Presidentin vaalin vaiheilta.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ilmoittaa mielihyvin suostuvansa presidenttiehdokkaaksi sitä pyytämään tulleelle valtuuskunnalle, joka edusti sos.dem. puoluetta, keskustapuoluetta, skdl:lää, liberaalista kansanpuoluetta, tpsl:lää ja ruotsalaista keskusryhmää. Muut presidenttiehdokkaat ovat kokoomuksen pääjohtaja Matti Virkkunen ja maaseudun puolueen tullineuvos Veikko Vennamo. Ruotsalainen kansanpuolue ei ole vielä tehnyt virallista ratkaisuaan.

Presidentinvaalista kirjoittelu on saavuttanut aivan odottamattomat mittasuhteet. Tavanomaisesta poiketen ei tällä kertaa ja tähän mennessä ole röykytetty ehdokkaita, mutta sitä enemmän on kirjoitettu vaalitavasta. Poikkeuslaki, kansanvaali ja vanha käytäntö, jokainen niistä on saanut omat puolestapuhujansa. Taistelun tuoksinassa on saattanut käydä niinkin, että sama taho tai henkilö on vuorollaan kannattanut kaikkia näitä vaihtoehtoja.

Virkeimmässä myötätuulessa on ollut ehdotus, että tasavallan presidentti olisi valittava välittömällä kansanvaalilla. Kun monen ehdokkaan ollessa tavoittelemassa korkeaa paikkaa voisi sattua, että valitun takana olisi verraten vähäinen osa valitsijakuntaa, on ehdotettu samalla, että valituksi voi tulla vain sellainen ehdokas, joka on saanut yli 50 % annetuista äänistä. Milloin näin ei käy, kansanvaalissa olisi samalla kertaa valittava 300 valitsijamiestä lopullisen vaalin suorittajiksi. Toinen vaihtoehto olisi kutsua alkuvalitsijat uudelleen uurnille tekemään ratkaisu ensimmäisessä vaalissa kahden kärkipaikoille päässeen välillä.

Kun poikkeuslakia hyvällä syyllä vastustettiin sen vuoksi, että kansa ei olisi päässyt sanomaan sanaansa, olisi kansanvaalia tältä kannalta pidettävä jopa ihanteellisena ratkaisuna. Mutta vain sillä ehdolla, että toinen kansanvaali suoritettaisiin, jos ensimmäinen ei tuo tulosta.

Kuten tiedetään SKDL torjui kansanvaalin käytäntöönottamisen vuoden 1968 vaaleissa. Samalla SKDL esitti vanhan kantansa mukaisesti presidentinvaalin uskottavaksi pysyväisesti eduskunnalle. Uutena ehdotuksena oli presidentin vallan supistaminen.

Miksi SKDL vastustaa välitöntä kansanvaalia? Vastaus: käytännöllispoliittisista syistä. Ensiksikin SKDL laskee - ilmeisesti aivan oikein - että sen ehdokas ei tulisi olemaan mukana loppukilpailussa, johon siis pääsee vain kaksi eniten ääniä saanutta. Toiseksi SKDL:llä on suuret mahdollisuudet vaikuttaa ainoastaan valitsijamiesten tai eduskunnan piirissä siihen, kuka ehdokas pääsee kolmanteen äänestykseen ja kuka putoaa pois. Vuoden 1956 vaalit ovat tästä hyvänä osoituksena. Kolmanneksi, puolue, joka jossakin vaiheessa toivoo SKDL:n kannatusta, ottaa tämän huomioon jo omaa ehdokasta valitessaan. Ja vielä eräs seikka. Niin suurta keskitystä kuin kommunistit ylläpitävätkin esim. kansandemokratioissa, he kapitalistisissa maissa yleensä suosivat heikkoa hallitusvaltaa. Nyt kansanvaalin yhteydessä he ovat paheksuneet sitä, että niistä tulisi meillä enemmän henkilövaalit kuin puoluevaalit. Näissä merkeissä valitulle presidentille - he sanovat - pohjustettaisiin edellytykset henkilökohtaiselle vallankäyttelylle (siinä he kyllä voivat olla oikeassa, sillä ehdokkaana saattaisi olla henkilö, joka yksinkertaisuudessaan ottaa vakavasti vaalin kestäessä viljellyn ylistelyn ja valittuna yrittäisi sen sokaisemana toimia niinkuin olisi totta mitä hyvää hänestä on vaalitaistelun aikana ollut pakko sanoa).

Kaikki nämä seikat ovat SKDL:lle niin merkittävät, että se rohkenee torjua yleisen mielipiteen suosiman kansanvaalin.

Presidentinvaalin siirtäminen eduskunnalle on ollut vasemmiston poliittisella toivelistalla aina siitä lähtien, kun sitä koskeva ehdotus hylättiin vuonna 1919. Enemmän kuin kymmenen kertaa on tätä koskeva eduskunta-aloite tehty ja hylätty. Vanha maalaisliitto teki myös muutaman aloitteen presidentin vaalin siirtämisestä eduskunnalle.

Oikeisto on aina pitänyt raudanlujasti kiinni siitä, että presidentinvaalia ei ole uskottava eduskunnalle. Kun oikeisto on halunnut saada maahan lujan presidenttivallan ja varsin rajoitetun eduskuntavallan, on sen kannanotto ollut looginen. Jos eduskunta valitsee presidentin, sanotaan, tämä joutuu riippuvaisuussuhteeseen valitsijastaan, siis eduskunnasta. Presidentin pitää olla itsenäinen, hänen pitää olla riippumaton eduskunnasta.

Maamme historia kuitenkin osoittaa, että presidentin itsenäinen valtaoikeuksien käyttely ei riipu valitsemistavasta. Ståhlberg ja Paasikivi (ensimmäisen kerran) valittiin eduskunnassa, mutta he ovat olleet kaikkein vähiten eduskunnasta tai sen luottamusta nauttivista hallituksista riippuvaisia.

Todistuksena siitä, että eduskunnan valitsema presidentti voi olla vailla vaikutusvaltaa, voitaisiin tosin mainita Mannerheim. Professori Kastari kirjoittaa "Tasavallan presidentin asema" -nimisessä tutkimuksessaan, että maan siirryttyä rauhanomaisiin olosuhteisiin, presidentti Mannerheimillä ei ollut mitään merkittävämpää vaikutusvaltaa. Hän jatkaa: "Toimikautensa loppupuolella, joka tosin oli myös sairauden vakavasti haittaama, Mannerheimin tosiasiallinen vaikutusvalta oli enää tuskin suurempi kuin aikanaan presidentti Kalliolla tai Relanderillakaan."

Teoreettisesti voidaan siis rakennella sellainen kaava, että eduskunnan valitsema presidentti joutuu kuulostelemaan valitsijansa mielialoja niissäkin asioissa, joissa hänellä on itsenäinen päätäntävalta. Mutta käytäntö ei tätä kaavaa tottele. Heikko presidentti on heikko siitä riippumatta, miten hänet on pallille nostettu. Väärinkäsitysten torjumiseksi on syytä sanoa, että Mannerheim ei suinkaan ollut heikko presidentti. Aika oli ehtinyt väsyneen miehen ohitse.

SKDL:n vaatimus presidentin vallan vähentämisestä kuuluu vasemmiston vanhaan poliittiseen arsenaaliin. Hallitseva eduskunta on se ideaalitila, johon kapitalistisissa maissa toimivat kommunistipuolueet pyrkivät.

Mutta mitä SKDL:n vaatimus käytännössä merkitsisi? Mitä presidentin oikeuksia haluttaisiin vähentää?

Suomen presidentin lailliset oikeudet ovat erittäin laajat esim. pohjoismaisiin kuninkaihin verrattuna. Se seikka, mikä esim. ruotsalaisia poliitikkoja ihmetyttää, on presidentin oikeus, kun hän tekee päätöksiä valtioneuvostossa, poiketa valtioneuvoston ehdotuksesta. Hän voi nimittää virkamiehen vastoin valtioneuvoston yksimielistä kantaa, hän voi antaa eduskunnalle hallituksen esityksen poiketen valtioneuvoston ehdotuksesta jne. Tällaista tapahtuu tietenkin perin harvoin, mutta esim. Paasikivi noudatti nimityspolitiikassaan kernaasti ansienniteettiperiaatetta, so. virkaiässä vanhempi virkamies sivuutti nuoremman. Saattoi sattua, että Paasikivi nimitti korkeimpaan oikeuteen oikeussihteeriksi juristin, jolla oli sanokaamme kaksi virkavuotta enemmän kuin toisella hakijalla, jota korkein oikeus ja valtioneuvosto olivat yksimielisesti ehdottaneet. Paasikiven menettely oli tietenkin laillinen.

Tämä valtiosäännönmukainen mahdollisuus itsenäisiin päätöksentekoihin voidaan presidentiltä tietenkin ottaa pois. Tosiasiassa se ei paljon merkitse, sillä Paasikiveä ja ehkä Ståhlbergia lukuunottamatta presidentit eivät yleensä ole poikenneet valtioneuvoston ehdotuksista.

On muuten mielenkiintoista panna merkille, että tämän päivän suomalaisessa tavoitepolitiikassa äärimmäinen oikeisto ja äärimmäinen vasemmisto ovat löytäneet yhteisen sävelen.

Kuten edellä mainittu, oikeiston periaatteena on ollut pyrkimys presidentin vallan vahvistamiseen. Hallitusmuotoamme käsiteltäessä se oli oikeiston keskeisin ohjelmakohta. Mutta erityisesti viime vuosina oikeiston piirissä (ehkä tarkempi osoite ruotsinkielinen oikeisto) on ryhdytty vaatimaan presidentin valtaoikeuksien supistamista. Kyseessä ei tietenkään voi olla mikään periaatteellinen kannanotto, sillä oikeisto on kaikkialla puolustanut lujaa hallitusvaltaa laajan eduskuntavaltaisuuden vastapainona. Mutta milloin presidentin valtaa on käytetty virheellisen politiikan ajamiseen, mikä on ruotsalaisen oikeiston käsitys, silloin on oikeus vaatia parlamentille lisää valtaa valtionpäämiehen vallan rajoittamiseksi. Jos siinä joudutaan yhtymään äärimmäisen vasemmiston ohjelmallisiin vaatimuksiin, niin sehän on politiikkaa.

On kuitenkin ilmeistä, että tässä vaiheessa eivät SKDL:n esittämät käsitykset pääse päätöslauselmia pitemmälle. Presidentinvaali suoritetaan valitsijamiesten toimesta ensi vuoden helmikuun 15. päivänä.

Vaikka presidentinvaalin toimittaminen välittömällä kansanvaalilla on saanut suurta kannatusta, olisi hallitusmuodon muuttaminen tähän suuntaan sittenkin kantanut suhdannepoliittista leimaa, joten ehkä on suuren asian arvon mukaista, että se käsitellään kokonaan riippumatta tietystä vaalitilanteesta.