Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto
 kansi   lukijalle   esipuhe   kirjoittajat   galleria


Kirja  tietoverkkojen maailmassa

 «

     aihepiirit    

  I  

  II  

  III  

  IV  

  V  

  VI  

» 



Sotasensuurin olemus


 Suomalaisen sensuurin läpileikkaus
1 Aluksi
2 J.V. Snellmanin kohtalo
3 Sananvapauden puitteet
4 Sotasensuurin olemus
5 Täyskäännös - sodasta rauhaan
6 Kiertoilmauksia – rajoitusten vaikutus
7 Itsesensuurin käsite
* Lähteet
tulosta Tulostettava versio
Toisen maailmansodan puhjettua 1939 Suomen lehdistö ja radio olivat saaneet kokonaisuudessaan tuntea, mitä sensuurin punainen kynä merkitsi. Sensuuri oli kuitenkin talvisodassa mutkaton ja epäpoliittinen: radio ja lehdet saivat valtiolta vain ohjeet estää sellaisten tietojen julkaisemisen, jotka olisivat voineet haitata armeijan toimintaa ja valtakunnan yleistä turvallisuutta. Vasta talvisodan päätyttyä 1940 sensuuri alkoi vahvasti politisoitua. Jo huhtikuussa annettiin yleisohje, jonka tarkoituksena oli estää hallituksen ja viranomaisten kaikinpuolinen arvostelu. Samalla vastuu sensuuritoimista siirtyi sisäministeriön alaiselle Tiedotustoiminnan tarkastusvirastolle. Sensuurin politisoituminen johtui siitä, että talvisodan yksimielisyyden haihduttua mielialakysymykset muodostuivat Suomessa hyvin pulmallisiksi. Sellaisina ne säilyivät jatkosodan loppuun syyskuuhun 1944 asti.

Virallisen sensuuritoiminnan tavoitteet oli muotoiltu uudelleen sotien välisenä aikana. Kansallisen yksimielisyyden, tulevaisuuden uskon ja itsekurin kasvattaminen katsottiin sensuuriviranomaisten tehtäviksi 1940-1941. Jatkosodan puhkeaminen merkitsi koko valtiollisen tiedotus- ja sensuuritoiminnan tehostamista. Julkisen sanan ammattilaisten värvääminen tiedotustehtäviin alkoi. Toiminnan keskittämiseksi Suomeen perustettiin 1941 Valtion tiedotuslaitos. Siinä toimivat tarkastusjaoston päällikköinä eli ”ylisensoreina” Kustaa Vilkuna ja hänen jälkeensä Lauri Posti.

Jatkosodan alettua suomalaiset sensuuriviranomaiset joutuivat läheisiin tekemisiin saksalaisten virkaveljiensä kanssa. Samalla saatiin kokea, millaista keskitetty tiedotustoiminta on diktatuurimaassa. Suomessa tarkastustoimintaan rekrytoitiin yhteensä noin 70 julkaisusensoria, jotka joissakin tapauksissa pyrittiin valitsemaan mahdollisimman läheltä kunkin lehden aatemaailmaa turhien kiistojen estämiseksi. Joskus saattoi jopa toimitukseen kuuluva lehtimies, päätoimittaja vastata lehtensä sensuurista. Tarkastustoimistoja oli suurimmissa kaupungeissa kaikkiaan vaajat 20 ja tarkastettavien lehtien määrä nousi yli 200. Yleisradiolla oli sodan aikana omat sensorinsa. Sensorien ja lehtien yhteistyö sujui varsin kitkattomasti. Sensuuria vastustivat aktiivisimmin suomenruotsalaiset ja työväen lehdet eräinä esimerkkeinä Hufvudstadsbladet ja Suomen Sosialidemokraatti.


«  1  2  3  4  5  6  7  *  »
URN:NBN:fi-fe20031633
© Helsingin yliopiston kirjasto 2003