Veljet keskenään.

"Ja huomispäivänä kansat ovat veljet keskenään." Monet marxilaisen työväenliikkeen sukupolvet ovat innostuksesta värisevin äänin kajauttaneet ilmoille taistelulaulunsa sävelet ja sen sanoissa tunnustaneet järkkymättömän uskonsa uuteen yhteiskuntaan, josta on kaikki kapitalistisen riistoyhteiskunnan mädännäisyys poissa. Ja eräs kauneimpia näkymiä, mikä marxilaisten uskovaisten uneksiviin silmiin nousee, on varmaan ruusunhohtoinen kuva siitä uudesta maailmasta, jossa sota, vaino ja veriset vaatteet on siirretty museoihin ja jossa kansat ovat veljet keskenään. Varmuudella voi sanoa, että tämä toivekuva ikuisesta rauhasta on vienyt miljoonia ja taas miljoonia kunnon ihmisiä marxilaisen opin tunnustajien joukkoon, samaten kuin uskonnon antama lohtu ja tuhatvuotisen rauhan valtakunnan lupaus on johdattanut sukupolven toisensa jälkeen kristinopin pariin.

Marxilainen filosofia on siitä erikoislaatuinen, että se kykenee ratkaisemaan kaikki olevaisen arvoitukset ja pulmat. Äskettäin manan majoille mennyt kenraalieversti Zdanov, jota pidettiin Neuvostoliiton johtavana puhdasoppisena teoreetikkona, on eräässä filosofian historiaa koskevassa kirjoitelmassaan maininnut, että marxilaisuus esiintyy metodina, joka tunkeutuu kaikkiin luonnon- ja yhteiskuntatieteisiin. Ja niinpä marxilaisuus tunkeutuu myös kansainvälisen politiikan syihin ja ratkaisee rauhan ongelman. Omaksumalla marxismin saa sen tunnustaja siis samalla vakaumuksen, että tämän opin valtaanpääsy maailmassa toteuttaa yleisen rauhan. Ja vielä enemmän: ainoastaan marxilaisuuden voitto kykenee luomaan maailmassa sellaisen olotilan, jossa sodat ovat ei ainoastaan pannaanjulistetut vaan vallitsevan ideologian takia suorastaan mahdottomat. Ja vaikka käytäntö on osoittanut, kuinka marxilaisuuden voitto esim. Venäjällä on aikaansaanut tämän valtakunnan kehittymisen maailman vahvimmaksi sotilasmahdiksi, ei ikuisen rauhan oppi ole suinkaan kadonnut marxilaisuuden pääopinkappaleiden eturivistä, päinvastoin. Yhä edelleenkin julistetaan, että yleinen rauha on saavutettavissa vain Neuvostoliiton aseiden turvin, ja tähän uskovat suuret ihmisjoukot maailmassa. Ei-sosialistisella yhteiskuntajärjestyksellä ei ole tällaista tunteisiin vetoavaa propagandakeinoa, eivätkä sen kannattajat yleensä usko minkään ideologian kykenevän sotia poistamaan. Sen vuoksi he puuhailevatkin sellaisen kansainvälisen järjestyksen luomiseksi, joka riitojen rauhanomaisen ratkaisun tietä ehkäisee sotien syntymisen.

Kovat tosiasiat ovat sellaiset, että ne eivät anna tukea sellaiselle käsitykselle, mikä ilmenee marxilaisissa opinkappaleissa. Rauha ei ole maailmaan luotavissa jonkin yhteiskunnallis-valtiollisen doktriinin yleiselläkään toteuttamisella. Vaikka maailman kaikki valtakunnat omaksuisivat kommunismin ja kohottaisivat parta-Kallen kuvan viiriensä kärkeen, ei se suinkaan loisi maailmanrauhaa. Niinkauan kuin on itsenäisiä, riippumattomia valtioita, niin kauan on myös kansallisia ristiriitoja, eikä yksin marxilaisten kirjojen tekeminen pyhiksi kirjoiksi kaikkialla maailmassa kykene poistamaan sitä erilaisuutta, mikä on ison ja pienen valtakunnan, suuren ja pienen voimakeskuksen välillä. Voimien erilaisuus ja etujen erilaisuus, siinä on olemassaoleva luonnonlaki, jota ei yhteinen oppi yhteiskunnan järjestämisen perusteista kumoa. Ei sitä ole kyenyt uskontokaan tekemään mitättömäksi. Sama uskonto ei ole estänyt kansoja taistelemasta taloudellisista eduista tai kansallisten arvovaltakysymysten takia; ja pahimmat sodat ovat suorastaan aiheutuneet uskonasioista, siitä, miten sana on käsitettävä tai tulkittava.

Havainnollista valaisua sen todistamiseksi, mitä edellä on sanottu, antaa se vakava riita, joka on syntynyt kahden marxilaisen maan, Neuvostoliiton ja Jugoslavian välillä. Ei kukaan voine väittää, etteikö Jugoslaviassa olisi toteutettu marxilainen systeemi kaikella sillä rajuudella ja säälimättömyydellä, mikä sen syntyyn ja voimassapysymiseen yleisesti liittyy. Rautaisen terrorin avulla on tarkoitus turvata kommunistisen järjestelmän vakiintuminen ja kehittyminen Jugoslaviassa. Kaikki merkit ovat viitanneet siihen, että tässä maassa on ehditty kehityksessä suorastaan pisimmälle sen opin seuraamisessa, mikä Neuvostoliitossa on toteutettu.

Olisi siis olettanut, että nämä kaksi marxilaista maata, joiden läheistä yhteisymmärrystä vielä helpottaa yhteinen slaavilainen heimous, olisivat voineet muodostaa kannattavat pilarit siinä kansojen pylväistössä, joka kannattaa ikuista rauhaa ja kansojen sovintoa. Mutta mitä me nyt olemme saaneet nähdä: näiden valtakuntien kesken on syntynyt avoin vihamielisyys, joka uhkaa hajoittaa tai on jo hajoittanut hyvin yhteenjuotetuksi kuvitellun kansandemokraattisen maailmanosan. Yhteinen ideologia ei ole kyennyt ehkäisemään kansallisten etuvastakohtien syntymistä. Näyttäisi siltä, että syynä tähän vakavaan eripuraisuuteen olisivat olleet opilliset riidat Marxin ja Leninin sanojen oikeasta tulkinnasta ja toteuttamisesta, ja sehän todellakin on Kominformin pannajulistuksen pääasiallisin sisällys. Miksei tällainenkin kiista voisi johtaa vaikkapa aseelliseen selkkaukseen, kristillisen kirkon piiristä sellaisesta on olemassa runsaasti valaisevia esimerkkejä. Mutta kaiken tämän oikeaoppisuutta koskevan kinastelun takaa pilkistää sittenkin esille poliittinen valtakysymys: kuka määrää Jugoslavian noudattamasta ulko- ja sisäpolitiikasta. Titoa syytetään siitä, että hän ja hänen heitukkansa ovat vakoilleet neuvostoliittolaisia upseereita, että Tito jugoslavialaisineen on ottanut itselleen liian suuren kunnian maansa vapauttamisesta ja siten on halventanut puna-armeijan osuutta ja kunniaa, sekä että Tito kuvittelee omahyväisyydessään ja itserakkaudessaan voivansa kohota Stalinin edelle kommunismin toteuttajana. Tämän tapaisia syytöksiä on voinut lukea Titoa vastaan. Ja kaiken takana täytynee olla Titon taipumattomuus ottaa vastaan ohjeita ja neuvoja, jotka eivät hänen mielestään ole olleet Jugoslavian kansallisten etujen mukaiset. Tito, jolla kerrotaan olevan runsaasti persoonallista viehätysvoimaa, myös naisten parissa, on arvatenkin laskenut asemansa Jugoslaviassa niin vahvaksi ja Jugoslavian aseman Balkanilla niin vahvaksi, että hän voi pitää kiinni maansa kansallisista eduista välirikonkin uhalla.

Neuvostoliitto toimii täydellä teholla Jugoslavian ylpeän johtajan kukistamiseksi ja maan alistamiseksi. Jugoslaviassa on varmaan Titon politiikalle huomattavaa vastustusta. Mutta Tito on ryhtynyt päättävin toimenpitein turvaamaan asemaansa. Siitä seuraa välien jatkuva paheneminen, joka ei voi olla vaikuttamatta myöskin yleiseen maailmantilanteeseen. Ja kun muissakin kansandemokratioissa esiintyy vastaavia ilmiöitä kansallisten etujen asettamisessa valtakunnan ylimmäksi johtotähdeksi, niin Neuvostoliiton omat edut ja arvovalta ovat joutumassa vaakalaudalle, vaikka yhteisen uskontunnustuksen täytyisikin sitoa tämä maailmanosa lujaksi kokonaisuudeksi Neuvostoliiton johdolla.

Mutta niille, jotka joko nuoruuden aatteellisesta hehkusta punoittaen taikka veriin imeytyneen vakaumuksen ja opillisen uskollisuuden hartaudella laulavat: "ja huomispäivänä kansat ovat veljet keskenään", antaa kehitys Jugoslaviassa vakavaa ajattelemisen aihetta.

Veljenpoika.