maailmalle annetaan tiedoksi muutakin kuin ilmoitus yhteisymmärryksestä keskeisissä kysymyksissä.