Vauhdittomien hyppyjen treenauksesta ja suorituksesta.

III.

(jatkoa numeroon 6).

Vauhditon kolmiloikka on laji, jota ei viljellä juuri muualla kuin meillä ja jonkun verran Skandinaaviassa ja poikkeustapauksissa muuallakin. Itse asiassa se kuitenkin on kohtalaisen miellyttävä urheilulaji, joskin raskaanpuoleinen ja sopimaton heikkojalkaisille ja -kantapäisille.

Vauhdittoman kolmiloikan alkuasento on aivan sama kuin vauhdittoman pituushypyn. Hypyn suoritus tapahtuu siten, että tasajalkaponnistuksen jälkeen tullaan maahan toisella jalalla, tavallisesti huonommalla, jolla ponnistetaan nyt uusi loikka ja tullaan alas paremmalle jalalle, mikä tekee viimeisen ponnistuksen, ollen tästä alastulo molemmille jaloille. Vauhditonta kolmiloikkaa suoritettaessa on milteipä pääpaino pantava ruumiin avustavaan toimintaan, sillä ilman sitä ei kolmella loikalla päästä kovinkaan pitkälle. Molemmin käsin avustetaan heittämällä niitä eteenpäin, jokaista hyppyä ja varsinkin viimeistä loikkaa varten on opittava ruumiin nykäyksellä edistämään hyppyä mahdollisimman paljon. Juuri viimeisen loikan suorituksessa tulee näkyviin loikkaamistaito ja sen oppiminen vaatii harjoitusta ja kokeilua. Toisen loikan pituus on saatava mahdollisimman pitkäksi, kuitenkaan saattamatta liiallisella venyttämisellä hypyn onnistumista vaaraan. Vauhdittomassa kolmiloikkauksessa ei ole pyrittävä saamaan kaikkia hyppyjä samanpituisiksi niin kuin vauhdillisessa kolmiloikkauksessa on asianlaita, sillä vauhditonta hypätessä ei koskaan ensimmäistä loikkaa saada suuresti yli 250 sentin, harvoin niinkään pitkäksi. Ja jos koettaa taas kaikkensa pinnistäen saada ensimmäisen loikan kovin pitkäksi, niin estää se hypyn jatkumiselle tarpeellisen vauhdin syntymisen ja hyppy katkeaa alkuunsa. On etsittävä ensimmäiselle loikalle oikea pituus, niin että se terävästi suoritettuna ja mitaltaan sopivana antaa ruumiille vauhtia sen eteenpäinmenossa. Toisessa askeleessa on kyseessä sama juttu, sillä liian pitkäksi harpattu hyppy katkaisee vauhdin, jota oikea käsienkäyttely, voimakas vapaan jalan heitto ja vartalon nykäisy osaltaan edistävät. Kolmas loikka on kuitenkin se, joka lopullisesti, antaa hypylle leiman. Sen saa ottaa ja se tuleekin ottaa niin pitkä kuin suinkin ja siihen tulee koota kaikki voimanrippeetkin. Kun ensimmäinen loikka loppuu alastuloon huonommalle jalalle, niin jää kolmatta loikkaa ponnistamaan parempi jalka, joten tällä tavalla saadaan suurin teho juuri viimeiseen loikkaan. Alastullessa koetetaan jalat saada niin kauas kuin takaisinastumisen uhkaamatta voidaan tehdä, aivan samoin kuin vauhdittomassa pituushypyssä.

Loikat eivät saa olla vetelästi suoritettuja, sillä niin tehden ei hyppyihin saada tarpeellista vauhtia ja välitöntä joustavuutta. Hypyn pitää tapahtua ripeässä tahdissa ja terävästi, mutta missään tapauksessa ei liiaksi hätäillen. Hypyt ovat matalia, siis enemmän pituutta kuin korkeutta. Toinen loikka tahtoo helposti liiaksi ponnistellessa nousta korkeaksi, vaikka sen erikoisesti tulee olla matala. Viimeinen loikka sensijaan saa olla korkeakin, koska silloin ei enää päämääränä ole vauhdin hankkiminen ja säilyttäminen, vaan hankitun vauhdin loppuunkäyttäminen. Viimeistä loikkaa suoritettaessa ei kuitenkaan ole meneteltävä niin kuin se olisi pituushyppy ja siis heti loikan alussa heitettävä käsiä ylös, vaan vasta loikan puolivälissä käsien ylösheitolla ja ruumiin nykäyksellä koetettava saada hypylle korkeutta ja sen mukana pituutta.

Vauhditonta kolmiloikkaa harjoiteltaessa on tyyliä opeteltaessa hypättävä tuollaisia helppoja hyppyjä puolella voimalla ja vain lopussa muutamia aivan täydeltä terältä sekä siinä ohessa tarkalleen seurata, ovatko hypyt menneet kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kun tyyli on opittu saadaan harjotuksia höllentää, sillä varsinkin puulattialla harjoiteltaessa tulevat jalat hyvin helposti jäykiksi. Kilpailuihin valmistauduttaessa on erikoisen huolellisesti koetettava säästää jalkojen herkkyys tallella, mutta harjottelun puutteessa ei lihasten ole annettava tulla sellaisiksi, että ne jo ensimmäisistä hypyistä kipeytyvät. Vauhditonta pituushyppyä on kolmiloikkaajan välttämättömästi harjoitettava, sillä edistys siinä auttaa kolmiloikan ensimäisen loikan hyödyllistä pituutta. Kolmiloikkaa on paras - olivatpa kantapäät kuinka vahvat tahansa - hypätä kumitossut jalassa. Tekee aivan pahaa nähdä jonkun nuoren miehen hypätä jysäyttelevän paljain jaloin. Useilla hyppääjillä tahtovat kantapäät särkyä, silloin on käytettävä kumisuojuksia kantapäitten alla. Parhaat ovat kaksinkerroin yhteenliimatut auton sisäkumit.

Tässä yhteydessä on vielä muistutettava, että kaikissa vauhdittomissa hypyissä on sallittua vain yksi ponnistus. Jos jalat kohoavat maasta kahdesti (n.k. tuplaponnistus), on hyppy mitätön. Vauhtia otettaessa saavat varpaat ja kantapäät vuoronperään nousta maasta, mutta ei saa nostaa koko jalkapohjaa samalla kertaa ylös maasta. Vaikeinta on huomata, jos ponnistettaessa jalat laahaavat maata pitkin. Jos niin tapahtuu, jos siis jalkojensija vauhtia otettaessa tai ponnistettaessa muuttuu, niin hyppy on mitätön. Palkintotuomarit ovat tässä suhteessa erittäin tarkkoja ja vaikka heidän tuomionsa ei aina tuntuisikaan kilpailijasta oikealta, on siihen viisainta suhtautua levollisesti ja uusia hyppy - jos siihen enää tilaisuutta on olemassa.

Vauhdittomat hypyt vaativat suorittajaltaan kestävyyttä enemmän kuin yleensä luullaankaan. Tavallisestihan hyppääjä ottaa osaa kaikkiin kolmeen lajiin ja jos esimerkiksi korkeushypyn uusinta on kestänyt pitkään, niin hyppääjä on rasittavimman lajin, vauhdittoman kolmiloikan alkaessa jo melkein kuitti. Silloin on hyvä sisu ja kilpailuhuumori tarpeen.

Kun harjoittelette vauhdittomia hyppyjä, niin ensisijassa säästäkää kantapäitänne. Moni mies on saanut luopua kilpailuista ja levätä kuukausimääriä kantapäitten vikaantumisen takia. Ja joka kerran on rikkonut kantapäänsä lihat, hän jää auttamattomasti koko kilpailuijäkseen arkakantapäiseksi.

Vauhdittomat hypyt eivät ole vahingollisia millekään kesäurheilulajille. Senvuoksi on jokaisen kenttäurheilijan syytä niiden harjoitteluun kiinnittää vakavaa huomiota. Mutta - ikävä kyllä - kaikista ei tule tekemälläkään vauhditonta hyppääjää. Ajatellaanpas nyt vaikka Tuuloksen Villeä, hänellähän jos kellä luulisi olevan kaikki mahdollisuudet menestyä vauhdittomana kolmiloikkaajana, on lihaskuntoa, on ponnistusvoimaa ja on notkeutta. Mutta mitenkäs asia on? Joo, Ville hyppää huokeasti vauhditonta kolmiloikkaa kyllä 7 metriä, mutta 8 tekee jo heikkoa ja 9 ei mene vaikka itkisi. Mikään muu ei voi selvittää tätä outoa asiaa kuin se, että hän ei vauhditta hypätessään saa tarpeellista alkuvauhtia hyppyyn eikä voi toisekseen yläruumiillaan sitä avustaa. Tasakäpäläponnistus lisäksi on toista kuin yhdellä jalalla ponnistus.