I Puheita ja lausuntoja

1. Tasavallan Presidentin uudenvuoden puhe 1.1.1980

Kansalaiset,

On tullut aika, jolloin yleisenä tapana on tarkastella, miten päättynyt vuosi on täyttänyt toiveemme ja millaisilla edellytyksillä vastaanotamme uuden vuoden.

Jos palautamme mieliin päättyneen vuosikymmenen alkuaikojen tunnelmat voimme helposti muistaa, kuinka yleinen oli usko taloudellisen kasvun jatkumiseen sekä kaikinpuolisen hyvinvoinnin lisääntymiseen.

Myös kansainväliselle politiikalle oli tuolloin tunnusomaista luottamuksen ilmapiiri. Valtioiden keskinäiset suhteet rakentuivat vastakkaisten näkemysten huomioonottamisen sekä yhteisymmärryksen pyrkimisen pohjalle. Neuvottelupöytien ääreen voitiin istua vakain tuumin ja valmiina tuloksia tuottavaan työskentelyyn. Ydinsulkusopimus oli solmittu ja Helsingissä aloitetut SALT-neuvottelut merkitsivät ensi kertaa toisen maailmansodan jälkeen todella vakavaa yritystä rajoittaa kaikkein vaarallisimpien asejärjestelmien kasvua. Esteet ETYK:n tieltä kyettiin poistamaan ja vuosikymmenen puolivälissä osanottajavaltioiden korkeimmat poliittiset johtajat allekirjoittivat Helsingissä päätösasiakirjan, joka loi puitteet turvallisuuden ja yhteistyön vahvistamiselle Euroopassa. Tie kansainvälistä turvallisuutta uhkaavien vakavien häiriöiden rauhanomaiselle ratkaisemiselle näytti aukeavan.

Lupaavaa alkua seurasivat kuitenkin ankeammat ajat. Sota Lähi-Idässä vuonna 1973 aloitti tapahtumien sarjan, jonka päätä ei ole tällä hetkellä näkyvissä. Pitkälle teknistynyt maailma hätkähti huomaamaan, kuinka riippuvaiseksi se oli tullut öljystä. Lisäksi energiakriisi paljasti dramaattisesti, että luottamus maailmantaloutta vakauttaviin mekanismeihin oli ratkaisevasti vähentynyt. Kolme vuosikymmentä sitten luotu järjestelmä ei näytä enää toimivan eikä sille ole myöskään kyetty löytämään parempaa vaihtoehtoa.

Rinnan taloudellisten takaiskujen viileni myös poliittinen ilmasto. Liennytyskehitys hidastui, eikä ETYK:n ensimmäinen seurantakokous täyttänyt siihen ennakolta kohdistettuja toiveita. Asevarustelu on vuosikymmenen loppupuolella saanut vinhasti kiihtyvän vauhdin ja kansainväliselle kanssakäymiselle on tahdikkuuden, asiallisuuden ja pidättyvyyden sijasta antamassa leimaa uhoaminen voimantunnolla.

Erityisen huolestuttavaa kehitys on ollut Euroopassa, josta liennytys lähti liikkeelle. Me suomalaiset olemme useassa yhteydessä korostaneet, että maanosassamme on jo nyt liikaa aseita, etenkin ydinaseita. Kilpavarusteluun päätyminen tässä tilanteessa olisi sitäkin onnettomampaa, kun kaikki osapuolet ovat ilmaisseet periaatteellisen valmiutensa neuvotella kaikista polttavista kysymyksistä. Nyt olisi toimittava nopeasti, koska jokainen viikko kasvattaa epäluottamuksen kuilua.

Olen edellä kuvaillut tämän päivän maailmanpoliittista tilannetta varsin mustanpuhuvin värein. En ole tehnyt sitä pessimismiä lisätäkseni, vaan pyrkiäkseni osoittamaan, kuinka vakavista asioista nyt todella on kyse.

Suomen kansainvälinen asema on kuitenkin edelleen hyvä ja vakaa. Ulkopolitiikkamme perusta on osoittautunut oikeaksi niin kylmän sodan päivinä kuin myös liennytyspolitiikan aikana. Tämän perustan uskon kestävän vastaisuudessakin. Myös Pohjois-Euroopassa, lähialueillamme tilanne on jatkuvasti vakaa ja rauhallinen. On kuitenkin tähdennettävä, ettei Pohjois-Euroopan säilyminen rauhallisen ja tasapainoisen politiikan tyyssijana ole itsestäänselvyys. Se vaatii jatkuvaa työtä ja alueen kaikkien valtioiden yhteisiä ponnistuksia. Erityisesti Pohjolassa vallitsevan ydinaseettoman tilan vakiinnuttaminen on nimenomaan viimeaikaisen kehityksen valossa tullut entistä tähdellisemmäksi.

Monista vaikeuksista huolimatta päättynyt vuosikymmen jättää meille myös sisäpolitiikassa melko suotuisan perinnön. Yhteiset vaikeudet ovat saaneet puolueet, etujärjestöt ja kansalaiset näkemään karun todellisuuden ja ottamaan vaarin sen antamista opetuksista. Olemme kohtuullisen menestyksellisesti pystyneet mukautumaan muuttuviin olosuhteisiin sekä vastaamaan uusiin haasteisiin.

Päättyneen vuoden aikana on maamme taloudellinen tilanne ollut selvästi parempi kuin sitä koskevat ennusteet lupasivat. Vielä juhannuksen alla ei näyttänyt mahdolliselta saavuttaa viittä prosenttia suurempaa kokonaistuotannon kasvua. Syksyllä, alkaneen vuoden tulo- ja menoarvioesityksen yhteydessä julkistetussa ennusteessa puhuttiin kuitenkin jo seitsemästä prosentista. Loppuvuoden kehityksen valossa tämäkin näyttää pikemmin varovaiselta kuin optimistiselta arviolta. Viennissä on voitu rekisteröidä uusia ennätyslukuja. Inflaatiokehitys on pystytty pitämään kansainvälisen keskitason alapuolella. Rahamarkkinat ovat olleet maamme oloihin nähden suhteellisen kevyet sekä rohkaisseet taloudelliseen kasvuun ja yrittämiseen. Teollisuustuotanto, joka yleensä toimii taloudellisen nousun veturina, on osoittanut varsin hyvää kasvuvauhtia. Kuitenkin vasta saatuamme koko päättyneen vuoden luvut, näemme missä määrin ennusteet ovat pitäneet paikkansa.

Tämän optimistisen kuvan rinnalle voidaan kuitenkin nostaa myös pessimistisiä näkymiä. Kun katsomme vuosikymmenen luomia näköaloja tarkemmin, syvä huolestuminen valtaa mieleni. Tarkoitan lähinnä energian saannin vaikeutumista, korkeaa työttömyyttä ja ympäristön pitämistä puhtaana. Laajamittainen työttömyys on kylvänyt ihmisten mieleen epäluulon valtion kykyyn taata kansalaisilleen turvatun elämisen ehdot. Yleispätevää reseptiä tämän vitsauksen poistamiseen ei vielä kukaan ole kyennyt kirjoittamaan, mutta hellittää emme saa. Työttömyys on kyettävä poistamaan tai ainakin sitä on voitava olennaisesti vähentää. Muutoin ei yhteiskuntamme oikeudenmukainen ja tasapainoinen rakentaminen ole mahdollista.

Meillä lienee vain yksi tie hyvinvointimme takaamiseen. Se on tietämisemme ja taitamisemme tason jatkuva kohottaminen. Tämän vuoksi joudumme uudelleen arvioimaan ne panokset, jotka on sijoitettava tutkimus- ja kehitystyöhön. Vuonna 1978 käytimme kansantuotteestamme tähän tarkoitukseen vain vajaan yhden prosentin, kun esimerkiksi naapurimaamme Ruotsi sijoitti siihen lähes kaksi prosenttia. Toisin sanoen Ruotsi osoitti tuolloin tutkimustoimintaan seitsemän miljardia markkaa ja Suomi noin 1,3 miljardia markkaa. Jos suoritamme vertailun muihin teollistuneisiin maihin, saamme vieläkin huomattavampia eroja.

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut viime syksyn aikana käytyä keskustelua tieteellisen tutkimuksen edellytysten parantamisesta. Vaikka tunnustankin perustutkimukselle ja soveltavalle tutkimukselle yhtä tärkeän merkityksen, haluaisin tässä yhteydessä painottaa erityisesti kansainvälistä kilpailukykyämme kohentavaa tutkimusta.

Valtiovallan on kaikin käytettävissään olevin keinoin huolehdittava Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen sekä teknillisten korkeakoulujen toimintaedellytysten kehittämisestä. Lisäksi on paikallaan selvittää, olisiko tarpeen perustaa myös uusia tutkimusyksiköitä. Mikäli näin on, toimeen on tartuttava viipymättä. Samalla edellytän, että teollisuus omasta puolestaan on valmis sijoittamaan lisää sekä pääomaa että henkisiä resursseja soveltavan tutkimustoiminnan tehostamiseen.

Hyvät kuulijat,

Suomi on meidän yhteinen isänmaamme. Pienuudestaan sekä vähäisistä voimavaroistaan huolimatta se on kyennyt kohoamaan niin henkisen kuin aineellisen tasonsa puolesta maailman eturivin valtioiden joukkoon. Tämä on ollut mahdollista vain meidän kaikkien yhdessä suorittamamme työn avulla. Millaiseksi elämisen laatu Suomessa nyt alkavalla vuosikymmenellä muodostuu, riippuu sekä ulkoisista olosuhteista että meistä itsestämme. Toivon, että meillä itse kullakin riittää altista mieltä toimia niiden tavoitteiden hyväksi, jotka meidän voimillamme ovat saavutettavissa.

Toivotan jokaiselle kansalaiselle hyvää ja onnellista sekä turvattua Uutta Vuotta.