ETYK:n III-vaihe. Suomen pääpuheenvuoro

1. 8. 75 Helsinki

Herra Puheenjohtaja,

Tuskin mikään poliittinen tapahtuma on viime vuosien mittaan samassa määrin vetänyt puoleensa suomalaisten mielenkiintoa ja virittänyt heidän mielissään perusteltuja toiveita samalla tavoin kuin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin toteutuminen. Harrastus konferenssi-ideaa kohtaan alkoi jo silloin kun hanke oli vielä vasta hahmottumassa. Suomen toimet idean edelleen kehittämiseksi olivat ensin kahdenkeskisiä eri maiden kanssa, sittemmin työtä jatkettiin kutsumalla koolle Helsinkiin monenkeskiset konsultaatiot. Kun tuon valmistelutyön tulokset hyväksyttiin tässä samassa salissa kaksi vuotta sitten, lähetettiin neuvottelijat matkaan monien toimeksiantojen ja toivotusten saattelemina. Laaja ja monipuolinen työohjelma oli rakennettu siten että jokaisen osanottajan tärkeät edut tulivat esiin. Jo ennalta tiedettiin että työn onnistuminen edellytti kaikkien osanottajien näkökantojen varteen ottamista. Samalla se vaati paljon vastuuntuntoa ja sovinnonhalua kuten myös kykyä nähdä asiat oikeissa suhteissaan. Tuskin onkaan olemassa toista monenkeskistä poliittista asiakirjaa, jonka sivuilta kuvastuisi sama asioihin paneutuminen, ongelmien erittely ja kompromissien etsiminen kuin nyt käsillä oleva, allekirjoituksiamme odottava päätösasiakirja.

Maailmassa on vielä paljon ratkaisemattomia ongelmia ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa työskenneltäessä on jouduttu tekemään paljon tuskallisia uhrauksia, mutta se seikka, että kolmenkymmenenviiden valtion poliittiset johtajat ovat saapuneet Helsinkiin allekirjoittamaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen päätösasiakirjat, on merkki siitä, että on olemassa yhteinen halu ratkaista nämä ongelmat konferenssin periaatteiden mukaisesti. Tämä päätösasiakirja kertoo historialtaan, yhteiskunnallisilta tavoitteiltaan ja poliittisilta järjestelmiltään toisistaan poikkeavien maiden halusta voittaa erottavat tekijät ja panna pääpaino sille mikä yhdistää, kunkin turvallisuudentarpeeseen, kunkin haluun kehittää yhteistä hyvinvointia niin valtioiden, kansojen kuin yksilöidenkin tasolla.

Kun Suomi kuusi vuotta sitten omaksui aktiivisen asenteen turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiajatukseen nähden, vaikuttimemme olivat selkeäpiirteiset, halusimme etsiä uusia teitä Euroopan sisäiset rajat ylittävän turvallisuus- ja yhteistyöhankkeen toteuttamiseksi. Näin tehdessämme katsoimme, ja katsomme edelleen, toimivamme tavalla, joka pyrkiessään olemaan myönteinen panos yhteisiin ponnistuksiin, lujittaa samalla myös omaa turvallisuuttamme. Konferenssin omat vaiheet ovat osoittaneet laajemminkin todeksi sen että puolueettomilla ja liittoutumattomilla mailla on ollut rakentava ja muiden tunnustama osuus tässä työssä.

Suomen turvallisuus - kuten jokaisen Euroopan pienen - ja kenties suurenkin - on varmalla pohjalla vain jos rauhantila jatkuu häiriöttömänä ja jännityksen asteittainen lieventyminen edistyy vakaasti. Sekään ei vielä riitä sillä eurooppalaisten turvallisuudella on omat siteensä oman alueen ulkopuolelle, niin hyvin Euroopan lähiympäristöön kuin etäämmällekin. Tämä tajutaan nyt paremmin, kuin milloinkaan aikaisemmin ja siitä osataan nyt tehdä myös välttämättömät johtopäätökset. Turvallisuus ei aikamme käsitteenä merkitse vain sotilaallisen konfliktin uhan siirtymistä taemmalle vaan se sisältää myös taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehitystyön häiriöttömän jatkumisen. Tämä puolestaan on mahdollista vain, jos oman maanosamme ja muiden maiden välinen yhteistyö edistyy molemminpuolisen etujen huomioonottamisen pohjalta ja jos sisäinen elämämme etenee ilman väkivaltaisia kouristuksia.

Konferenssimme on vakuuttava osoitus siitä, että olemassa olevien tosiasioiden tunnustaminen ei merkitse nykytilanteen heikkouksiin alistumista. Vastaansanomaton tosiasia on edelleen, että Euroopan valtioiden enemmistö kuuluu jompaankumpaan suurista sotilaallisista liittokunnista. Mutta konferenssimme on osoittanut yhtä vastaansanomattomaksi tosiasiaksi sen että liittokunnat eivät ole keskinäisen vuorovaikutuksen tai yhteistyön esteenä. Tämän olemme kokeneet omassa lähiympäristössämme, jossa yhteistyösuhteemme sen eri maiden kanssa, olivatpa ne puolueettomuuspolitiikkaa harjoittavia tai liittokuntiin kuuluvia, on vuosi vuodelta tullut yhä luonnollisemmaksi osaksi jokapäiväistä elämäämme. Liittokuntien - tai oikeammin eri liittokuntiin kuuluvien valtioiden - välille on viime vuosina kehittynyt mitä moninaisin yhteyksien verkosto. Tämä ei kuitenkaan rajoitu vain liittokuntien jäseniin vaan siinä ovat yhdenvertaisina mukana myös Euroopan puolueettomat ja liittoutumattomat valtiot. Yhteistyön verkostolle on ominaista keskinäinen etujen tasapaino, dynaaminen näkemys yhteistyön tehtävästä silloinkin kun maiden turvallisuuspoliittiset perusratkaisut erottavat maat toisistaan.

Noudattamansa puolueettomuuspolitiikan mukaisesti Suomi näkee mielellään sen että valtioryhmittymien väliset ristiriidat ovat vähentyneet ja että jännitys on jo Euroopan tilanteen kuvauksena menneisyyteen kuuluva ilmaisu. Vain tällaisessa Euroopassa voivat sen kansat ja me niiden mukana - kehittää esteittä omaleimaista elämäänsä, toteuttaa itseään omaksumiensa arvojen ja päämäärien elävöittämänä. Tämä on enemmän kuin turvallisuutta uhanalaisuuden vastakohtana, se  on tietoisuutta siitä, että meidän oikeutemme, ja jokaisen Euroopan kansan oikeus, olla oma itsensä tunnustetaan. Julistus periaatteista, joita tähän konferenssiin osallistuvat ovat päättäneet noudattaa keskinäisissä suhteissaan, on koko konferenssimme lähtökohta. Samalla julistus on välittömimmin valtioita koskeva, niiden keskinäistä toimintaa ja niiden välisiä suhteita säätelevä. Olemme mielihyväksemme todenneet että samalla kun periaatejulistus rakentuu Yhdistyneiden Kansakuntien periaatteiden ja päämäärien varaan, se menee maailmanjärjestön peruskirjaa pitemmälle soveltaessaan näitä periaatteita oman maanosamme erityisiin oloihin. Onkin ilmeistä että Euroopassa vallitsee tätä nykyä sellainen etujen harmonia että valtiot voivat todeta velvoittavin sanamuodoin vallitsevan tilanteen ja sopia siitä miten oloja voidaan nykyisestään kehittää. Näin tässä konferenssissa sovitut periaatteet eivät ole vain vanhan toistoa vaan vakiintuneelta pohjalta, sen arvon tunnustaen, uuden normiston kehittelyä uusien ulottuvuuksien avaamiseksi valtioiden välisissä suhteissa. Valtioiden välisen vuorovaikutuksen peruskivi, suvereenin tasa-arvon periaate, on nyt määritelty täsmällisemmin ja sisältörikkaammin kuin milloinkaan aikaisemmin. Yhdessä muiden puolueettomien kanssa toteamme mielihyvin että tässä tunnustetaan valtion oikeuksiin kuuluminen sotilaallisiin liittoutumiin tai niiden ulkopuolella oleminen, sekä oikeus puolueettomuuteen .

Kun mainitsemme periaatteista suvereenin tasa-arvon, korostamme jokaisen valtion omaa, itsenäistä roolia. Se onkin turvallisuuden ehdoton edellytys. Mutta yhtä hyvällä syyllä voimme mainita valtioiden välisen yhteistyön periaatteen. Sillä yhteistyön ja turvallisuuden välinen keskinäinen riippuvuus on aikamme voimakkain kehityssuunta ja samalla paras tae rauhan kestävyydestä. Parhaimmatkaan suhteet valtioiden välillä eivät täytä tarpeistamme perustavinta elleivät kansamme näe niissä kollektiivisten ja yksilöllisten pyrkimystensä toteutumista.

Tämä konferenssi on yrittänyt raivata rohkeasti uusia uria aloilla, joilla aiempaa kokemusta ei juuri ole. Poliittisen jännityksen lieventymistä on pyritty tukemaan päätöksin, jotka vähentävät rauhanajan sotilaallisista toimista kenties koettua turvattomuutta. Alku on vielä rajoittunut mutta sen periaatteellinen ja poliittinen merkitys on suuri. Ennen muuta on selvästi tunnustettu ja käytännössä osoitettu poliittisen ja sotilaallisen jännityksen lieventämistoimien keskinäinen vuorovaikutus.

Määrittelemällä selkeästi ja eri näkökulmat huomioonottaen valtioiden välisiä suhteita säätelevät periaatteet lujitetaan rauhanomaisten suhteiden uskottavuutta. Ilmoittamalla ennalta rauhanajan harjoituksista häivytetään perusteettomia huolia ja samaa päämäärää palvelee julistus kaikista voimakeinoista luopumisesta valtioiden välisissä suhteissa. Kun on aikaansaatu yleisesti hyväksytty ja riittävän velvoittava riitojen rauhanomainen ratkaisujärjestely, silloin on turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin näkemys turvallisuuspolitiikan lujasta perustasta toteutunut. Vaikka paljon onkin jo saatu aikaan, edessä olevat tehtävät tälläkin alalla ovat vielä tuntuvat.

Käytännön yhteistyö, jota tämä konferenssi haluaa edelleen kehittää, on osin taloudellista ja yhteiskunnallista, osin hengenelämän rikastuttamiseen pyrkivää. Me suomalaiset olemme omalta osaltamme olleet jo pitkään mukana toiminnassa, jonka päämääränä on ollut kaikinpuolisen taloudellisen vuorovaikutuksen lisääminen oman maamme ja muiden maiden välillä siihen katsomatta, mikä on kunkin yhteistyökumppanimme talousjärjestelmä. Kokemuksemme ovat osoittaneet tällaisen avoimen suhtautumistavan hyödylliseksi ja kontaktien jatkuva avartuminen osoittaa että tämä ei ole vain meidän arviomme. Mutta taloudelliseen hyvinvointiin pyrkiessämme haluamme pitää mielessämme sen että tuotannon lisääminen inhimillisen viihtyvyyden kustannuksella tai elinympäristömme kohtuuton rasittaminen siirtää ratkaisujemme hinnan tulevien polvien maksettavaksi.

Tämän konferenssin anteja kansainväliseen poliittiseen sanastoon on "kori" ja kolmas lienee niistä kuuluisin. Meille suomalaisille aihepiiri on tuttu ja monin tavoin koettu ja kokeiltu. Suomi on, harjoittamalla avointa ja ulospäin suuntautunutta politiikkaa, turvannut kansalaistensa mahdollisuudet solmia niin yhteisöjen kuin henkilöidenkin tasolla omat suhteensa ulkomaailmaan ja hankkia haluamansa tiedot muista maista ja niiden oloista. Kokemuksemme osoittaa, että lisääntyvät yhteydet ja entistä paremmat tiedot kasvattavat ymmärtämystä ja kitkevät epäluulojen rikkaruohoja. Me näemme Euroopan erilaiset kulttuuriperinteet ja nykyisten yhteisöjen luomisvoiman kansojemme yhteiseksi rikkaudeksi. Samoin uskomme valtioiden välisen jännityksen jatkuvan lieventymisen olevan välttämätön edellytys niiden rajojen madaltamiseksi, jotka joko ihmisten mielissä tai heidän yhteisöjensä välillä vielä uhmaavat kansojen lähentymistä toisiinsa. Valtioiden turvallisuus, kansojen yhteistyö ja yksilöiden elämän rikastuttaminen ovat tämän konferenssin tunnuksia. Tässä kaikessa näemme avaran tavoitteenasettelun ja selkeän toimintaohjelman, jonka täytäntöönpano on seuraava yhteinen tehtävämme. Tässä työssä ovat omat toimemme samoin kuin yhteistyö muiden kanssa tarpeen jotta juhlavat päätöksemme saisivat lujan jalansian käytännön elämässä.

Päätös siitä, että kahden vuoden kuluttua edustajamme kokoontuvat uudelleen ottamaan oppia kokemuksistamme ja kartoittamaan reittiä eteenpäin, kuuluu mielestämme konferenssin tärkeimpiin. Tulevaisuudessakin on välttämätöntä että yhteiset ponnistukset perustuvat samoille periaatteille kuin nytkin. Toiminnan on tapahduttava jokaisen osanottajan suvereenia tasa-arvoa kunnioittaen mutta yhteistyö päämääränä. Silloinkin - kuten nyt - riippuvat tulokset siitä että haluamme suhteuttaa omat pyrkimyksemme muiden pyrkimyksiin tuntien kukin oman osavastuumme. Työn seuraava vaihe tapahtuu Belgradissa ja me tervehdimme tyydytyksellä sitä että täten yhteistyömme maantieteellinen pohja avartuu symbolisoiden siten sen kaiken Euroopan kattavaa luonnetta. Mutta konferenssimme alullepanema prosessi ei edisty vain harppauksin, konferenssin eri vaiheista neuvonpitoihin, vaan se vaatii keskeytyksettömiä ponnisteluja säilyttääkseen vakaana suuntansa ja ylläpitääkseen liikkeensä eteenpäin. Tässä mielessä yhteistyömme tulevaisuus on jo alkanut. Tällaisena juhlanhetkenä, tehdessämme tiliä toiveistamme ja kuvaillessamme pyrkimyksiämme on meidän samalla muistettava että polkumme suoruudesta huolimatta, vastoinkäymisiltä ei olla vielä turvassa. Poliittinen jännitys on vähentynyt ilahduttavalla tavalla ja se on miltei kadonnut tai katoamassa. Samanaikaisesti seisovat valtavat sotakoneistot edelleen vastakkain valmiina hetkessä ennen näkemättömään tuhoon. Siksi on välttämätöntä että omistamme kasvavassa määrin tulevaisuudenuskomme ja toimemme aseriisunnan kysymyksille. Uskomme että tämänkin konferenssin panos jännityksen lieventämisen hyväksi on tuonut meidät lähemmäksi päivää, jolloin ajatus mittavasta kansainvälisestä aseriisunnasta ei ole vain etäinen toive vaan yhteistyömme kiinteä osa. Tämä usko ei ole vain pienen, liittoutumien ulkopuolella olevan maan toiveunelma. Se perustuu tietoisuuteen siitä, että paremmin kuin mikään voimakeinoihin nojaava järjestelmä, alullepanemamme yhteistyö on turvallisuuden paras tae.

Perinteellisen näkemyksen mukaan on suurvalloilla maailman rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden kohdalla erityinen vastuu. Näin on merkittävässä määrin tänäkin päivänä. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa on turvallisuuden kysymyksiä käsitelty entistä suuremmassa määrin valtioiden yhdenvertaisuuden pohjalta ja se on antanut konferenssille oman erityisen luonteensa. Painopisteen siirtyminen kohti laaja-alaisempaa, yhteisvastuun entistä selkeämmin tunnustavaa ongelmien käsittelytapaa, kuvastaa osaltaan myös meneillään olevaa prosessia ja kansainvälisten suhteiden luonteessa tapahtuvaa muutosta. Tunnustaessamme turvallisuuden jakamattomuuden ja keskinäisen riippuvuutemme myönnämme myös kunkin osanottajamaan vastuun tasaantuvan. Me suomalaiset olemme valmiit kantamaan siitä oman osamme ja haluamme vastaisuudessakin tehdä voitavamme yhteisesti asettamiemme Päämäärien saavuttamiseksi.