Kivet, orfeussoittimet. Kielen väkivalta ja eettisen puheen mahdollisuus Harri Nordellin teoksissa Tomunhäikäisyvalo sekä Valkoinen kirja

Doria

Näytä suppeat kuvailutiedot

dc.contributor Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. Kotimainen kirjallisuus -
dc.contributor.author Mikkola, Jaakko
dc.date.accessioned 2012-11-14T09:39:08Z
dc.date.available 2012-11-14T09:39:08Z
dc.date.issued 2012-11-14
dc.identifier.uri http://www.doria.fi/handle/10024/86102
dc.description.abstract Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella kielelle määrittyvää paikkaa Harri Nordellin teoksissa Tomunhäikäisyvalo (2000) ja Valkoinen kirja (2006). Keskeinen tutkimusongelmani on, millä tavoin kielen kyseenalaistuminen nousee kokoelmia määrittäväksi piirteeksi, ja miten vaikeneminen ja uudelleen löydetty kieli määrittävät kokoelmien puhujaa. Kieli liittyy kokoelmissa eettisiin kysymyksiin. Huomionarvoiseksi nousee se, miten ihminen puhuu ja nimeää. Puhuja sovittelee uikkua ”avoimeksi muodokseen” ja kaakkuria ”tulemispuvukseen”, mikä viittaa siihen, kuinka laulussa puhuja on itsestään irrallaan ja tässä erityisessä kokemuksessa voi myös kohdata toisen ja luonnon eri tavalla kuin arkisessa kokemuksessa. Liitän teeman laajempaan kysymykseen subjekti-objekti-asetelman murtamisesta ja uudenlaisen maailmasuhteen etsinnästä. Orfeus on kokoelmien avainhahmo tarkastellessani sitä, millainen merkitys runoudelle ja runouden kielelle Nordellin kokoelmissa määrittyy. Orfeuksen Manalan matka on yksi keskeisiä metaforia, jonka kautta lähestyn sitä, kuinka teokset kommentoivat itseään sanataiteena, ja millainen asema runoudelle määrittyy. Tutkielmani teoreettisena pohjana ovat Martin Heideggerin ja Maurice Blanchot´n kieli- ja kirjallisuusajattelu. Blanchot´n mukaan kirjallisuus on avaruutena totaalisen vieras universaalille järjelle ja totuudelle. Blanchot´n filosofian ydinkysymys on, onko mahdollista ajatella toista tai ulkopuolta ilman, että tuhoaisi toiseutta kielen keinoin ja mikä on se, mikä jää filosofian systemaattisten järjestelmien ulkopuolelle. Heidegger painottaa kielellisyyttämme, ja nimeää runoilijat ja ajattelijat ”olemisen paimeniksi”. Blanchot´n ajattelua mukaillen, runous on vapautettu merkitsemästä, ja kielen materiaalisuus korostuu. Heideggerin kieliajattelu taas painottaa sitä, että runoilijan on kuljettava jokapäiväisen kielenkäytön tuolla puolen toisella tavalla. Hänen on altistuttava huomaamaan totunnaisen kielenkäytön petollisuus, ja luotava ja kirkastettava. Tarkastelen Nordellin teoksia toisaalta merkitsemästä vapautetun kielen painottomana avaruutena, toisaalta maailman suuntautumista uudistavana kielenä. -
dc.language.iso fi -
dc.title Kivet, orfeussoittimet. Kielen väkivalta ja eettisen puheen mahdollisuus Harri Nordellin teoksissa Tomunhäikäisyvalo sekä Valkoinen kirja -
dc.identifier.urn URN:NBN:fi-fe201211149950

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä suppeat kuvailutiedot