Ed. Kekkonen: Suuri valiokunta kokoontuu heti tämän täysistunnon päätyttyä.

Ed. Kekkonen: Herra puhemies! - Kunnallisverolainsäädäntöämme vastaan on siinä noudatettujen verotusperiaatteiden vuoksi saatettu kohdistaa perusteltuja huomautuksia. Kun verotuksessa yleensä on nykyaikana omaksuttu progressiivisuuden periaate, jonka mukaan veroa suoritetaan tulojen suuruuden mukaan ylenevän asteikon perusteella, on kunnallisveromme säilytetty sillä pohjalla, että verorasitus jakautuu tasaisesti kaikkien veronmaksajien kesken. Tietenkin on myönnettävä, että progressivista kunnanveroa, koska kunnanvero on luonteeltaan jakovero, on teknillisesti hyvin vaikea saada toteutetuksi. Kun mitään veroa ei kuitenkaan kohtuudella voida asettaa sellaisten maksettavaksi, joiden tulot ovat toimeentulominimissä taikka sen alapuolella, on meidän kunnallisverolainsäädännössämme menetelty siten, että pientuloisille on varattu n.s. perusvähennyksen tekemisoikeus. Sen tulisi täyttää kaksi tarkoitusperää: 1) turvata verovapaus niille, jotka elävät toimeentulominimissä tai sen alapuolella ja 2) lievittää vähäväkisten asemaa ei-progressiivisessa verotuksessa.

Meillä voimassa oleva perusvähennysmenettely ei näitä tarkoitusperiä kuitenkaan täytä. Kun otetaan huomioon, että perusvähennyksen määrä on vaihdellut 1,500 markasta 4,000 markkaan, on todettava, että verotettaviksi joutuvat henkilöt, joiden tulot eivät ole riittäneet edes omakohtaiseen toimeentuloon saatikka sitten veronmaksuun. Jo vanhan rauhan aikana olivat elinkustannukset meillä niin korkeat, että esim. 1,600 markan tuloista maalla ja 2,100 markan tuloista kaupungeissa, jonkalaisista tuloista voi määrätyissä tapauksissa joutua jo maksamaan veroa, ei veroja kuitenkaan olisi voitu suorittaa. Sitäkin vähemmän siihen on mahdollisuus nyt.

Kun vertaamme valtion tuloverotusta ja kunnallisverotusta toisiinsa, niin havaitsemme, että verovapaan tulon raja valtioverotuksessa on 10,000 markkaa, minkä lisäksi määrätyistä pienistä tuloista saadaan tehdä 5,000 markkaan nouseva perusvähennys sellaisilla paikkakunnilla, joilla elinkustannukset ovat tuntuvasti korkeammat kuin muualla maassa. Valtion vero on lisäksi alemmissa tuloluokissa perin alhainen. Mehän tiedämme, että esim. 15,000 markan veronalaisesta tulosta, suoritettiin rauhan aikana ilman perusvähennystä valtionveroa 150 markkaa, kun taas kunnallisvero oli vastaavasti, esim. niissä kunnissa, joissa veroäyrin hinta oli 7 markkaa, jo toista tuhatta markkaa.

Vertailu valtionverotuksen ja kunnallisverotuksen kesken siis osoittaa, että valtion verotuksessa on verotus pyritty järjestämään siten, että kansalaisten veronmaksukyky otetaan riittävästi huomioon, mutta että kunnallisverotuksessa sitä vastoin omaksutut toimenpiteet saman tarkotusperän saavuttamiseksi eivät ole olleet riittävät.

Nyt saatetaan kysyä, mikä on sitten aiheuttanut sen, että perusvähennyksiä ei ole nostettu kunnallisverotuksessa riittävästi. Täytyyhän olla olemassa jotkin perusteltavissa olevat syyt, jotka ovat estäneet oikeudenmukaisuuteen tähtääviä toimenpiteitä, sillä muutenhan olisi tietoisesti edistetty yhteiskunnallisen epäkohdan jatkuvaa olemassaoloa. Syynä ovat olleet ne erilaiset olosuhteet, jotka ovat vallalla kaupungeissa ja maaseudulla sekä lisäksi eri osissa maata maaseudullakin. Valtion verotuksessa ei verovapaan rajan nousu enempää kuin perusvähennyksen nostaminenkaan vaikuta toisten veronmaksajain verotusta enentävästi, mutta kunnan verotuksessa perusvähennysten korottaminen aiheuttaa sen, että ne veronmaksajat, jotka jäävät jäljelle, joutuvat suorittamaan verot niiden puolesta, jotka ovat siitä vapautuneet. Kunnan on verotuksessa perittävä tietty rahaerä. Tämä rahaerä jaetaan tasan veronalaisten tulojen mukaan ja jos veronalaiset tulot esim. verovähennyksiä korottamalla vähenevät, silloin joutuvat jäljelle jääneet veronmaksajat suorittamaan enemmän veroa kuin aikaisemmin. Kun kunnallisverotus maalaiskunnissa on niin suuressa määrin erilainen, että se saattaa vaihdella 3 markasta peräti 15 markkaan eri kuntien kesken, käsitetään hyvin, että jälkimmäisissä kunnissa ei veroäyrin hinnan korottamiseen ole juuri varaa. Perusvähennysten korottaminen aiheuttaisi kuitenkin varsin huomattavan veroäyrin hinnan kohoamisen nimenomaan Pohjois-Suomen kunnissa sekä maan rajaseutukunnissa. Kuten eduskunnassa on tämän käsittelyn yhteydessä aikaisemmin mainittu, voisi se merkitä tietyillä edellytyksillä joissakin kunnissa yli 50 %:n nousua veroäyrin hinnassa. Sitä vastoin Etelä-Suomen maalaiskunnissa ei perusvähennyksen korottaminen aiheuta näin mullistavia muutoksia. Mutta joka tapauksessa tosiasialliset olosuhteet maassa ovat sellaiset, että umpimähkäinen perusvähennysten korottaminen ei voi olla järkevää, sillä silloin voi syntyä juuri vähävaraisissa Pohjois-Suomen ja rajaseudun kunnissa mitä vakavimpia yhteiskuntataloudellisia epäkohtia, joita valtiovallalla ei ole varaa noilla heikosti toimeentulevilla seuduilla synnyttää.

Perusvähennysten korottamiseen liittyy myös kysymys lapsivähennyksistä. Nehän ovat olleet  tähän saakka 500-1,200 markkaa lasta kohti, ja meidän täytyy myöntää, että varsinkin nykyaikana, jolloin väestökysymys on astunut etualalle ja jolloin elinkustannusten nousu on ollut varsin huomattava, perheellisyyden perusteella myönnetty verohelpotus kunnallisverotuksessa on liian vähäinen. Mutta tällöin tulee esille myös sama kysymys, josta edellä teimme selkoa, nimittäin että vähänkin huomattavampi lapsivähennysten korottaminen nostaa monessakin kunnassa veroäyrin hintaa suuressa määrin. Ja tämä ilmiö havaitaan ensi sijassa Pohjois-Suomessa aivan samalla tavalla kuin tämä ilmiö esiintyi Pohjois-Suomen kunnissa, kun on kysymyksessä perusvähennysten nostaminen. Suomen syntyväisyysstatistiikkahan pysyy siedettävänä juuri Pohjois-Suomen taloudellisissa vaikeuksissa elävän väestöna avulla. Kun näissä kunnissa verotettavat tulot vallitsevien taloudellisten olojen vuoksi ovat pienet, aiheuttaisi huomattavampi lapsivähennysten korottaminen suuren veroäyrihinnan nousun. Tästä kysymyksestähän on Lapin kunnissa suoritettu tutkimus, ja tämän tutkimuksen tuloksista on niin hyvin valiokunnissa kuin eduskunnassakin esitetty lukuja.

Nämä ovat tosiasioita, jotka välttämättömänä pidettävän perusvähennyksen ja lapsivähennyksen nostamisen ollessa esillä on vakavasti otettava huomioon. Kun nyt sallittujen vähennysten riittämättömyys on vastaansanomattoman selvä, on varsin vaivaton tehtävä vaatia niiden korottamista ja harjoittaa agitatiota sen puolesta. Mutta se on varsin yksipuolista ja epäsosiaalista agitatiota, sillä jos nuo vaatimukset toteutetaan eikä samalla kertaa oteta huomioon Pohjois-Suomen ja rajaseutukuntien tulevaa taloudellista asemaa, merkitsee yhteiskunnallisen epäkohdan poistaminen tältä osalta yhteiskunnallisen epäkohdan synnyttämistä toisaalla.

Niiden edustajain, jotka ovat täällä, miten sanoisin, niinkuin korkeassa äänilajissa moittineet niitä, jotka eivät umpimähkään ole halunneet seurata heidän lukujaan, olisi syytä varovaisemmin puhua yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, koska heidän linjansa merkitsisi näet yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden synnyttämistä Pohjois-Suomessa ja maan rajaseutukunnissa.

Ne seikat, jotka liittyvät perusvähennysten ja lapsivähennysten korottamiseen, ovat olleet selvillä jo sen lähes kahden vuosikymmenen kuluessa, jolloin asia ensimmäisen kerran joutui eduskunnan käsiteltäväksi vuonna 1926. Silloinhan hallitus antoi esityksen eduskunnalle perus- ja lapsivähennysten korottamisesta, ja eduskunta hylkäsi tämän ehdotuksen nimenomaisesti sillä perusteella, ettei ollut esitetty mitään laskelmia ehdotetun muutoksen vaikutuksesta kuntien talouteen. Kun nyt tämä sama asia on 17 vuotta myöhemmin eduskunnan käsiteltävänä, ei tällaisia luotettavia laskelmia ole vieläkään olemassa. Valtiovalta olisi ne ensi kädessä luonnollisesti ollut velvollinen suorittamaan, mutta se on laiminlyönyt tämän tehtävän. Mutta varsin läheinen velvollisuus tällaisten laskelmien hankkimiseen olisi nähdäkseni ollut myös niillä, jotka ovat eniten tätä reformia ajaneet, koska heidän piti olla selvillä, mistä loppujen lopuksi kenkä puristaa, ei suinkaan siitä, että olisi tahdottu vastustaa perus- ja lapsivähennysten korottamista, vaan siitä, että samanaikaisesti olisi ollut välttämätöntä selvittää, millä tavalla Pohjois-Suomen ja rajaseudun kunnat tulevat tämän reformin aiheuttamista muutoksista selviytymään. Nyt on kuitenkin huomattava, että yhtä vähän hallitus kuin tämän reformin ajajat eivät ole hankkineet tällaista luotettavaa selvitystä, ja se luonnollisestikin vaikeuttaa tämän kysymyksen asiallista ratkaisua (Ed. Kivisalo: Komitea on tutkinut asiaa!). Poikkeuksen tässä asiassa, minun täytyy myöntää, muodostaa entinen edustaja, kaupunginjohtaja Kajala, joka on varsin perusteellisesti pyrkinyt selvittämään asian koko laajuudessaan. Erikoisesti on syytä valittaa, että Maalaiskuntien Liitto ei ole pitänyt huolta tällaisen selvittelyn laatimisesta, vaikka sen on täytynyt olla selvillä, että asia tulee niin monta kertaa esille, kunnes se lopuksi menee läpi. Ja tällainen tilanne on syntynyt juuri nyt. Vähennysoikeuteen tulee huomattavia muutoksia, mutta nyt ei ole olemassa mitään valmista ehdotusta, jonka mukaan voitaisiin syntyvät epäkohdat nimenomaan Pohjois-Suomen ja rajaseutukuntien taloudellisissa oloissa korjata.

Mehän tiedämme, että ed. Salo on jättänyt asiasta lakialoitteen eduskunnalle ja sitä on käsitelty niin hyvin valtiovarainvaliokunnassa kuin laki- ja talousvaliokunnassakin. Laki- ja talousvaliokunta on tämän lakiehdotuksen johdosta esittänyt hyväksyttäväksi toivomuksen, että hallitus tutkituttaisi puheenaolevaan aloitteeseen sisältyvän kysymyksen ja antaisi, mikäli aihetta siihen ilmenee, asiasta aikanaan eduskunnalle esityksen. Täytyy sanoa, että tämä on luonnollisestikin sellainen hurskas toivomus siitä huolimatta, että se on hyväksytty laki- ja talousvaliokunnassa yksimielisesti, ettei siihen tietysti tarvitse laskea vielä kovinkaan paljon. Mutta minä käsittäisin, että asiat ovat joutuneet nyt siihen vaiheeseen, että tämän ponnen hyväksyminen on ainoa keino, jolla voidaan kiinnittää vakavaa huomiota tähän kysymykseen, veron tasauksen järjestämiseen. Sen avulla voitaisiin helpottaa niiden kuntien asemaa, jotka joutuvat tämän hallituksen esityksen hyväksymisen johdosta korottamaan huomattavassa määrässä veroäyrin hintaa.

Olisi toivottavaa, että hallitus sen toivomuksen perusteella, joka tulee toivottavasti täällä yksimielisesti hyväksytyksi, viipymättä antaisi valmistaa selvityksen siitä, millä tavalla tämä verotasoitus olisi suoritettava. Ja nähdäkseni tämä selvitys olisi syytä ulottaa hieman laajemmallekin, nimittäin käsittämään valtion ja maalaiskuntien taloudellisten suhteiden kokonaisjärjestelyn. Vallitsevien taloudellisten olojen erilaisuudesta aiheutuu nimittäin se, että kuntien taloudenpidolla on eri osissa maata varsin erilaiset edellytykset ja tämän vuoksi yhtenäinen, kaavamainen valtion ja kuntien taloudellisten suhteiden järjestely ei vie asiallisesti oikeisiin tuloksiin. Asia on varsin laajakantoinen ja merkittävä, ja sille pitäisi omistaa riittävän perusteellista huomiota erityisesti sen vuoksi, että valtiovalta yhä enenevästi on antanut tehtäviä kunnille. Varmaa on, että kuntien kantokyky joutuu liian kovalle koetukselle, ellei valtion taholta ole olemassa selvitystä siitä, miten valtio voi näihin kustannuksiin ottaa osaa.

Olen saattanut suuressa valiokunnassa ja sen asettamassa jaostossa pääasiassa yhtyä laki- ja talousvaliokunnan omaksumaan kantaan. Käsitin, niinkuin edellä esittämästäni pitäisi käydä selville, että kyseessä on tarpeellinen reformi, joka myöskin nähdäkseni vastaa maalaisliiton valtiollisen ohjelman peruslinjaa. Mutta tämän esityksen hyväksymisen teen siinä vakaumuksessa, että kun näitä perusvähennyksiä ja lapsivähennyksiä ryhdytään verotuksessa toteuttamaan, silloin on myöskin eduskunnan toivomuksen mukaisesti hyväksytty tasoitusmenettely jo aikaansaatu ja voimassa. Tähän ehdotukseen suostumista helpottaa nähdäkseni myöskin se, että tämä käsitykseni mukaan tulee voimaan vasta 1943 tuloista suoritettavassa verotuksessa. Vaikka siis tällä kertaa ei olekaan tiedossa, mihin tämä muutos yksityiskohdissaan johtaa, on toivottavaa, että siihen mennessä kuntien taholta asiaa on riittävästi selvitetty.

Täällä on esitetty laskelmia, jotka osoittaisivat, että veroäyrin hinta tietyissä kunnissa tämän reformin jälkeen huomattavasti nousisi. Olettaisin kuitenkin, että nämä laskelmat, jotka on tehty hieman eri perusteella lisäksi, kuin minkälaisena tämä laki tulee täällä hyväksyttäväksi, eivät kuitenkaan sisällä ilmeisestikään koko totuutta sen vuoksi, että sen ajankohdan perusteella, jonka mukaan selvitys on laadittu, ei enää voida saada luotettavaa kuvaa, minkälaiset olosuhteet tänä tahi tulevana vuonna ovat. Ne numerot, jotka täällä on esitetty, eivät ilmeisesti ole riittävän tarkkoja, ja minä olettaisin, että veroäyrin hinnan prosentuaalinen nousu eri kunnissa ei sittenkään tule olemaan tämän uudistuksen jälkeen niin korkea, kuin mitä noiden laskelmien perusteella saattaisi olettaa. Sitäpaitsi tulee ottaa huomioon, että varsinkin Pohjois-Suomen kunnissa verorasituksen siirtyminen ei tule vaikuttamaan yksityisiin veronmaksajiin sillä tavalla, kuin mitä yhtäkkisesti saattaisi olettaa. Se henkilö, joka on laatinut Lapin läänin kunnissa suoritetun tutkimuksen verovähennysten suurentamisen taloudellisista vaikutuksista, on siinä suhteessa suuren valiokunnan jaostolle esittänyt varsin mielenkiintoisia tietoja. Hän sanoo, että jos perusvähennystä korotettaisiin 4,000 markkaan ja lapsivähennystä 2,500 markkaan, saisi se aikaan, että esim. Rovaniemen maalaiskunnassa lapsettomien verovähennys vähenisi noin 4 %, lapsellisten 30 %, kun taas juriidisten henkilöiden vero lisääntyisi 58 %:lla. Runsaslapsisessa Posion kunnassa vastaavat luvut olisivat 5 %, 55 % ja 82 %. Sensijaan esim. Vihdissä, jossa lapsia on vähemmän, samalla kun juriidisten henkilöiden osuus veroäyreistä on hyvin vähäinen, lapsettomienkin verorasitus lisääntyisi noin 2 % sekä juriidisten henkilöiden 40 %, kun taas lapsellisten verot vähenisivät vain 11 %. Tämä osoittaa siis, että yksityisiin henkilöihin ei veronlisäys kohdistuisi suinkaan niiden prosenttilukujen mukaan, joita Lapin läänin kunnissa laadittu tutkimus osoittaa, mutta se osoittaa myöskin sen, että verorasituksen siirtyminen eri ryhmiltä toisille on odottamattoman runsas. Tämähän tietäisi esim. Posiolla sitä, että sanokaamme valtion verot siellä nousisivat 82 %. Silloin kun tällaiseen reformiin käydään, jonka lopputulosta ei ole yksityiskohtien osalta selvitetty, vaan josta voidaan olettaa, että veronkorotus saattaa nousta lähelle 100 %, silloin varmastikin ollaan väärällä tiellä. Jos näin suuret korotukset tapahtuvat ilman yksityiskohtaista tutkimusta, silloin on ehätetty asioiden edelle. Olisi ollut päinvastoin välttämätöntä, että yksityiskohtaiset tutkimukset olisi suoritettu siitä, mitä tällaiset reformit todellisuudessa ja käytännössä merkitsevät. Se, että niitä ei ole suoritettu, osoittaa sen, että se vastustus, joka tämän reformin osalla on ollut havaittavissa, on ollut siinä mielessä oikeata, että ei ole haluttu mennä sellaiseen lainsäädäntöön, jonka lopputulosta ei kyetä näkemään ja jonka lopputulosta ei liioin kyetä hallitsemaan.

Toiselta puolen on tässä syytä vielä kiinnittää huomiota erääseen seikkaan, joka ilmeisesti myöskin vaikuttaa tämän reformin jälkiä tasoittavasti. Se on nimittäin se, että verorästejä maan maalaiskunnissa on ollut varsin runsaasti. Esitettyjen numeroiden mukaan maan kunnissa jää enemmän kuin 1/4 asetetuista veroista kantamatta, ja on varmaa, että verorästit syntyvät juuri niiden osalta, jotka ovat olleet pienituloisia ja joille siitä huolimatta lakien mukaan on ollut pakko veroja asettaa. Kun on ilmeistä, että tämän reformin jälkeen verorästit myöskin pienenevät, niin voidaan tästä tehdä se johtopäätös, että veroäyrin hintaa ei tarvittaisi siis nostaa tämänkään seikan vuoksi niin suuressa määrin, kuin mitä nyt esilläolevat laskelmat edellyttävät.