Demomarkka.

Rahan arvon huononeminen elikkä inflaatio on meillä edistynyt niinkin tyydyttävästi, että tällä kertaa markan arvo on vain yksi kymmenesosa siitä, mikä se oli ennen sotia. Suurimpana syynä tähän on ollut se taitamaton hinta- ja palkkapolitiikka, jota maassa on viime vuosina harjoitettu. Palkkatyöväestön edustajat eivät hyvin luvallisessa pyrkimyksessään parantaa työväestön elintasoa ole muistaneet, että rahan arvon huonontamisella saatu palkanlisä on vain vaahtoa, joka saattaa näyttää kauniilta, mutta joka katoaa kuin tina tuhkaan, kun siihen yrittää tarttua kiinni. He ovat unohtaneet myös, että inflaatiosta ei koidu vahinkoa reaaliomaisuuden omistajille, pikemminkin päinvastoin, sillä vahingon kantavat säästäjät ja myöskin palkannauttijat. Inflaatiota edistävä palkankorotus on kuin bumerangi, joka lentää takaisin ja iskee kipeästi heittäjän nilkkaan.

Meitä lohdutellaan tosin sillä, että saamme olla hyvillämme, kun asiat eivät ole vielä huonommin, sillä muissa meidän asemassamme olevissa maissa on inflaatio mennyt huomattavasti pitemmälle. Aivan. Vaikeahan onkin kuvitella sellaista tilannetta, joka ei saattaisi olla vielä pahempi. Ja totta on sekin, että meillä on vielä paljon tekemättä, jos aiomme päästä vaikkapa vain sellaiseen inflaatioon, mikä tapahtui Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Siellähän setelistön määrä vuonna 1923 kohosi 3 1/2 kuukauden aikana 2,1 miljoona-kertaiseksi ja hinnat samana aikana 5 miljoonakertaiseksi. Setelien painamiseen oli Saksassa hurjimman inflaation aikana mobilisoitu satoja yksityisiä kirjapainoja. Parhaana päivänä, siis yhtenä ainoana päivänä, valmistui uusia seteleitä 120 000 000 000 000 000 markan arvosta. Kyllä meillä siis tästä perspektiivistä katsellen on syytä lohdutella itseämme, että pahemminkin voisivat asiat olla kuin mitä ne meillä ovat. Mutta tällainen lohduttautuminen on jo sellaisenaan osoitus ohjasten löysälle jättämisestä ja sen vuoksi sitä on vältettävä ja jyrkästi vastustettava.

Taloudellinen asemamme tällä kertaa antaa oikeastaan yllättävän paljon optimismin aihetta. Setelistön määrä aleni vuoden alkuviikkoina yli 3 1/2 miljardilla markalla, eikä setelistön lisääntyminen aivan viime aikoina ole ollut mainittavaa. Korkokannan nousu tekee oikeutta säästäjille ja lisää säästäväisyyttä, mistä hyöty koituu talouselämälle kokonaisuudessaan. Valtion velka Suomen Pankille on viime viikkoina merkittävässä määrässä vähentynyt. Musta pörssi sekä tuotteiden että työsuoritusten alalla on taantumassa: voin kiskurihinnat ovat romahtaneet, eikä työnantajan enää ole tarvis houkutella työmiehiä mustilla palkoilla. Jos sanoisimme, että terveellistä rahan niukkuutta on olemassa, saattaisi joku väärinkäsittää asian niin, että pitäisimme rahan puutetta yleensä terveellisenä ilmiönä, mikä ei pidä tietenkään paikkaansa. Rahan `nuusa`, kuten Ilmari Kianto asian lausuu, on yksityisen kannalta aina paha juttu, mutta joissakin olosuhteissa se saattaa olla kansantalouden kannalta, talouselämän vakautumisen mielessä, erittäin hyödyllinen.

Voimme siis todeta, että rahataloudellinen tilanne tällä erää antaa aihetta varovaiseen optimismiin. Jos valtiovallan taholta ei syksyyn mennessä tehdä vakavia virheitä ja jos työntekijäjärjestöt jaksavat noudattaa järkevää linjaa palkkakysymyksissä, voidaan talouselämän tasapaino ehkä saavuttaa odotettua aikaisemmin. Tosin tässä ei ole otettu huomioon kansainvälisen kaupankäynnin alalla mahdollisesti aiheutuvia vaikeuksia, mutta niistäkin riippumatta meillä on tällä hetkellä edellytykset käsillä saada talouselämämme stabilisoiduksi, jos meillä on riittävästi kärsivällisyyttä, pidättyväisyyttä ja sisua. Pitäisi vähän aikaa purra hammasta, sen sijaan että pidämme suuta auki odotellen paistettujen hanhien etsivän sinne tiensä.

Sanomalehdet ovat tienneetkin kertoa, että Suomen Pankki on ryhtynyt valmistamaan uusia setelimalleja, joiden markkinoille saaminen kuitenkin ottanee aikaa vielä muutaman vuoden. Yritys on hyvin kannatettava, sillä Suomen seteliraha on kooltaan liian suuri, epäkäytännöllinen ja epätaloudellinen. Uudet setelit tulevat olemaan kaikki yhtä suuria, amerikkalaisen taalan setelin suuruisia suunnilleen. Eri arvot eroavat toisistaan värin ja kuvien puolesta. Onkin aika lopettaa nämä esiliinan kokoiset setelimme, sillä maailma on niin paha, että sitä ei enää setelin koolla petetä. Sen lisäksi on rahayksikkömme inflaation vaikutuksesta niin paljon alentunut arvossaan, että penni, jonka pienimpänä arvonmittana sentään pitäisi kelvata johonkin, on menettänyt kokonaan merkityksensä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa pennillä sai ainakin pennin korpun. Sotien välissä taas 5-penninen oli vielä käypää rahaa. Nyt on markan rahasta tullut se, mikä ennen merkittiin pennillä. Ja niinpä sopii mainiosti, että rahayksikkö nostetaan satakertaiseksi, jos rahanarvon vakiinnuttaminen toimitetaan nykyisen tilan vallitessa.

Kaikki tähän saakka on varsin selvää, mutta pulma on syntynyt uuden rahayksikön nimestä. Lönnrot aikoinaan esitti markan ja pennin ja niillä onkin mainiosti tultu kaksikielisessä isänmaassa toimeen. Kun uusi raha siis tulisi olemaan 100 kertaa suurempi kuin nykyinen, tulee ainakin alussa tuottamaan melkoisia vaikeuksia, jos uusilla rahoilla on entisen, huonon rahan nimi. Lapsi on ristittävä, ei auta. Julkisuudessa on suositeltu monia nimiä. Mm. suomo näyttää saaneen kannatusta. Se tietenkin hylätään oitis hempeytensä vuoksi. Rahan nimi ei saa osoittaa meltoutta, kuten suomo kieltämättä osoittaisi. Taalari, jota on myös ehdotettu, on tosin ollut maassamme aikaisemmin käytännössä, mutta sen ottamisen tiellä tulee arvatenkin olemaan ulkopoliittisia vaikeuksia: omaksua taalari nimitys viittaisi tietenkin häikäilemättömän avomielisesti, että aiomme myydä maamme dollari-imperialismille.

Käyttökelpoisimmalta vaikuttaa ehdotus, että markka ja penni saisivat etuliitteen, joka erottaisi uuden rahayksikön vanhasta rahasta. Täytettyään tehtävänsä siirtymäaikana tämä etuliite myöhemmin katoaisi ja siten olisimme voineet salakuljettaa yli vaikeiden aikojen markan ja pennin, joihin olemme tottuneet ja joista pidämme. Sellaisena etuliitteenä voisi tulla kysymykseen esim. hehto, joka osoittaisi, että hehtomarkka on yhtä kuin sata markkaa. Myös uusmarkka puolustaisi paikkaansa. Tai miksei kovamarkka ja kovapenni. Kovahan on siirtynyt riikinruotsin kieleen rahan nimityksenä.

Jos sitten käymme etsimään uuden rahayksikön nimeä poliittiselta alta, niin hylkäämme oitis ajatuksenkin joidenkin tunnettujen poliittisten persoonallisuuksien etunimien käyttämisestä. Sen sijaan reaalisemmalla pohjalla liikutaan, jos uudelle rahalle annetaan uudet kasvot ristimällä se demomarkaksi ja demopenniksi. Toivottavasti kehitys ei kehity niin pitkälle, että rahaamme on pakko ruveta nimittämään kommarkaksi ja kompenniksi.

Veljenpoika