Erikoisliittokysymys ei ole kierrettävissä!

Urheilujaoston puheenjohtajan mielipide SVUL:n sääntömuutosasiassa

Kiri 21/13.3.1930

Kun SVUL:n liittohallinnon asettaman sääntökomitean piireille ja jaostojohtokunnille lausuntoa varten lähettämässä sääntömuutosehdotuksessa ei ollut mukana mitään vastalausetta, vaikka tiedossa oli että komitea ei ollut yksimielisesti ehdotuksen takana, käännyimme eilen puhelimitse komitean jäsenen, urheilujaoston puheenjohtajan Urho Kekkosen puoleen ja tiedustelimme syytä tähän kummastusta herättäneeseen seikkaan. Tuomari Kekkonen kertoi meille seuraavaa:

- Heti ensimmäisessä komitean kokouksessa, huomattuani että komitean enemmistö ei ollut jaostojen toimintavapauden laajentamiselle myötämielinen, pidätin itselläni oikeuden saada komitean ehdotukseen, joka lähetetään lausuntoja varten piireille, liittää oman perustellun vastaehdotukseni. Sitä ei kukaan silloin käynyt vastustamaan. Kun sitten komitean työskentely jatkui ja kun komitea äänestyksen jälkeen oli asettunut sille kannalle, että jaostoille ei annettaisi itsenäistä taloutta, katsoin, että pohja minun osaltani komiteassa työskentelylle oli poissa. Lisäksi huomasin, että komitean enemmistö kiinnitti päähuomion sääntöjen kokonaisuusimiseen, vaikka se oli nimenomaan asetettu etupäässä jaostojen toimintavapauden laajentamista suunnittelemaan. Luonnollisesti en eronnut komiteasta, ilmoitin vain, että en tule sen työhön ottamaan osaa.

Kun sitten kuulin sivustakäsin, että komitean ehdotus vihdoin oli valmis lausuntoja varten, menin komitean kokoukseen, jossa pyysin komitean lopullista ehdotusta, jotta voisin, kun siitä lausuntoja pyydetään, mukaan liittää oman perustellun vastaehdotukseni. Aluksi se minulle luvattiinkin, mutta loppujen lopuksi komitean puheenjohtaja, urheilutarkastaja Kaskela jyrkästi kieltäytyi komitean ehdotusta minulle antamasta edes nähtäväksi. Oli selvää, että kun en tiennyt yksityiskohdissa, mitä komitea oli ehdottanut, en myöskään voinut vastaehdotustani liittää mukaan.

Näin tuomari Kekkonen.