1943?

Sotavuosien sarjaan piirretään pian uusi vuosiluku: 1943. Rauhaa odottavan ihmiskunnan lienee turhaa kuvitella, että tuo luku olisi sarjan viimeinen tähänkään otteeseen.

Kun vuosi 1942 leikattiin, oli meillä Suomessa varsin yleisenä se käsitys, että sen nimissä tapahtuisi nimenomaan Venäjän rintamalla ratkaisu. Mutta yleisenä oli samalla se olettamus, että vuoden 1942 aikana ei Euroopan muilla rintamilla, Pohjois-Afrikka niihin luettuna, enempää kuin muuallakaan maailmalla sitä vastoin saada ratkaisua aikaan.

Voimme nyt todeta, että itärintamaa koskevat tuumailumme eivät ole tavanneet koko totuutta. Neuvostoliiton armeijaa ei nyt loppumassa olevan vuoden aikana ole lyöty, eikä tunnu siltä, että sen hyökkäysvoimakaan olisi vielä kulutettu loppuun. Parhaillaan riehuvat veriset taistelut Stalingradin tienoilla ja Moskovan länsipuolella osoittavat, että puna-armeijalla on yhä edelleen käytettävissään miehiä ja materiaalia.

Kieltämättä Saksa on kesän 1942 aikana saavuttanut merkittäviä voittoja. Se maa-alue, jonka se on valloittanut Voroneshin, Stalingradin ja Grosnyn länsipuolella, on ollut yhtä tärkeä Saksalle kuin se olisi ollut suorastaan välttämätön Venäjälle. Vaikka voidaan sanoa, että Saksan kesäsotaretki 1942 ei voi laskea tililleen Venäjän sotilaallisen voiman kukistamista, jäädään jännityksellä odottamaan, merkitsikö se Venäjälle niin tärkeiden elintarviketuotantoalueiden menettämistä, että siitä on kuluvana talvena nälänhätä seurauksena. Jos tämä olettamus osoittautuisi oikeaksi, on kesäsotaretki tuottanut todella ratkaisevaa laatua olevan menestyksen taistelussa Venäjää vastaan.

Kun me suomalaiset olemme kaavailleet sotilaallisten toimien tulevaista kehitystä, ovat meidän ajatuksemme ja sanamme alituisesti töksähtäneet Pietariin. Olemme taitavasti ja väkevästi perustellen todistelleet, että saksalaisten on voittonsa edellytyksenä valloitettava Pietari. Sen olisi mielestämme pitänyt tapahtua viimeistään syksyllä. Vastoin todistelujamme ja toiveitamme tätä ei ole tapahtunut, ja Pietari on aloittanut toisen mottitalvensa. Nyt on paikallaan, että lopetamme kohinan Pietarin motin vaiheilta talveksi ja palaamme asiaan ensi kesänä, sitten kun siihen aihetta ilmenee. On vain sanottava, että meidän suomalaisten mielissä Pietarin valloitukseen liittyivät ruusunhohteiset kuvat.

Horoskoopin valmistaminen vuodelle 1942 ei ollut ylivoimainen tehtävä. Kun tämän kirjoittaja selailee sitä käsitteleviä kyhäilyjään, joutuu panemaan merkille, että ne ovat suurissa piirteissä pitäneet paikkansa. Ainoa vakavampi virhe havaitaan itärintaman ja varsinkin sen Suomea lähellä olevan osan kohdalla, mutta selitys saadaan toiveajattelun vaikutuksesta, josta ei viileinkään pää näy voivan välttyä.

Mutta horoskoopin teko vuodelle 1943 on jo verrattomasti vaikeampi tehtävä.

Venäjän rintaman osalta uskallettaneen sanoa, että venäläisten suurin voimin aikaisin alullepanema ja sitkeästi jatkama talvihyökkäs ei voine saada aikaan mitään merkittävää rintamalinjojen siirtymistä. Pahimmassa tapauksessa saksalaiset voidaan tunkea pois Volgalta ja kenties Rshevistä, mutta näilläkään voitoilla ei vielä voitaisi katsoa olevan muuta kuin paikallinen merkitys. Kesän tullen saamme odottaa Saksan kolmatta kesähyökkäystä. Sillä on valittavanaan kolme suuntaa: Kaukasus, Moskova tai Pietari-Vologda. Olemme kahtena kesänä nähneet, kuinka vastustamattomalla voimalla saksalaisten hyökkäys lähtee vyörymään eteenpäin. Varmaa on, että sama on asianlaita tulevanakin kesänä, valitsipa Saksan sodanjohto minkä tavoitteen tahansa. Ja talvisodan käyntiin saksalaisilla on nyt aivan toisenlaiset mahdollisuudet kuin vuosi sitten. On varusteita, on tottumusta ja kokemuksia. Mutta talvisodan kehitys ei sellaisenaan ratkaise, mihin suuntaan hyökkäys suoritetaan, merkitystä sillä saattaa tietyissä olosuhteissa siihen kuitenkin olla. Venäläisten vastustuskyky riippuu aivan olennaisesti kuluvan talven ravintotilanteesta. Jos sillä alalla tapahtuu luhistuminen, kuten monella taholla odotetaan, vaikuttaa se tuhoisasti myös venäläisten sotilaalliseen vastustuskykyyn.

Vuoden 1942 loppu muutti sodan kasvot Euroopan osalta. Yllättäen suoritetun Ranskan afrikkalaisten siirtomaiden miehityksen seuraukset ovat erittäin merkittävät. Italia joutuu maihinnousuvaaran ja voimistuvien pommitusten kohteeksi. Englannin meriyhteydet Lähi-Itään ja Intiaan voivat lyhentyä arvaamattomassa määrässä (matka Englannista Intiaan on yli kaksi kertaa pitempi Hyväntoivonniemen ympäri kuin Välimeren kautta, ja matka Englannista Aleksandriaan enemmän kuin neljä kertaa pitempi Afrikan ympäri kuin suoraan Välimeren kautta). Liittoutuneille avautunee suhteellisen nopea tie Venäjän avustamiseen Lähi-Idän kautta. Tässä muutamia liittoutuneille tarjoutuvia etuja.

Erityisesti Italian asema on tullut vaikeaksi. Vaikka ei otettaisikaan lukuun välitöntä maihinnousua, saatamme odottaa ensi vuoden aikana tuhoisaa ilmatoimintaa Italian kaupunkeja vastaan Pohjois-Afrikasta. On huomattava, että liittoutuneet toimivat tällöin vieraista maista käsin, joissa on vähän asukkaita ja pieniä kaupunkeja. Niiden pommittaminen ei  maksa vaivaa. Sitävastoin liittoutuneilla on Pohjois-Afrikasta käsin edessään koko tiheästi asuttu Italia. Pääministeri Churchill on selvin sanoin esittänyt uhkauksensa Italian pommittamisesta, eikä sen asian suhteen vallitse missään epätietoisuutta. Vuosi 1943 tullee muodostumaan Italialle kovaksi vuodeksi.

Sanottaneen, että Välimeren käyttäminen läpikulkutienä Intiaan ja Lähi-Itään on vaaranalainen yritys. Tämä pitää paikkansa erityisesti siksi, että Tunisian salmen leveys on vain noin 150 kilometriä. Mutta on huomattava, että laivoilla on koko matkan tukenaan Pohjois-Afrikan lentokentiltä toimiva hävittäjäsuoja. Kun muistamme, miten onnekkaasti Scharnhorst ja Gneisenau kulkivat hävittäjäsuojan turvin Kanaalin läpi, voimme saada oikean käsityksen meriliikenteen mahdollisuudesta Välimeren kautta. Vaara siinä tietenkin aina pyörii, mutta tonnistonsäästö matkan lyhentyessä on varmasti suurempi kuin laivojen upotusten aiheuttamat tappiot. Tältä kannalta katsoen Pohjois-Afrikan mahdollinen valloitus tulee tuottamaan huojennusta juuri siinä kohdassa, joka on liittoutuneiden sodankäynnin arin, nimittäin merikuljetuksissa. Mutta Välimeren tien avautuminen voi tapahtua paitsi Pohjois-Afrikan valloituksen jälkeen myös vasta lentokenttien valmistuttua pitkin rannikkoa. On muistettava, että lentoase etenee hitaammin kuin yksikään muu nykyaikainen aselaji, vaikka luulisi päinvastoin. Syynä ovat lentokentät ja vaikea konehuolto. Tästä on liittoutuneiden hidas eteenpäinmeno Tunisiassa hyvänä osoituksena.

Sotatoimet Pohjois-Afrikassa ovat tuoneet sodan lähemmäksi Länsi-Eurooppaa. Mutta onko odotettavissa, että varsinainen mannermaa saisi maasodan vieraakseen?

Pohjois-Afrikka lienee ollut se toinen rintama, jonka Englanti ja Amerikka olivat luvanneet perustaa v. 1942 aikana. On myönnettävä, että sen paikka pidettiin salassa suorastaan yllättävällä taidolla. Hämäännyttäminen sallimalla sanomalehdistön ja yleisön pauhata Eurooppaan luotavasta toisesta rintamasta oli suorastaan tehokkaasti suoritettu. Mutta vuosi 1943 tuo arvatenkin mukanaan uuden yrityksen toisen rintaman luomiseksi. Missä se tapahtuu ja osataanko se pitää yhtä taitavasti salassa, siinä kysymys, joka askarruttaa mieliä.

Luonteenomaista maihinnousulle Pohjois-Afrikkaan on ensiksikin se, että alue sijaitsee periferiassa Saksasta katsottuna, mutta kuitenkin Euroopan välittömässä läheisyydessä. Iskun vastustaminen ei näin ollen voi tapahtua Saksan kotialueen läheisyydessä, vaan kaukana merimatkan takana, jolloin kuljetukset muodostuvat rasittaviksi. Tietenkään ei maihinnousu näin kaukana merkitse välitöntä vaaraa Saksalle, mutta huomattavia toimintamahdollisuuksia viholliselle sieltä silti avautuu. Maihinnousu saattoi myös saada omakseen paikallisten asukkaiden tuen.

Suuret sotatoimet ovat siitä erikoislaatuisia, että niitä hallitsee suunnittelun selkeys ja että niissä toistuvat eräät johtavat periaatteet. Jos se, mikä on ollut luonteenomaista Pohjois-Afrikan maihinnousulle, olisi määräävä myös uudelle toiselle rintamalle, voitaisiin sitä odottaa Norjaan. Sinne suunnattu hyökkäys olisi tosin suorituksensa puolesta vaikeampi kuin Pohjois-Afrikan operaatio. Liittoutuneiden sodanjohto saattaisi kuvitella, että pihdit alkavat silloin puristaa etelästä ja pohjoisesta.

Tämän kirjoittaja on tähän mennessä pitänyt ajatustakin liittoutuneiden maihinnoususta Norjaan mahdottomana siihen liittyvien tavattomien riskien takia, mutta kun tuo suunnitelma asetetaan yhteyteen Pohjois-Afrikan maihinnousun luomien olosuhteiden kanssa, on maihinnousuyritys Norjaan vuoden 1943 aikana otettava vakavasti lukuun.

Yrittävätkö liittoutuneet maihinnousua Euroopan mantereelle? Kysymykseen on mahdotonta vastata, mutta jos Norjassa tapahtuu maihinnousu, voitaneen tuskin olettaa toiseen riittävän voimia. Sotatoimet Manner-Euroopassa rajoittunevat ilmatoimintaan, joka hyvinkin saattaa osoittaa voimistumisen merkkejä.

Edellä on selvitetty tekijöitä, joista voi päätellä, että liittoutuneiden aktiviteetti on kohoamassa. Onko Saksan vastavetona Espanjan mukaansaaminen, Ranskan taivuttaminen aktiiviseen taisteluun akselin puolesta tms., sen tulee vuosi 1943 näyttämään. Saksalla on aina ollut taito iskeä, ja iskeä lujasti siellä, missä sitä vähimmin odotetaan.

Mutta on eräs ase, jota Saksa ei salaile ja jonka tehokkuuden vihollinen tuntee. Se on sukellusvene. Saksan laivanrakennus on kohdistunut sukellusveneiden valmistamiseen, ja niitä tulee enemmän kuin menee. Sukellusvenemiehistön koulutus oli jo rauhan aikana korkealla tasolla, ja sodan kuluessa siihen kiinnitetään yhä kasvavaa huomiota. Liittoutuneiden kauppamerenkululle on sodan aikana tuotettu tavattomia tappioita, ja upotussota on viime kuukausien huonoista säistä huolimatta ollut tuhoisaa. Turhaan eivät liittoutuneiden johtajat ole puhuneet sukellusvenevaarasta erittäin huolestuneessa äänensävyssä. "Sota ratkaistaan Atlantilla", tavataan Englannissa sanoa. Saksan sukellusvenease on siihen hyvin valmistautunut. V. 1943 jännittää se voimansa äärimmilleen.

Vielä muutama sana Kaukoidästä. Yhdysvallat näyttävät pitävän Japanin vastaista rintamaansa, sen jälkeen kun Austraalian puolustus on saatettu jonkinlaiseen järjestykseen, tärkeysjärjestyksessä Euroopan rintamien jäljessä. Se merkitsee sitä, että Amerikan sotatuotanto varataan etupäässä eurooppalaisille sotanäyttämöille. Sen vuoksi ei tarvinne Kaukoidässä odottaa ensi vuonna maasotatoimien ratkaisevaa kiihtymistä. Mutta suuret merisotatoimet voivat valmistaa maaperää uusille maataisteluille.

16.12.1942.