Näkökohtia työttömyystöiden vaiheilta.

Tänä talvena vierailee peljättävä vieras: työttömyys useammassa suomalaisessa kodissa kuin koskaan aikaisemmin sodan päättymisen jälkeen. Viime tiedot kertovat, että työttömyyskortistoihin on merkitty kuutisenkymmentätuhatta henkilöä. Ennen kuin kevätaurinko on sulattanut uusia normaalisia työpaikkoja saattaa työttömien luku nousta vielä paljoakin suuremmaksi. Jos selluloosatehtaita pannaan seisomaan talven mittaan, on leikki kaukana.

Sodan aikana oli yleisenä käsityksenä miltei kautta maailman, että rauha toisi mukanaan valtavaa työttömyyttä. Näin ei onneksi ole pahemmassa määrin tapahtunut. Yhteen toviin alkoi tilanne eritoten Italiassa ja Ranskassa tosin näyttää uhkaavalta, mutta Marshall-apu lähetettiin pelastuksen renkaana noihin maihin ja muuallekin Länsi-Eurooppaan. Meilläkin oli 1949 tienoilla merkittävää työttömyyttä, mutta se esiintyi pääasiassa maaseudulla ja nimenomaan Pohjois-Suomessa. Tuon ajan työttömyys oli sijoittunut sellaisen väestön keskuuteen, joka sen kestää suhteellisen vähin äänin.

Miten paljon työtä vailla olevia ja työtä etsiviä maassa pitää olla ennen kuin voidaan sanoa työttömyyttä olevan olemassa? Vapaan yhteiskunnan luonteeseen kuuluu tietty normaalinen työtä etsivien määrä: työpaikkojen vaihtaminen, perhesuhteista johtuva tilapäinen työstä poissa oleminen, teollisuuden tehon vaihtelut yms. On olemassa eräs YK:n asiantuntijalausunto täystyöllisyydestä, jonka mukaan valtion toimenpiteitä työllisyyden turvaamiseksi ei ole aloitettava ennen kuin 3 % työttömyysvakuutuksen alaisesta väestöstä on ollut työttömänä useampien kuukausien ajan. Tällöin lasketaan, että jos 3% työtätekevästä väestöstä on tilapäisesti työtä etsimässä, tällainen alityöllisyys turvaa riittävässä määrin vapaan kilpailun edellytykset elinkeinoelämässä ja on tarpeellisena varaventtiilinä estämässä inflaatiota.

Miten tällainen sääntö olisi sovellettavissa Suomen oloihin? Meillä lasketaan työssäkäypien ikäluokkien, 15-65 ikävuosien väliltä, kokonaismääräksi n. 2,5 miljoonaa ihmistä. 3 % tästä on 75.000. Jos niiden määrä, jotka ovat työssä käypiä ja joita siis työttömyys saattaisi kohdata, lasketaan 1,5 miljoonaksi, on 3 % siitä 45.000. YK:n asiantuntijalausunnon mukainen normaali työtä etsivien määrä meillä saisi siis nousta arviolta 40-50.000 henkeen ja vasta tämän jälkeen olisi valtiovallan puututtava asiaan. Pahimmillaan meillä oli työttömyys 1930-luvun alussa, jolloin se kohosi lähelle 100.000. V. 1949 työttömien määrä oli noin 60.000 ja tänä talvena se saattaa nousta aina 90.000 saakka. Jos lähtökohdaksi otetaan YK:n arviot, ei tilanne meillä, jos asioita tarkastellaan pelkästään taloudellisen elämän näkökohtien pohjalta, ole ollut pahimpinakaan aikoina lohduttoman huolestuttava. Jos vertaamme olojamme eräisiin Länsi-Euroopan maihin, niin voidaan suorastaan todeta, että Suomi on säästynyt tähän mennessä sellaiselta suurtyöttömyydeltä, mitä eräissä muissa Euroopan maissa on esiintynyt. Italiassa oli ennen nykyistä sotilaallisen varustautumisen kautta ja ennen Marshall-apua säännöllisesti pari miljoonaa työtöntä, mikä meillä merkitsisi lähes 200.000 työttömän määrää. Länsi-Saksan työttömyys vielä tänä päivänä on vastaavanlaista suuruusluokkaa. Mutta olisi kevytmielistä verrata Italian työttömyyttä Suomen mittapuulla. Siellä on työttömälläkin ilmaiseksi saatavissa riittävästi aurinkoa ja lämpöä, meillä työttömyys sattuu kaikkein kylmimpään vuodenaikaan, joten asialla jo sellaisenaan on aivan toinen tausta siellä ja meillä.

Meilla valtiovalta on toiminut hyvin herkästi työttömyyden vastustamiseksi. Jos maassa on pari-kolme tuhatta työttömiksi ilmoittautunutta, on työttömyystöitä viipymättä järjestetty. Inhimilliseltä kannalta katsoen sitä on pidettävä oikeana kantana. Länsimaisen yhteiskunnan pahimpia varjopuolia on joukkotyöttömyyden mahdollisuus, ja se, mikä meidän oloissamme panee yhteiskunnan kestokyvyn suurimmalle koetukselle, on pitkäaikainen suurtyöttömyys. Valtiovallan on sen vuoksi pidettävä tunnollisesti huolta ensiksi siitä, että työllisyys maassa säilyy ja toiseksi - jos työttömyyttä esiintyy - siitä, että töitä työn puutteessa oleville voidaan osoittaa. Työttömyyskysymyksen tehokas ja taitava hoito on rengas toimenpiteissä yhteiskunnan suojelemiseksi.

Hätäaputyöt, varatyöt tai millä nimellä niitä kulloinkin on kutsuttu, ovat yleensä huonossa huudossa. Työolosuhteet ovat olleet takavuosina kehnot ja palkat heikot, joten työntekijät ovat niistä saaneet huonon muiston. Veronmaksajat taas ovat aikoinaan nähneet, kuinka vähän hyödyllisiä työkohteet talvisaikaan ovat olleet ja kuinka huono työteho niillä on vallinnut. Työttömyystöitä kohtaan vallitsee tavallisen ihmisen mielessä hyvin suuri epäily ja vastenmielisyys. Ainakin 80 %:lle suomalaisia tulee työttömyystöitä koskevan maininnan yhteydessä mieleen kuva lapionvarteen nojaavasta miesjoukosta, jonka tehtävänä on siirrellä lunta tien oikaisemiseksi avatulta metsänlinjalta.

Julkisuudessa on näkynyt tietoja, että kevääseen mennessä tullaan käyttämään työttömyystarkoituksiin kaikkiaan 15 miljardiin markkaan nouseva rahamäärä. Se on n. 8 % valtion viime vuoden kaikista menoista. Se on 75 % yksityishenkilöiltä kannettavan valtion tulo- ja omaisuusveron kokonaistuotosta. Se on noin kaksi kertaa suurempi kuin vuotuiset sotilasmenomme. Sillä voitaisin rakentaa kolme suurta voimalaitosta. Jne. Jne. Se on valtava määrä rahaa, joka on pakko käyttää vähemmän välttämättömiin ja vähemmän hyödyllisiin tarkoituksiin, koska työtä on saatava järjestetyksi sen puutteeseen joutuneille.

Mutta veronmaksajien oikeus on vaatia, että työkohteet valitaan niin suurella huolella kuin mahdollista ja että työtä työmailla tehdään eikä teeskellä.

Kaikkein huonoimpia työttömyystöitä ovat tienoikaisut tai yleensä tietyöt talvella. Monesti se jää jäisen maan sytemiseen. Joen perkaus- ja kuivatustyöt sen sijaan sopivat useinkin vallan erinomaisesti työttömyystöinä suoritettaviksi, koska korkea vesi olisi suoranaisena esteenä niiden tekemiseksi sulan aikana. Kaikenlaiset talojen rakennustyöt ovat samoja erittäin sopivia työttömyystyökohteita, kun nyttemmin talo voidaan miltei samoin kustannuksin nostaa pystyyn pakkasella kuin kesälläkin. Ja meillä on - herra paratkoon - rakentamattomia taloja aivan riittävästi moniakin työttömyyskausia varten - asuntoja, kouluja, virastoja, sairaaloita, kasarmeja yms.

Entä se työtahti ja ne palkat? Vielä 1949 olivat työsaavutukset varatöissä varsin alhaiset, niin alhaiset, että ne herättivät kiukustunutta pahaa mieltä kaikissa, jotka tuota touhua sivusta seurasivat. Parannusta on siitä lähtien tapahtunut ja se riippuu pääasiallisesti siitä, että työttömyystöissä on yhä enemmän siirrytty urakkasysteemiin. Kerrotaan, että tänä talvena urakkajärjestelmä on n. 90 %:sesti voimassa työttömyystöissä. Jos töitä on johtamassa huolellinen ja omantunnontarkka työnjohtaja, voidaan olettaa, että työteho on suhteellisen tyydyttävä. Tähän tulee eräissä tapauksissa lisäksi se seikka, että kun työttömyystyönä suoritetaan paikkakunnan omat miehet, jotka työstä välittömästi hyötyvät, ovat sitä itse tekemässä, on selvää, että tahti aivan huomaamatta kehittyy kohtuullisen hyväksi. Tietenkin on toisenlaisiakin työmaita ja milloin on täytynyt turvautua huonoon työnjohtoon, on tulos tietenkin murheellinen. Vastuuntuntoinen työntekijä itse voi tällaisessa tapauksessa saada paljon korjausta aikaan, eikä vain omalta kohdaltaan.

Työttömyystöissä on palkat vahvistettu vapaiden työmaiden palkkojen suuruisiksi. Jos urakat annetaan järkevästi ja työtä johdetaan muutenkin kunnollisesti, tuskin palkkojen yleinen järjestely antaa paljon arvostelulle sijaa. Mutta harvinaista ei ole, että vapailta työmailta kulkee virta työttömyystyömaille, koska niillä voi ansaita enemmän ja helpommalla kuin vapailla työmailla. Se on suuri epäkohta, joka yhteiskunnan edun nimessä on voitava tehokkaiden valvontatoimenpiteiden avulla poistaa.