Ruotsalaisimmat ruotsalaiset.

Englantilaisen mietelmän mukaan onni on menneisyydessä koettua menestystä.

Ovatko meidän ruotsinkielisemme `onnellisia` ruotsinkielisyydessään? Rookas pillit. Vastausta sopii tällä kertaa lähteä hakemaan vaikkapa Ruotsinmaalta.

Ruotsinmaalaisen Se-lehden reportteripari Rune Moberg - Hans Malmberg on äskettäin käynyt Vaasan läänissä tutustumassa Suomen ruotsia puhuviin pohjalaisiin. Kirjoitus ja kuvat on julkaistu lehden 12. numerossa (19.-25. maaliskuuta) otsikolla *De svenskaste svenskarna*, `Ruotsalaisimmat ruotsalaiset`. Ikäänkuin suomenmaalaisuuden alkuhaasteeksi on otsikon alle ladottu puolilihavalla `Kansanedustajan` mielipide: "Me Suomen ruotsalaiset olemme suunnanneet katseemme Ruotsia kohti. Ruotsi on meidän voimanlähteemme, meidän tukemme, meidän ylpeytemme."

Seuraavalla sivulla puhutaan kansanedustaja Korsbäckista, joten viisaus lienee siis hänen. Hra Korsbäckista on myös puolen sivun kuva. Verevä, tummatukkainen mies, kasvoillaan puoliksi juhlallinen, puoliksi leppoisa valtiomiehen hymy, vasen käsi vatsan päällä. Kuva henkii samaa tyyntä vakaumusta kuin lausuntokin. "Ruotsi on meidän voimanlähteemme, meidän tukemme, meidän ylpeytemme."

Tämä ei nyt kuitenkaan ole koko kirjoituksen sisältö, ei edes sen olennainen sisältö. `Kansanedustajan` mielipiteen alle on näet ladottu kaksi muuta, joista `Nuori nainen`, Den unga kvinnan, haastelee halkinaisia:

"Aivan oikein. Ruotsia kohti. Mutta viidenkymmenen vuoden takaisessa hengessä. Me olemme sidoksissa perinteisiin, liimauksissa mielipiteisiin. Me vedämme aivan liian jyrkän sivistyksellisen rajan suomalaisiin päin, me eristäydymme ja arvelemme, että olemme merkitsevämpää väkeä kuin suomalaiset."

Kolmas mielipide on `Talonpojan`. "Halveksiako suomalaisia? Ei, emme me Pohjanmaan talonpojat ainakaan halveksi. Me ruotsin- ja suomenkieliset talonpojat asumme naapuruksina. Me asumme samassa maassa ja syömme samaa leipää."

Englantilainen mietelmämme sopii tässä seurassa varsinaisesti vain hra Korsbäckiin. Hra Korsbäck on onnellinen, onnellinen Suomen ruotsalaisuuden uljaasta menneisyydestä. Turhat estot, joutavat mietiskelyt eivät häntä vaivaa. Suomi on ollut 700 vuotta Ruotsin maakunta, hittojako väittämään ettei se olisi sellainen vieläkin.

`Nuori nainen` sen sijaan edustaa uudenaikaisia käsityksiä; tekisi mieli puhua kerrassaan kielipoliittisesta kumouksellisuudesta. Hänessä perinteet ovat romahtaneet, hän ei katso taaksepäin kuten Korsbäck, kuten Lootin vaimo, joka sitten jähmettyikin suolapatsaaksi. `Nuori nainen` on elävän, epäilevän asennoitumisen tulkki. Ruotsalaislehden reportteri antaa hänestä seuraavan mielenkiintoisen kuvan:

"- - ja tyttö painoi kymmenennen savukkeenpätkän sammuksiin tuhkakuppiin ja sanoi:

Minulle tämä ei ole niinkään helppoa, ymmärrättekö. Minä olen antanut suomenruotsalaiselle säädyllisyydelle taisteluhaasteen.

Kuinka niin?

Olen mennyt naimisiin juutalaisen kanssa. Siten olenkin käytännöllisesti katsoen joutunut potkaistuksi ulos perheestä. Sellaista ei saa tehdä.

Te varmaan liioittelette? sanoin, ja loin silmäyksen ympärilleni, vedotakseni muihin suomenruotsalaisiin, jotka olivat kansoittaneet pöydän ympärystän.

Liioittelette? Kaikki pudistivat hitaasti päätään.

Tyttö on oikeassa ja kuitenkin väärässä, muudan heistä sanoi. Suomenruotsalaisten kaltaista taistelevaa vähemmistöä ei käy tuomitseminen tai arvosteleminen samojen lakien mukaan kuin yhtenäistä, ehyttä Ruotsin kansaa. Ajatelkaapa vain, kuinka me olemme saaneet taistella ruotsalaisen sivistyksemme puolesta, ruotsalaisen tyylimme puolesta. Yhtä suomenruotsalaista kohti on kymmenen suomalaista, ajatelkaapa sitä. Toisinaan on painostus (Veljenpoika: *Kuviteltu* painostus.) meitä kohtaan ollut suuri. Puolustusasenne on mennyt veriimme, epäluulo on aina vaanimassa - me pidämme yhtä, me kasaudumme yhteen; ulkonainen painostus suorastaan pusertaa meitä yhteen. Tässä ilmapiirissä syntyvät ennakkoluulot ja sitkeät perinteet, ankarat dogmit, jotka ovat jo itsestään vanhentuneita. Mutta kuka uskaltaa nousta sanomaan, että tämä suomenruotsalainen taisteluasenne on kypsyttänyt vain *kehnoja* hedelmiä tai ainakin suurimmaksi osaksi kehnoja?

Ei kukaan. Tämän lausumme kuorossa.

Ongelmamme onkin, jatkaa tyttö, että meidän on niin työläs asettua tutkiskelemaan itseämme, perehtyä pohjaan asti omaan asemaamme, kitkeä pois sellaista mikä meitä vahingoittaa. Suomen asujamisto särkyy suomalaisiksi ja suomenruotsalaisiksi, sanomme usein. Ja tämä on aivan liian totta. Meidän kansamme särkyy. Meidän olisi saatava syntymään uudenlainen yhteys suomalaisiin, yhteys joka kestäisi muulloinkin kuin sotien aikana. Kaikkein tärkein tämä yhteys on kulttuurikysymyksissä.

Toisinaan joutuu tutustumaan suomenruotsalaiseen, sanoin minä, joka kaikesta päättäen tuntuu katsovan suomalaisiin alaspäin.

On meille suomenruotsalaisille ikuiseksi häpeäksi, sanoi tyttö, jos muukalainen saa meistä sellaisen kuvan. Meillä on suomalaisilta paljon oppimista. Suomalaisilla on rikas kulttuuriperintö, on vahinko ettemme ole päässeet siitä enemmän osallisiksi. Suomalainen teatteri on taiteellisesti korkeatasoinen. Suomen ruotsinkielisten teattereiden olisi seurattava nykyistä paljon enemmän suomalaisen teatterin aikaansaannoksia.

Eikö Suomen suomenkielisten ja ruotsinkielisten välinen kiista ole viime aikoina hieman laimentunut? kysyin.

Tottahan toki. Raskainta meille suomenruotsalaisille oli toisen Neuvostoliittoa vastaan käymämme sodan aika, sodan jossa saksalaiset olivat liittolaisiamme ja joka alkoi niin hyvin entein. Silloin ei totisesti ollut helppoa olla suomenruotsalainen. Kovin helppoa se ei tosin ole koskaan, lisäsi muudan pöydän ääressä istuva mies.

Ei ole liioin niin autuaallista olla suomalainen, sanoi tyttö, kun maassa on niin itseensä tyytyväinen ja jääräpäinen vähemmistö kuin me ruotsinkieliset.

- - -

Mutta kuitenkin. Jollakin tavoin asennoitumistamme auttaa se että yritämme tarkastella asiaa myös suomalaisten näkökulmasta.

Kuitenkin ruotsalainen perintö on ylpeytemme. Me tunnemme itsemme ruotsalaisiksi."

Kuten huomataan, tämä viimeinen mielipide vivahtaa hra Korsbäckiin. Kuvaus ei kuitenkaan pääty aivan siihen. Haastattelija näet kertoo, että tuskin hän oli ennättänyt kirjoittaa viimeiset rivit muistikirjaansa, kun sisään syöksyi nuori poika huutaen, että Pekka Kuvaja oli voittanut Vasaloppetin. "Hurraaaa! huusivat kaikki suomenruotsalaiset kuorossa."

Suomalaisen lukijan on annettava tunnustus ruotsinmaalaisten reportterien raikkaalle ja tasapuoliselle esitykselle. Nuoren naisen myötä ja nimissä he antavat monta taisteluhaastetta suomenmaalaiselle kielifanatismille, ruotsalaisimmalle ruotsalaisuudelle. Vaikka hra Korsbäck onkin mukana, hän jää mielipiteineen suuresti katsoen syrjään. Kolmas katsantokanta, `Talonpojan`, puolestaan edustaa lähinnä käytännöllistä, mukautuvaa kielipolitiikkaa. Kysymyksessä oleva `Talonpoika`, eräällä Vaasan läänin kielirajalla asusteleva Mats Nygård, kertoo että hän tulee yhtä hyvin toimeen sekä suomenkielisten että ruotsinkielisten naapureidensa kanssa Suomenmaan leivän merkeissä. "Leipä on tärkeä asia talonpojalle."