Rauhan puolesta

"Sodan ja rauhan asiassa emme ole puolueettomia: olemme rauhan politiikan kannalla sodan politiikaa vastaan, olemme atomivarusteluja vastaan ja aseistariisumisen puolella. Mihin valtioryhmään tahansa kuuluva valtio tekee pisimmälle menevän järkevän ja toteuttamiskelpoisen aseistariisuntaehdotuksen, Suomi tulee sitä kannattamaan. Se ei merkitse, että liittyisimme siihen blokkiin, joka tuon ehdotuksen on tehnyt, mutta se merkitsee sitä, että Suomi on aina valmis osaltaan antamaan tukensa sille, joka tehokkaimmin ajaa rauhanpolitiikkaa." (45)

"Rauhantyö on meillä vuosikymmenien ajan ollut hyljeksittyä. Sen tekijät ovat yleisen mielipiteen mukaan olleet parhaassa tapauksessa hassahtaneita idealisteja tai vähä-älyisiä myötäjuoksijoita, mutta yleisimmin pahoja kommunisteja. Tällainen `yleinen mielipide` on saatava muuttumaan, sillä rauhantyö nykyisenä aikana on osa nuorison isänmaallisuutta - se on osa kaikkien kansalaisten isänmaallisuutta. Jos maanpuolustuksen hyväksi toimiva suhtautuu halveksivasti rauhantyön tekijään, hän on väärässä. Maailman rauha on kaukainen päämäärä, mutta se ei toteudu, ellei sen hyväksi tehdä työtä. Yhteiskunnan silmissä on rauhantyö tunnustettava yhtä isänmaalliseksi kuin mikä tahansa muu kansallisesti jalo tehtävä." (46)

Me ja muut

"Vain kansainvälisen yhteistoiminnan kehittäminen kaikilla aloilla yli ideologisten rajojen voi vähitellen poistaa vihamielisyyden ja pelon, jotka myrkyttävät kansainvälisiä suhteita. Yhdistyneiden Kansakuntien järjestö tarjoaa kansoille valmiin välikappaleen rauhanomaisen rinnakkaiselon vahvistamiseksi maailmanlaajuisella pohjalla: Suomi puolestaan tahtoo edelleen tehdä voitavansa tukeakseen YK:ta tässä tehtävässä. Olemme myös valmiit ennakkoluulottomasti etsimään muita ulkopoliittiseen yleislinjaamme sopivia keinoja rauhanomaisen kehityksen vahvistamiseksi." (47)

"Mikäli ne näköalat, jotka avautuvat sotatekniikan kehittyessä, todella merkitsevät muutosta valtioiden turvallisuuspolitiikassa - kuten voisi olettaa -, on Suomi omalta osaltaan valmis aktiivisesti myötävaikuttamaan kaikkiin ratkaisuihin, jotka edistävät jännityksen lievenemistä ja sodanuhan vähenemistä. Tässä mielessä puolueettomuuspolitiikkamme on oleva aktiivista, sillä passiivisuus rauhankysymyksessä saattaa merkitä antautumista sodalle." (48)

"Olen pannut merkille, että milloin Suomen omaksuman ulkopolitiikan arvoa on haluttu väheksyä, on sanottu, että Suomen ulkopolitiikka on ollut välttämättömyyden sanelemaa. Mutta vähentääkö rauhanpolitiikan arvoa se seikka, että siihen on johtanut kansallinen välttämättömyys ja että sen perustana on oikein ymmärretty kansakunnan etu? Eikö rauhanpolitiikka tämän päivän maailmassa ole kansallinen välttämättömyys kaikille kansoille? Laupias Sallimus varjelkoon maailmaa, että tämä ymmärrettäisiin ajoissa." (49)

"Suomi oli ensimmäinen läntiseen maailmaan kuuluva maa, joka aloitti läheisen poliittisen ja taloudellisen yhteistyön Neuvostoliiton kanssa. Ensimmäinen 5-vuotinen kauppasopimus allekirjoitettiin vuonna 1950. Muistan hyvin, kuinka epäluuloisesti laajat suomalaiset piirit suhtautuivat tähän yhteistyöhön. Epäilykset ulkomailla olivat tietysti sitäkin suuremmat. Vielä niin myöhään kuin 1963 meillä arvosteltiin kärkevin sanoin valtion päämiehen epävirallista käyntiä veljeskansamme unkarilaisten luona. Tänään voimme todeta, että olemme olleet oikealla tiellä. Olemme hankkineet itsellemme sillanrakentajan usein epäkiitollisen, aina tärkeän osan." (50)

ETYK

"Suomi on tavoitellut turvallisuutta noudattamalla ulkopolitiikkaa, jonka pyrkimyksenä on maan pysyttäminen kansainvälisten riitojen ja selkkausten ulkopuolella. Tässä olemme myös onnistuneet. Suomen turvallisuus ei nojaudu sotilasliittoihin eikä yhden valtaryhmittymän suojeluun toista vastaan, vaan rauhantahtoiseen puolueettomuuteen ja hyviin ystävällisiin suhteisiin, jotka olemme onnistuneet luomaan naapureidemme kanssa. Turvallisuuspolitiikkamme ei myöskään merkitse eristäytymistä ja jättäytymistä tapahtumien ulkopuolelle. Sen oleellisena osana on myötävaikuttaminen riitojen rauhanomaisten ratkaisujen hyväksi ja entistä rationaalisemman, rauhanomaisemman kansainvälisen yhteistyön kehittämiseksi. Tällä pohjalla toimien on Suomen kansa jo vuosia sitten löytänyt paikkansa Euroopassa." (51)

"Tänään kylmä sota on onneksi suurelta osin jäänyt historiaan ja Euroopassa puretaan yhteistyön esteitä nopeassa tahdissa. Kansainvälisen tilanteen olennaisista muutoksista huolimatta Suomen ei ole tarvinnut uudelleenarvioida ulkopolitiikkansa perusteita. Päin vastoin, kylmän sodan väistyessä maamme on voinut ilman ennakkoluuloja ja historian painolastia antaa merkittävän panoksen kansainvälisen jännityksen lieventämiseksi." (52)

Suomella on ollut erityisen näkyvä asema Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen eri vaiheissa. Ajatuksen tällaisesta kokouksesta esitti ensimmäisenä jo vuonna 1954 Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov. Puola palasi ajatukseen 10 vuotta myöhemmin ja Varsovan liitto teki tämän jälkeen virallisen esityksen asiasta.

Suomen hallitus piti ajatusta erinomaisena ja päätti vuonna 1969 asettua kannattamaan sitä, vaikka tiedettiin hyvin, että NATO-maat suhtautuvat konferenssin järjestämiseen varauksellisesti. Tämä varauksellisuus kesti aina vuoteen 1972 saakka.

Toisaalta meidän kannanottomme rakentui sille pohjalle, että Yhdysvallat ja Kanada tulisivat osallistumaan konferenssiin, mikä puolestaan oli alusta alkaen ollut NATO-maiden keskeinen ehto.

Aloitteen tehdessään Suomi joutui ottamaan riskin, että sitä syytettäisiin yksipuolisuudesta. Mutta kun Suomen toiminta nyt on osoittautunut tulokselliseksi, tällaiset syytökset ovat vaienneet.

"Kun Suomi vuonna 1969 omaksui aktiivisen asenteen turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiajatukseen nähden, vaikuttimemme olivat selkeäpiirteiset: halusimme etsiä uusia teitä Euroopan sisäiset rajat ylittävän turvallisuus- ja yhteistyöhankkeen toteuttamiseksi. Näin tehdessämme katsoimme, ja katsomme edelleen, toimivamme tavalla, joka pyrkiessään olemaan myönteinen panos yhteisiin ponnistuksiin, lujittaa samalla myös omaa turvallisuuttamme. Konferenssin omat vaiheet ovat osoittaneet laajemminkin todeksi sen, että puolueettomilla ja liittoutumattomilla mailla on ollut rakentava ja muiden tunnustama osuus tässä työssä.

Suomen - kuten jokaisen Euroopan pienen ja kenties suurenkin maan - turvallisuus on varmalla pohjalla vain, jos rauhantila jatkuu häiriöttömänä ja jännityksen asteittainen lieventyminen edistyy vakaasti. Sekään ei vielä riitä, sillä eurooppalaisten turvallisuudella on omat siteensä oman alueen ulkopuolelle, niin hyvin Euroopan lähiympäristöön kuin etäämmällekin. Tämä tajutaan nyt paremmin kuin milloinkaan aikaisemmin ja siitä osataan nyt tehdä myös välttämättömät johtopäätökset. Turvallisuus ei aikamme käsitteenä merkitse vain sotilaallisen konfliktin uhan siirtymistä taaemmalle, vaan se sisältää myös taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehitystyön häiriöttömän jatkumisen.

Noudattamansa puolueettomuuspolitiikan mukaisesti Suomi näkee mielellään sen, että valtioryhmittymien väliset ristiriidat ovat vähentyneet ja että jännitys on jo Euroopan tilanteen kuvauksena menneisyyteen kuuluva ilmaisu. Vain tällaisessa Euroopassa voivat sen kansat - ja me niiden mukana - kehittää esteittä omaleimaista elämäänsä, toteuttaa itseään omaksumiensa arvojen ja päämäärien elävöittämänä. Tämä on enemmän kuin turvallisuutta uhanalaisuuden vastakohtana, se on tietoisuutta siitä, että meidän oikeutemme, ja jokaisen Euroopan kansan oikeus, olla oma itsensä tunnustetaan.

Me suomalaiset olemme omalta osaltamme olleet jo pitkään mukana toiminnassa, jonka päämääränä on ollut kaikinpuolisen taloudellisen vuorovaikutuksen lisääminen oman maamme ja muiden maiden välillä siihen katsomatta, mikä on kunkin yhteistyökumppanimme talousjärjestelmä. Kokemuksemme ovat osoittaneet tällaisen avoimen suhtautumistavan hyödylliseksi ja kontaktien jatkuva avartuminen osoittaa, että tämä ei ole vain meidän arviomme. Mutta taloudelliseen hyvinvointiin pyrkiessämme haluamme pitää mielessämme sen, että tuotannon lisääminen inhimillisen viihtyvyyden kustannuksella tai elinympäristömme kohtuuton rasittaminen siirtää ratkaisujemme hinnan tulevien polvien maksettavaksi.

Poliittinen jännitys on vähentynyt ilahduttavalla tavalla ja se on miltei kadonnut tai katoamassa. Samanaikaisesti seisovat valtavat sotakoneistot edelleen vastakkain valmiina hetkessä ennennäkemättömään tuhoon. Siksi on välttämätöntä, että omistamme kasvavassa määrin tulevaisuudenuskomme ja toimemme aseistariisunnan kysymyksille. Uskomme, että tämänkin konferenssin panos jännityksen lieventämisen hyväksi on tuonut meidät lähemmäksi päivää, jolloin ajatus mittavasta kansainvälisestä aseistariisunnasta ei ole vain etäinen toive, vaan yhteistyömme kiinteä osa. Tämä usko ei ole vain pienen, liittoutumien ulkopuolella olevan maan toiveunelma. Se perustuu tietoisuuteen siitä, että paremmin kuin mikään voimakeinoihin nojaava järjestelmä, alullepanemamme yhteistyö on turvallisuuden paras tae.

Perinteellisen näkemyksen mukaan on suurvalloilla maailman rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden kohdalla erityinen vastuu. Näin on merkittävässä määrin tänäkin päivänä. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa on turvallisuuden kysymyksiä käsitelty entistä suuremmassa määrin valtioiden yhdenvertaisuuden pohjalta ja se on antanut konferenssille oman erityisen luonteensa. Painopisteen siirtyminen kohti laaja-alaisempaa, yhteisvastuun entistä selkeämmin tunnustavaa ongelmien käsittelytapaa, kuvastaa osaltaan myös meneillään olevaa prosessia ja kansainvälisten suhteiden luonteessa tapahtuvaa muutosta. Tunnustaessamme turvallisuuden jakamattomuuden ja keskinäisen riippuvuutemme myönnämme myös kunkin osanottajamaan vastuun tasaantuvan. Me suomalaiset olemme valmiit kantamaan siitä oman osamme ja haluamme vastaisuudessakin tehdä voitavamme yhteisesti asettamiemme päämäärien saavuttamiseksi." (53)