Kenraali K.O. Leinonen                     5/10 1973

  Olen lukenut lääketieteen lisensiaatti Pekka Puskan äskettäin ilmestyneen kirjan "Miesten koulu - armeijan vaikutuksesta varusmiesten ja miespuolisen väestön terveyteen". Tämä kirja on ollut sekä valaisevaa että murheellista, jopa hämmästyttävää luettavaa.

  Näkisin kirjan keskeiseksi sanomaksi ne väitteet, jotka esitetään sanokaamme kirjan 10. sivulla. Siellä sanotaan mm.: "Terveyskasvatuksen täydellinen laiminlyöminen ja terveyskasvatuksen tavoitteiden kielteinen toiminta puolustuslaitoksessa on tämän kirjan vakavin syytös nykyisen Suomen armeijan terveydenhuoltoa vastaan". Tähän väitteeseen liittyy samalla sivulla oleva maininta, että useammassa tutkimuksessa on todettu, kuinka suhtautuminen nykyistä puolustuslaitosta kohtaan muuttuu asevelvollisuusaikana jyrkästi kielteiseen suuntaan.

  Myöhemmin suorittamassaan tarkastelussa kirjoittaja monin esimerkein osoittaa, mistä tässä on kysymys. Hämmästyttävintä minusta on ollut se, että varusmiesten henkilökohtainen hygienia on heidän palvellessaan armeijassa ollut huonompaa kuin heidän ollessaan siviilissä. Esimerkkinä voidaan mainita sivulta 45, jossa todetaan, että peräti 78 % eli suurin osa niistä vastaajista, joiden kertomuksiin suurelta osalta Puskan kirja perustuu, kulkee armeijassa yleisesti ottaen likaisemmissa alusvaatteissa kuin siviilissä. Minulla on ollut se käsitys, että nimenomaan asevelvollisuusaikana nuorten miesten fyysillinen suorituskyky ja kunto nousevat, mutta tämän tutkimuksen perusteella havaitaan, että 27 % ilmoittaa armeijan vähentäneen heidän kiinnostustaan liikuntaan, kun taas 22 % ilmoittaa armeijan lisänneen tätä kiinnostusta. Tämäkin tieto on selvässä ristiriidassa sen kanssa, mitä tiedetään kertoa armeijan vaikutuksesta nimenomaan liikunnan harrastuksen lisääntymiseen.

  Kaiken esittämänsä perusteella kirjoittaja voi sitten tehdä seuraavan loppupäätelmän: "On siis todettu, että yleisesti ottaen varusmiesten terveyskäyttäytyminen - terveyteen vaikuttavat tavat ja tottumukset - armeijan aikana muuttuvat enemmän kielteiseen suuntaan kuin myönteiseen suuntaan. Tämän taustaksi on todettu, että puolustuslaitoksen toiminnassa varsin suuresti laiminlyödään näitä näkökohtia sekä jokapäiväisen palveluksen järjestelyssä että varsinaisen terveyskasvatuksen lähes täydelleen puuttuessa". Tähän liittyy se, mitä kirjoittaja alkusanoissaan lausuu: "Suomalaisen miesten koulun käyneet kehittyvät tunnetusti erääksi teollistuneen maailman sairaimmaksi väestöksi".

  Voidaan tietenkin sanoa, että lisensiaatti Puskan tutkimus on yksipuolinen. Siinä on kuitenkin joka tapauksessa niin paljon asiaa, että on välttämätöntä ryhtyä kiireellisiin toimenpiteisiin, joihin tämä kirja antaa aiheen. En ole suinkaan selvillä siitä, mitkä nämä toimenpiteet ovat ja suhtaudun luonnollisesti tietyllä varauksella siihenkin, kykenevätkö puolustusvoimat todella sellaiseen itsekritiikkiin, joka on välttämätöntä niitten epäkohtien korjaamiseksi, jotka Puskan kirjassa esitetään. Ilmeistä lisäksi on, että nämä toimenpiteet tulisivat hyvin suuressa määrin poikkeamaan siitä, mitä armeijan piirissä nyt pidetään normaalina olotilana. Kun lisäksi aloitteet näitten toimenpiteitten suorittamiseksi ja myöskin näitten toimenpiteitten toteuttaminen kuuluvat henkilöille, joiden viranhoidon aikana armeijassa nämä epäkohdat ovat päässeet syntymään, niin on syytä pahoin pelätä, että heidän toimestaan ei riittävän pitkälle meneviä toimenpiteitä toteuteta. Toiselta puolen armeija on siihen määrään suljettu yhdyskunta, että ulkopuolisen vaikutuksen turvin ei ilmeisesti voida korjauksia lainkaan ajatella.

  Minä kehotan tutkimaan tätä kirjaa ja toivon, että tämä tutkimus antaisi aihetta huomattaviin korjauksiin varusmiesten terveydenhoidon suhteen armeijassa.