Ne hyväntekeväisyyskaupat.

Tämän lehden päätoimittajalla oli tämän vuoden alkupuolella kuusivuotisjuhla, jolle eräs äskettäin julkisuuteen tullut komiteamietintö vasta viritti oikeaa arvoa. Viime helmikuussa oli näet kulunut kuusi vuotta siitä kun päätoimittajan lehdessä julkaistiin koruton, totuudenmukainen kertomus suomalaisista sodanjälkeisistä liiketavoista. Se oli suomalaisessa julkisessa sanassa ensimmäinen laatuaan. Otsikolla "Tapaus Gindin" kerrottiin muutamista tarkoin yksilöidyistä kaupoista, jotka olivat aiheuttaneet valtiolle lisämenoja, mutta suuria voittoja eräälle liikemiehelle, jonka menestyksen väitettiin perustuvan vaikutusvaltaisten poliitikkojen ja korkeiden virkamiesten läheiseen tuttavuuteen.

Vuoden 1949 lopussa, silloin elettiin Fagerholmin hallituksen aikaa, puuttui asiaan nimimerkki Veljenpoika laajahkossa tutkielmassa, joka oli nimeltään "Hyväntekeväisyysmyynnit". Tutkimus oli saanut alkunsa sosiaaliministeriön antamasta virallisesta uutisesta, jossa kerrottiin ministeriön perehtyneen hyväntekeväisyysmyyntien järjestämiseen ja siinä yhteydessä todenneen, että mitään väärinkäytöksiä niissä ei ollut tapahtunut. Teknillistä laatua olevia puutteellisuuksia sentään oli voitu tilityksissä havaita. Tämän virallisen lausunnon johdosta kirjoituksessa sanottiin, että hyväntekeväisyysmyynnit ovat suurimmalta osalta selvää huijausta, sillä useimmissa tapauksissa ei ole ollut kysymys lahjasta, vaan valuutta on ostettu mustasta pörssistä. Selitykset, joita viranomaisille on annettu, ovat olleet niin kömpelöitä, että kukaan ei ole niitä ottanut asiallisesti täydestä, mutta ne ovat antaneet halullisille viranomaisille tekosyyn hyväntekeväisyyskaupan sallimiseen. Tutkimuksemme loppui seuraavasti. "Vakavasti puhuen: hyväntekeväisyysmyynnit ovat olleet avoin haava yhteiskuntamme ruumiissa. Se on ollut haava, joka on ollut `konsulien` tiedossa. Mutta sen parantamiseksi ei ole käytetty tulessa kuumennettua leikkausveistä, koska liian monen hyöty liittyy haavan jatkuvaan olemassaoloon ja siitä vuotava visva on pelastavaa nektaria monelle vaikeuksissa kamppailevalle ylevälle ajatukselle. Kenties liian monen paita on myös pyykissä. Kun nyt perästä päin luemme tuota vauhdikasta esitystä, näyttää, että se on ollut jonkinlaisessa ristiriidassa sosiaaliministeriön virallisen lausunnon kanssa.

Historia jatkuu.

Vuoden 1950 ensimmäisessä numerossa nimimerkki taas käsitteli asiaa tutkimuksessa, joka tällä kertaa kulki nimellä "Korruptio". Siinä kerrottiin aluksi eduskunnan porvarillisen enemmistön päätöksestä velvoittaa hallitus asettamaan toimikunnan tutkimaan hyväntekeväisyysrötöksiä. Siinä kerrottiin edelleen riisikauppias Feldsteinilta tullissa takavarikoiduista 173 lahjakellosta. Edelleen sisälsi kirjoitus tietoja erään puolueen perustaman agentuuriliikkeen toiminnasta ja valtiovarainministeristä, joka soittelee viranomaisille ja kehoittelee hyväksymään tämän agentuurin tarjouksen.

Vielä kerran puututtiin näihin asioihin v. 1950 puolella kuvitetussa kertomuksessa "Maljat ja kellot". Maljoilla tarkoitettiin kauppaneuvos Gindinin hopeaesineitä, jotka oli yritetty viedä Suomesta Tukholmaan ja jotka tulli oli v. 1950 alussa raakamaisesti takavarikoinut salakuljetustavaroina, vaikka Gindinillä oli ollut erään hallitsevan ministerin lupa maastavientiin. Oikeus tuomitsi hopeaesineet valtiolle menetetyiksi. Kelloilla taas tarkoitettiin jo edellä mainittuja Feldsteinilta takavarikoituja ns. lahjakelloja.

Näin pitkälle olemme suorittanut lehdistöhistorian tutkimista, jotta pääsisimme sanomaan pari sanaa äskettäin parivuotisen työnsä lopettaneen ns. Enäjärven komitean työstä. Kuten tunnettua, Enäjärven komitea ei ole ollut ainoa, joka tutki sodanjälkeisiä olojamme, vaan sitä ennen oli erityisesti hyväntekeväisyyskauppojen tutkimista varten ollut olemassa v. 1950 helmikuussa asetettu ns. Rantalan komitea. Se sai jotakin aikaan, senkin puheenjohtajansa suoruuden ja edesmenneen ed. Hiekkalan päällekäypäisyyden johdosta. Tulokset eivät olleet järin suuria, mutta olisikohan syynä ollut se, että nyt Enäjärven komitean mietinnössä tulee esille sellaisten järjestöjen hyväntekeväisyyskauppoja, joissa ainakin kaksi Rantalan komitean jäsentä on ollut mukana. Hallitukselle, joka Rantalan komitean asetti, ei tämä seikka voinut olla vieras.

Kun on lukenut sanomalehtien selontekoja lisenssitoimikunnan työsaavutuksista, niin voi helposti todeta, että hyväntekeväisyyskaupat ovat todella olleet se avoin haava, josta edelläselostetuissa kirjoituksissa on puhuttu. Eräät järjestöt ja eräät puolueet ovat saaneet satojen miljoonien markkojen hyödyn toimenpiteistä, jotka ovat perustuneet tietoisesti valheelliseen asetelmaan, monessa tapauksessa rikollisiin tekoihin. Tosin järjestöjen suorittamien tekojen rikollisuutta on omiaan lieventämään se, että eräät viranomaiset ovat olleet selvillä asian todellisesta luonteesta, ovatpa ehkä antaneet ohjeitakin menettelyyn, joka on ollut lainvastainen, mutta tämä seikka taas on johtunut siitä, että asianomainen viranomainen on monessa tapauksessa tean mietinnössä tulee esille sellaisten järjestöjen hyväntekeväi- [Virhe alkuperäisessä] ovat voineet jatkua vuodesta toiseen, koska niin monella taholla on ollut hyötyä niiden jatkamisesta, vaikka tavan takaa on tehty yrityksiä niiden lopettamiseen. Nyt tapahtunut selvitys ja tästä lähtien seuraavat oikeudenkäynnit toivottavasti saavat ainakin sen aikaan, että uutta hyväntekeväisyyskauppa-ajanjaksoa ei pääse helpolla syntymään, olivatpa halut järjestöjen piirissä ja myötätunto viranomaisten keskuudessa kuinka suuret tahansa.

Sodan aikana ja sodan jälkeisinä vuosina levitettiin maassa juttuja viranomaistemme lahjottavuudesta. Enäjärven komitea on yrittänyt tuoda valaisua tähänkin asiaan. Tulos on varsin laiha, mutta sellaisenaan erittäin tärkeä. Lahjomisjutut ovat vaikeita selvittää, sillä mikäli viranomainen vastaanottaa lahjoman virkatoimesta, on saapuvilla kaksi henkilöä, jotka molemmat tekevät lainvastaisen teon, eivätkä siis siitä oman nahkansa varjelemiseksi voi kertoa tai todistaa. Enäjärven komitea esittää kuitenkin eräitä tapauksia, joissa voidaan pitää todistettuna, että lahjoma on annettu ja vastaanotettu. Nämä selvitetyt asiat ovat suhteellisen vähäisiä, mutta niiden merkitys onkin siinä, että ne osoittavat lahjottavuutta esiintyneen. Tästä on pakko tehdä sellainen johtopäätös, että tuo ilmiö ei valitettavasti ole rajoittunut selvitettyihin, rahalliselta arvoltaan suhteellisen vaatimattomiin tapauksiin, vaan niitä on kaikesta päättäen ollut enemmänkin. Enäjärven komitea on siinäkin suhteessa tehnyt hyvää työtä, että henkinen puhdistus tälläkin alalla on varmasti tapahtunut. Sitä paitsi voidaan todeta, että kun olojen parannuttua säännöstely vähenee ja toivottavasti pian lakkaakin, lahjomisen tarpeellisuus myös vähenee, joten mahdollisuuksia lahjoman käyttämisen myönteiseen ratkaisun motivoimiseksi ei enää tule sanottavassa määrässä olemaan jäljellä.

Yhteiskunnan kannalta on se työ, minkä Enäjärven komitea on tehnyt, ollut erittäin merkittävää työtä. Yhteen aikaan näytti, että tuo tutkimus olisi tukahtunut nimettömien ilmiantojen, huhujen ja kilpailukateuden aiheuttamien perusteettomien syytösten tulvaan. Sitä ei tapahtunut. Tulva tosin lisäsi komitean arkistoa ja myöhempien tutkijain ainehistoa sodanjälkeisen Suomen mieluisista skandaalipuheenaiheista. Komitea on työllään tarttunut arkailematta kipeisiin kohtiin, mutta se on antanut koko kansalle uuden lähtökohdan, jotta voitaisiin palata sille vanhalle pohjalle, jolle Maamme-kirjan esitys Suomen kansan rehellisyydestä on rakentunut.