Takaisinvalloitetun Karjalan kysymyksiä.

XXVII. Siviilihallintoon siirtyminen.

Kuten aikaisemmin on selostettu, esitti maaherra Mannerin puheenjohdolla toiminut Karjalan asiain neuvottelukunta, ettei takaisinvalloitetun Karjalan alueella voimaansaatettu sotilashallinto olisi niin pian kuin olosuhteet sen sallivat lakkautettava ja alueen hallinnossa olisi siirryttävä siviilihallintoon. Kun normaaliseen siviilihallintoon ei kuitenkaan neuvottelukunnan käsityksen mukaan olisi voitu suorastaan siirtyä, esitti neuvottelukunta, että jonkin aikaa kestävänä ylimenokautena hallinto alueella olisi keskitettävä Viipurin lääninhallitukseen perustettavaan Karjalan asiain osastoon, josta käsin alueen kaikinpuolisia tarpeita voitaisiin valvoa ja tasasuhtaisesti ottaa huomioon. Tämän suunnitelman toteuttaminen, niin neuvottelukunta katsoi, olisi turvannut paikallistuntemuksen varteenoton, tuonut aluehallinnon mahdollisimman lähelle itse maakuntaa ja sen väestöä sekä lisäksi voinut vaikuttaa siihen, että sotilashallinto olisi voitu lakkauttaa nopeammin kuin on asianlaita, jos on siirryttävä suorastaan normaaliseen siviilihallintoon.

Neuvottelukunnan ehdotusta ei hallitus ole kuitenkaan hyväksynyt, vaan siirtyminen sotilashallinnosta normaaliseen siviilihallintoon on määrätty tapahtuvan ilman minkäänlaista ylimenokauden hallintojärjestelyä. Siirtyminen suoritetaan kuitenkin asteittain, joko siten, että määrätyt alueet koko niiden hallinnon osalta siirtyvät normaaliseen siviilihallintoon taikka siten, että määrätyt hallinnonhaarat jäljellejääneellä alueella siirtyvät normaaliseen siviilihallintoon, toisten jäädessä vielä sotilashallinnon alaisuuteen.

Ensinmainittu siviilihallintoon siirtymismuoto on toteutettu joulukuun 30 päivänä annetulla asetuksella hallinnon hoitamisesta valtakunnan yhteyteen palautettuun alueeseen kuuluvissa osissa Virolahden, Ylämaan, Lappeen, Ruokolahden, Saaren, Kiteen, Tohmajärven ja Ilomantsin kuntia. Asetuksen mukaan tulee siviiliviranomaisten hoitaa 1 päivästä tammikuuta 1942 lukien hallintoa sanotuissa luovutettuun alueeseen kuuluneissa kunnan osissa. Tämä säännös merkitsee siis sitä, että sotilashallinto kaikissa suhteissa loppuu näillä alueilla ja ne liittyvät suorastaan entisiin hallinnollisiin yhteyksiinsä, kuntiin, kihlakuntiin ja lääneihin. Tämä on lopullinen järjestely, niin että kuluvan vuoden alusta lukien edellä mainitut kunnat kokonaisuudessaan ovat samassa asemassa kuin maan muut kunnat.

Viime joulukuun 30 päivänä annetulla asetuksella eräiden hallinnonhaarain siirtämisestä siviiliviranomaisten hoidettaviksi valtakunnan yhteyteen palautetulla alueella on toteutettu hallinnonhaaroittain tapahtuvan siviilihallintoon siirtymisen ensimmäinen vaihe. Asetuksen mukaan on takaisinvalloitetulla alueella sotilashallinnon alaisuudesta erotettu ja siviiliviranomaisten hoidettavaksi siirretty seuraavat valtionhallinnon haarat:

1) oikeusministeriön alaiset hallinnonhaarat, kuitenkin niin, että lainkäyttö rikosasioissa muissa kuin uskonto- ja aviorikoksia koskevissa syytteissä kuuluu sotatuomioistuinten tuomiovaltaan; samaten on voimassa erikoissäännökset virallisten syyttäjien määräämiseksi ja tuomioiden täytäntöönpanosta:

2) lääkintähallinto;

3) sisäasiainministeriön alaiset kruununvoudin tehtävät, poliisitehtäviä lukuunottamatta;

4) henkikirjoittajalle kuuluvat tehtävät;

5) seuraavat maatalousministeriön alaiset hallinnonhaarat: a) asutuslain, säädännöstä aiheutuvat tehtävät, b) eräät maataloushallintoa koskevat tehtävät, c) maatalouden koe- ja tutkimustoiminta, d) valtion kiinteätä ja irtainta omaisuutta koskevat metsähallinnon tehtävät, luonnonsuojelu ja lauttauksen valvonta, e) metsätieteellisen tutkimuslaitoksen tehtävät, f) maanmittaushallinnon tehtävät sekä g) ilmatieteellisen keskuslaitoksen tehtävät;

6) kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön hallinnonhaarat, lukuunottamatta ministeriön työvoimaosaston ja väliaikaisen rakennusasiain osaston tehtäviä;

7) sosiaaliministeriön alaisten hallinnonhaarain tehtävistä ammattientarkastus ja joukkotyöriitojen sovittelu, vakuutuslaitosten valvonta, erinäiset alkoholin valmistusta ja verotusta koskevat tehtävät sekä kansaneläkelain toimeenpano;

8) valtiovarainministeriön hallinnonhaarat;

9) opetusministeriön hallinnonhaarat; sekä

10) kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonhaarat.

Kun asetuksessa ei ole hallinnonsiirtymisajasta erityistä säännöstä, on katsottava, että normaaliseen siviilihallintoon yllä lueteltujen hallinnonhaarojen osalta on takaisinvalloitetulla alueella siirrytty viipymättä asetuksen tultua julkisuuteen, so. kuluvan vuoden alusta lukien.

Periaatteessa ja käytännössä erittäin tärkeä kysymys siviilihallintoon siirtymisen muodosta on edellä selostetulla asetuksella lopullisesti ratkaistu. Ei ole sen vuoksi syytä lähteä hallituksen omaksumaa kantaa arvostelemaan. Kuitenkaan ei liene luvatonta uudistaa sitä näissä kirjoituksissa jo aikaisemmin esitettyä kantaa, että Karjalan olojen erikoislaatuisuus, miltei kaikilla valtionhallinnon aloilla esiintyvät suuret vaikeudet ja sekä varoja että aikaa vaativat jälleenrakennustyöt olisivat ilmeisestikin tulleet maakunnan etua parhaiten hyödyttävällä tavalla hoidetuiksi ainoastaan siten, jos riittävä keskitys olisi saatu aikaan. Jo muutaman viikon kokemus on osoittanut, että Karjalassa toimivilla eri hallinnonhaaroilla ei ole riittävää kosketusta toistensa kanssa, mitään yleistä suunnitelmallisuutta ei voida noudattaa, yleistä vastuuta alueen hallinnollisten ym. olojen kehittämisestä ei ole kenelläkään jne. Erityisesti voidaan panna merkille, että kun hävitetyn maakunnan uudelleenrakentamisessa tulee esille suuri määrä tärkeydeltään ensiarvoisia kysymyksiä, jonkalaisia normaalinen hallintotoiminta ei lainkaan tunne, jäävät ne kokonaan hoitamatta taikka tulevat hoidetuksi vallan sattumanvaraisesti. Sitä paitsi se välitön kosketus maakunnan väestöön ja läheinen olosuhteitten ja tarpeiden tuntemus, jonka lääninhallituksen osastoon keskitetty aluehallinto olisi luonut, on jäänyt kokonaan saavuttamatta.

Tähän saakka, kun sotilashallinnolla on ollut takaisinvalloitetun alueen hallinto kokonaisuudessaan hoidettavanaan, ovat toimisuhteet olleet selvillä, samoin on tiedetty, kuka kantaa vastuun hallinnon harjoittamisesta. Nyt on vastuu jakaantunut. Kun tarkoituksena ilmeisesti on vähitellen siirtää uusia hallinnon aloja normaaliseen siviilihallintoon, tulevat toimivaltasuhteet ja vastuu entistäänkin sekavammiksi. Mikään hallinnon keskitys, esim. Karjalaa koskevien asiain, antaminen hallituksessa yhden valtioneuvoston jäsenen huoleksi, ei voi tulla kysymykseen, sillä sotilashallintoa ei hänen alaisuuteensa voida siirtää. Keskitys olisi saavutettu ainoastaan koko hallinnon siirtämisellä siviiliviranomaisten hoidettavaksi, mutta käytännöllisten vaikeuksien vuoksi siihen ei olisi voitu mennä muutoin kuin alueellisesti rajoitetun hallinnon keskittämisen muodossa.

Kun esim. lääkintähallinto on siirretty kuluvan vuoden alusta lääkintähallituksen hoidettavaksi, on esille tullut kysymys, mikä asema on kunnilla hallinnon harjoittamisessa. Normaalisen hallinnon vallitessa, johon nyt tällä alalla on määrätty siirryttäväksi, on kunnilla erinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia terveyden- ja sairaanhoidon alalla, joten ilman kuntia ei normaalista lääkintähallintoa voida laillisesti harjoittaa. Karjalassa ei kuitenkaan ole vielä olemassa itsehallinnollisesti toimivia kuntia, ne voivat aloittaa toimintansa vasta eduskunnassa parhaillaan käsiteltävänä olevan lakiesityksen hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Sama muodottomuus, joka nyt on vallalla lääkintähallinnon osalla, on myös esim. oikeudenhoidon alalla. Lääkintähallitus tuntuu selviytyneen pulasta siten, että huolehtii sille kuuluvasta hallinnosta valtion toimesta ikäänkuin kuntia ja niille kuuluvia laillisia tehtäviä ei olisi olemassakaan oikeusministeriö taas siten kuin kunnat olisivat jo laillisesti toimimassa. Asialla ei tällä haavaa liene suurta käytännöllistä merkitystä, mutta varmasti ajan mittaan sitä enemmän.

Kaiken kaikkiaan: yhtenäisyyttä, suunnitelmallisuutta ja keskitystä tarvittaisiin Karjalan hallinnossa. Karjalan jälleenrakentaminen nykyisten edellytysten varassa on ei vain suurisuuntainen vaan poikkeuksellisen vaikea tehtävä. Kun on kysymyksessä lähes 1/2 miljoonan asukkaan maakunnan saattaminen ennalleen, olisi syytä vaivautua syvällisesti tutkimaan hallinto-organisaatiota koskevaa kysymystä, sillä jälleenrakennushallinnon järjestäminen oikeille perusteille merkitsee koko myöhemmin suoritettavan työn saattamista lujalle pohjalle.

On paikallaan tässä yhteydessä hyvissä ajoin sanoa, että hallituksen omaksuma kanta hallinnon organisatiokysymyksestä aiheuttaa välttämättömyyden pakosta sotilashallinnon jatkumisen ja siviilihallintoon siirtymisen lykkäytymisen.