Tasavallan presidentin puhe eduskunnalle 1.3.1956

Annettuani Eduskunnan edessä Hallitusmuodon 24 §:n mukaisen juhlallisen vakuutuksen ryhdyn hoitamaan Tasavallan Presidentin tointa. Otan tämän korkean tehtävän vastaan nöyrin mielin syvästi tuntien sen raskaan velvoituksen, mikä siihen liittyy.

Hallitusmuodon sisältämä juhlallinen vakuutus on vala, jonka antaja sitoutuu vilpittömästi ja uskollisesti ei vain itse noudattamaan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja vaan myös pitämään ne voimassa kaikkia kansalaisia samanarvoisesti sitovina ja velvoittavina.

Vakuutus sisältää myös lupauksen kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä.

Suomen kansan menestykseen kuuluu ensisijaisesti valtakunnan vapauden ja riippumattomuuden turvaaminen. Siinä tarkoituksessa meidän on tinkimättömästi noudatettava sitä rauhan, sovinnon ja ystävyyden ulkopolitiikkaa, jolle on tien kunnioitettu edeltäjäni presidentti Paasikivi avannut ja viitoittanut ja jonka peruslinjat presidentti Paasikivi äskeisessä puheessaan esitti. Minulla on ollut poikkeuksellinen onni saada vuosikymmenen ajan läheisesti seurata presidentti Paasikiven työtä maan ulkopoliittisen aseman turvaamiseksi. Tätä työtä tulen voimieni mukaan johdonmukaisesti jatkamaan.

Suomen kansan menestykseen kuuluu myös kansanvaltaisen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksemme ylläpitäminen ja vahvistaminen. Voimassa oleva demokraattinen järjestelmämme, joka on pitkäaikaisen historiallisen kehityksen tulos, muodostaa kestävän perustan vapaalle kansalliselle elämällemme.

Valtiojärjestyksemme rakentuu sille periaatteelle, että ylimmän toimeenpanovallan haltija, Tasavallan Presidentti, on tehtävässään itsenäinen ja riippumaton. Henkilö, joka valitaan Tasavallan Presidentin toimeen, on sen vuoksi, vaikka valinta yleensä tapahtuukin puoluepoliittisissa merkeissä, puolueiden ja ryhmittymien ulkopuolella ja yläpuolella, ainoana päämääränään koko kansan ja sen kaikkien yhteiskuntaryhmien etujen oikeudenmukainen puolustaminen ja tasapuolinen valvominen. Tämä periaate on ollut kaikkien edeltäjieni ohjenuorana, se tulee olemaan myös minun ohjenuorani.

Mutta vaikka Tasavallan Presidentillä tulee olla riippumaton ja itsenäinen asema, hän on kuitenkin rengas kansanvaltaisessa järjestelmässämme. Hän suorittaa tehtävänsä Eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen kanssa ja välityksellä. Sen vuoksi Tasavallan Presidentillä tulee olla avoin ja vilpitön suhde Eduskuntaan ja hallitukseen. Toivon, että pitkäaikaisen parlamentaarisen koulutukseni avulla kykenen tämän suhteen luomaan ja ylläpitämään.

Teille, kunnioitettu edeltäjäni pyydän esittää isänmaan nimessä hartaat kiitokset siitä suurtyöstä, minkä olette Suomen kansan hyväksi suorittanut. Lähes kahdentoista vuoden ajan Te olette varmalla, taitavalla kädellä johtanut maamme kohtaloita ajanjaksona, joka on ollut kansamme historian vaikeimpia. Työnne ja saavutustenne perusteella Teidän nimenne säilyy unohtumattomana kansamme aikakirjoissa harvalukuisten suurten suomalaisten valtiomiesten eturiveissä.

Pyydän kiittää Teitä, Herra Puhemies, niistä ystävällisistä sanoista ja toivotuksista, jotka Te minulle äsken esititte.

Arvoisat kansanedustajat.

Sille lujalle perustalle uutta uskollisesti rakentaen, minkä menneet sukupolvet ovat pystyttäneet, voimme luoda rakkaasta isänmaastamme yhteisen kodin meille kaikille, kodin, jossa kaukaisimmankin korven asukas tuntee olevansa täysarvoinen kansalainen ja tasa-arvoinen toisten rinnalla. Tämä on saavutettavissa, kun kaikkia toimiamme ohjaa horjumaton isänmaanrakkaus ja oikeamielisyys ja kun kansallisen yhteisvastuun tunto pitää mielemme alttiina niitä lähimmäisiämme kohtaan, jotka varjon puolella vaeltavat. Kun tässä mielessä työtämme teemme, kukin sillä paikalla mikä meille on suotu, voi, Korkeimman avulla, toteutua kirkkokäsikirjaan sisältyvä, presidentinvaalin aikana luettava rukous presidentin toimien menestyksestä niin että ne edistävät kansamme parasta, rauhaa ja yksimielisyyttä.