Sisilialainen pelinavaus.

Koko maailmaa suorastaan vapisuttavassa jännityksessä pitänyt maihinnousu Eurooppaan on nyt pantu vireille. Heinäkuun 10. päivä 1943 merkitään sotahistoriassa erään vaaranalaisimman ja suurisuuntaisimman operaation aluksi, mitä maailmanhistoria tuntee. Kun tämä maihinnousu samalla merkitsee uuden sotilaallisen kauden alkamista, voidaan shakinpelaajan terminologiaan turvautuen sanoa, että on suoritettu sisilialainen pelinavaus. Shakkipelin teoreetikot tosin varoittavat, että shakkipelin strategiaa ei sittenkään sovi verrata sodan strategiaan, mutta liittoutuneiden maihinnousussa on noudatettu hyvän pelinavauksen kultaista sääntöä: kevyillä, liikkuvilla voimilla on suoritettu ensimmäiset sotatoimet ja kaikessa on pyritty välttämään aikahäviöitä.

Maihinnousu Sisiliaan ei voinut akselin sodanjohdolle olla mikään yllätys. Ilmasta käsin tapahtunut pehmitys ja suunnattoman kuljetusarmaadan keskittäminen Välimerelle oli vastaansanomattoman selvästi osoittanut, että juuri Sisilia oli valittu maihinnousun kohteeksi. Akselilla oli siis täysi aihe, vieläpä aikaakin varustautua. Nyt on kulunut invasion alkamisesta kohta viikko, maihinnousujoukot ovat päässeet kaikkialla rantaan, ovatpa edenneetkin eräin paikoin monia kymmeniä kilometrejä sisämaahan. Ja kuitenkaan ei vielä ole puhuttu mistään suuremmasta vastarinnasta akselijoukkojen taholta. Sekä hyökkääjien että puolustajien tiedonannot ovat yhtäpitävästi kertoneet, että ankarat taistelut ovat edessä.

Mistä tämä johtuu?

Puolustajalla ei ilmeisestikään ole ollut varmuutta, missä kohti Sisiliaa vihollinen hyökkää, jonka vuoksi sen on pitänyt keskittää päävoimansa saaren keskivaiheille, jotta se saattaisi sieltä käsin suunnata voimakkaan vastahyökkäyksen viholliseen, nousipa se maihin missä tahansa. Rannikkopuolustukseen näyttää olleen sidottuna verraten vähän joukkoja, joten vihollinen pääsi suorittamaan itse maihinnousun näin sivullisesta katsoen yllättävän helposti. Mutta kaikillehan on ollut selvillä, että itse maihinnousu kyllä sujuu, maissapysyminen taas on asia erikseen. Nyt näyttää kuitenkin, että liittoutuneet ovat varsin lyhyessä ajassa laajentaneet haltuunsa saaman alueen niin suureksi, että heidän joukkojensa mereen painaminen on jo erittäin vaikea tehtävä. Kysytään: mistä voi johtua, että saaren puolustusjoukot eivät suunnanneet kiistämätöntä ylivoimaansa maihinnoussutta vihollista vastaan silloin, kun tämä vielä suhteellisen heikoin joukoin ja kevyesti aseistettuna hankkiutui laajentamaan aluettaan sisämaahan päin? Tähän on mahdotonta antaa vastausta, kun olosuhteista ei ole ollut tietoja, mutta ensimmäinen ajatus on, että puolustuksen pääjoukot oli ryhmitetty toisaalta odotettua hyökkäystä varten. Edelleen on huomattavana tekijänä varmaankin ollut liittoutuneiden ehdoton ilmaherruus Sisilian yllä, joka on mitä olennaisimmin vaikuttanut operaatioihin.

Mutta se vastahyökkäys, joka sääntöjen mukaan on tapahtuva, saattaa vieläkin onnistua. Se tapaa tosin vastassaan liikkuma-alaa saaneen voimakkaan vihollisen, jolla on käytettävänään raskasta aseistusta ja jota suojelee ylivoimainen ilma-ase. Mutta jos puolustajalla on riittävästi taistelukelpoisia joukkoja, niin kärsityistä alkutappioista huolimatta on sillä käsissään voiton avaimet. Mutta liittoutuneiden saavuttama alkumenestys merkitsee sitä, että uuden Dunkerquen aikaansaaminen tuottaa akselijoukoille itselleenkin vakavia menetyksiä ja ottaa huomattavan ajan. Niin lujan jalansijan vihollisilla on katsottava jo olevan.

Kun tämä kirjoitus heinäkuun 24 päivän tienoilla ilmestyy painosta, siis kaksi viikkoa maihinnoususta lukien, tietää lukija jo, minkä kehityssuunnan taistelut ovat saaneet. Olettaisimme, että silloin jo on nähty, ovatko puolustajat onnistuneet karkoittamaan vihollisen maista. Jos sitä ei näet siihen mennessä ole tapahtunut ja englantilais-amerikkalaiset joukot ovat varmistaneet itselleen luonnonsuhteidenkin puolesta edulliset asemat kaakkois-Sisiliassa, ei enää tunnu uskottavalta, että heidät voidaan ainakaan lähimmässä tulevaisuudessa karkoittaa. On tietenkin vaikeaa saada luotettavaa kuvaa siitä, mitä tähän mennessä on todella tapahtunut, enempää kuin niistä edellytyksistäkään, joiden varassa tulevainen kehitys on. Toiselta puolen ovat liittoutuneiden tähänastinen kiistämätön alkumenestys ja heidän ylioptimistiset ennustelunsa, toisella puolen taas akselin taholta esitetyt tiedot liittoutuneiden vaikeuksista ja tappioista sekä omien joukkojen taistelumoraalin taipumattomuudesta. Mutta jos pyrkisi täysin vapaana minkäänlaisen propagandan vaikutuksesta, pelkkää totuutta takaa-ajaen, arvioimaan maihinnousuoperaation onnistumismahdollisuuksia, niin mittakuppi näyttäisi painuvan hyökkääjän eduksi. Ja siihen vaikuttavat tekijät ovat silloin nämä: 1) liittoutuneet hallitsevat merta ja selviytyvät kolminetuhansine laivoineen sekä valloittamineen suurine satamineen vaativista jälkikuljetuksista, 2) liittoutuneilla on ilmaylivoima, ja heillä on nyt käytettävänään puolenkymmentä hyvää lentokenttää Sisiliassa, 3) heillä on Pohjois-Afrikassa riittävästi reservejä, 4) heillä on ainakin yhtä hyvä aseistus kuin puolustajilla, 5) heillä on ensiluokkaisia, mitä monipuolisimman sotakokemuksen saaneita joukkoja, tarkoitamme tällöin ensi sijassa Montgomeryn 8. armeijaa, ja 6) puolustajan mahdollisuudet lisäjoukkojen ja -materiaalin tuomiseen ovat varsin rajoitetut, koska liittoutuneet suuressa määrin kontrolloivat Messinan salmea. Nämä kaikki ovat tekijöitä, joilla on ratkaisevaa merkitystä sotatointen kululle. Jos puolustaja olisi ehtinyt nujertaa maihinnousseet joukot heti kärkeen, olisi suuri yritys valunut hiekkaan ja liittoutuneet olisivat kärsineet paitsi vakavan sotilaallisen tappion myös masentavan arvovaltahäviön. Kun liittoutuneet nyt ovat lujasti maissa, on ymmärrettävää, että he eivät säästä uhrauksia eivätkä kaihda menetyksiä, kun heidän on puolustettava asemiaan ja jatkettava hyökkäystä, sillä heidän kannaltaan on kysymyksessä ratkaisevaa laatua oleva psykologinen momentti. Takaisku kaiken jälkeen saattaisi tehdä tyhjäksi ei vain jatkuvat strateegiset suunnitelmat vaan suorastaan aiheuttaa sodankäynnille haitallista sisäistä kuohuntaa englantilais-amerikkalaisella kotirintamalla.

Mutta tappio Sisiliassa on akselille ainakin yhtä vaarallinen. On tosin kirjoitettu, että Sisilia ei vielä ole manner-Eurooppaa, mutta jos Sisilia todella menee, silloin ei manner-Eurooppakaan enää ole turvassa. Sisiliaa seuraisi tietenkin Sardinia ja Korsikka, ja ei aikaakaan, kun itse Italian manner olisi sotanäyttämönä. Italia olisi tie Balkanille ja Ranskaan. Kuten huomataan, Sisiliassa taistellaan todella valtavista arvoista, joten on ymmärrettävää, että kamppailu 3 a 400 000 mieheksi arvioidun puolustajan ja piankin miltei yhtä suureksi kasvaneen hyökkääjän kesken tulee olemaan armoton ja verinen. Tähänastiset yhteenotot eivät suinkaan ole Sisilian kohtaloa ratkaisseet, monet arvaamattomat seikat saattavat siihen vaikuttaa, mutta voittipa kumpi osapuoli tahansa, tulee se vaatimaan aikaa ja verisiä uhreja.

Samaan aikaan kuin taistelut riehuvat Sisiliassa, suoritetaan itärintamalla mittasuhteeltaan suurta taistelua Orelin-Kurskin-Belgorodin tienoilla. Siitä päätellen, mitä siellä on tapahtunut, voidaan olettaa, että venäläiset olivat koonneet pitkin kesää joukkojaan Orelia vastaan tehtävää hyökkäystä varten, jonka piti alkaa samanaikaisesti maihinnousun kanssa. Saksalaiset havaitsivat tämän, olivat kenties suunnilleen selvillä sen alkamisajastakin, ja päättivät ehättää edelle. Niin alkoi 5.7.1943 saksalaisten offensiivi Belgorodin-Kurskin suunnalla. Taistelu on nyt jatkunut vajaat 2 viikkoa, mutta saksalaisten menestys on supistunut muutamiin läpimurtoihin, joista ei kuitenkaan ole voitu kehittää ratkaisevaa menestystä. Viime päivinä julkaistut selitykset, että kyseessä ei ole ollutkaan maa-alueiden valloittaminen vaan vain venäläisten näännyttäminen, panee olettamaan, että saksalaiset tuskin haluavat jatkaa offensiivia hinnalla millä hyvänsä, vaan antavat sen vähitellen sammua. Jos venäläiset eivät silloin pysty ottamaan aloitetta ja suorittamaan valmistelemaansa suuroffensiivia etelässä tapahtuvan maihinnousun tukemiseksi, niin saksalaiset ovat täysin saavuttaneet tarkoituksensa, eivätkä uusia maa-alueita antavat voitot todella olekaan olleet välttämättömiä. Varmalta näyttää, että venäläisten kesäsota oli tarkoitettu maihinnousuoperaation sisareksi. Saksalaiset oivalsivat sen ja aikoivat tukahduttaa venäläiset juuri siinä helposti haavoitettavassa tilanteessa, jolloin hyökkäysjoukot suorittavat viimeisiä valmiusasemiinmenoja. Sotatointen kehitys ei vielä ole osoittanut, onko Saksan sodanjohto suunnitelmissaan onnistunut.

Kesä 1943 pitää ilmeisesti sylissään vielä suuria asioita.

15.7.1943.