Across the Oceans : Development of Overseas Business Information Transmission, 1815-1875

Abstract

Earlier studies have shown that the speed of information transmission developed radically during the 19th century. The fast development was mainly due to the change from sailing ships and horse-driven coaches to steamers and railways, as well as the telegraph. Speed of information transmission has normally been measured by calculating the duration between writing and receiving a letter, or between an important event and the time when the news was published elsewhere. As overseas mail was generally carried by ships, the history of communications and maritime history are closely related. This study also brings a postal historical aspect to the academic discussion.

Additionally, there is another new aspect included. In business enterprises, information flows generally consisted of multiple transactions. Although fast one-way information was often crucial, e.g. news of a changing market situation, at least equally important was that there was a possibility to react rapidly. To examine the development of business information transmission, the duration of mail transport has been measured by a systematic and commensurable method, using consecutive information circles per year as the principal tool for measurement.

The study covers a period of six decades, several of the world's most important trade routes and different mail-carrying systems operated by merchant ships, sailing packets and several nations' steamship services. The main sources have been the sailing data of mail-carrying ships and correspondence of several merchant houses in England.

As the world's main trade routes had their specific historical backgrounds with different businesses, interests and needs, the systems for information transmission did not develop similarly or simultaneously. It was a process lasting several decades, initiated by the idea of organizing sailings in a regular line system. The evolution proceeded generally as follows: originally there was a more or less irregular system, then a regular system and finally a more frequent regular system of mail services. The trend was from sail to steam, but both these means of communication improved following the same scheme.

Faster sailings alone did not radically improve the number of consecutive information circles per year, if the communication was not frequent enough. Neither did improved frequency advance the information circulation if the trip was very long or if the sailings were overlapping instead of complementing each other. The speed of information transmission could be improved by speeding up the voyage itself (technological improvements, minimizing the waiting time at ports of call, etc.) but especially by organizing sailings so that the recipients had the possibility to reply to arriving mails without unnecessary delay. It took two to three decades before the mail-carrying shipping companies were able to organize their sailings in an optimal way.

Strategic shortcuts over isthmuses (e.g. Panama, Suez) together with the cooperation between steamships and railways enabled the most effective improvements in global communications before the introduction of the telegraph.

Maailmanlaajuisen tiedonkulun 1800-luvulla tapahtuneen radikaalin nopeutumisen on ajateltu perustuneen lähes yksinomaan teknologiseen kehitykseen. Kirjeiden kuljetuksessa siirryttiin purjelaivoista ja hevosvetoisista postivaunuista höyrylaivoihin ja rautateihin, ja sitten lennättimeen. Varsinkin pidemmillä kansainvälisillä reiteillä uusien innovaatioiden hyödyntäminen oli kuitenkin pitkä ja monimutkainen prosessi, joka vaati pioneereilta runsaasti tulevaisuudenuskoa, sijoittajilta huimaa riskinottoa ja palvelujen käyttäjiltä kärsivällisyyttä.

Tiedonkulun nopeutta mitataan tavallisesti laskemalla, montako päivää kului kirjeen kirjoittamisesta sen vastaanottamiseen tai jostakin tärkeästä tapahtumasta siihen, kunnes tieto asiasta oli julkaistu sanomalehdissä jossain merten takana. Kansainväliset postiyhteydet kulkivat vesiä pitkin. Viestinnän ja merenkulun historia ovat siksi läheisessä yhteydessä keskenään. Tämä väitöskirja tuo mukaan myös postihistoriallisen näkökulman.

Työhön sisältyy toinenkin uusi ulottuvuus: sanomalehdille oli tärkeintä saada kaukaa tulevat uutiset mahdollisimman tuoreina seuraavaan lehteen, mutta yrityksille ei useinkaan riittänyt yksisuuntainen tiedonkulku. Vähintään yhtä tärkeää kuin saada tieto esim. markkinatilanteen muutoksesta toisella puolella Atlanttia oli voida reagoida siihen mahdollisimman nopeasti.

Liike-elämälle välttämättömän kaksisuuntaisen tiedonkulun kehityksen mittaamiseksi systemaattisesti ja yhteismitallisesti, eri ajanjaksoina ja eri puolilla maailmaa, tutkimuksessa on seurattu kuinka monta peräkkäistä tiedonvaihtokierrosta vuodessa (consecutive information circles per year) kulloinenkin järjestelmä pystyi käyttäjille tarjoamaan. Päälähteinä on käytetty postia kuljettavien alusten lähtö- ja saapumistietoja satamista sekä englantilaisten kauppahuoneiden kirjeenvaihtoa.

Osoittautui, etteivät tiedonkulun järjestelmät suinkaan kehittyneet kaikkialla samalla tavoin tai samanaikaisesti, mutta kehitys kulki aina samaan suuntaan: epäsäännöllisistä kauppapurjehduksista säännölliseen linjaliikenteeseen, joka kilpailun myötä vilkastui vuosien aikana. Sekä purje- että höyrylaivaliikenne etenivät saman kaavan mukaisesti.

Nopeampi matkanteko (siirtyminen purjeista höyryvoimaan) ei yksinään parantanut tiedon kiertokulkua vuositasolla kovinkaan paljon, ellei liikennetiheys ollut riittävä. Lisääntynyt liikennemäärä ei myöskään välttämättä parantanut tiedon kiertokulkua, jos matka oli kovin pitkä tai purjehdukset olivat ajallisesti päällekkäisiä sen sijaan että ne olisivat täydentäneet toisiaan. Kesti 20-30 vuotta, ennenkuin laivayhtiöt pystyivät organisoimaan kuljetukset logistisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Kaukoreittien oikaisemisella (esim. Panama, Suez) samanaikaisesti höyrylaivojen ja rautateiden yhteisverkoston rakentamisen kanssa oli maailmanlaajuisesti suurin vaikutus tiedonkulun nopeutumiseen ennen lennättimen tuloa.