Päätoimittaja Sakari Talvitie           2/12 1961

Turku

  Te olette rohkea ja ennakkoluuloton mies, ja niitä ei poliittisesti sitoutuneiden joukossa ole tiheässä.^26

  Olen kuullut Uuden Auran kirjoituksista ja myös joutunut niitä lukemaankin. Ne ovat minunkin mielestäni olleet rajuja, ne ovat olleet niin intohimoisia, että olen ymmärtänyt niiden takana olevan enemmän kuin puoluetaktiikkaa. Sanotte, että se on ilmentänyt isänmaallista velvollisuuttanne. Uskon, että selityksenne on oikea.

  Minunkin toimintani on ilmentänyt isänmaallista velvollisuuttani. Vastustus ei minua ole onneksi lannistanut. Olen kyllä yleensä ymmärtänyt vastapuolen edustajien motiivit, mutta en ole pitänyt heidän tilanteenarviointiansa oikeana. Tietenkään en ole voinut jättää huomaamatta, että vastustajien joukossa on ollut myös henkilökohtaisia vihamiehiä, joiden kannanotolla ei ole ollut asiallista lähtökohtaa.

  Pyydän vakuuttaa Teille, että Teidän kirjeenne tuotti minulle suurta mielihyvää. Tukenne valtakunnallisen politiikan toteuttamiselle on tietenkin tärkeää, mutta henkilökohtainen iloni on siinä, että näen sen pohjan vahvistuvan, jonka turvin kykenemme kansakuntana puolustamaan paikkaamme kansakuntien joukossa.

  Tilanteemme tätä nykyä ei ole turvallinen, mutta minkään muunkaan kansan osalta ei asiantila ole juuri parempi. Minulla on luja vakaumus siitä, että itsenäinen Suomi nauttii Neuvostoliiton johtajien taholta mitä parhainta myötätuntoa, siitä minulla oli heidän kanssaan myös viimeksi paljon puhetta. Meillä on kaikki edellytykset - jos yleinen rauha säilyy - ylläpitää asemamme ja vahvistaa sitä, jos itse haluamme. Olisi saatava vuosikymmeniä vanhat epäluulot    - jotka eivät ole poistettavissa - häipymään pois kuvasta, niin sisä- ja ulkopoliittinen rauhoittuminen olisi saavutettavissa. Olisi parempi, jos sellaista rasitusta ei meillä olisi olemassa, mutta sille ei kukaan meistä, en minä eikä kukaan toinenkaan, voi mitään. Sitä on ikävä sanoakin, mutta se on tosiasia.

  Sisäpoliittinen hajanaisuus on edistänyt kommunistien voimistumista, mutta olen optimisti. Maaseudulta olen kuullut rohkaisevia viestejä. Maalaisliiton mahdollisuuksia vähentää Vennamon liike, joka ei itse saane suurtakaan kannatusta, mutta vähentää muita paitsi kommunisteja. Näin minulle on kerrottu.

  Lähetän Teille parhaimmat terveiseni ja kiitän Teitä vielä rohkeasta, miehekkäästä kirjeestänne.