Euroopan maarintamat.

Puuhailtuamme viime viikkojen katsauksissa pääasiallisesti kotoisten asioitten parissa on tullut aika silmäillä, miten tapahtumat sotanäyttämöillä ovat kehittyneet.

Suomen rintamat.

Poventsan valloituksen jälkeen ei suomalaisten puolelta ole itärintamalla enempää kuin Aunuksen ja Karjalan Kannaksillakaan suoritettu mitään huomattavampia sotatoimia. Suomalaisten talvitaistelutoiminnan tyypillinen muoto on partiointi, ja varmaa onkin, että nimenomaan kaukopartiointi venäläisten selustassa on tuottanut viholliselle huomattavia tappioita. Vasta sodan päätyttyä pääsee niiden kestävien ja rohkeiden miesten teot julkisuuteen, jotka eivät lepää, vaikka suuremmat taistelutoimet ovatkin pysähdyksissä.

Venäläiset ovat suomalaisten pysähdyttyä olleet nimenomaan itärintaman eräillä lohkoilla varsin aktiivisia. Suurempaa hyökkäystoimintaa ei heidänkään taholta ole kehitetty kuin jonkin harvan kerran, ja nekin ovat päättyneet siten, että hyökkäävät joukot on joko tuhottu tai karkoitettu. Mutta pienehköin joukoin suoritettuja hyökkäyksiä ovat venäläiset tehneet sitä tiheämpään. Tähän aktiivisuuteen perustuen ovatkin sekä venäläiset että englantilaiset tiedot väittäneet, että venäläiset olisivat Suomen itärintamalla saavuttaneet maastovoittoja ja aiheuttaneet suomalaisille joukoille huomattavia tappioita. Tällaiset tiedot ovat kuitenkin perättömiä. Venäläisten yleensä siis vähäisin voimin suoritettuihin hyökkäyksiin perustuva aktiivisuus on torjuttu suomalaisten vastatoimenpitein.

Pietari.

Pietarin piirityksen viides kuukausi on hyvässä menossa. Bolshevikkiradiossa kesän lopulla esitetty Armas Äikiän runo:

"Monet sortuvat kaupungit mainehikkaat,

yks` sorru vain kaupunki ei, Leningrad",

on siis vieläkin totta, vaikkei sitä uskonut Armas kirjoittaessaan emmekä me kuullessamme. Piiritys ei, kuten tiedetään, ole kuitenkaan ollut aivan täydellinen, jäinen henkireikä on koko ajan ollut auki.

Pietarin suunnalla on venäläisten toiminta ollut joulukuun alkupuolelta lähtien varsin aktiivista. Ensimmäinen venäläisten huomattavampi menestys päivätään joulukuun 9. päivälle, jolloin he saivat Tihvinän ja avasivat itselleen rautatieyhteyden Vologdasta Laatokan rantaan. Venäläiset ovat sen jälkeen jatkaneet hyökkäystään Tihvinästä länteen kohti Pietaria, jolla suunnalla saartorengas on kutistunut, sekä lounaaseen Olhavan joen itärantaa pitkin kohti Novgorodia. Hyökkäysliike on etelämpänä yhdistynyt venäläisten Valdain ylätasangolla aloittamaan voimakkaaseen painostukseen Ilmajärven suunnassa. Varsinkin aivan viime päivinä ovat taistelut tällä lohkolla olleet kiivaat, mutta mainittavampaa menestystä ei venäläisillä ole ollut. Kuitenkin ovat he saaneet haltuunsa maastoa Pietarin-Moskovan rautatien eteläpuolella aina Olhavan joesta lähtien ja ovat edenneet lähelle Ilmajärveä ja Seligerjärvelle.

Näyttää siltä, että venäläisten tarkoituksena on yhtä hyvin kuin Pietarin varsinaisen saartorenkaan murtaminen myös piiritysjoukkojen yhteyksien katkaiseminen etelään käsin. Heidän tähänastiset menestyksensä eivät kuitenkaan tarjoa perusteltua olettamusta, että ainakaan jälkimmäinen suunnitelma onnistuisi. Mutta toiselta puolen näyttää ilmeiseltä, että venäläiset eivät luovu Pietarista talven kuluessa, vaan hengitysreiän kautta varustavat sitä kesää varten samalla pyrkien avaamaan Pähkinänlinnan eteläpuolitse rautatieyhteyden kaupunkiin. Jos kesä näkee vielä venäläiset Pietarissa, ei saksalaisilla sittenkään ole muuta keinoa kuin suora hyökkäys kaupunkia vastaan, josta he tarpeettomia uhreja välttääkseen syksyllä luopuivat.

Moskova.

Saksalaisten toinen hyökkäysvaihe Moskovaa vastaan alkoi marraskuun puolivälissä. Se kesti aina joulukuun alkupuolelle saakka saavuttaen asemat aivan Moskovan äärellä, jota paitsi eteneminen molemmilla sivustoilla kaupungin saartamiseksi oli hyvässä käynnissä. Aikainen talven tulo ja venäläisten voimistunut vastustus pakottivat saksalaiset luopumaan hyökkäyksen jatkamisesta, ja joulukuun 8. päivänä ilmoitettiin saksalaisten joukkojen jäävän talviasemiin itärintamalla, minkä päätöksen tiedoitettiin samalla merkitsevän joitakin rintamalinjojen oikaisuja.

Mutta miltei päivälleen samaan aikaan aloittivat venäläiset joukot Moskovan suunnalla odottamattoman voimakkaan vastahyökkäyksen. Saksalaisten vetäytymistä ennalta määrätyille linjoille häiritsi venäläisten ankara hyökkäystoiminta. Voidaan sanoa, että tähän mennessä on venäläisten aktiivisuus Moskovan suunnalla kestänyt yhtämittaisesti siitä lähtien, ja venäläiset ovat tämän ajan kuluessa kyenneet työntämään saksalaiset pois asemista, joista luopuminen ei liene kuulunut vapaaehtoisen vetääntymisen ohjelmaan.

Venäläisten etenemisessä voidaan havaita pyrkimys tunkeutua laajalla rintamalla eteenpäin molemmilta sivustoilta. Moskovan-Pietarin rautatielle edenneet saksalaiset on pakotettu perääntymään Klinin ja Kalinin (Tverin) tienoilta, ja venäläiset ovat saavuttaneet Staritsan kaupungin lähellä Rshewin tärkeää rautatiesolmua. Eteläisellä lohkolla ovat venäläiset puhdistaneet Moskovan-Tulan sekä Moskovan-Kalugan rautatien ja edenneet Kalugasta lounaaseen sekä Malojaroslavetsista länteen, millä suunnalla he ovat valloittaneet Medynin kaupungin. Keskirintamalla saksalaiset ovat edelleen Moshaiskissa, suunnilleen samoilla paikoilla, minne he toisen hyökkäysvaiheen aikana ehtivät Vjasmasta lähtien.

Tällainen on taistelevien asema Moskovan tienoilla. Venäläisten ilmeinen tarkoitus on ollut edetä sivustoilla ja sieltä käsin lähteä pyrkimään keskusta kohti saadakseen Moshaiskissa olevat saksalaiset joukot mottiin. Hampaat ovat kuitenkin edenneet vain vähän ja ovat vielä noin parinsadan kilometrin päässä toisistaan, joten motin teko ei ole edistynyt käytännöllisen toteuttamisen asteelle.

Toinen tavoite venäläisillä on rintaman suunnassa kulkevan tärkeän rautatien Rshew-Vjasma-Brjansk katkaiseminen. Tämä rautatie on erittäin tähdellinen saksalaisille joukoille tulevaa keväthyökkäystä silmälläpitäen. Venäläiset ovat ilmoittaneet jo tammikuun 11. päivänä katkaisseensa rautatien Ludinovon luona n. 50 km Brjanskista pohjoiseen, mutta tieto ei tunnu uskottavalta, vaikka venäläisten hyökkäys onkin tällä suunnalla ollut menestyksellisin.

Moskovan eteläpuolella on ollut kiivasta taistelutoimintaa Orelin ja Kurskin suunnalla, jotka kaupungit ovat jatkuvasti saksalaisten hallussa.

Donets.

Kun tulemme etelämmäs, havaitsemme, että Harkovin suunnalla ovat raivonneet ankarat taistelut ja että aivan viime päivinä venäläiset ovat aloittaneet suurehkon hyökkäyksen Donetsin laakiolla, jossa saksalaiset ovat alkuperäisissä hyökkäysasemissa. Rostovista luovuttuaan saksalaiset joukot ovat olleet Asovan meren rannalla asemissa Taganrogin luona.

Krim.

Vuoden viimeisinä päivinä suorittivat venäläiset maihinnousun Krimillä, ottivat haltuunsa koko Kertshin niemen ja valloittivat Feodosian kaupungin. Venäläiset yrittivät myöskin useampia maihinnousuja Krimin länsirannikolla päästen kiinni mm. Eupatorian kaupunkiin, josta heidät kuitenkin heitettiin pois. Samanaikaisesti ovat Sevastopolin puolustajat tehneet ankaria hyökkäyksiä piiritysarmeijaa vastaan. Saksalaisten asema Krimillä näytti vuoden alkupäivinä uhatulta, mutta kuta pitemmälle tammikuu on ehtinyt, sitä paremmaksi heidän asemansa on tullut. Tammikuun 19. he valloittivat Feodosian takaisin. Taistelut Krimin omistamisesta jatkuvat varmaankin kiivaina, sillä venäläisten käsissä Krim muodostaisi vakavan uhkan saksalaisten sivustassa, kun taas saksalaisten hallussa olevana Krim avaisi mahdollisuudet toiminnalle Kaukasiaa vastaan.

Tilanteen tarkastelua.

Kun tarkastelemme tilannetta Venäjän rintamalla, niin on arkailematta lähdettävä siitä toteamuksesta, että saksalainen armeija on kohdannut siellä vastoinkäymisen. Valtavat mittasuhteet saavuttanut Moskovan taistelu, joka eri vaiheissaan kesti lokakuun 2. päivästä joulukuun 8. päivään, päättyi lopputulokseltaan Saksan tilapäiseen tappioon siinä mielessä, että tarkoitettu päämäärä jäi saavuttamatta. Tämän vastapainona voidaan kuitenkin Saksan armeijan voittotilille merkitä erinomaisen tärkeiden alueiden valloittaminen ja huomattavan suurien vihollisvoimien tuhoaminen tai vangiksi ottaminen. Vielä ei voida sanoa, mikä vaikutus Moskovan taistelulla on sodan lopputulokseen, mutta joka tapauksessa voidaan jo nyt todeta, että sen Saksalle ulkonaisesti katsoen epäedullinen loppupäätös ei suinkaan saattanut saksalaista armeijaa sellaiseen tilaan, etteikö se pystyisi suorittamaan loppuun Venäjällä alkamaansa tehtävää. Hyökkäystoiminnan lopettaminen pahimman talven ajaksi ei suinkaan merkitse Saksan armeijan heikkoutta, vaan toiminnan mukauttamista järkevästi olosuhteitten vaatimuksiin.

Venäläisten yhtä jatkuvien hyökkäysten yhteydessä on esitetty ihmettelyä, miksi he eivät varustaudu kevättä varten, vaan tuhlaavat miehistöä ja materiaalia tarkoituksettomissa hyökkäyksissä, joista ei ole sanottavaa tulosta. Tämä ihmettely ei kuitenkaan liene paikallaan, sillä venäläinen ylijohto näyttää menettelevän omalta kannaltaan parhaalla mahdollisella tavalla. Voimakkaat hyökkäykset juuri siinä vaiheessa, jolloin hyökkäysryhmityksissä olevat väsyneet saksalaiset joukot alkoivat irtaantua vetäytyäkseen talviasemiin, oli taidolla valittu ja nopeasti suoritettu toimenpide. Kun siihen ilmeisesti oli käytettävissä talvisotaan hyvin varustettuja uusia divisiooneja, oli tuloskin hyökkääjän kannalta aluksi tyydyttävä. Venäläisten suunnitelmiin myös kuului hyökkäys pitkin koko rintamaa, jotta saksalaisten ei olisi onnistunut suorittaa joukkosiirtoja ja jotta saksalaisten huolto ei olisi saanut missään lepoa.

Jonkin aikaa näytti vallinneen ikäänkuin jonkinlainen hiljaisempi vaihe taistelutoiminnassa. Mutta tänäkin aikana venäläiset lähettivät alituisesti hyökkäyksiin huonosti varustettuja, puutteellisen koulutuksen saaneita osastoja, joukossa naisiakin. Ilmeisesti on ollut tarkoituksena pitää häirintätoimintaa vireillä koko ajan ja estää saksalaisia lomauttamasta joukkoja sekä ehkäistä jäljellä olevilta lepo. Samanaikaisesti lienee järjestelty todella taistelukelpoisia yksiköitä uudelleen käytettäväksi joko hyökkäystoimintaan vielä talven aikana taikka puolustukseen ensi keväänä.

Luonteenomaista venäläisten taktiikalle on taukoamattoman taistelutoiminnan ylläpitäminen niin laajalla rintamalla kuin mahdollista, toisarvoisten joukkojen säälimätön ajaminen kuolemaan ja tuoreitten joukkojen käyttäminen iskuihin. Tarkoituksena ei voi välittömästi olla niinkään paljon aluevoittojen saaminen taikka miehistötappioiden tuottaminen viholliselle kuin Saksan armeijojen huollon saattaminen sekasortoon. Saksan sotavoimien nopea eteneminen yli hävitetyn maan ja parituhatta kilometriä pitkällä rintamalla, kaukana omasta maasta, suoritettava talvisota, johon nähtävästikään ei ollut valmistauduttu, on tietenkin aiheuttanut juuri huollolle arvaamattomia vaikeuksia. Venäläisten hyökkäykset, joilla ei näytä olevan mitään järjellistä tarkoitusta, jos niitä tarkastellaan erillisinä, ovat osa suuresta kokonaisuudesta, jolla on tarkoituksena ensi kädessä saada saksalaisten joukkojen huolto repeämään ja sitä tietä Saksan itärintaman luhistuminen aikaan.

Jos tämä olettamus pitää paikkansa, mitä on lupa pitää uskottavana, ei venäläisen ylijohdon ajatuksenjuoksussa ole mitään vikaa. Idea sellaisenaan on oikea, ja sillä saattaisi olla teoreettiset toteutumisen edellytykset. Huollon täytyy aina kovan talven aikana tuottaa Moskovan porteilla taisteleville vieraille armeijoille suuria vaikeuksia, jos kohta venäläisillä itselläänkin on lyhyemmistä huoltoyhteyksistä huolimatta vaikea selviytyä huollostaan edes tyydyttävästi.

Mutta toiselta puolen on sanottava, että venäläisten joukko- ja materiaalimenetykset ovat olleet niin valtavat, että riittävän tehokas hyökkäystoiminta ei enää ole mahdollinen. Kuta kauemmin venäläiset jatkavat aktiivisuuttaan, sitä enemmän väkeä he menettävät, ja kerran tulee sielläkin pää käteen. Saksalaisten joukkojen on onnistunut tähän mennessä joko pysähdyttää rajuimmatkin hyökkäykset taikka rajoittaa suoritetut läpimurrot ja vakiinnuttaa rintamat uudelleen. Lisäksi viime päivinä he ovat ryhtyneet antamaan varsin tehokkaita vastaiskuja, jotka näin pakkaspäivinä ovat yhtä odottamattomia venäläisille kuin Englannin radiopropagandalle. Tämä on todistuksena saksalaisten vastustuskyvystä heille epäilemättä epäsuotuisissa olosuhteissa ja heidän mainiosta taisteluhengestään. Ei ole mitään perusteltavissa olevaa syytä otaksua, että jäljellä olevan talven muutamat kuukaudet sanottavasti muuttaisivat tässä esitettyä kuvaa itärintaman kohtalosta. Jos venäläiset ovat optimistisia ja luottavat mahdollisuuksiinsa kukistaa saksalaiset talven aikana, he järjestävät parhaitten voimiensa avulla suurhyökkäyksiä talven mittaan, mutta jos he eivät usko voittoonsa kenraali Pakkasen avulla, he vetävät parhaat joukkonsa lepoon tai järjestävät ne kevättä varten, mutta kuljettavat laajan Venäjän eri puolilta `mushikoita` hyökkäämään ja kuolemaan saksalaisten joukkojen tuleen. Mutta valitsivatpa venäläiset kenraalit kumman vaihtoehdon tahansa, talvea he eivät voi jatkaa keinotekoisesti, ja talven jälkeen alkaa taistelun uusi vaihe, samanlainen voimassaan, joka johti saksalaiset joukot Moskovan porteille. Venäjän sotilaallinen voima on saanut aikaa, mutta ei armoa.

Pohjois-Afrikka.

Ulkopuolella varsinaisen aiheen vielä muutama sana Pohjois-Afrikasta, jossa suoritettavilla sotatoimilla on välitön yhteys Euroopan maarintaman sotatoimiin.

Edellisessä sotakatsauksessamme teimme selkoa 18.11.1941 alkaneesta brittien hyökkäyksestä Libyaan. Silloin jo oli selvää, että Rommelin joukkojen tuhoaminen oli epäonnistunut. Brittiläiset joukot ovat senjälkeen kuitenkin kyenneet työntämään akselin sotavoimat pois Kyrenaikasta.

Libyassa on suoritettu tähän mennessä kolme suurta sotaretkeä. Wavellin hyökkäys, joka alkoi 9.12.1940, päättyi 8.2.1941 El Agheilan valloitukseen. Hyökkäyksen aikana tuhottiin koko Italian Libyassa ollut armeija, satojatuhansia miehiä otettiin vangiksi. Sotatoimet kestivät silloin siis miltei päivälleen kolme kuukautta.

Rommel aloitti hyökkäyksensä Tripoliksesta käsin brittejä vastaan 1.4.1941. Kahdessa viikossa hän oli Sollumissa. Hänen oli kuitenkin pakko jättää tien varrelle Tobruk, joka puolustautui seitsemisen kuukautta, kunnes englantilaiset työnsivät piirittäjät pois. Rommelin huima menestys aiheutui osaltaan englantilaisten joukkojen viemisestä Kreikkaan.

Englantilaisten toinen hyökkäys Libyaan alkoi 18.11.1941. Se johti puolessatoista kuukaudessa koko Kyrenaikan valtaamiseen, ja viimeinen vastarintapesäke Halfayssa antautui 17.1.1942. Mutta Rommelin joukot ovat edessä, jos brittien matka pitää Tripolikseen.

Kaikesta voi päätellä, että lopputalvi ja kevät muodostuvat Pohjois-Afrikassa ja Kaakkois-Euroopassa merkittävien tapahtumien ajaksi. Englantilaisten varovaisuus Keski-Idässä, Turkkiin kohdistunut mielenkiinto puolin ja toisin, huhut saksalaisten joukkojen keskityksistä Balkanille, jatkuva Maltan pommitus, saksalaisten sukellusveneiden siirtäminen Välimerelle, huomattavat joukkokuljetukset Tripolikseen yms. seikat vahvistavat olettamusta, että Saksalta riittää huomiota ja voimia myös muille maarintamille kuin Venäjälle. Onko sotahistorian suurin pihtiliike: Japani idästä Intiaan ja Saksa + Italia lännestä samaan päämaaliin, alkamassa?

21.1.1942.