Olemmeko muuttuneet?

Olemme kaikki lapsuudessamme lukeneet Gulliverin matkoista lilliputtien ja jättiläisten maihin. Nämä kertomukset ovat lapsille soviteltuja mukaelmia englantilaisen *Jonathan Swiftin* v. 1726 julkaiseman neliosaisen teoksen kahdesta ensimäisestä osasta. Itse asiassa ei "Gulliverin retket" kuitenkaan ole mikään lastenkirja, vaan kirpeä yhteiskunnallinen satiiri, jossa terävästi ja, kuten asian luonteeseen kuuluu, kärjistäen ja liioitellen ivataan silloisia valtiollisia ja yhteiskunnallisia oloja ja ihmisten itsekkyyttä, turhamaisuutta ja typeryyttä.

Kynnetäänpä kerran toisen vasikalla lainaamalla muutamia paloja Swiftin kirjasta. Jokaisen lopussa sopii pysähtyä ajattelemaan. Tällaisiako olemme? Olemmeko muuttuneet kahdensadan vuoden kuluessa? Onko mitään uutta auringon alla?

*Lakimiehistä:* "On vielä huomattava, että tämä sääty puhuu omaa kapulakieltänsä, jota ei kukaan muu kuolevainen ymmärrä. Sitä käyttäen on kirjoitettu heidän lakinsa, joiden lisäämisestä he pitävät erikoista huolta. Niin menetellen he ovat kerrassaan sekoittaneet totuuden ja valheen, oikeuden ja vääryyden peruskäsitteet, joten tarvitaan kolmekymmentä vuotta, kun on ratkaistava, kuuluuko kuuden sukupolven aikana suvussani perintönä kulkenut pelto minulle vai jollekin kolmensadan peninkulman päässä asuvalle muukalaiselle."

*Poliittisista oikeudenkäynneistä:* "Käytäessä oikeutta henkilöitä vastaan, joita syytetään valtiollisista rikoksista, menetelmä on paljon lyhyempi ja suositeltavampi. Tuomari antaa silloin kuulustella vallassaolijoiden toivomuksia ja voi sitten huoletta hirttää tai vapauttaa syytetyn tarkoin noudattaen kaikkia laillisia muotoja."

*Eduskunnasta:* "Hän vaati vielä, että kansan suuren eduskunnan jäsenen piti mielipiteensä esitettyään ja sitä puolustettuaan äänestää sitä vastaan, koska sellainen menettely epäilemättä koituisi yleisen menestyksen hyödyksi."

*Verotuksesta:* "Minä kuulin kahden professorin erittäin kiihkeästi väittelevän siitä, millä keinoin voitaisiin mukavimmin ja tehokkaimmin kantaa valtiolle rahoja herättämättä tyytymättömyyttä. Toinen arveli, että olisi oikeudenmukaisinta verottaa paheita ja hullutuksia ja että kunkin henkilön suoritettava summa oli jätettävä hänen naapuriensa muodostaman lautakunnan määrättäväksi. Toinen oli aivan vastakkaisella kannalla. Hänen mielestään oli asetettava veron alaisiksi ne ruumiin- ja sielunkyvyt, joita ihmiset itse pitävät arvokkaimpina; veromäärän piti vaihdella riippuen puheenalaisten kykyjen erinomaisuuden asteesta, ja tämän seikan ratkaiseminen oli jätettävä yksinomaan henkilöiden itsensä asiaksi."

*Naisista:* "Naisten verottamisen perustuksena tuli olla heidän kauneutensa ja vaatetuksensa aistikkuus, ja heidän piti nauttia samaa erioikeutta kuin miesten: saada itse itseänsä arvostella. Uskollisuutta, siveyttä, tervettä järkeä ja hyvää luonnonlaatua sitävastoin ei sopinut ottaa huomioon, koska siten ei saataisi kokoon edes veronkantokulunkeja."

*Poliittisesta urasta:* "(Lilliputtien maan) Keisarin mieleen johtui eräänä päivänä huvittaa minua erinäisillä kansallisilla näytännöillä, joissa tämä väki voittaa kaikki tuntemani kansakunnat sekä taidollaan että upeudellaan. Kaikkein eniten huvittivat minua nuoralla tanssijat, jotka osoittivat taitoaan suunnilleen kahden jalan pituisella ja kuudentoista tuuman korkeuteen pingoitetulla ohuella valkoisella langalla. Tätä huvia harjoittavat ainoastaan sellaiset henkilöt, jotka pyrkivät korkeihin virkoihin ja suosittuun asemaan hovissa. Jonkin korkean viran tullessa avoimeksi joko kuolemantapauksen tai epäsuosioonjoutumisen vuoksi anoo viisi tai kuusi sellaista virantavoittelijaa keisarilta lupaa saada hauskuttaa Hänen Majesteettiansa ja hovia tanssimalla nuoralla, ja se, joka putoamatta hyppää korkeimmalle, pääsee avoimeen virkaan. Varsin usein saavat tärkeimmät ministeritkin käskyn osoittaa taitoaan ja siten todistaa Keisarille, etteivät ole kykyään menettäneet."

*Pääministeristä:* "Minä selitin hänelle, että pää- eli valtioministeri, henkilö, jota nyt kävin kuvailemaan, oli olento, joka ei tuntenut iloa eikä murhetta, ei rakkautta eikä vihaa, ei sääliä eikä kiukkua, ei ainakaan osoittanut mitään muita intohimoja kuin kiihkeätä rikkauden, vallan ja arvonimien halua. Hän käyttelee sanojaan kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin, mutta ei milloinkaan oman mielensä ilmaisemiseen. Hän ei puhu koskaan totta, ellei otaksu teidän uskovan sitä valheeksi, eikä valhetta, ellei halua teidän uskovan sitä todeksi. Ne henkilöt, joita hän takakäteen pahimmin panettelee, pääsevät varmimmin ylenemään, ja jos hän alkaa ylistää teitä toisille tai itsellenne, niin olette siitä päivästä lähtien hukassa. Pahin, mitä voitte häneltä saada, on lupaus, varsinkin valalla vahvistettu. Niin tapahduttua jokainen viisas mies vetäytyy heti syrjään ja heittää kaiken toivon."