Eiköhän mahtanut tulla hätäinen päätös?

Juttu on kyllä kerrottu ja julkaistu moneen kertaan, mutta kun asiallinen tarina lähtee juoksemaan ehkä sulavammin tämän jälkeen, niin kerrotaan juttu vielä kerran uudelleen.

Maaliskuun vallankumouksen jälkeen vallitsivat kesällä 1917 Helsingissä levottomat ajat. Hallituksen, silloisen senaatin johdossa oli sosiaalidemokraattien johtomies Oskari Tokoi. Hänellä oli ns. laajapohjainen hallitus aivan oikeistoa myöten. Työväestö ei kuitenkaan ollut oloihin tyytyväinen, elintarvikkeita oli vähän ja arvattavasti valtaa sittenkin niukalti. Senaatintorilla pidettiin mielenosoituksia, ja eräästä niistä päätettiin lähettää lähetystö pääministerin luo esittämään kansan vaatimukset. Valtioneuvoston linna oli torin vierellä ja hallituksella parasta aikaa istunto. Delegaatio pyrki Tokoin puheille, mutta vahtimestarit sen estivät. Pienen kärhämän jälkeen istuntosalin ovella tunkeutui lähetystö väkisin sisälle. Siellä istui arvokas hallitus verkapöydän ääressä, ja niin oli juhlallista, että lähetystö ei rohjennutkaan siinä esittää asiaansa, vaan delegaation johtaja, SAK:laisia kuten Tokoikin, alkoi viittoilla pääministerille ja sanoi: "Hei, Oskari, tulehan tänne". Mutta Tokoi suuttui ja ärjäisi kovalla äänellä: "Painukaa helvettiin". Lähetystö poistui.

Mutta hallituksen varapuheenjohtaja oikeiston Emil Nestor Setälä, joka tapasi ottaa nokkaunet kokouksissa ja istunnoissa ynnä esitelmätilaisuuksissa, jollei itse ollut puhumassa, heräsi säikähtyneenä ja tietämättä, mitä oli tapahtunut, kysyi kollegoiltaan: "Eiköhän mahtanut tulla liian hätäinen päätös?"

Kun on seurannut oppositiossa olevien porvaripuolueiden kannanottoja Paasion hallituksen muodostamisen jälkeen, niin vaikuttaa siltä, kuin esimerkiksi keskustapuolueessa olisi herätty, hieraistu silmiä ja sieltä alkaa tulla kyselyjä: "Eiköhän mahtanut tulla liian hätäinen päätös?" Lujien ultimaatumien ja kovien kokousten aika on nyt ohi. Tilalle on astunut maanittelu uuden laajapohjaisen hallituksen aikaansaamiseksi.

Hallituksen hajoamisen, uusien vaalien ja sos.dem. vähemmistöhallituksen muodostamisen aiheena olivat erimielisyydet maataloustuotteiden hinnoista. Uusi hallitus on ne nyt määrännyt ja näin mennään pitkälle eteenpäin. Kenties hallitus määritteli hinnat aika tavalla yläkanttiin siihen verrattuna mitä oli ollut vaalipuheista pääteltävissä. Sen vuoksi varmaan maatalous on tyytynyt siihen, mitä on saanut. Ei suunnitella lakkoja eikä traktorimarsseja, vaan odotetaan toukotöiden alkamista.

Mutta poliitikkojen piirissä on vallalla huolestuneisuus.

Hallitus sanoo olevansa väliaikainen, mutta hallitsee kuin viimeistä päivää tai oikeamminkin kuin viimeinen päivä olisi kaukana, kaukana edessäpäin. Korkeita virkoja täytetään. Periaatteenaan nimitysasioissa hallitus väittää pitävänsä, että jos ei ole päteviä porvareita, niin nimitetään omia miehiä. Oppositio taas väittää, että hallituksen periaatteena on ollut, että vaikka on päteviä porvareita, niin ne sivuutetaan ja omat miehet sijoitetaan tärkeisiin tehtäviin. Puolueellisuus oli ilmeinen raha-automaattivarojen jaossa, sanotaan. Ja sekin vannotaan, että tästä pitää tulla loppu.

Mutta miksikäs hallitusta ei sitten kaadeta? Taidolla valittu aihe välikysymystä varten, niin Paasion vähemmistö ei kestä kolminkertaisen enemmistön edessä.

Siinäpä se. Hallitus on laskenut, että sitä ei rohjeta kaataa, koska tiedossa ei ole, minkälainen poliittinen porukka sitten ottaa ohjat käsiinsä. Kaiken varalta hallitus on vakuuttanut, että jos tämä hallitus kaadetaan väkivalloin, niin sos.dem. puolue ei ole seuraajaa muodostettaessa käytettävissä. Ja ilman sos.demokraatteja ei enemmistöhallitusta todellakaan saada aikaan. Toisenkarvaisen vähemmistöhallituksen muodostamiseksi, joka olisi kai keskustapuolueiden tekemä, ei kyllä SKDL:ää ja vasemmistolaiseksi julistautuneita vennamolaisia saada kaatamishankkeeseen mukaan.

Poliittisessa elämässämme vallitsee hienosti sanoen dilemma, pulma, "valinnan vaikeus kahden samanarvoisen (us. epämiellyttävän) asian välillä", sivistyssanakirjaa lainataksemme. Paasion hallitus voi tehdä millaisen surmansilmukan tahansa, ei synny oppositiota, joka hallituksen kukistaisi. Vallitsee poliittinen dilemma.

Jos tämä tilanne olisi ajateltu valmiiksi jo silloin viime syksynä, kun yhteishallitus hajosi maidonhintaan, niin kaukokatseisia poikia sos.dem. puolue on saanut johtopaikoilleen.

Kyllä on viime aikoina Paasiota piiskattu liikkeelle neuvottelujen aloittamiseksi laajapohjaisen hallituksen muodostamiseksi. Joku hätäinen mies olisi moisesta jo hermostunut ja kutsunut kaikki tyytymättömät keskustelemaan. Mutta siinäkin on sos.dem. taktiikka osoittautunut ylivertaiseksi, että pääministeriksi ja siis painostuksen kohteeksi on pantu juuri Kustaa Rafael Paasio. Häntä ei todella ole koskaan sijoitettu sellaisiin tehtäviin, joissa olisi asian vuoksi tai muuten ollut pidettävä turhan kiirettä. Ei hän kuitenkaan ole mikään vihainen vastarannan kiiski. Kun häneltä vaaditaan neuvotteluja oppositiopuolueiden kanssa, hän ei koskaan tylysti kieltäydy niistä. Hän päinvastoin hyväntahtoisesti myöntelee, että toden totta, neuvotteluja on pidettävä, koska ne ovat nimenomaan vähemmistöhallituksen kannalta tarpeellisia. Mutta hän ei ole mikään hätähousu neuvottelujen järjestämisessä, ja niin ne tahtovat viivästyä. Aikanaan ne kuitenkin pidetään, ehkä aivan lähitulevaisuudessa, vakuuttelee pääministeri kärsimättömiksi käyville oppositiopoliitikoille. Tyhmästi kyllä nämä eivät usko tuohon lähitulevaisuuteen.

Ja kaiken aikaa takoo niiden poliitikkojen mielissä, jotka päästivät Paasion vähemmistöhallituksen kovin helposti vallan kahvaan, nuo nokkaunista kovaan meluun herätetyn porvarillisen poliitikon sanat: Eiköhän tullut tehdyksi liian hätäinen päätös.

Leikittä puhuen: voisipa ajatella niinkin, että työmarkkinajärjestöjen välinen HL-sopimus saatiin helpommin syntymään, kun sos.dem. vähemmistöhallitus oli vastaamassa asioista. Jos siellä olisi ollut keskustalaisia, olisiko SAK:n sos.dem. johtoa saatu kannattamaan kommunistien julmilla uhkauksilla vastustamaa kokonaisratkaisua? On hyvin lähellä se ajatus, että maan työmarkkinoille saattoi sittenkin olla onneksi, että työntekijäpuolella oli vastuu sekä poliittisella että ammatillisella kaistalla. Tämä arvelu on tietenkin oikea ainoastaan sillä edellytyksellä, että vielä niskuroivat liitot saadaan allekirjoittamaan työehtosopimukset.

SKP väittää kykenevänsä johdossaan olevien liittojen turvin romuttamaan koko Hämäläis-Laatusen sopimusrakennelman. Totta tietenkin on, että työtaisteluita näillä sektoreilla tulee olemaan ja varmasti kovia ynnä taitavasti johdettuja. Mutta eiköhän niistä ajan kanssa selvitä. Itse asiassa melkeinpä hankalampia ovat ne sos.dem. johtoiset liitot, jotka ovat kieltäytyneet noudattamasta keskusjärjestönsä kannanottoa, vaan ovat valmiita lakkoon korkeampien palkkojen puolesta siitä välittämättä, että suurin osa liitoista on jo hyväksynyt alemman tason.

Juuri näissä asioissa tarvitaan sos.dem. hallitusta. Ennen työehtosopimusverkon kuntoonpaikkaamista ei ole sitä järjissään olevaa poliittista voimatekijää, joka enemmistönsä turvin kaataisi sos.dem. hallituksen.

Tuntuu ihan siltä kuin Paasion hallitus olisi juuri tänä keväänä niin vahvoilla, että sen ei tarvitse ryhtyä tiedustelemaan arkunkantajia hautajaisiinsa.