Portit Ruotsiin pidetään kiinni ainakin kesäkuun 16. päivään.

Siinä haastattelussa, jonka Suomen Urheiluliiton eroava puheenjohtaja, hallitussihteeri Urho Kekkonen sunnuntai-iltana antoi mainitun liiton kumouksellisen kokouksen jälkeen, arvosteltiin ankarasti päätöstä, jonka mukaan kilpailukielto Ruotsiin nähden kumotaan heti ja ilman ehtoja. Soitimme eilen tuom. Kekkoselle ja kysyimme, miltä tilanne hänestä näin päivää myöhemmin näyttää.

- Eroa pyytänyt liittojohtokunta ei, toistan sen vielä, vastusta kilpailukiellon kumoamista, mutta mielestämme portteja ei ollut aukaistava ennen kuin Ruotsin urheiluliiton kanssa on sovittu niistä edellytyksistä ja suuntaviivoista, joitten mukaan yhteistyö vastaisuudessa tapahtuu. Valitettavasti emme voineet jättää paikkojamme liiton johdossa heti, vaan meidän täytyy hoitaa asioita kesäkuun 16. päivänä pidettävään toiseen yleiseen kokoukseen asti. Siihen mennessä kilpailukielto on voimassa.

- Entä mitä sitten tapahtuu?

- Sitähän on vaikea varmasti sanoa. Maaseudulta on kuitenkin tänään tullut niin paljon vastalauseita eilisen kokouksen päätöksen johdosta, että uskallan vakavasti epäillä, kestääkö tämä päätös sen osaksi tulevaa arvostelua. Suomen Urheiluliittoon kuuluu 630 seuraa. Vaikka lasketaan maan ruotsinkielisten seurojen ja niitten suomenkielisten seurojen, jotka HKV on saanut taakseen, äänimäärät yhteen tullaan yli 70:n. Tästä pitäisi käymän selville, että eilinen päätös ei pidä. En usko urheiluseuroistamme niin huonoa, että liiton asioissa olisi pienillä ahvenanmaalaisilla seuroilla jopa ratkaisuvalta.

- Muuten on merkittävä, että eräitten maaseutuseurojen valtakirjojen suhteen sietää suorittaa tutkimuksia. Ainakin kolmen seuran taholta tiedän tänään liittoon ilmoitetun, että näitten seurojen valtakirjojen käytön suhteen asiat eivät ole all right. Kahdessa tapauksessa valtakirjan käyttäjä ei ole ollut asianomaisen seuran jäsen ja kolmannessa tapauksessa virhe lienee vielä vakavampaa laatua.