Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto
kansi   lukijalle   esipuhe   kirjoittajat   galleria


Kirja  tietoverkkojen maailmassa

 «

    aihepiirit    

  I  

  II  

  III  

  IV  

  V  

  VI  

» 



Monia syitä kirjoittaa


Miksi rikoskirjallisuutta kirjoitetaan ja luetaan?
1 Eliitti moittii rahvaan makua
2 Taistelu kentän hallinnasta
3 Kulttuuri kiertää populaariksi
4 Rikos ja yhteiskunta
5 Kirjallisuusinstituutio luokittelee
6 Elämä suuntaa
7 Osaan kirjoittaa ja päätän mitä kirjoitan
8 Monia syitä kirjoittaa
* Viittaukset ja lähteet
tulosta Tulostettava versio
Tässä on otettu esille muutamia selityksiä sille, miksi kirjailija kirjoittaa rikosromaaneja. Useimmat niistä pätevät myös ilman rikos-etuliitettä. Kaikki ei-rikoskirjailijatkaan eivät käsittele yhteiskunnallisia teemoja, eikä kaikkiin yhteiskunnallisia teemoja käsitteleviin romaaneihin saisi mukaan rikosaihetta. Mutta niin monet rikoskirjailijat ovat osoittaneet rikoskirjallisuuden erinomaiseksi yhteiskunta-analyysin välineeksi, että luulisi lajityyppiä periaatteellisesti inhoavienkin tunnustavan rikosromaanin monipuolisuuden – edes tässä suhteessa. ”Rikoskirjallisuuden” ja ”kirjallisuuden” rajan keinotekoisuudesta tai vähintään epämääräisyydestä kielii se, että monien hyvien rikoskirjailijoiden teokset on luokiteltu rikoskirjallisuudeksi nimenomaan ulkoapäin. En väitä, että kaikki rikoskirjallisuus olisi ”hyvää” kirjallisuutta ja vielä vähemmän hyväksyn sellaisen väitteen, että ”tavallinen” romaani olisi rikosromaania parempi jotenkin lähtökohtaisesti: rikoskirjallisuuden leimaaminen huonoksi pelkän lajityypin perusteella kertoo enemmän leimaajasta kuin leiman kohteesta. Englannin kuningatar, tai hänen neuvonantajansa, jätti leiman lyömättä palkitessaan Ian Rankinin Order of the British Empire (OBE) -kunniamerkillä ”palveluksista kirjallisuudelle”.

Usein kirjailijat muokkaavat omia kokemuksiaan ja tuntemiaan ympäristöjä kirjoihinsa – ja tuntemiaan ihmisiä; kirjailija on ihmisten suhteen kannibaali, kirjoitti Hannu Salama kauan aikaa sitten. Rikoskirjailijatkaan eivät poikkea tästä mallista, joskin muistavat ainakin juristeja tulvivassa Amerikassa laittaa kirjan alkuun vakuutuksen, että yhtäläisyydet ovat satunnaisia. Pidän myös selvänä, että kirjailija on tietoinen subjekti, joka osaa päättää mistä kirjoittaa. Luulenpa, että ”sisäinen pakko” kirjoittaa tästä tai tuosta kuuluu enemmän kirjailijan ainutlaatuisuutta rakentavaan mytologiaan kuin arkiseen työhön, jossa istutaan tietokoneen edessä pitkiä aikoja ja pakotetaan inspiraatio liikkeelle perspiraation avulla. Ei ole mikään ihme, että monilla kirjailijoilla, niin rikos- kuin muilla, on toimittajatausta – toimittajan ammattitaitoonhan kuuluu tekstin tuottaminen ilman sen kummempaa luomismystiikkaa. Eiköhän kirjoja kirjoiteta koska halutaan ja osataan kirjoittaa ja on jotakin sanottavaa.


«  1  2  3  4  5  6  7  8  *  »
URN:NBN:fi-fe20031637