Nordek

LIIMATAINEN

11/4 1969

Keskeytymätön häly ja toistensa päälle pakkaavat alituiset pääministerikokoukset Nordek-suunnitelman merkeissä ovat nyt hetkeksi herenneet, joten on jäänyt sopiva välipää tarkastella tätä hanketta pohjoismaisen taloudellisen yhteistyön lujittamiseksi. Heti kärkeen on syytä sanoa, että puuhakkaaksi lavastetusta selvittelystä huolimatta Nordek lepää yhä alkutekijöissään. Virkamiestasolla suoritettu valmistelutyö on kuitenkin valaissut niitä yksityiskohtia, joiden yhteisvaikutuksesta sitten syntyy - jos syntyy - se pohjoismaiden taloudellinen yhdentymissuunnitelma, josta on ryhdytty käyttämään nimitystä Nordek. Jos tämä yritys projisioidaan nykyhetken ruotsinmaalaisiin inhimillisen tason ilmiöihin, voitaisiin sanoa, että tässä harjoitetaan ryhmäseksiä, josta syntyvän lapsen nimestä on yhteisesti jo sovittu.

  Ajatus pohjoismaisen taloudellisen yhteistyön laajentamisesta on sellaisenaan luonnollinen. Monella muulla kuin taloudellisella alalla pohjoismainen yhteistoiminta on jo vuosikausia ollut vilkasta ja hyödyllistä. Kun siis vajaat vuosi sitten tanskalaiselta taholta herätettiin kysymys kiinteästä taloudellisesta yhteistoiminnasta pohjoismaiden kesken, se tapasi kaikkialla myönteisen vastaanoton. Alkuinnostuksen vallitessa ei aina kuitenkaan pidetty mielessä, että talouselämän samankaltaisuudesta huolimatta kullakin pohjoismaalla oli valvottavana omia erikoisetujaan, jotka olivat ristiriidassa jonkin toisen pohjoismaan edun kanssa.

  Mutta ratkaiseva vastakohtaisuus on tullut esille Nordekin tarkoituksesta keskusteltaessa. Tanskassa ja Norjassa on virallisissa lausunnoissa lyöty kiinni käsitys, että Nordek on välivaihe ja keino näiden maiden liittymiselle EEC:hen, Euroopan talousyhteisöön. Kun nämä maat eivät ole onnistuneet pääsemään tämän Ranskan ja Länsi-Saksan johtaman taloudellis-poliittisen järjestön jäseniksi, ne ilmoittavat käyttävänsä Nordekin niille antamaa taloudellista voimanlisää hankkiakseen sen turvin itselleen paremman neuvotteluaseman talousyhteisön piirissä. Puolueettomuuspolitiikkansa vuoksi ei Suomi enempää kuin Ruotsikaan voi liittyä talousyhteisöön, joten Nordek-osakumppaneilla on jyrkästi toisistaan poikkeava käsitys yhteenliittymän tarkoituksesta. Vaikka viime aikoina asian tämä puoli on jäänyt taka-alalle, voidaan havaita, että esimerkiksi Norjassa tietyt sosiaalidemokraattiset piirit, jotka ovat miltei yhtä paljon natolaisia kuin norjalaisia, tuntevat epäilystä Nordek-suunnitelmaa kohtaan, koska ne taas katsovat Norjan liittymisen siihen estävän maan pääsyn talousyhteisöön. Jos näin ulkopuolisena saa arvioida Nordekin merkitystä tässä suhteessa, niin mieluummin Nordek on omiaan haittaamaan kuin helpottamaan Tanskan ja Norjan pääsyä talousyhteisön jäsenyyteen.

  Alussa kuvailimme sitä touhukkuutta, jolla Nordek-suunnitelmaa on valmisteltu. Asian ympärille on luotu kohtalonomaista dramatiikkaa, mihin tuskin on ollut mitään asiallista aihetta, koska näytelmän ainekset eivät ole siihen riittäneet. Norjalainen oikeistolainen sanomalehti Norges Handels- och Sjöfartstidende on kirjoittanut, että Norjassa on epävarmuuden tunnetta, koska ei enää tarkalleen tiedetä, missä kulkee raja selvitystyön ja varsinaisten sitovien neuvottelujen välillä. Tämä asianlaita on hieman toisessa muodossa tunnettu Suomen osalta. Vaikka kaikissakin pohjoismaissa Nordekia koskeva selvitystyö tapahtuu pääministerien vastuulla ja suojeluksessa, ovat muualla sentään hallitukset kokonaisuudessaan seuranneet valmisteluja ja tehneet alustavia kannanmäärittelyjä yksityiskohdissa. Meillä selvitystyö on suoritettu siten, että hallitus tosin on tiennyt jotakin sellaista tehtävän, mutta ei ole ollut selvillä, mitä siellä tehdään. Suomen osalta virkamiestasolla suoritettu valmistelutyö on ollut kuin sotapeli hiekkalaatikossa. Pääministeri Koivisto, joka ainoana halltuksessa on voinut yksityiskohtaisesti seurata virkamiesryhmän työtä, onkin äskettäin lausunut, että hän ei enää yksin jaksa kantaa vastuuta, vaan asia kokonaisuudessaan on saatettava sekä hallituksen että jossakin muodossa eduskunnan harkittavaksi. Tällöin vasta joutuvat niin hyvin taloudelliset kuin poliittisetkin arvioinnit niiden suoritettaviksi, jotka maan politiikasta vastaavat. Voidaan kyllä sanoa, että virkamiesten hiekkalaatikkopelistä ei ole voinut olla vahinkoakaan, sillä mitään siellä ei ole Suomen puolesta voitu lopullisesti ratkaista, vaan kaikki asiat ovat vielä alkutekijöissään. Jos Norjassa ei tiedetä, missä kulkee raja selvitystyön ja sitovien neuvottelujen välillä, me puolestamme voimme todeta, että mitään sitovia neuvotteluja ei meidän osalta ole olemassa.

  Nordek on siinä suhteessa erikoislaatuinen taloudellinen suunnitelma, että sen tuottama hyöty Suomelle on vaikeasti määriteltävissä. Sen aiheuttamat vahingot ja haitat sitä vastoin tiedetään hyvin. Tullitulot esimerkiksi alenisivat arviolta 15 % ja eräät tuotannonalat joutuisivat varsin kovan hintakilpailun paineeseen (esim. tekstiilitullit alenisivat 35 %). Maataloutemme osalta ei tiedetä muuta kuin että tuotantoa pitäisi ja tultaisiin vähentämään, mutta minne vapautuva työvoima voidaan sijoittaa, siitä ei ole olemassa selvyyttä. Tähän etsitään pelastusta Nordekin yhteydessä perustettavien rahastojen muodossa. Suomi tulisi esim. kehitysrahastosta ja maatalousrahastosta saamaan pääomia enemmän kuin itse niihin sijoittaa. Mutta avoimeksi jää tältäkin osalta kysymys, miten tehokkaaksi rahastojen antama apu tulee muodostumaan.

  Nordekin taloudellista edullisuutta Suomelle ei ole suinkaan pidettävä itsestään selvänä kuten joillakin tahoilla ajatellaan. Asia vaatii huolellista ja ennen kaikkea ennakkoluulotonta tutkimista. Myös kysymyksen ulkopoliittinen puoli on erityisesti Tanskan ja Norjan esittämien mielipiteiden vuoksi (Nordek on portti EEC:hen) herättänyt arveluita. Yksi keino näiden epäilysten poistamiseksi olisi se, että Tanska ja Norja yhdyttyään Nordekiin - mikäli se syntyy - peruuttaisivat anomuksensa talousyhteisöön.

  Osoituksena siitä hengestä, jolla pohjoismaisen taloudellisen yhteistyön laajentamista koskevia keskusteluja käydään, on eräs ruotsinmaalainen lehti kertonut seuraavan pääministerikokouksessa suoritetun vuorosanailun:

  Ruotsin pääministeri Erlander: "Mutta emmehän me voi pakottaa ruotsalaisia syömään enemmän voita kuin he jaksavat?"

  Tanskan pääministeri Baunsgaard: "Ette tietenkään, mutta te voitte pakottaa heidät maksamaan korkeampaa hintaa."