Vieraskäynti Turkissa

LIIMATAINEN

11/6 1971

Kun tätä epistolaa kirjoitetaan, on valtakuntamme puheenjohtaja edustavan seurueensa kanssa valtiovierailulla Turkissa. Mikäli lehtitietoihin on uskomista, on vastaanotto ollut sekä juhlallinen että tavallaan sydämellinenkin, niinkuin kuvaan kuuluu.

  Meillä kotimaassa varmaan tätä valtiovierailua jonkin verran oudostellaan ja ihmetelläänkin, eikä aivan syyttä. Maittemme väliset suhteet eivät ole olleet kovin läheiset, sillä vaikka turkkilaiset selittävät suomalaisten olevan heidän läheinen sukulaiskansansa, he eivät harjoita silti kauppaa kanssamme, kuten emme mekään heidän kanssaan. Lisäksi saattaa vierailun ajankohta pahastuttaa monia. Sillä Turkissa toimeenpantiin juuri vastikään armeijan voimalla vallankaappaus, vaikka kenraali - kuka se sitten olisi ollutkin - ei itse ottanutkaan vallankahvaa käteensä.

  Valtiovierailut ovat sen verran pitkäjännitteisiä asioita, että niistä päätetään arviolta vuoden verran etukäteen. Jos nyt päässä tai toisessa tapahtuu henkilövaihdoksia tai poliittisia muutoksia sovittua ohjelmaa näkyy kuitenkin noudatettavan, jollei vallan poikkeuksellista ole sattunut.

  Veronmaksaja-lehden viimeksi ilmestyneessä numerossa oli nimeltä mainitsematon ajattelija ajatellut näin ikään: diplomatia on valtion varoilla harjoitettua turismia. Suomessakaan tuollainen ajattelija ei saa ajatella tähän viisiin vallan yksikseen, sillä todella moni pitää diplomatiaa turismina, jonka veronmaksaja kustantaa.

  Tällä kertaa ei ole kuitenkaan syytä käydä tarkastelemaan missä määrin valtion päämiesten, hallituksen jäsenten, kansanedustajien ja korkeiden virkamiesten ulkomaanmatkat ovat seiväsmatkoihin verrattavaa matkustavaista ajanvietettä ja joutenoloa. Se sentään sallittaneen sanoa, että vaikka tällaistakin valtion kustantamaa turismia on saattanut tapahtua, yleisesti ottaen nykypäivinä tuollainen matka on täyttä työntekoa. Kansainvälinen kanssakäyminen on ajan vaatimusten mukana lisääntynyt ja taistelu valtion poliittisista ja kaupallisista eduista tapahtuu uusissa olosuhteissa: kongresseissa, neuvotteluissa, valtiovierailujen yhteydessä jne. Matka sellaisenaan ei ole tärkeä ja sen aiheuttamat kustannukset ovat pieni murto-osa siitä valtiollisesta tai taloudellisesta arvosta, jonka saamisesta tai pelastamisesta on matkustettu neuvottelemaan. Erityisesti valtiollisen menestyksen merkityksestä voidaan arvio tehdä joskus vasta vuosien kuluttua.

  Tietenkin tällaisen matkustusdiplomatian piirissä tapahtuu virheitä ja vahinkoja. Kysymyksessä on saattanut olla väärä maa tai sopimaton ajankohta tai huonosti asiansa hoitanut edustaja.

  Niin päästään palaamaan tähän Turkin matkaan. Onko Turkki valtiovierailun kohteena ollut oikea maa oikeana ajankohtana?

  Ne tiedot, jotka Suomeen leviävät Turkin olosuhteista ovat sekä yksiselitteisiä että ristiriitaisia, monesti riippuen siitä, kuka noita tietoja lukee. Yksi katsoo, että kun Turkissa on 46,3 % miehistä ja 75,1 % naisista lukutaidottomia, mutta Turkki kuuluu Natoon ja on kieltänyt kaiken kommunistisen kiihotuksen, niin asiat ovat niin kuin niiden tulee olla. Toinen taas on sitä mieltä, että vaikka Turkissa 80 % teollisuudesta on valtiollistettu ja vaikka ulkomaisella pääomalla ei ole suurtakaan vaikutusta maan talouselämässä, Turkki on erittäin huono esikuva talousasioiden hoidossa. Jne.

  Viisitoista vuotta sitten avioitui porvarillinen ruotsalaisneitonen turkkilaisen miehen kanssa ja muutti asumaan aviomiehensä kotimaahan. Muutaman vuoden siellä asuttuaan tämä Barbro Karabuda kirjoitti haltioituneen kirjan Turkista, toisesta kotimaastaan. Kaikki vaikutti tästä entisestä ruotsalaistytöstä suurenmoiselta. Turkin luonto, turkkilaiset ihmiset, Turkin vakaa, USA:han nojaava ulkopolitiikka, turkkilaisten sotilaiden Korean sodassa osoittama urhoollisuus, turkkilainen maailman paras tupakka ym.

  Vuonna 1968 julkaisi Barbro Karabuda uuden kirjan Turkista. Sen nimi oli "Syytöksiä. Poliittinen reportaashi Turkista". Siinä oli äänensävy muuttunut, ja tuo ihanteleva kuva Turkista oli saanut väistyä brutaaliseen selontekoon "toisen kotimaan" poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista epäkohdista. Karabuda sanoo jatkuvasti rakastavansa aviomiehensä isänmaata, mutta ei näe sen olosuhteita enää loistossa elävän yläluokan jäsenenä, sillä "minulle eivät Turkin kansalaisia ole vain 600 000 riistäjää vaan myös 32 miljoonaa riistettyä, ja juuri näiden viimeksimainittujen elämänosaa seuraan kiintymyksellä". Näin kirjoittaa Karabuda teoksensa alkulauseessa.

  Karabudan antama kuva Anatolian talonpoikien köyhyydestä ja suurkaupunkien ghettoissa asuvien miljoonien ihmisten kurjuudesta olisi järkyttävää lukemista, jolleivät monin verroin surkeammat olosuhteet latinalaisessa Amerikassa, Intiassa, Pakistanissa ja monessa muussa alikehittyneessä maassa olisi yleensä tunnettuja.

  Jätetään nyt Karabudan kirja sivuun. Turkin valtiollisille oloille ovat olleet luonteenomaisia armeijan suorittamat vallankaappaukset, joiden ohessa alemmat upseeriryhmät ovat tehneet monia epäonnistuneita yrityksiä. Mutta erikoista on ollut, että armeijan johto on pyrkinyt enemmänkin demokratisoimaan yhteiskuntaa, joka poliitikkojen johdossa on kulkenut taantumuksen, mielipidesorron ja korruption teitä. Tämän saman voi tavallaan sanoa myös viime maaliskuussa suoritetun kaappauksen taustasta. Jopa väitetään, että maaliskuussa armeijan johdon oli ehätettävä ottamaan valta käsiinsä, koska vasemmistoradikaalit nuoremmat upseerit olisivat tehneet oikopäätä oman vallankaappauksensa.

  Ulkopolitiikasta voidaan sanoa, että uuden Turkin luoja Kemal Atatürk halusi pitää yllä hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa. Kun Stalin toisen maailmansodan päätyttyä vaati Turkilta sen kahta itäistä maakuntaa, turvautui Turkki lännen apuun ja myöhemmin liittyi Natoon. Sen jälkeen Yhdysvallat varusti Turkin armeijan, rakensi tukikohtia ja lähetti sotilaitaan Turkkiin. Välirikko Turkin ja Neuvostoliiton välillä on tosiasia. Aivan viime vuosina ovat valtioiden välit parantuneet. Kosygin on tehnyt valtiovierailun Turkkiin ja maaliskuussa vallasta syösty pääministeri Demirel Moskovaan. Nykyiselle pääministerille Erimille on esitetty vierailukutsu Moskovaan. Neuvostoliitto on myöntänyt Turkille lähes 400 miljoonan dollarin investointiluoton. Suhteita yritetään siis parantaa.

  Suomen presidentin seurueeseen kuuluu kolme johtavaa teollisuusmiestä, joten saattaa päätellä, että matkan aikana neuvotellaan kaupankäynnin lisäämisestä maittemme välillä, ehkä nimenomaan suomalaisen vientiteollisuuden osalta. Nyt jo Outokummulla on kuparinvalmistuksessa merkittävä osuus ja Nokian kaapelitehdas on ollut vuosikausia toiminnassa. Mutta varsinaiset markkinat Turkissa avautuvat meille puunjalostuksen koneiden viennissä.

  Tämän jälkeen meillä pitäisi olla edellytykset vastata asetettuun kysymykseen: "onko Turkki valtiovierailun kohteena ollut oikea maa oikeana ajankohtana?"

  Siihen saa jokainen vastata mielensä mukaan.