Muistelmia maaottelusta.

Kainuun Sanomille kertonut Suomen joukkueen johtaja varatuomari Urho Kekkonen.

Heti näin tuoreeltaan maaottelun jälkeen on mieli niin täynnä vaikutelmia ja muistoja, että niiden sekasorrosta on vaikea saada esille mitään yhtenäistä kertomusta maaottelusta. Mutta sehän ei ole tarpeenkaan, sillä sanomalehdistö ja radio ovat siitä pitäneet huolen. Tyydynkin tässä `Kainuun Sanomain` lukijoille lupaukseni mukaan piirtämään joukon hajanaisia muistikuvia menestyksen ja kunnian päiviltä.

Joukkue lähti maaotteluun varmana voitosta. Eikä varmuus ollut asiantuntemattomuudesta johtunutta pöyhkeyttä, joka tavallisesti on tappion enne, vaan se perustui moneen luotettavaan todistukseen. Miestemme kunto oli kautta linjan hyvä, tulostasomme oli huomattavasti korkeampi kuin ruotsalaisten, meillä oli luja voitontahto ja miehistön mieliala yhtään poikkeusta lukuunottamatta oli erinomainen. Sellainen joukkue ei voi hävitä huonommalleen, ja sellaisen kanssa saa parempikin joukkue olla varovainen. Mutta vaikka joukkue lähti voitonvarmana, vaikeni se siitä visusti. Ennakkoarvioinneissa koetettiin piirtää piruja seinälle, ja sanomalehdiltä oli yksityisesti pyydetty, että ennustettaisiin vain Ruotsille etukäteen voittoa, kyllä me sitten numerot muutamme. Näin tapahtui, ja joukkue sai lähteä matkalle voitonvarmana, mutta vapaana sanomalehdistön vaatimuksista, että voitto on saavutettava. Joukkueen hengelle se merkitsee paljon.

Kun perjantaina käytiin stadionilla harjoittelemassa, nousivat voitontoiveet entisestäänkin kun Tolamo, joka ei kipeän jalkansa vuoksi ollut koko kesänä voinut kertaakaan hypätä pituutta, ensin hypeltyään lyhyellä vauhdilla ja huomattuaan jalkansa kestävän, otti täyden vauhdin ja hyppäsi n. 730. Hän putosi kuitenkin takapuolilleen alas ja hypyn pituus jäi 705. Ruotsalaisille annettiin tieto, että Tolamo hyppäsi 725, ja varmaa on, että se tieto vähensi ruotsalaisten unta. Muista harjoitustuloksista ei puhuttu, vaikka Kiven pitkät kaaret ja Ville Pörhölän moukarinlento Östermalmin kentällä sen olisivat hyvin ansainneet.

Mieliala tuntui Tukholmassa olevan kiihoittunut. Ei kestänyt kuin puoli tuntia tulostamme hotelli Astoriaan, kun aitajuoksijallemme Sjöstedtille tuotiin kirje, jossa joukko ruotsalaisia urheilijoita uhkasi häntä, että kolmella kaadetulla aidalla ei Ruotsissa voiteta kuten Suomessa 1929. Ja pian seurasi uhkauskirje Pörhölän Villelle, että täällä ei yliastuttuja heittoja lasketa kuten Helsingissä v. 1929. Tosiasia on, että ei Ville, enempää kuin Sjöstedtkään, v. 1929 sääntöjenvastaisesti menetellyt. Kun Villen kanssa yhdessä tavailtiin kirjettä, innostui Ville siitä kovasti ja sanoi karskiin tapaansa, että tämähän se lisäsi heittohaluja. Ville, joka on vuorenvarma ympyrässä, ei turhasta säpsähdä.

Lauantaina toimitettiin suoritusjärjestyksen arvonta. Heitoissa ja hypyissä sai kumpikin maa, joko sijat 1 ja 3 tai 2 ja 4, juoksuissa radat 1 ja 4 tai 2 ja 3. Valittiin vuorotellen. Ruotsi valitsi ensin ihmeeksemme aitajuoksussa keskimmäiset radat, me viestin sisäradan. Ruotsi jatkoi 400 m. valiten radat 1 ja 4, mikä sopi hyvin meidän tarkoituksiimme, sillä me olisimme seuraavassa kierroksessa valinneet 400 m. radat 2 ja 3, koska me pidimme silmällä molempien miestemme sijoitusta. Ruotsin 400. m. jälkeen valitsimme 200. m. radat 1 ja 4. Ja niin jatkuivat lajit loppuun. Moukarinheitossa saimme sijat 1 ja 3. Tiedustelin Villeltä, kumman hän tahtoo. Ville ilmoitti ottavansa ykkösen ja paiskaavansa heti nokkaan yli 50 metriä, niin että ruotsalaisten suu jää niinkuin se onkin. Niin tehtiin, mutta huonohko heittopaikka pysähdytti moukarin ensi heitossa vähän alle 50.

Sjöstedtin aitajuoksun jälkeen oli meikäläisten mieliala lamassa, ja Kallen yliastutut työnnöt eivät sitä kohottaneet. Kun pappi Norrby sitten sai yhden työnnön vahingossa lipsahtamaan lähelle Vahlstedtin merkkiä, oli hermostuminen korkealla muissa, paitsi Kallessa. Pihkalakin oli niin hermostunut, että ehdotti Kallea käskettäväksi työntämään paikaltaan, että saataisiin ainakin 1 piste. Mutta mehän tarvitsimme 5 pistettä. Kalle työnsi vauhdin kanssa ja se meni reippaasti yli 15 m.

Ruotsalaiset olivat vuorenvarmoja kaksoisvoitostaan 200 metrillä. Juoksun jälkeen he olivat aivan lannistuneita ja Bo Ekelund, Ruotsin liiton puheenjohtaja, sanoi luottaneensa poikiensa voittoon niin lujasti, että hän olisi ollut valmis lyömään siitä 500 mk vedon niin monen miehen kanssa kuin tahansa. Me emme olleet näin varmoja voitostamme, mutta Akin [Järvinen] hurja kunto oli tunnettu ja me tiesimme, että hän myy nahkansa kalliisti. Mutta eihän siinä tullut kilpailua edes.

Moukari meni niinkuin sen mennä piti, vaikka Eriksson ei ollut odotusten mukainen. Ville heitti varmasti ja isosti hätäilemättä. Ville toi ne 5 pistettä, joita hänet oli lähetetty hakemaan. Se oli ruotsalaisille enemmän kuin pettymys, sillä moukareissa he ovat maailman ajan olleet ylivoimaisia. Ville otti heiltä luulot pois. Eriksson ei ollut vedossa. - Lauantaina oli ruokajärjestys hotellissa sellainen, että lauantaina tuleen joutuvat miehet söivät aamiaisen klo 9 ja päivällisen klo 1, muut aamiaisen klo 11 ja päivällisen 4. Eriksson söi klo 9 ja klo 1, ja kun muut olimme klo 4 syömässä, tuli hän mukaan ja söi kaikista kielloista huolimatta silloinkin, vaikka kilpailu alkoi klo 18 (Ruotsin aikaa). Hänellä oli kuulemma nälkä. Lieneekö epäonni johtunut tuosta.

Seipäässä olivat meikäläiset luokkaa huonommat kuin ruotsalaiset. Vinterissä on meidän toivomme, mutta puuttui nyt harjoitusta. Lindroth on yksikseen hyvä hyppääjä, mutta kovassa kilpailussa menettää hermonsa.

Kolmiloikassa oli Svensson yllättävän hyvä ja parempi suomalaisia, jotka eivät saaneet viimeistä loikkaa onnistumaan. Molemmilla oli kaksi ensimmäistä askelta hyviä, mutta kolmas katkesi kesken. Vika taisi olla voimissa enemmän kuin hermoissa, sillä kumpikin heistä paransi viime hypyllään. Mäkinen lisäksi vasta sillä ohitti toisen ruotsalaisen, Mannerfeldtin. Järvisen Erkillä taisi olla kyyneleet silmissä kun hän poistui stadionilta. Yleisöennätyksen sai lauantai-iltana 800 m. Se juoksu käytiin ennakolta hotelli Astoriassa seikkaperäisesti läpi ja laadittiin juoksusuunnitelma, jossa ei unohdettu juuri mitään mahdollisuutta. Lähdettiin siitä, että ruotsalaiset varmasti haluavat juosta siten, että ensimmäisellä neljälläsadalla pidetään vauhti mahdollisimman alhaisena, jotta nopea Björk ja hyvään kuntoon päässyt Kraft voisivat `teurastaa` suomalaiset matkan toisella puoliskolla. Näin tämä matka on juostu kaikissa edellisissä maaotteluissa. Nyt päätettiin, että suomalaisten on saatava tällä kertaa määrätä juoksun kulusta alusta lähtien. Larva tarvitsisi tasaisen lujan vauhdin ensimmäisellä 400, lopusta hän sitten pitäisi huolen, kun ruotsalaiset eivät enää pääsisi tuoreina miehinä loppusuoralle. Mickelsson oli pantava huolehtimaan vauhdista ensimmäisellä kierroksella siitä huolimatta, että hän ei liioin ole lujan alkuvauhdin mies, vaan elää loppuspurtillaan. Mutta pisteen vaativat, että Mickelsson on uhrattava. Ja niin sai hän käskyn huolehtia siitä, että ensimmäinen 200 juostaan 27. sek. ja 400 55-56. Tarkalleen sovittiin, miten hänen missäkin tilanteessa on meneteltävä. Mutta silloin ei muistunut mieleenkään, että juoksusta tulisi tappelu eikä osattu pelätä, että ruotsalaiset juoksijat koettaisivat vastoin sääntöjä estää heille epämieluisan lujaa vauhtia.

En ollut näkemässä, miten kahakka alakurvassa alkoi, sillä olin 200 m. kohdalla tarkistamassa, onko vauhti tarpeeksi luja. Minusta näytti sinne matkan päähän, että Mikkeli aloitti tarpeettomasti käsien käytön. Lähelläolleet suomalaiset, samoinkuin eräät ruotsalaiset ja m.m. norjalainen suurjuoksija Reidar Jörgensen sekä Mikkeli itse ovat kertoneet perästäpäin, että alkusyy oli Kraftin, joka koetti tunkeutua räikeästi vastoin sääntöjä Björkin ja Mikkelin väliin. Sen esti Mikkeli ojentamalla kätensä ja siirtymällä Kraftin eteen ulkoradalle - mennen samalla Björkin ohitse. Björk luullen arvatenkin ennen tehdyn sopimuksen mukaan tulossa olevaa Kraftiksi päästi Mikkelin helposti ohi. 200 meni tarkalleen 27. sekunnissa. Yläkurvassa juoksivat Björk ja Mikkeli rinnan, ja kun M. koetti mennä Björkin ohi, tarttui B. kaksikin kertaa kiinni M:n käsivarteen vetäisi häntä taapäin. Koko kurva tönittiin toisiaan. Toisella kierroksella alakurvassa meni Kraft Mickelssonin ohi sisäpuolelta ja tönäsi M:ia kylkeen. Takasuoralla oli Mikkeli taas kiivennyt johtoon ja muistaen, että Larvan piti takasuoralla lähteä vetämään, hän kylmäpäisenä jarrutti vauhtia, niin että omia aikojaan kaikessa rauhassa juossut Larva pääsi helposti koko porukan ohi. Kun juoksu oli näin pitkälle ehtinyt, oli lopputuloskin selvä. Larva voitti ihmeteltävän kevyesti ja Mickelsson jäi viimeiseksi. Mutta ilman Mickelssonin uhrautuvaa työtä vauhdin pitämiseksi lujana olisi Larvan voitto ollut lujemmalla. Ensi kierros meni arvioitua huonommin 56,5 sekuntiin.

On väitetty, että Mickelsson oli pantu maksamaan ruotsalaisille Bylehnin nyrkkeilyn v. 1929 Helsingissä. Se ei pidä paikkaansa. Maaotteluissa ei jouda ajattelemaan nyrkkeilynäytöksen järjestämistä, siinä on kyseessä pistetaistelu, jonka tulosta ei saa vaarantaa toisarvoisten seikkojen muistamisella. Mickelsson oli saanut käskyn kypsentää ruotsalaiset vauhdilla, ja kun ruotsalaiset yrittivät häntä sääntöjenvastaisesti siitä estää, niin Mickelsson nuorena ja innokkaana miehenä, joka halusi uskollisesti täyttää saamansa tehtävän, hairahtui hänkin sääntöjen rikkomiseen. Mutta Mickelsson ei antautunut tappeluun, vaan juoksi koko ajan pää kylmänä juoksun tulosta ajatellen, kun taas Björk täysin unohtaen, että hänet oli lähetetty juoksemaan Ruotsille pisteitä, ryhtyi tappelemaan matkalla, eikä kiihkossaan huomannut, että kuta enemmän hän tappeli, sitä helpomman voiton Larva tulisi saavuttamaan.

Ruotsalaiset ratatuomarit tekivät protestin Mickelssonin juoksua vastaan, suomalaiset Kraftin ja Björkin. Palkintotuomarineuvostossa, jossa olin yhdessä kahden ruotsalaisen kanssa, vaadin kaikkien kolmen juoksun hylkäämistä. Ruotsalaiset hyväksyivät luonnollisesti ilman muuta Mikkelin diskaamisen, ja hetken keskenään mielipiteitä vaihdettuaan Björkin, mutta Kraft sai jäädä. Perästä päin on Ruotsin lehdistö lausunut ankaran paheksumisensa ruotsalaisille, jotka hylkäsivät Björkin juoksun. Heidän kunniakseen on sanottava, että he menettelivät niin rehdisti kuin heiltä suinkin voi toivoa. Kraftin juoksun hylkääminen oli kylläkin myös toteennäytetty. Kuvaavaa ruotsalaisten ratatuomarien kiihkolle on, että eräs heistä vaati Larvankin juoksua hyljättäväksi aivan mielikuvituksellisten syytösten perusteella. Sille ei sentään kukaan muu kallistanut korviaan.

5,000 oli näytösjuoksu ja sellaisena kaunis. Ruotsalaiset luottivat siihen, että Lindgren hakkaa Virtasen ja itse Vide toivoi Lindgrenin juoksevan 14,40. tienoille. Kun poikiamme varoitettiin Lindgrenin loppukiristä, sanoivat pojat, että jos Lindgren seuraa heidän vauhtiaan viimeiselle kierrokselle asti, niin hänen loppukiriään ei tarvitse pelätä. Pojat juoksivat alun niin lujaa, että Lindgren oli pian myyty mies. Hänen yrityksensä mennä johtoon ja jarruttaa vauhtia ei onnistunut, eikä Lehtinen malttanut odottaa kurvan loppumistakaan, vaan meni kurvassa ohi ja pani niin hyvän vauhdin päälle, ettei Lindgren voinut taktikoida. Tulosta eivät pojat koettaneet, Lehtinen sanoi juoksevansa vain Ruotsin ennätyksen alle.

(Jatk.)