Pääministeri Kekkonen: Herra puhemies! Kun käsiteltävänä oleva taloudellinen valtalaki muodostaa lainsäädännöllisen perustan talouselämän vakauttamistoimenpiteille, on paikallaan aluksi tarkastella niitä kokemuksia, jotka vakauttamisen mahdollisuuksista on saatu sen vajaan kolmen kuukauden ajalta, joka ohjelman valmistumisesta on nyt kulunut. Silloin voidaan todeta, että hallituksen hyväksymä tasapaino-ohjelma on jo ehtinyt vaikuttaa tervehdyttävästi talouselämäämme. Tuotannollinen toiminta on syksyn aikana ollut vilkkaampaa kuin koskaan aikaisemmin. Esim. teollisuustuotanto on lokakuussa ollut volyymiltaan 39% suurempi kuin vuonna 1948. Viime vuoden syys- ja lokakuun aikana sattuneiden työselkkausten vuoksi olivat vastaavat tuotantoluvut 18 % alle mainitun vertausvuoden tason. Yksistään nämä luvut riittävät osoittamaan, miten tärkeää oli, että linnarauhan päättyessä voitiin sopia noudatettavasta vakauttamisen linjasta ja siten välttää tuotantoa häiritsevät selkkaukset. Sen perusteella, että vientimme on häiriintymättömänä voinut jatkua, voidaan jo nyt todeta, että kuluvan vuoden vienti tulee olemaan yli 26 % suurempi kuin viime vuonna. Tämä on aiheuttanut sen, että tuontia on vastaavasti voitu suuresti lisätä. Olemme pystyneet erityisen ylimääräistuontiohjelman puitteissa lisäämään kulutustavarain tarjontaa ja saavuttamaan tasapainoittumista kysynnän ja tarjonnan välillä melkein kaikkien tarvikkeitten kohdalla. Olemme myös voineet täysin käyttää hyväksemme tällä hetkellä vallitsevia erinomaisen edullisia vientisuhdanteita. Valuuttavarantoamme olemme voineet kartuttaa siinä määrin, että tuontiin käytettävissä olevat Suomen Pankin kulta- ja valuuttavarat, jotka viime vuonna tähän aikaan vastasivat vain noin puolen kuukauden maahantuontia, tällä hetkellä nousevat noin 23 miljardiin markkaan, mikä riittää nykyisen laajentuneenkin tuonnin menoihin yli puolentoista kuukauden ajaksi nousseista tuontihinnoista huolimatta. Tämän edullisen kehityksen johdosta olemme voineet päättää mm. ylimääräisen leipäviljan hankinnasta turvaten täten huoltomme. Kun kuluvan vuoden heikentynyt sato olisi voinut saattaa meille vaikeuksia ja se olisi voinut pakottaa meidät kulutuksemme supistamiseen, on tuotantomme lisäys turvannut täten meille valuuttoja elintarvikkeiden hankkimiseksi riittävässä määrin.

Kasvanut tuotanto ja lisääntynyt tavarain tarjonta on poistanut puuteilmiöitä yhteiskunnastamme ja palauttanut luottamuksen rahanarvoon. Siitä on osoituksena mm. kasvanut talletuskanta maamme luottolaitoksissa. Kun kansanedustaja Pekkala talousarvion käsittelyn yhteydessä koetteli talletuskantatilastojen lukujen avulla todistella, että vakautuminen on ollut vain silmänlumetta, sallinee ed. Pekkala, että suoritan pienen korjauksen hänen johtopäätöksiinsä - minä sanon "korjauksen johtopäätöksiin" sen vuoksi, että ed. Pekkala todistelussaan käytti oikeita lukuja, mutta teki niistä väärät johtopäätökset. Hän nimittäin vertasi talletusten kehitystä tarkastellessaan tämän vuoden lokakuun lukuja vuosien 1948, 1949 ja 1950 joulukuun lukuihin. Jo yksistään kausiluontoisista syistä tämä on harhaanjohtava vertaus. Jos vertaus suoritetaan oikein vertaamalla kunkin vuoden 10 ensimmäisen kuukauden lukuja toisiinsa, saadaan seuraava tilastosarja, josta saadaan oikea kuva talletusten kehittymisestä. Koko vuoden sarja tulee olemaan vielä enemmän vakautumisen onnistumisesta todistava.

Vuonna 1948 talletuskanta lisääntyi lokakuun loppuun mennessä 8,6 miljardia markkaa eli 13,4 %, vuonna 1949 lisäys oli 15,2 miljardia markkaa eli 19,5 %, vuonna 1950 lisäys oli 7,9 miljardia markkaa eli 7,9 % ja kuluvan vuoden 10 ensimmäisen kuukauden aikana lisäys on ollut 24,7 miljardia markkaa eli kokonaista 21,3 %. Sarja osoittaa selvästi, että talletuskanta on tänä vuonna lisääntynyt huomattavasti enemmän kuin viime vuonna, jolloin inflatoorinen kehitys tunnetuista syistä valitettavasti oli varsin voimakas. Jos otamme tämän lisäksi huomioon vielä tämän vuoden marraskuun kehityksen, voidaan todeta, että talletusten kertyminen rahalaitoksiin on nimenomaan linnarauhan päättymisen jälkeen lisääntynyt vielä nopeammin kuin linnarauhan aikana tai sitä ennen. Kaikkien rahalaitosten ottolainaustilasto ei marraskuulta ole vielä käytettävissä, toistaiseksi on ainoastaan liikepankkien osalta lukuja saatavissa. Kun liikepankkien ottolainaus viime vuoden lokakuussa väheni yli 1,5 miljardilla markalla, nousi sanottu ottolainaus tänä vuonna sen sijaan 2,2 miljardilla markalla ja nyt marraskuussa lisäys on ollut kokonaista 8 miljardia markkaa. Tämä osoittaa vastaansanomattomasti, kuinka tavattoman voimakas talletusten lisäys on ollut sinä ajankohtana, jolloin edellytykset taloudellisen vakauttamisen suorittamiselle ovat alkaneet selvitä. On luonnollista, että tällainen suotuisa kehitys on omiansa parantamaan mahdollisuuksia elinkeinotoiminnan tasapuoliseen rahoittamiseen ja vaikuttaa sen johdosta tervehdyttävästi myös tuotannolliseen ja kaupalliseen toimintaan.

Edullisella ja häiriintymättömällä tuotannollisella kehityksellä on luonnollisestikin myös ollut se merkitys, että se on tuntuvasti nostanut kulutustasoamme. Samaten se on vaikuttanut edullisesti myös valtiotalouden tilaan. Tämä seikka nimenomaan on sallinut sen, että vakauttamistoimenpiteisiin on voitu sisällyttää tuntuvia verojen huojennuksia. Liikevaihtovero on poistettu tärkeiden kulutustavaroiden ja maatalouskoneiden osalta. Fyysillisten henkilöiden valtiolle suoritettavaa tuloveroa on jo kuluvalta vuodelta alennettu ja ensi vuoden alusta tulee voimaan huomattavasti alennettu veroasteikko. Näiden toimenpiteiden myönteistä vaikutusta varsinkin suurperheisten ja pienipalkkaisten osalta lisää vielä se, että lapsilisä on voitu korottaa.

On merkille pantavaa, että silloin, kun verorasitusta vakauttamisohjelmaan liittyvänä osaratkaisuna on meillä tällä tavalla kevennetty, useimmissa muissa maissa kehitys on ollut aivan päinvastainen. Kuluvana vuonna on lisätty veroja mm. Englannissa, Ranskassa, Norjassa ja Tanskassa. Lisäksi suunnitellaan näissä maissa uusia veroja, jotka luonnollisesti merkitsevät lisärasituksia kansalaisille ja toimeentulon vaikeutumista. Tästä meidän osaltamme edullisesta kehityksestä saamme tietenkin kiittää sitä, että meidän ei tarvitse uhrata varojamme sotavarusteluihin, mutta eräänä tärkeänä tekijänä meillä on se, että tuotannon jatkuva korkea taso verotuspohjan laajetessa ratkaisevasti lisää valtion tuloja, joten verojen vähentäminen sen takia on käynyt mahdolliseksi.

Valtionvelkamme oli viime vuoden marraskuussa 138 miljardia markkaa. Yhden vuoden kuluessa viime marraskuun loppuun mennessä valtion kokonaisvelka oli pienentynyt 130 miljardiin markkaan eli 8 miljardilla markalla. Kotimaisen velan vähennys oli lähes 10 miljardia markkaa. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että Ruotsin kotimaisen velan lisäys kuluvan vuoden aikana on ollut 450 milj. kruunua. Myöskin Englannin ja Ranskan velkaraporttien mukaan on valtionvelka näissä maissa vain lisääntynyt.

On syytä tässä yhteydessä korostaa, että edellä mainitsemieni lukujen mukainen edullinen kehitys on aikaansaatu ilman ulkomaista avustusta. Huolimatta siitä, että maamme on sodankäynneistä joutunut suuresti kärsimään, me olemme varsin nopeassa ajassa ja miltei yksinomaan omin voimin pystyneet jälleenrakentamaan talouselämämme. Kokonaiskansantulo arvioidaan tällä hetkellä yli 30 % suuremmaksi kuin ennen sotia. Tämä tulos on huomattavasti suurempi kuin useimmissa muissa sotaa käyneissä maissa. Esim. Englannin kansantulon nousu arvioidaan noin 20 ja Norjan noin 25 %:ksi eikä Ruotsinkaan kansantulon nousu ole kuin 5 % Suomen kansantulon nousua korkeampi. Viimeksi ilmestyneen virallisen Euroopan jälleenrakennuselimen raportin mukaan on kuluvan vuoden kesäkuun viimeiseen päivään mennessä Ruotsi saanut ulkopuolista avustusta yhteensä 118 milj. dollaria, Englanti 2,826 milj. dollaria ja Ranska 2,445 milj. dollaria, pääasiassa Marshall-apuna. Me olemme selviytyneet varsin raskaista tehtävistämme ilman mitään tällaista apua, seikka, joka tekee saavutuksemme sitäkin arvokkaammaksi.

Siirryn tarkastelemaan viimeksi tekemiämme kaupallisia sopimuksia, jotta niiden valaistuksessa saataisiin kuva tulevan vuoden tuotannollisen elämämme pohjasta. Suomi on viime kuukausien aikana käynyt useita huomattavia kauppaneuvotteluja ulkovaltojen kanssa. Näissä neuvotteluissa on tehty uudet tavaranvaihtosopimukset Norjan, Jugoslavian, Israelin, Unkarin, Tsekkoslovakian ja viimeksi Englannin kanssa.

Näistä sopimuksista todettakoon, että Norjan kauppa merkitsee Suomelle ennen kaikkea tärkeitten raaka-aineitten saantia. Siinä yhteydessä mainittakoon maataloutemme kannalta merkittävä kalkkisalpietarikiintiö ja muut typpituotteet sekä margariinirasvat elintarvikehuoltoamme varten. Sopimus käsittää edelleen teollisuudellemme elintärkeitä tavaroita, kuten rikkiä, alumiinia, rautamalmia, ferroseoksia ym. Vientitavaroista mainittakoon paperipuu, metalliteollisuutemme tuotteet sekä erinäiset kulutustarvikkeet, kuten posliini- ja fajanssituotteet.

Vientimme Israeliin on kehittynyt erittäin voimakkaasti ja uusi sopimus antaa entistäkin parempia mahdollisuuksia viennillemme.

Englannin kanssa tehty sopimus poikkeaa melkoisesti sodan jälkeen tehdyistä aikaisemmista sopimuksista. Englannin uuden hallituksen asettamista yleisistä tuontirajoituksista johtuen Suomen tärkeimmille vientitavaroille ei enää ole määrätty varsinaisia kiintiöitä, vaan viennin suuruus jää riippumaan vapaasti hintakilpailusta ns. globaalikiintiöiden puitteissa, joissa määritellään ainoastaan näiden tavaroiden kokonaistuonti Englantiin kaikista maista. Noin 4/5 Suomen viennistä, sahatavara, selluloosa, kartonki ja paperi - lukuunottamatta sanomalehtipaperia, jolla on kiintiö - jää näin ollen Englannin yksityisten tuojien vapaiden hankintojen varaan. Kun Suomen taholta näissä olosuhteissa ei ole voitu määritellä, miten suureksi vienti Englantiin ensi vuonna kehittyy, on päätetty maaliskuussa 1952 pitää uudet neuvottelut, joissa arvioidaan Suomen vientitulojen todennäköinen määrä ja muutenkin tarkastellaan viennin kehitystä.

Huoltoamme varten saamme Englannista erittäin tärkeitä tavaroita, kuten terästä, villaa, naftatuotteita ja kumia. Kaikkien näiden tuotteiden kohdalla kiintiöt ovat joko yhtä suuret tai suuremmat kuin kuluvalle vuodelle myönnetyt kiintiöt. Englanti, joka aikaisemmin oli huomattavimpia hiilienvientimaita, joutuu nyt itse tuomaan melkoiset hiilimäärät Yhdysvalloista, mutta on kuitenkin lupautunut toimittamaan Suomelle kivihiiltä ja koksia vuonna 1952 määrät, jotka jonkin verran ylittävät kuluvana vuonna toimitettavat määrät.

Englanti kiinnittää erityistä huomiota teollisuustuotteittemme viennin ylläpitämiseen ja laajentamiseen. Näille tuotteille on vientisopimuksissa viime aikoina myönnetty kiinteät kiintiöt. Kun Suomen taholla tällä kertaa kuitenkaan ei ollut varmuutta viennin laajuudesta, on sovittu siitä, että Englannin teollisuustuotteitten viennin suuruus Suomeen jää riippuvaksi Suomen Englantiin tapahtuvasta viennistä saatavista puntatuloista. Vuoden 1952 ensimmäistä neljännestä varten vahvistettiin kuitenkin kiintiöt, joiden puitteissa Suomi saa tärkeitä tekstiili-, metalli-, kone- ja kemiallisen teollisuuden tuotteita Englannista.

Neuvottelut Puolan kanssa ovat loppuvaiheissa ja allekirjoitettaneen sopimus ensi viikon alussa. Suomen kivihiilen tarve on sodan jälkeisinä vuosina ensi sijassa tyydytetty tuonnilla Puolasta, ja neuvotteluissa tähän mennessä saadut tiedot viittaavat siihen suuntaan, että ensi vuonnakin kivihiilen tarpeemme tulee pääasiassa turvatuksi tuonnilla Puolasta.

Kauppaneuvottelut Neuvostoliiton kanssa ovat samoin loppuvaiheissa. Neuvostoliiton hallitus on erittäin myötämielisesti suhtautunut Suomen raaka-ainepyyntöihin, kuten laivalevyjen ja erikoismetallien saantiin. Kaikki 5-vuotissopimuksen vuoden 1952 tuontia ja vientiä koskevat teknilliset kysymykset ovat selvitetyt ja samoin on sovittu tuonnin ja viennin määristä sekä useista hinnoistakin. Avoinna on lähinnä kysymykset laivojen ja puutalojen hinnoista ja toiselta puolen Neuvostoliiton Suomelle myöntämien raaka-aineiden hinnoista. Mutta hyviä toiveita on olemassa siitä, että näissäkin hintakysymyksissä voidaan sopia aivan läheisessä tulevaisuudessa.

Tähän mennessä on päätetty vientikauppoja ensi vuodelle Suomen ja Neuvostoliiton välisen 5-vuotissopimuksen puitteissa kaiken kaikkiaan 112,8 milj. ruplan arvosta. Meidän jo sovitut tuontierämme merkitsevät sitä, että me olemme Neuvostoliiton kanssa jo voineet pääasiallisesti sopia viljan tarpeestamme, samoin suurimmasta osasta väkirehujen ja väkilannoitteitten tuonnista. Eri naftatuotemääriä on saatu Suomen toivomusten mukaisesti. Vientimme käsittää laivoja ja laivavarusteita, voimalaitoskoneita ja -laitteita, puunjalostusteollisuuden koneita ja -laitteita, nosto- ja kuljetuslaitteita, puu- ja paperituotteita jne.

Täten voidaan todeta, että hyvistä vientisuhdanteistamme johtuen olemme kauppasopimuksissa jo onnistuneet turvaamaan elintärkeiden tavarain tuonnin ensi vuodelle pääpiirteissään. Kuten aluksi lausuin, niin hyvin vienti kuin tuontikin ovat kuluvana vuonna olleet ennätystasolla. Todennäköistä on, että tämä tilanne vielä jatkuu ensi vuodenkin puolella.

Edellä selostettujen suotuista taloudellista kehitystä osoittavien tosiasioiden nojalla on siis katsottava, että meillä juuri nyt on erittäin otollinen ajankohta vakauttamistoimenpiteiden onnistumiselle. Niin kauan kuin tuotanto kasvaa ja työllisyys pysyy korkeana, on kansalaisten toimeentulo vakavalla pohjalla. Inflatorisesti vaikuttavien yleisten palkankorotusten sijasta voidaan nyt pyrkiä rationalisoimaan tuotantoa ja alentamaan hintoja taikka toisaalta suunnitella järjestelmää, jonka avulla reaalipalkkatasoa voidaan korottaa samassa tahdissa kuin tuotannon tuottavuus kasvaa. Karvaat kokemukset ovat toivottavasti kaikille kansalaispiireille osoittaneet, että ainoastaan tätä tietä kulkien voidaan inflaation jatkuminen estää. Pitkäjännitteisen vakauttamisen onnistumisen edellytyksenä on, että rauhassa ja kaikkien kansalaispiirien myötävaikutuksella voidaan hakea niitä keinoja, joiden avulla elintason korottaminen vakaan rahanarvon pohjalta on mahdollista. Toiseksi se edellyttää, että todella johdonmukaisesti pystytään estämään ulkoapäin tulevien mahdollisten hinnannousujen vaikutus omaan hintatasoomme.

Huolimatta edellä kuvatusta edullisesta kehityksestä liittyy nykyiseen tilanteeseen kuitenkin useita vaaramomentteja. Viimeksi kuluneen puolentoista vuoden aikana tapahtunut inflatorinen kehitys on johtanut mm. siihen, että sijoitustoiminta on meillä saanut eräiltä osin epäterveen suuntauksen ja laajuuden. Kieltämättä myös nykyiset vientisuhdanteet ovat aiheuttaneet tulonmuodostuksessa epätasaisuuksia, jotka voivat vaarantaa vakautumista. Lisäksi on epätervettä, että samaan aikaan, kun eräillä elinkeinoelämän aloilla vallitsee toimintaa häiritsevää rahan niukkuutta, tulonmuodostus eräillä aloilla on liiankin runsasta. Tämän epäkohdan poistamiseksi on välttämätöntä löytää ne keinot, joiden avulla tällaiset ilmiöt saadaan poistetuiksi. Keskeinen asema tässä on rakennussäännöstelyllä ja investointitoiminnan valvonnalla. Ainoastaan mikäli sijoitustoiminta voidaan kaikilla sektoreilla pysyttää kohtuullisissa rajoissa, voidaan odottaa, että liiaksi paisuneet tulot virtaavat takaisin luottolaitoksiin, jolloin tasapaino rahamarkkinoilla vähitellen voidaan saavuttaa. Vasta jos tässä onnistutaan, saattaa korkokannan päätetty alentaminen todella muodostua pysyväksi toimenpiteeksi, ja siihen näissä oloissa liittyvät arveluttavat seikat tulevat häviämään. Asumis- ja rakennuskustannusten sekä yleisen kustannustason alenemisen kannalta olisi hyvin tärkeää, että tähän pysyväiseen korkokannan alentamiseen voitaisiin päästä. Rahamarkkinoiden keventyminen on myös välttämätöntä, jotta voitaisiin tuloksellisesti hoitaa rahapolitiikkaa vakauttamisohjelman edellyttämällä tavalla. Ellei rakennussäännöstelyä voida nykytilanteessa ylläpitää, kärsii luonnollisesti eniten sellainen rakennustoiminta, joka on riippuvainen juuri luottolaitosten lainanantomahdollisuuksista. Erityisesti tämä koskee asuntorakennustoimintaa. Sen sijaan puunjalostus- ja muu teollisuus sekä metsänomistajat, joilla itsellään on varoja, pystyvät nykyisessäkin tilanteessa laajentamaan laitoksiaan ja rakentamaan uusia taloja. Käytettävissä olevat tiedot sijoitustoiminnan valvomisella näin ollen pyritään juuri turvaamaan asuntorakennustoiminnan laajeneminen, aivan päinvastoin kuin äärimmäinen oppositio väittää - äärimmäinen oppositio vasemmalla, anteeksi.

Mainitsemani seikat pystynevät osoittamaan, että vakauttamisohjelman läpivieminen ja todellisen vakautumisen aikaansaaminen vaatii tarkoituksen edellyttämiä jatkuvia toimenpiteitä valtiovallan taholta. Ne vaarat, joihin olen vastannut, ovat sen luontoisia, ettei niiden välttäminen ole mahdollista ilman riittäviä valtuuksia. Näihin tekijöihin on lisäksi vielä luettava maailmanmarkkinoiden muuttuminen ja vientisuhdanteittemme mahdollinen huonontuminen. Tässä on pakko todeta, että nyt jo on näkyvissä merkkejä siitä, että korkea vientisuhdanne on saavuttanut huippunsa ja saattaa kääntyä laskuksi. Tässä suhteessa on nimenomaan Englannin kanssa tehty kauppasopimus omiaan antamaan ajattelemisen aihetta. Syynä siihen, että Englanti ei anna kiintiöitä tärkeimmille vientituotteillemme, on lähinnä pyrkimys näiden tuotteiden hintatason laskemiseen. Kun Englanti on Yhdysvaltojen jälkeen puunjalotusteollisuuden tuotteiden suurin tuontimaa maailmassa, jolla Suomen viennissä on ensisijainen asema, on hyvinkin mahdollista, että Englanti supistamalla näitten tuotteitten ostojaan näissä pyrkimyksissään ainakin osaksi onnistuu. Tässä mielessä on erittäin tärkeää, että pyrimme kaikin keinoin ehkäisemään tuotantokustannustemme nousun, sillä jo nykyiselläänkin ovat korkeat tuotantokustannuksemme suurena vaikeutena metallituotteittemme viennille; ja jos myös tärkeimpien vientituotteittemme, puunjalostusteollisuuden tuotteitten, vientihinnat alkavat laskea, voi kilpailukykymme maailmanmarkkinoilla tässä meille ehdottoman elintärkeässä viennissä heikentyä, ellei tuotantokustannuksia voida pitää nykyisellä tasolla. Nykyisissä vientisuhdanteissa on siis hinta- ja palkkatasomme vakauttamisella aivan ensisijainen merkitys koko maamme hyvinvoinnille. Tilanne on suorastaan niin herkkä, että jos kustannustasomme vielä päästetään nousemaan, voi vientisuhdanteitten käänne epäedulliseen suuntaan tuoda mukanaan pakon tarkistaa valuuttakursseja. Tästä taas olisi seurauksena tuontihintojemme nouseminen siitä aiheutuvine vaikeine ongelmineen. Tällöin ylityöllisyys metsissämme vanhan kokemuksen mukaan nopeasti muuttuu työttömyydeksi, jonka torjumiseen tarvitaan koko sitä koneistoa ja niitä valtuuksia, jotka sisältyvät käsiteltävänä olevaan taloudelliseen valtalakiin.

Kuten tunnettua, vakauttamisohjelmaan sisältyy myös n.s. suhdannepidätysjärjestelmän jatkaminen ensi vuonna. Tämä sopimus on kuitenkin saatu aikaan ainoastaan sillä edellytyksellä, että vakauttamisohjelma kokonaisuudessaan toteutettuna todella johtaa vakavaan hinta- ja kustannustasoon. Jos valtuuksien puuttumisen johdosta taikka tuotannollisten häiriöitten takia vakautuminen epäonnistuu, on puunjalostusteollisuudella sopimuksen mukaan oikeus kieltäytyä suorittamasta sovittuja maksuja nyt sovitussa laajuudessa. Seurauksena tästä olisi, että myös ulkomailta tuotavien tarvikkeiden hinnan nousun estämiseksi ei olisi käytettävissä tarpeeksi varoja, ellei niitä taas yritettäisi hankkia verotustietä. On sen johdosta ilmeistä, että onnettomuus seuraisi toista. Olisimme taas uudestaan putoamassa inflaation kansallemme jo niin tuttuihin pyörteisiin.

Valitettavasti emme vielä ole päässeet niin pitkälle, ettei eräiden ulkomailta tuotavien elintarvikkeiden kohdalla edelleenkin olisi puutetta. Joutuu kysymään, miten valtalain mukaisten valtuuksien myöntämisen vastustajat suunnittelevat pystyvänsä hoitamaan esim. kahvin ja sokerin jakelua, jos valtalaki kumotaan. Ja minun ei tässä yhteydessä tarvitse mitään muuta kuin viitata siihen epäjärjestykseen, joka saattaisi vuokramarkkinoilla syntyä.

Edellä esittämästäni on pitänyt käydä selville, että vakaan rahanarvon ylläpitäminen ja jatkuvan toimeentulon turvaaminen edellyttää eräitä jatkotoimenpiteitä, jotka erittäin läheisesti liittyvät koko vakauttamisohjelmaan. Näillä toimenpiteillä ei keneltäkään tulla riistämään elinkeino-oikeuksia tai puuttumaan yksityisten kansalaisten tavallisen elämän kulkuun. Hallituksen pyytämät lisävaltuudet eivät kokonaisuuden kannalta ajatellen merkitse mitään muutosta nykyiseen järjestelmään. Ne ovat kuitenkin tarpeellisia, jotta vakaan rahanarvon pohjalta voitaisiin rauhallisesti ponnistella nyt vallitsevan edullisen kehityksen edelleen edistämiseksi, työllisyyden turvaamiseksi ja elintason nostamiseksi.

Nämä näkökohdat pitäisi toki olla jokaiselle selvillä. Ja kuitenkin vakauttamisohjelman läpivieminen on kohdannut suorastaan intohimoista vastustusta. Poliittista taktikointia viljellään varsin runsaasti meidänkin valtiollisessa elämässämme, ja sehän on hyvin ymmärrettävää. Mutta kun kyseessä on sellaista suuruusluokkaa oleva asia kuin taloudellisen vakautumisen aikaansaaminen, joka on - jos se onnistuu - eräs sodan jälkeisen ajan tärkeimpiä saavutuksia, silloin ei poliittiselle taktikoinnille luulisi toki olevan sijaa. Ensi sijassa on syytä ihmetellä sitä oppositiota, jota on esiintynyt porvariston piirissä. En tarkoita tällä sitä, etteikö vakauttamisohjelmaa saisi arvostella; päinvastoin, on luonnollista, että sitä arvostellaan. Mutta sitä on syytä vakavasti ihmetellä, että porvariston piirissä on esiintynyt kansanedustajia, jotka ovat valmiit kaatamaan koko vakauttamisohjelman jonkin heille epämieluisan yksityiskohdan vuoksi (Oikealta: Missä se semmoinen porvari on?). Vastustusta perustellaan kansantaloudellisella oikeaoppisuudella ja siihen vedoten väitetään, että me jotka pidämme kiinni tästä kauneusvirheitä sisältävästä, mutta ilmeisesti toteuttamiskelpoisesta ohjelmasta muka halveksimme kirjaviisautta. Emme me sitä halveksi - mekin olemme lukeneet joitakin kirjoja, jopa oppineetkin niistä, ja annamme täyden arvon kirjojen viisaudelle, viisaiden kirjojen viisaudelle.

Mutta taloudellisissa asioissa tuollainen täällä eräiden kansantalousmiesten puolustama puhdaslinjainen, ortodoksinen ohjelma, on yhtä tyhjän kanssa, jos sitä ei voida toteuttaa. Kyllä kaikki ne näkökohdat, joista arvostelu on puhunut, on tiedetty, ne on punnittu, on nähty, missä tämän vakauttamisohjelman heikot kohdat ovat, niitä on koeteltu lukemattomissa keskusteluissa ja neuvotteluissa poistaa; mutta näissä neuvotteluissa on voitu todeta, että jos haluttiin saada aikaan toteutettava ja toteuttamiskelpoinen ohjelma, pitemmälle ei voitu päästä. Siksi on tähän tultu. Tämä ohjelma on ymmärtääkseni toteutettavissa, ja se on nyt toteutettava. Jos esimerkiksi oikeiston viisaat kirjanoppineet, joilla on ilmoituksensa mukaan satojen vuosien talouspoliittinen kokemus, tänään lupaavat toteuttaa heille esitettävän vakauttamisohjelman, joka heidänkin käsityksensä mukaan on virheetön, niin minä luulen, että tämän vakauttamisohjelman suunnittelijoiden taholta voidaan heille varsin nopeasti esittää tällainen virheetön vakauttamisohjelma sillä edellytyksellä, että he lupaavat sen toteuttaa. Ja minä rohkenenkin tiedustella, minne tämä virheetön vakauttamisohjelma voidaan lähettää ja mistä päivämäärästä lähtien he sen lupaavat saattaa täytäntöön.

On selvää, että kansantalousmiehet ovat hyvin tarpeellisia yhteiskunnassamme. Vaikka nyt hieman varmasti liioitellen on sanottu, että kansantalousmies on sellainen henkilö, joka tietää huomenna, minkävuoksi se, mitä hän ennusti eilen, ei toteutunutkaan tänään, niin tällaiset henkilöt ovat yhteiskunnassa sittenkin erittäin hyödyllisiä ihmisiä. He ovat jopa välttämättömiä. Mutta silloin, kun he reformaattorin innolla hyökkäävät politiikkaan, on heidän ensiksi opeteltava eräs uusi taloudellisiin ratkaisuihin vaikuttava tekijä, nim. se, että elävässä demokraattisessa yhteiskunnassa paras saattaa olla hyvän vihollinen (Eduskunnasta: Se onkin paha asia!).

Mehän muistamme, että ensimmäinen käytännöllinen yritys tämän vapauttamisohjelman torpedoimiseksi tehtiin täällä eduskunnassa jo hyvissä ajoin lokakuussa. Se oli varsin ovela yritys istua tuleen toisen housuilla. Oli näet oikeiston piireissä havaittu, että maalaisliiton keskuudessa esitettiin arvostelua tätä vakauttamisohjelmaa vastaan erään vakauttamisohjelman yksityiskohdan takia, joka onkin sellainen, että se ansaitsee arvostelua. Ja nyt pyrittiin tätä maalaisliiton piirissä harjoitettua arvostelua yllyttämään täällä väitteellä, jota kuullaan joskus oikealta, joskus vasemmalta, että maalaisliitto on pettänyt talonpojan asian. Tällä yllytyksellä oli joko se tarkoitus, että koetettiin hoitaa ehtymässä olevia vaalivesiä taikka sitten tarkoituksellisesti haluttiin torpedoida koko vakauttamisohjelma. Kumpi halutaan valita, mitään muuta vaihtoehtoa ei ole? Ja täytyy antaa se tunnustus, että näinkin läpinäkyvä yritys kantoi satoa, mutta onneksi hyvin vähäistä ja sekin nähtävästi mustaruosteen syömää.

Ne kansanedustajat, jotka hylkäävät koko vakauttamisohjelman sen tietyn yksityiskohdan takia, antavat siis sen kuvan, että he olisivat saaneet aikaan paremman ja moitteettomamman ohjelman. Sen kokemuksen perusteella, mikä minulla viime kuukausien aikana on näiden kysymysten hoitamisesta, minä saattanen sanoa, että mikään oppositiopuolue eikä yksikään oppositiossa oleva kansanedustaja olisi saanut parempaa aikaan, niin sitkeät ne neuvottelut ovat olleet, niin monta kertaa ne suorastaan ovat uhanneet katketa sen vuoksi, että yksimielisyyteen pääseminen vallitsevissa olosuhteissa oli niin vaikeaa. Ja tämän väitteen, minkä minä olen esittänyt oppositiopuolueiden ja oppositioedustajien mahdollisuuksista, minä suorastaan rohkenen esittää vakaumuksen syvällä rintaäänellä.

Jos tämä ohjelma nyt kaadetaan ohjelman tiettyjen yksityiskohtien vuoksi, niin joutuu tietysti koko yhteiskunta kysymään, mitä sitten asetetaan tilalle. Tätä me olemme kysyneet kysymästä päästyä. Ja täytyy sanoa Runebergin sanoilla; "kysyttiin, vastausta ei". Minun täytyy myöntää kyllä, että SKDL:llä on oma reseptinsä, sen he ovat esittäneet, se on tunnustettava, mutta se on sellainen resepti, joka ei sovi kenenkään muun pirtaan (Ed. Murto: Mutta Suomen kansa siitä hyvää tykkää - Ed. Hakkila: Se on kuoleman resepti!), mutta kokoomuksella, jonka piirissä on kai vastustusta, niinkuin ed. Ahmavaara hyvin tietää ja nimenomaan kansanpuolueella sekä niillä yksityisyrittäjillä, joita muista ryhmistä on esiintynyt, ei ole ollut esitettävänään mitään ohjelmaa tilalle. Että se on hyödytön, suorastaan maho kanta, on ilman muuta selvää, mutta näissä oloissa, näin suuren asian ollessa kysymyksessä, se on edesvastuuton, se on edesvastuuton kanta (Edukunnasta: Mikä kanta!). Kun ed. Kannisto esitti tämän asian arvostelun yhteydessä aikanaan ehdotuksen, joka olisi johtanut hallituksen eronpyyntöön, minä tein hänelle kysymyksen, miten hän on suunnitellut asiat hoidettavaksi hallituksen eron jälkeen. Ja minä kysyin häneltä edelleen, mille pohjalle se uusi hallitus, joka nykyisen hallituksen eronpyynnön jälkeen olisi tietysti maahan muodostettava, mille pohjalle se rakennettaisiin (Ed. Kannisto: Sen määrää herra tasavallan presidentti!). Ed. Kannisto ei pystynyt antamaan siihen vastausta, hän vaikeni (Ed. Kannisto: Kysymyshän oli järjetön!). Hänellä ei ollut itsellään tietoa, mitä tulisi tilalle, mutta uskonsankarin pelottomalla varmuudella hän äänesti hallitusta kumoon (Ed. Hakkila: Yritti pyöreällä puulla vaan!). Ja hänen ohjelmaansa, "tuli mitä tuli", kunhan hallitus saadaan jättämään paikkansa, oli niin rakentava, että paitsi kansandemokraatteja, sitä äänestivät eräät muutkin oikeisto-opposition viisaat ja rohkeat miehet ynnä jotkut hallituspuolueen, mutta hallituksen ulkopuolella olevat edustajat. Maalaisliiton virallisen kannan selvittämiseksi on sanottava, että maalaisliiton puoluevaltuuskunta viime maanantaina pitämässään kokouksessa yksimielisesti hyväksyi vakauttamisohjelman.

Sitten kun olen tarkastellut eduskunnan äänestyspöytäkirjaa, olen havainnut, että joukko opposition ja hallituspuolueittenkin edustajia äänesti tyhjää. Se oli varmasti hyvin huomattava valtiomiesteko: kun oli kysymyksessä vakauttamisohjelma ja sitä toteuttava hallitus, heillä ei ollut puolesta tai vastaan muuta mielipidettä kuin tyhjä. Mutta luulevatko nämä arv. edustajat, että tuhannet heitä äänestäneet kansalaiset ovat lähettäneet heidät eduskuntaan sitä varten, että he täällä tämän vuoden tärkeimmissä taloudellisissa asioissa osoittaisivat tyhjyyttään? Minä luulen, että näin ei asianlaita ole, ja kun lähes puolet hallituspuolueen, ruotsalaisen kansanpuolueen edustajista joko äänestivät tyhjää tai olivat tietoisesti poissa, minä joudun kysymään, katsooko ruotsalainen kansanpuolue kuuluvansa hallituspuolueisiin vai oppositiopuolueisiin (Ed. Hakkila: Molempiin!). Tämä kysymys on kieltämättä ilkeä, mutta hallituspuolueen jäsenten taholta sellainen menettely, joka ruotsalaisen kansanpuolueen jäsenten piirissä on esiintynyt, on hallitusta kohtaan vähintään yhtä ilkeä. Tämä kysymys on laadultaan sellainen, että sillä on yleisempääkin merkitystä.

Pahimmin on vakauttamisohjelmaa ja sen toteuttamista porvareitten piirissä vastustanut uusi poliittinen tekijä, Suomen kansanpuolue. En malta tässä yhteydessä olla kertomatta sitä, että kun nykyistä hallitusta muodostettiin, oli esillä ajatus, että Suomen kansanpuolue hyväksyttäisiin hallituspuolueeksi. Ei näet ollut kysymys, tuleeko se, vaan oli kysymys, otetaanko se (Naurua). Myönteisen kannan puolesta puhuivat kieltämättä monet seikat, mutta vastassa oli pääasiallisesti kaksi näkökohtaa. Entiset ikl:läiset olivat heille ominaisella tavalla vallanneet edistyspuolueen ja tosiasiassa kansanpuoluetta johtivat (Eduskunnasta: Ei pidä paikkaansa!), ja toinen seikka: uudesta puolueesta ei tiedetty, onko se kala vai lintu, ja ajateltiin, eiköhän ole syytä katsoa, miten se alkaa valtiollisessa elämässä toimia. Ja epäilykset johtivat siihen, että kansanpuolue jäi hallituksen ulkopuolelle. Tästä luultavasti pettymys on ollut vähintään molemminpuolinen. Nyt kansanpuolueen omaksuma edesvastuuton kanta vakauttamisohjelmaan on osoittanut vakuuttavasti, että ajatus kansanpuolueelle määrättävästä karanteeniajasta on ollut hyvin paikallaan, mutta kuinka pitkäksi se tulee, se kaiketi riippuu kansanpuolueesta itsestään (Ed. Kannisto: Riippuu siitä kuinka vaarallinen se on! - Ed. Tanner: Taudin laadusta!). Puolue saattaisi olla vaarallinen, mutta sen tekee vaarattomaksi kansanpuolueen oma laatu (Eduskunnasta: Aivan! - Ed. Hakkila: 10 kantaa. - Ed. Karvikko: Laadusta kaikki riippuu!).

Äärimmäinen vasemmisto vastustaa tätä vakauttamisohjelmaa ja taloudellista valtalakia monilla syillä, mutta eräänä syynä on tullut esille se väite, että nykyinen hallitus valmistelee sotaa ja että se muka on valmistanut sotabudjetin, niinkuin eräs äärimmäisen vasemmiston sanomalehti kertoo. Tämä sodanvalmistelu tulee esille mm. niissä toimenpiteissä, joita hallitus on suorittanut varastojen hankkimista varten maahan. Minun täytyy sanoa, että mikään vastuuntuntoinen hallitus nykyisenä ajankohtana ei jättäisi huolehtimatta riittävien varmuusvarastojen hankkimisesta maahan. Sillä ei ole sodan kanssa mitään tekemistä. Me tiedämme esimerkiksi, että kun me pyrimme 150 miljoonan kilon viljavarastoihin, joihin me emme ole lisäksi vielä päässeet, ei se merkitse mitään muuta kuin neljän kuukauden ja 10 päivän kulutuksen turvaamista kansalaisille. Tämä on pienin mahdollinen varmuus, jota me voimme normaalisenakaan aikana toivoa. Me voimme mainita, että meillä voin varastot ovat tätä nykyä sen perusteella, että  me olemme voineet saada voita ulkomailta, ne ovat sellaiset, että ne riittävät huhtikuuhun saakka, jolloin me toivomme, että voin tuotanto paranee. Meidän sokerivarastomme ovat sellaiset, että meillä on tänä päivänä varastossa kahden ja puolen kuukauden kulutusta vastaava määrä. Meidän kahvivarastomme ovat sellaiset, että meillä on kolmen kuukauden kulutus varastoituna, ja nimenomaan polttoöljy, josta niin paljon on puhuttu, on niin vaikeasti hoidettavissa, sen huolto on meillä yleensä niin vaikeasti hoidettavissa, että jos meille tulee pitempi talvi, jakeluvaikeuksia keväällä alkaa esiintyä, ellei varastoinnista voida pitää huolta.

Nämä ovat sellaisia osoituksia meidän varastojemme pienuudesta, että, niinkuin sanottu, mikään edesvastuunsa tunteva hallitus ei asioita voi päästää huonommalle kannalle kuin mitä ne meillä tähän saakka yleensä ovat olleet. Mutta on aivan väärin väittää, että tähän olisi ryhdytty joistakin sotilaallisista näkökohdista. Minun täytyy vielä sanoa, kun on väitetty, että se budjetti, joka tulevaksi vuodeksi maalle on tehty, olisi sotabudjetti, niin on sanottava siitä, että meidän armeijamme tänä päivänä ja tulevana vuonna tulee olemaan huomattavasti alle sen suuruusluokan, mikä sille rauhansopimuksessa on sallittu. Jos nyt tarkastelemme sitä hirvittävää sotabudjettia, niin me havaitsemme, että ne vähennysehdotukset, joita SKDL tähän sotabudjettiin teki, olivat 278 milj. markkaa. Jos nämä vähennykset olisi hyväksytty, olisi se budjetti tietenkin SKDL:n käsityksen mukaan tullut rauhan budjetiksi. Tämä kaikkein militaristisin linja täällä eduskunnassa, nimittäin kokoomuspuolue, se teki tähän ehdotukseen 70 milj. markan lisäykset, ja jos ne lisäykset olisi hyväksytty, tästä olisi tullut vielä sotaisempi budjetti. Me havaitsemme siis, että meidän oloissamme 278 miljoonan vähennyksen ja 70 miljoonan enentämisen välillä, siis 348 miljoonalla, määrätään, onko budjetti ehdoton rauhan budjetti tai hirvittävä sotabudjetti (Vasemmalta: Ei ole kysymys vain sotilasmäärärahasta!).

Kaiken kaikkiaan: maassa ei voine olla yhtään edesvastuullista talousmiestä, joka olisi valmis johtamaan maan siihen kurimukseen, johon vakauttamisohjelman ja taloudellisen valtalakiesityksen kumoaminen kieltämättä johtaisi. On voitu panna sekin merkille, että työnantajat ja johtavat työntekijäjärjestöt ovat vakauttamisohjelman kannalla. Eräät poliitikot ovat uhmamielin asettuneet vakauttamisen kaatajien riviin, mutta toivottavasti he tänä päivänä ovat vapautuneet erikoispyrkimyksistään ja huolehtivat siitä, että taloudellinen valtalaki todellakin saadaan voimaan.

Hallitus odottaa, että valtalaki hyväksytään kiireellisenä ja hallituksen pyrkimyksille siten taloudellisen vakauttamisen toteuttamiseksi annetaan lainsäädännölliset edellytykset.