Iki-ikävä aihe: Suomalaiset siirtotyöläiset

LIIMATAINEN

24/8 1973

Vuonna 1954 tehtiin Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan hallitusten kesken sopimus yhteisistä työmarkkinoista. Sopimus merkitsi sitä, että työvoiman vapaa liikkuvuus ilman rajoituksia turvattiin pohjoismaiden kesken. Aate raja-aitojen kaatamisesta oli hyvä, mutta jos asiaa ajatellaan Suomen talouselämän kannalta, harvoin on naivimpaa ajattelua ollut tärkeän ratkaisun takana. Kuviteltiin näet, että Suomelle on taisteltu tasavertainen asema esim. Ruotsin rinnalla, ottamatta huomioon Ruotsin talouselämän ylivoimaista kehitysastetta.

  Alku ei näyttänyt kovinkaan pahalta. Keskimääräinen nettomuutto Suomesta Ruotsiin oli 1950-luvulla noin 6000 henkilöä vuodessa. Nyt on tilanne se, että sodan jälkeen on Suomesta muuttanut ulkomaille 420 000 henkilöä, joista 140 000 on palannut takaisin. Nettotappio on siis 280 000. Ruotsiin on jäänyt 240 000 suomalaista siirtolaista. Vuosina 1969 ja 1970 muutti Suomesta Ruotsiin peräti 80 000.

  Tämän vuoden aikana ovat Suomen viranomaiset tehneet propagandaa Ruotsin suomalaisten parissa takaisin paluun aikaansaamiseksi. Olipa sellaisia väliaikatietoja, että halukkuus kesälomien jälkeen jäädä Suomeen olisi ollut merkittäväkin. Mutta syksyiset tosiasiat osoittanevat, että kovin vaatimaton on palanneiden määrä. Niin murheellista kuin se onkin, lienee todettava, että pääosa siitä työvoimasta, mikä on muuttanut meiltä Ruotsiin, on myös menetetty.

  Tietenkin saamme syyttää ensi sijassa itseämme, että siirtolaisuus pääsi näin valtavaksi. Työttömyys, asuntopula, paremmat palkat yms. seikat ovat vaikuttaneet siirtolaisuuteen. Mutta joitakin ristiriitaisuuksia on ensi katsannolta vaikea selittää.

  Tuntuva osa maasta muuttajista on ollut Suomen vauraimmilta alueilta jalostus- ja palveluelinkeinojen parista. Pieni osa siirtolaisista on välittömästi ennen muuttamista ollut työttömänä. Pitkäaikaisesti työttömät eivät muuta. Palkkatasojen eron on sanottu vaikuttaneen muuttopäätökseen. Virallisten laskelmien mukaan ansiotulo verojen ja hintakorjauksen jälkeen on Ruotsissa kuitenkin vain vajaan viidenneksen korkeampi kuin Suomessa. (Sulkujen sisässä on syytä todeta, että turvallisuus merkitsee palkkatyöläisten parissa varsin paljon, kuten Tampereen tutkimus vastaansanomattomasti osoitti. Turvallisuuteen kuuluu myös jatkuva palkan saanti. Juuri ilmestyneen laskelman mukaan menetettiin Suomessa lakkojen vuoksi kuluvana vuonna puoliväliin mennessä n. 2 miljoonaa työpäivää ja palkkatuloja 150 miljoonaa markkaa. Kummassa maassa työläinen tuntee olonsa turvallisemmaksi: Ruotsissako, jossa ei yleensä ole lakkoja vai Suomessa, jossa laillisten ja korpilakkojen aiheuttamat palkkamenetykset saattavat todella olla perheen kannalta pelottavan suuret?).

  Mitä tämä muuttovirran tekemä suonenisku on Suomelle merkinnyt?

  Lyhyesti sanoen: täällä kasvatetun ja koulutetun työvoiman vieraille markkinoille menettämistä. Viime vuonna oli Ruotsissa 110 000 ammattikoulutuksen saanutta suomalaista työntekijää. On laskettu, että näiden työläisten välittömät kasvatus- ja koulutuskustannukset ovat merkinneet Suomelle 9 miljardin markan todellista menoerää. Se on valtava investointi koulutukseen, jonka hyöty koituu meitä varakkaamman naapurimaan talouselämän hyväksi.

  Voidaan kenties sanoa, että rinnastus ei ole paikallaan, jos palautamme mieliin, että Suomi maksoi Neuvostoliitolle sotakorvauksina 225 miljoonan dollarin arvosta tavaroita. Se oli myös melkoinen suonenisku sotien köyhdyttämälle maalle. Mutta sopimus täytettiin suolivyötä kiristämällä. Eikä tämä merkinnyt työvoiman siirtymistä pois kotimaisen talouselämän piiristä. Voidaan sanoa, että sotakorvausten aikaansaama tappio oli kertameno. Mutta työvoiman siirtyminen Ruotsiin on suurelta osalta pysyväinen menetys, joka ei ole korvattavissa.

  Nythän on todettavissa, että Ruotsi ei ole ainoa eurooppalainen maa, jonka talouselämän voimakas kasvu on osaltaan perustunut ulkolaisen työvoiman hyväksikäyttöön. Esimerkiksi Länsi-Saksa, joka sodan päätyttyä oli miltei rauniokasa, on nyt maailman johtavia talousmahteja. Paitsi oman kansan kurinalaisuuteen ja työkykyyn on yllättävä nousu perustunut vieraan työvoiman käyttöön. Ne maat, jotka Hitler hävitti, kuten esimerkiksi Jugoslavia, ovat lähettäneet miljoonia työläisiään Länsi-Saksaan tekemään likaisimmat, raskaimmat ja huonoimmin palkatut työt, jotta "talousihme" kykenisi kasvattamaan entistä suuremman eriarvoisuuden voittajan ja voitetun välille, voitetun hyväksi tietenkin.

  Ranskan taloudellinen kasvu on myös ollut aina 3.5 miljoonaan nousevan vieraan työvoiman varassa ja ansiota. Sveitsi on entuudestaan tunnettu halvan italialaisen työvoiman hyväksikäyttäjä. Mutta siitä nämä Keski-Euroopan vauraat valtiot pitävät huolen, että niiden rikastuttamiseksi työtä tehneet alikehittyneistä maista tulleet siirtolaiset eivät juuri suurin surminkaan pääse asianomaisen isäntämaan kansalaisiksi. Ruotsi on niin armelias, että se pikavauhtia ottaa suomalaiset Hänen Majesteettinsa alamaisiksi. Ei tarvitse edes olla edustusurheilija.

  Keski-eurooppalaisissa lehdissä on kiinnitetty huomiota laajan tilapäissiirtolaisuuden mukanaan tuomiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin näköaloihin. Vierasmaalainen työläinen yleensä aina aiheuttaa tietynlaisen vastakohta-asetelman työelämässä ammattiyhdistysliikkeen maassa. Vieras vie työpaikkoja ja polkee palkkoja. Ulkolainen työvoima on myös työnantajia, vallanpitäjiä, etablismenttia vastaan. Eräät sosiologit ovat tästä tehneet sen päätelmän, että edessä saattavat olla vaikeat yhteiskunnalliset pulmat. Fascismi on saamassa jalansijaa eräissä Keski-Euroopan maissa. Mikään ei anna sopivampaa, kovan kokemuksen valmistamaa, verraten vähäistä kouluopetusta saanutta kannattajakuntaa uudelleen viriävälle fascismille.