|
Aatteita ja aseita Balkanilla Selostaessaan vuoden 1945 loppupuolella sodan ja rauhan näköaloja Churchill palautti mieliin Bismarckin 1880-luvulla lausumat sanat: "jos Euroopassa konsanaan syttyy taas sota, se johtuu jostakin kirotusta, Balkanilla tehdystä tyhmyydestä". Tilanne toista maailmansotaa seuranneena aikana onkin Balkanilla ollut kriitillinen. Yhteen toviin näytti siltä, että kommunistien hyökkäys Kreikassa johtaisi tuon sekasortoisen maan bolshevisoimiseen. Yhdysvaltojen tehokas taloudellinen ja sotilaallinen apu vaikutti ratkaisevalla tavalla kommunistien hyökkäyksen torjumiseen. Yleisen sodan vaara, joka oli luonut Kreikan pienelle sisällissodalle koko taivaanpiirin peittävän kammottavan varjostuksen, oli täten poistunut. Kun tarkastellaan niitä yleisiä syitä, jotka ovat johtaneet idän ja lännen väliseen kylmään sotaan, emme voi jättää sivuun laajojen massojen mielipiteisiin vaikuttavia psykologisia tekijöitä. Sodan aikana oli venäläisten sankarillinen puolustustaistelu hankkinut miljoonien lännen naisten ja miesten ihailevan myötätunnon Neuvostoliiton osaksi. Miten suo sympatia sitten vaihtui niin äkillisesti syväksi epäluuloksi ja vihaksi? Yhtenä tärkeänä syynä siihen on ollut valtiollinen kehitys juuri Balkanilla. Kirjoitelmamme kannalta on mielenkiintoista todeta, että vielä enemmän kuin Kreikan sisällissota tai talonpoikaisjohtaja Petkovin kuolemantuomio Bulgariassa on lännen kansojen itää vastaan tuntema vihamielisyys aiheutunut Jugoslavian tapahtumista. Marsalkka Titon armottomalla kädellä suorittama poliittisten vastustajien tuhoaminen sekä erityisesti sodanaikaisten kilpailijoiden säälimätön kohtelu herättivät länsivalloissa ankaraa paheksumista. Tietyllä levottomuudella seurattiin varsinkin Yhdysvalloissa myös Titon toimittamaa teollisuuden radikaalista sosialisoimista, joka ylitti jopa Neuvostoliiton tahdin. Suorastaan `kansanliikkeen` voiman Titon tekojen tuomitseminen saavutti kesällä 1946, jolloin Jugoslaviassa teloitettiin Englannin liittolainen, kuningas Pietarin sotaministeri kenraali Mihailovitsh ja jolloin arkkipiispa Stepina Näin olivat siis asiat silloin. Kesällä 1948 tapahtui Jugoslavian suhteen kaikkien arvojen uudelleenarviointi. Kominformin kesäkuussa 1948 pidetty kokous julisti Jugoslavian kommunistisen puolueen pannaan ja siitä oli seurauksena Jugoslavian erottaminen itäblokin yhteydessä. Pannaanjulistamisen syynä olivat tärkeältä osalta opilliset erimielisyydet, samantapaiset `pyhien kirjojen` tulkinta- ja toteuttamisriitaisuudet, jotka monen uskonlahkon piirissä ovat aiheuttaneet verisiä välienselvittelyjä. Raskain syytös, joka Jugoslaviaa vastaan esitettiin, oli se, että Jugoslavia ei ollut suostunut maatalouden kollektivisoimiseen täydessä laajuudessa. Kominformin julistus tässä kohti kuului seuraavasti: "Sillä tätä tehtävää ("suurtilallisten hävittämistä") ei voida suorittaa niin kauan kuin maassa on vallitsevana talonpoikien yksityistalous, joka väistämättömästi synnyttää kapitalismia, niin kauan kuin ei ole luotu edellytyksiä maatalouden joukkomittaiselle kollektivisoimiselle." Titon jäykkäpäinen asennoituminen maatalouden kollektivisoimista vastaan ilmeisesti perustui siihen seikkaan, että Jugoslaviassa oli yli 80 % maanomistajista pientalopoikia, jotka eivät halunneet kolhooseja, vaan halusivat pienviljelyksen tukemista vapaan omistusoikeuden pohjalla. Mutta se oli vastoin Kominformin toimintaperiaatteita, kuten edellä mainitusta pannajulistuksesta luemme: "Neuvostoliiton kompuolueen kokemus osoittaa, että viimeisen ja runsaslukuisimman riistäjäluokan, suurtilallisten luokan hävittäminen on mahdollista vain maatalouden joukkomittaisen kollektivisoimisen pohjalla." Vaikka maassa ei olisi kuin kourallinen suurviljelijöitä (Suomessa esim. on nyt vain 268 tilaa, joissa on yli 100 ha peltoa), on koko maatalous pienviljelijöineen kollektivisoitava, jotta tuo kirottu riistäjäluokka (268 suurtilallista) likvidoitaisiin! Jugoslavian kehitys puhdasverisestä itäblokin maasta siihen vaiheeseen, minkä se nyt on tiellään saavuttanut, on nykyhistorian erikoislaatuisimpia tapauksia. Aluksi Jugoslavia yritti pysytellä Kominformin yleisillä linjoilla ja odotteli saavansa synninpäästön. Kun siitä ei ollut mitään merkkejä näkyvissä, päinvastoin Neuvostoliitto ylläpiti nootti- ja radiosotaa Jugoslaviaa vastaan, johti se Titon kannan asteittaiseen jyrkkenemiseen. Mutta kuta selvemmäksi ja sovittamattomammaksi vastakohtaisuus Neuvostoliiton kanssa ajan mukana kävi, sitä enemmän kehittyi länsivaltojen ja Jugoslavian välinen yhteisymmärrys. Viime kesän kuivuus aiheutti nälänhädän uhan Jugoslaviassa, kun esim. leipäviljan sato aleni yli neljännellä osalla edellisestä vuodesta. Oli turvauduttava avoimesti länsivaltojen apuun. Presidentti Truman antoi Jugoslavialle 105 miljoonan dollarin avustuksen elintarvikkeiden ostamista varten, mutta Truman ei rehellisenä uskovaisena halunnut peitellä apua humanitäärisillä verhoilla, vaan sanoi avoimesti: "jollei avustustoimenpiteisiin ryhdytä heti, marsalkka Titon hallituksen ja Jugoslavian sotavoimien kyky vastustaa Neuvostoliiton tai sen satelliittien tahi molempien hyökkäystä vaarallisesti heikkenee". Vielä siihen aikaan, kun neuvottelut elintarvikeavun saamisesta olivat käynnissä, Jugoslavian taholta jyrkästi torjuttiin väitteet, että olisi tarkoitus saada aseapua länsivalloilta. Kansainvälisissä riitakysymyksissäkin pyrittiin pysymään itäblokin linjoilla. Niinpä Tito v. 1950 tunnusti kommunistisen Vietminhin hallituksen ja tammikuun alussa 1951 antamassaan haastattelussa lausui mielipiteenään, että YK:n joukkojen olisi viisainta vetäytyä kokonaan pois Koreasta. Mutta kuta kireämmäksi maailmanpoliittinen tilanne kehittyi, sitä välttämättömämmäksi kävi Titolle lujittaa sotalaitostaan. Huhtikuun alussa 1951 Jugoslavia pyysi länsivalloilta apua aseistuksensa vahvistamiseksi, mutta arasteli asian saattamista julkisuuteen. Yhdysvallat auttoivat Jugoslaviaa pulassa ja tekivät selkoa sen avunpyynnöstä. Kun sopimus sotilasmateriaalin luovuttamisesta Jugoslavialle tehtiin, ei se enää ollut mikään salainen tapaus, vaan asia lavastettiin komeasti molemmin puolin. Yhdysvalloissa on parhaillaan Jugoslavian sotilasvaltuuskunta asemateriaalia hakemassa. Asia tuntuu loppuunkäsitellyltä. Jugoslavia on siirtynyt lännen puolelle arveltua, edessäolevaa kamppailua silmälläpitäen. Tämä ei kuitenkaan ole aiheuttanut muutosta Titon aatteellisessa asennoitumisessa: hän sanoo jatkuvasti olevansa uskollinen marxilainen ja leninisti ja hänen hallintonsa on kansandemokratioiden tunnettua tyyliä. Sitävastoin hänen suhtautumisensa suurpoliittisiin kysymyksiin on muuttunut. Niinpä Jugoslavian edustaja äänesti YK:ssa Kiinaa vastaan Yhdysvaltojen mukana, kun esim. Ruotsi pidättäytyi äänestämästä. Osoituksena siitä, kuinka pitkälle ja läheiseksi ystävyys Jugoslavian ja Yhdysvaltojen välillä on kehittynyt, on syytä mainita, että Titon syntymäkylän Kumrovicen ja erään amerikkalaisen kylän välillä on tehty ystävyyssopimus parhaaseen kummikuntatyyliin. Jugoslavian kehityksen pohjalta on länsimaissa paljon laskettu Moskovasta irroittautuneen kommunismin mahdollisuuksiin. Tuntuu kuitenkin siltä, että tässä toistuu sama ilmiö kuin katolisen kirkon piirissä 1800-luvun lopulla: Roomasta irroittautunut katolilaisuus ei muodostunut joukkoliikkeeksi, vaan jäi yksityisten `omantunnonarkojen` harrasteluksi. Niin, tämä on koruton kertomus Maijasta ja Matista ja Mikosta. Kuinka Maija rakasti Mattia ja hyljeksi Mikkoa. Mutta kuinka Matti varmana Maijan rakkaudesta vihoitti Maijansa mielen, jolloin Mikko pääsi kuiskuttelemaan Maijan korvaan. Ja kuinka Maija, saatuaan vahvistetuksi Mikon rakkaudesta kultaisia ja rautaisia kaluja, taipui Mikon puoleen. Vanha tarina uusissa puitteissa. Veljenpoika |