Alakuloinen mammuttikokous

LIIMATAINEN

24/3 1972

Kun Pohjoismainen Neuvosto piti äskettäin Helsingissä vuosikokouksensa, oli tunnelma ollut vähintään alakuloinen. Syynä ei suinkaan ollut voitu pitää sitä, että näihin mammuttikokouksiin olisi kyllästytty. Päinvastoin osanottajat olivat olleet hyvinkin tyytyväisiä kongressin vapaamuotoiseen osaan, jota Wienin historiallisen esikuvan mukaan voidaan nimittää "tanssivaksi kongressiksi".

  Syynä ei vain tietynlaiseen vaan silminnähtävään pessimismiin, joka johtavien kongressi-ihmisten parissa oli ollut vallalla, oli tietenkin pelko koko rakennelman hajaantumisesta. Syynä Pohjoismaisen Neuvoston merkityksen vähenemiseen tai suorastaan järjestön kuolemiseen oli tietenkin Norjan ja Tanskan suunniteltu liittyminen Euroopan Talousyhteisöön. Nämä synkät tulevaisuudennäkymät saivat aikaan sen, että Ruotsin pääministeri Palme ehätti etsimään Pohjoismaiselle Neuvostolle uusia tehtäviä siltä varalta, että Norja ja Tanska hyppäävät pois vaivoin rakennetusta paatista. Samaa on sanottava oman yleissihteeristön perustamista Neuvostolle. Sehän jos jokin on vain silmänlumetta tilanteessa, jolloin Neuvosto todella menettää sen osan toiminnastaan, joka käytännöllisesti katsoen on pitänyt järjestöä elossa ja koossa.

  Pohjoismaisen Neuvoston yleiskokoukset ovat vuosi vuodelta paisuneet paisumistaan, mutta järjestön käytännölliset tulokset ovat niin monen muodollisuuksista koollesaadun lukon takana, että asialliset saavutukset ovat jääneet verraten vähäisiksi. Luonteenomaista Neuvoston kokouksille ovat olleet kasvamistaan kasvaneet asiakirjavuoret, joiden hallitsemiseen tuleva sihteeristö hyvin tarvitaan. Ynnä se uskomaton osanottajamäärä. Kukin parlamentti on valinnut viralliset edustajansa, ei täyttä sataa, mutta lisäksi kunkin maan hallitus lähettää säännöllisesti kaikki mahdolliset ministerinsä kokouksiin. Tämä osanottajien virallinen määrä ylittää reilusti ensimmäisen sadan. Mutta mitäs ministeri on ollut tai on ilman sihteerejään ja asiantuntijoitaan ja mitä kokouksen valitut delegaatit voivat tehdä ilman omia virkamiehiään ja kansliahenkilökuntaa. Olisi ehkä liioittelua sanoa, että Pohjoismaisen Neuvoston kokousten piirissä ja ympärillä pyörii puolisentuhatta ihmistä, mutta jos otetaan lukuun eri maista saapuneet lehtimiehet, niin luku ei ole pahastikaan yläkantissa.

  Tällaiseksi pöhötautiseksi Pohjoismainen Neuvosto on kehittynyt. Ja mitäs siitä, kyllä sillä on ollut merkityksensä yhteisymmärryksen ja yhteistunnon kasvattajana sekä yhteisten asioiden selvittäjänä. Vähäiseksi ei liioin ole arvioitava sitä etua, joka syntyy sen johdosta, että eri maiden hallitusten jäsenet oppivat tuntemaan toisensa, parlamentaarikot saavat yhteyksiä yli rajojen ja virkamiehet pohtivat vastuullaan olevien asioiden hoitamista. Mutta nämä eivät näytä riittävän tekemään Pohjoismaisen Neuvoston kokouksista merkittäviä tai tärkeitä tahi mielenkiintoisia. Johtava tukholmalainen päivälehti varustikin Helsingissä pidettyä kokousta käsitelleen pääkirjoituksensa otsikolla "Nollgradigt Norden", jonka voi kääntää suomeksi joko nolla-asteinen Pohjola tai Pohjola jäätymispisteessä. Verraten suoraa puhetta.

  Ei kukaan väitä, että Helsingin kokouksessa ei olisi vallinnut lämmin pohjoismainen henki ja vilpitön toive yhteistyön jatkumisesta. Juuri sitä kaikki kilvan todistivat. Mutta mitä tästä yhteistyöstä jää jäljelle, kun Norja ja Tanska liittyvät Euroopan Talousyhteisöön, EEC:hen ja Suomi, Ruotsi ynnä Islanti etsivät itselleen toiset kauppamahdollisuudet eurooppalaisilla markkinoilla. Kukaan ei voi kieltää, että näiden kahden ryhmän tiet eroavat. Kun Norjan ja Tanskan talouselämä tulee suuresti riippuvaiseksi EEC:n Brysselissä olevasta päämajasta, jossa jo nyt kerrotaan olevan yli kolmetuhatta virkamiestä, niin olisipa se ihmeitten ihme, jos Norjalta ja Tanskalta riittäisi edes voimia hoitaa Pohjoismaita sen valtavan työmäärän lisäksi, jonka EEC sille aiheuttaa. On pidettävä mielessä, että EEC ei ole mikään suhteellisen irrallisten valtioiden kauppaliitto, vaan sillä on taloudellista päätösvaltaa, joka kumoaa jäsenmaan kansallisen suvereniteetin, siis itsenäisyyden. Tähän itsenäisen valtion päätösvallan rajoittamiseen ulkomaisen järjestön toimesta ja hyväksi ovat nimenomaan itsemääräämisoikeudestaan arat norjalaiset kiinnittäneet huomiota EEC:hen liittymistä vastustaessaan.

  Neuvotellessaan tullijärjestelyistä EEC:n kanssa on Suomi esim. puunjalostustuotteidensa osalta saanut varsin ynseää kohtelua. Oli enemmän kuin huvittavaa, kun Tanskan pääministeri Jens Otto Krag Helsingin kokouksen aikana pitämässään puheessa vakuutti, että Tanska tulee EEC:n jäsenenä puolustamaan Suomen oikeutettuja etuja. Tässä ei huvita se, että Krag ilmaisi myötätuntonsa Suomelle, sillä siinä asiassa hän oli vilpitön. Mutta hänen piti itsensä tietää, että Tanskan mahdollisuudet vaikuttaa EEC:n komission kannanottoihin ovat häviävän pienet. Ei ole kuulunut, että Suomen puunjalostuksen piirissä olisi huolestuneisuus vähentynyt Kragin ilmoituksen johdosta.

  Jotta tämä asia tulisi mahdollisimman selväksi on syytä lainata lyhyt pätkä EEC:n Norjaa ja Tanskaa koskevasta päätöksestä: "että kyseiset ehdokasmaat eivät talousyhteisön työssä vetoa velvoitteisiin, joista on sovittu pohjoismaisen yhteistyön puitteissa, erityisesti kun kyseessä ovat neuvottelut EEC:ssä." Sehän on selvää tekstiä, jonka Norja ja Tanska ovat hyväksyneet.

  Joku kokouksen puhujista näytti katsoneen velvollisuudekseen laimeasti syytellä Suomea Nordekhankkeen kaatamisesta. Luulisi, että tämä asia on perinjuurin selvitetty. Suomi ei voinut hyväksyä Nordekin jäsenyyttä, koska nimenomaan Tanskan taka-ajatuksena oli salakuljettaa Suomi EEC:hen tai ainakin Suomen mukana ollen saada itselleen paremmat liittymisehdot EEC:hen. Senhän ovat tanskalaiset senkin tuhat kertaa jo myöntäneet, joten vettä on tarpeetonta enää sekoittaa.

  Ei sille mahda mitään, että Pohjoismaisen Neuvoston tulevaisuus Norjan ja Tanskan liityttyä EEC:hen on vähintään kyseenalainen. Taloudellinen, myöhemmin poliittinen ja rahapoliittinen esirippu lankeaa keskelle Pohjolaa. Sen merkitystä ei näennäisratkaisuilla enempää kuin hurskailla toiveillakaan kyetä poistamaan.

  Tietenkin jää jäljelle se mahdollisuus, että Norja ja Tanska eivät liity EEC:hen. Silloin olisi tilaisuus - kun taka-ajatuksia Suomen vikittelemiseksi ei enää olisi olemassa - ryhtyä tutkimaan, miten pohjoismaista yhteistoimintaa uudelta pohjalta voitaisiin toteuttaa.